Kirjoittaja: tonitahtivaeltaja

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2025

tonitahtivaeltaja Artikkeli , , ,

Helsingin Kirjamessut 2025

Kirjafanien vuoden kohokohta eli Helsingin Kirjamessut tekee jälleen tuloaan! 23.–26.10. kaikki kirjallisuuden ystävät suuntaavat kohti Helsingin Messukeskusta. Ohjelmaa on tavalliseen tapaan tarjolla runsain mitoin.

Myös Helsingin Science Fiction Seuralla ja muilla pääkaupunkiseudun sf-järjestöillä on messuilla oma tiskinsä. Sieltä voi käydä hankkimassa uudempia ja vanhempia Tähtivaeltajia, T-paitoja, kyniä, Marvineita, edullisia kirpparikirjoja ja vaikka mitä. Muista siis vierailla osastollamme osoitteessa 6v28!

Oheiseen listaan olen koonnut kattauksen messujen spefi- ja sarjakuvaohjelmista. Ja näitähän riittää!

Listauksen ohessa spefi-aiheista ohjelmaa löytyy varmuudella myös kustantamojen omilta osastoilta, joten pulaa tekemisestä ei todellakaan tule. Ja spefi-kirjailijoita vierailee toki muissakin ohjelmissa.

TORSTAI 23.10.

10:30–11:00 Lonna-sali
Heidi Roth
Lumina – monimediaisen tarinamaailman ja kirjan luominen

10:30–11:00 Töölönlahti-lava
Matti Riitakorpi, Enewald,Petteri Uusitalo ja Maaret Stepanoff
Yle Kioski: Rakastan mangaa!

11:30–12:00 Töölö-lava
Hanna Morre, Katariina Heikkilä, Maiju Ihalainen ja Mia Myllymäki
Fantasialippu korkealla

11:30–12:00 Kumpula
Kari Korhonen
Pikku Akun seikkailut

12:00–12:30 Kallio-lava
J. S. Meresmaa
Noidanlanka

12:00–12:30 Toukola
Magdalena Hai
Painajaispuoti: Kristallikallon tapaus

13:30–14:00 Fiskehamnen
Maria Turtschaninoff
Prata bok: Anaché: Att bryta normer

14:00–14:30 Esplanadi-lava
Anni Kuu Nupponen, Katariina Heikkilä, Katri Alatalo ja Maria Carole
Naisista, vallasta ja ystävyydestä

14:00–14:30 Kumpula
Silja Sillanpää
Ouroboros: Haltiakäärme

14:30–15:00 Lonna-sali
Suomen Tolkien-seura
Kuvastaja-palkinnon jako

15:00–15:30 Kallio-lava
Karissa Kettu
H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään

15:30–16:00 Kumpula
Arttu Unkari ja Kai Vaalio
Isämiehen idioottimaiset iskäsadut 2

15:30–16:00 Kallio-lava
Briitta Hepo-oja
Viikatetytär

16:00–16:30 Hakaniemi-lava
H-P Ontto-Panula, Miika Auvinen ja Pii Anttonen
Pelastavatko pienlehdet meidät algoritmilta?

16:30–17:00 Kallio-lava
Hanna Kökkö, Saara Valtonen ja Saku Heinänen
Fantasiaa nuorille

16:30–17:00 Töölö-lava
Birgita Bonde Hansen, Emmi Itäranta, Hannele Jyrkkä ja Michal Švec
Rakastetun Emmi Itärannan teokset puhuttelevat maailmallakin

17:00–17:30 Kallio-lava
Aleksi Kuutio, Kaisa Ranta ja Reetta Vuokko-Syrjänen
Cozy scifi ja fantasia vs. synkkä dystopia

17:00–17:30 Kumpula
Mari Luoma
Freya & Eldi: Matka Ejderhaan

17:30–18:00 Kumpula
Kira Schroeder ja Sa Myer Oo
Ilo pelon vastuksena Tove Janssonin Muumi-tarinoissa

17:30–18:00 Hakaniemi-lava
Juhani Salokannel ja Sirpa Kähkönen
A.H. Tammsaare, Hornanperän uusi paholainen ja Karl Ristikivi, Ihmeiden saari

18:30–19:00 Arabia-lava
Antti Litmanen ja Ronja Erkko
Yöpuolen kertomuksia – Kenneth Grantin okkulttinen fiktio

PERJANTAI 24.10.

10:30–11:00 Fiskehamnen
Lotta Sanhaie
Quiz – med fokus på finlandssvenska fantasyvärldar

11:30–12:00 Kallio-lava
Rasaliina Jänö
Kuuden kuun valtakunta -trilogia

12:00–12:30 Kumpula
Klió Aarniosuo, Mari Luoma, Niina Salmelin ja Roope Eronen
Sarjakuvataiteilijat 10-vuotiaan sarjakuvafanin haastattelussa

12:00–12:30 Kallio-lava
Mari Renko
Pihjalapalatsi

13:00–13:30 Töölönlahti-lava
Aleksi Kuutio ja Jukka Halme
Tähtivaeltaja-podcast live!

13:30–14:00 Senaatintori-lava
Jori Grym, Juha Kauppinen ja Risto Isomäki
Krakenin saari & Kertomus maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon

13:30–14:00 Kumpula
Tinka Baer
Pelättyjen paluu – Kaikujat 3

14:30–15:00 Kallio-lava
Miila Westin
Mitä myytit voivat opettaa meille?

14:30–15:00 Töölö-lava
Anni Kytömäki, J. P. Laitinen ja Päivi Koivisto
Ekologisen fiktion kirjoittaminen

14:30–15:00 Senaatintori-lava
Markus Leikola ja Samuli Knuuti
Kuviot joita kadut eivät tiedä tekevänsä & Kun vedet liikkuvat

17:00–17:30 Töölönlahti-lava
Katri Alatalo, Mari Renko, Reetta Vuokko-Syrjänen ja Vehka Kurjenmiekka
Fantasian ja realismin rajapinnalla

LAUANTAI 25.10.

10:30–11:00 Suomenlinna-sali
Artemis Kelosaari, Saara Henriksson ja Samuli Antila
Euroopan kuviteltu historia

11:00–11:30 Lonna-sali
Anniina Tarasova, Helena Immonen ja Rasaliina Jänö
Hyvä ja paha nyt – lasten fantasiakirjat todellisuuden peilinä

11:00–11:30 Töölönlahti-lava
Anna Annala, Camilla Taipalvesi, Helmi Tukia ja Veera Mäkelä
Onko romantasia vain chilipaprikoita?

11:30–12:00 Töölö-lava
Katri Rauanjoki, Marisha Rasi-Koskinen ja Pajtim Statovci
Kirjallisuuden ei-inhimilliset kertojat

12:00–12:30 Lonna-sali
Jalava
Viidakkosankari ja miehen malli – Tarzanin klassikkoseikkailut 2020-luvulla

12:30–13:00 Lonna-sali
Katja Kontturi, Mika Lietzen ja Vesa Vitikainen
Asukkaana sarjakuvassa

12:30–13:00 Töölö-lava
Jyrki Vainonen, Magdalena Hai ja Tuutikki Tolonen
Kulttuurivientiä kansien välissä – käännösten merkitys kirjailijan uralla

13:00–13:30 Lonna-sali
Emmi Nieminen, Johanna Vehkoo ja Katja Tukiainen
Sarjakuvan lukijasta tekijäksi

13:30–14:00 Lonna-sali
Hanna Kukko, Jenni Varila ja Tuuli Hypén
Eläinsarjakuvat ja eläinaktivismi sarjakuvassa

14:00–14:30 Lonna-sali
Jalava
Hugo Prattin Aavikon skorpionit ja sodan mielettömyys

14:00–14:30 Kallio-lava
Eve Lumerto
Valvoja

14:30–15:00 Lonna-sali
Jalava
Scifisarjakuva 2000-luvulla: tulevaisuudenkuvia ja menneisyyden kaikuja

15:00–15:30 Lonna-sali
Jalava
Corto Maltese elää!

15:30–16:00 Töölönlahti-lava
Meri Jaakola, Oona Pohjolainen, Shuhda Abdi ja Vehka Kurjenmiekka
R. F. Kuang: Katabasis – matka manalaan

15:30–16:00 Lonna-sali
Maj-Lis Pitkänen, Ronja Erkko ja Veera Pitkänen
Memoirs of a Pensioner – Kalervo Palsan sarjakuvataide

16:30–17:00 Esplanadi-lava
Johanna Valjakka ja Riina Tanskanen
Tympeät tytöt – Luokkakipuja

17:00–17:30 Esplanadi-lava
Marko Hautala
Samaelin kirja

17:30–18:00 Kallio-lava
Heidi Nummi
Petovala

17:30–18:00 Esplanadi-lava
Pertti Jarla ja Vesa Kataisto
Fingerporin koko kuva 13

18:00–18:30 Busholmen
Eddie Myrskog, Henna Johansdotter ja Yvonne Karsten
När samtiden är som science fiction

18:00–18:30 Esplanadi-lava
Anni Gullichsen, Jarkko Vehniäinen, Marja Lappalainen ja Milla Paloniemi
Kamala luonto – Pää jäässä & Eläimenfilosofiaa, Kiroileva siili 10 – Eroilut ja kiroilut

18:30–19:00 Hakaniemi-lava
Matt Haig
Mahdoton elämä

18:30–19:00 Esplanadi-lava
Anni Gullichsen ja Joonas Rinta-Kanto
Fok_It – Muista uskoa unelmiisi

19:00–19:30 Töölönlahti-lava
Anne Leinonen, Anni Kuu Nupponen ja Mia Myllymäki
Sivistys scifissä

19:30–20:00 Lonna-sali
Mariam Naiem ja Saara Pääkkönen
History and politics in comics

SUNNUNTAI 26.10.

11:30–12:00 Esplanadi-lava
Katri Kauppinen, S. K. Rostedt ja Siri Kolu
Hyvän mielen kirjojen sunnuntai: Huumaava romantasia

12:30–13:00 Lonna-sali
Anne-Maija Aalto, Johanna Förster ja Suvi Nurmi
Kuinka rakentaa toivoa maailmaan? Nuortenkirjallisuuden näkymiä tulevaisuudesta.

14:30–15:00 Senaatintori-lava
Emmi Itäranta ja Sami Makkonen
Lumenlaulaja & Kalevala – Juhlalaitos

15:00–15:30 Lonna-sali
Johanna Vainikainen, Saara Henriksson ja Tarja Härkönen
Pyhimyksiä ja portviiniä – spekulatiivisen fiktion suomentamisen taivas ja helvetti

15:00–15:30 Senaatintori-lava
Johanna Sinisalo ja Maarit Halmesarka
Joutsenlaulu

15:30–16:00 Lonna-sali
Carita Forsgren, Maiju Ihalainen ja Matti Järvinen
Iättömät & Surma, ikuinen elämä vs. ikuinen kuolema

16:00–16:30 Lonna-sali
Jenna Viro, Kaisa Vahteristo, Riina Tanskanen
Feministinen kauhu

Mahdolliset muutokset kannattaa tsekata Kirjamessujen omilta sivuilta.

Toni Jerrman

Sarjakuvat – Harry Harrison, Mac Raboy & Dan Barry: Flash Gordon – Tehtävä Plutossa

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Harry Harrison, Mac Raboy & Dan Barry
Flash Gordon: Tehtävä Plutossa
Suom. Asko Alanen. Jalava

”…Ovat masiinoita… Miten kutsutaan… Ro-bosteja!!”

Jalava on viime vuosina palannut juurilleen julkaisemalla suomeksi vanhoja klassikkosarjakuvia. Scifiä ovat tällä saralla edustaneet ansiokkaasti Jeff Hawke: Ylivaltias ja Judge Dredd: Kuoleman morsian -albumit sekä Russ Manningin fantastiset Tarzan-julkaisut. Nyt vuorossa ovat kirjailijana paremmin mainetta niittäneen Harry Harrisonin (ks. Tähtivaeltaja 3/05) käsikirjoittamat ja Mac Raboyn & Dan Barryn kuvittamat Flash Gordon -sunnuntaistripit vuosilta 1967–1970.

Nimensäkin mukaisesti Tehtävä Plutossa -teos sisältää useita seikkailuja, jotka sijoittuvat aurinkokuntamme etäisimmälle planeetalle – jota tosin ei enää kutsuta planeetaksi. Jäinen kivenmurikka aiheuttaa Flashille ja kumppaneille ongelmia kolmessa albumin seitsemästä tarinasta.

Niistä ensimmäisessä Flash ja hupsuksi kuvattu meksikolainen Pancho saapuvat Plutolle tuomaan tarvikkeita haaksirikkoutuneen avaruusaluksen miehistölle. Ihmetys on suuri, kun he löytävät elottomana pidetyltä planeetalta turkiksiin pukeutuneiden robottien maanalaisen tukikohdan – ja päätyvät sitä kautta kaukosiirretyksi kaukaiseen tähtijärjestelmään. Mutta mitä ihmettä huomattavasti ihmiskuntaa kehittyneemmän Utra-planeetan asukkaat haluavat sankarikaksikostamme?

Plutoon matkataan myös Pluton siirtokunta pulassa -tarinassa. Siinä kerrotaan, että Plutossa on niin kylmä, että sen ilmakin on jäätynyt kiinteäksi. Ja toisin kuin edellisessä sarjakuvassa, nyt planeetan painovoima on niin raskas, että ihmisten työskentely on siellä käytännössä mahdotonta. Plutossa on kuitenkin mineraalirikkauksia, joita ihmiskunta halajaa käyttöönsä. Kuinka tästä pulmasta selvitään? Ja ajautuuko jääplaneetan valloitus ojasta allikkoon? Huumorin lähteenä toimii Panchon sijaan Klet-planeetan Angor, jonka ylivertaiset voimat saavat aikaan hassua pöhköilyä.

Jälleen uudenlainen Pluto tavataan Ällistyttävä invaasio / Tehtävä Plutossa -sarjakuvakaksikossa, jossa avaruuden käymättömille korpimaille eksyneet muukalaiset suistavat Maapallon mielikuvitukselliseen kaaokseen vääristäjä-laitteillaan. Tematiikassa huomio kiinnittyy siihen, kumpi on parempi valinta, sotilaallinen valloitus vai rauhanomainen yhteistyö?

Albumin muissa tarinoissa metsästetään muotoaan muuttavaa muukalaisrikollista, taistellaan Mestariksi kutsutun yliälyn käskyttämiä robotteja vastaan ja kohdataan kahvinkeitin, jonka vallanhaluinen itäeurooppalainen professori on muuntanut aineensiirtäjäksi.

Flashin ja Panchon ohessa sarjakuvissa seikkailevat tietenkin myös tohtori Hans Zarkov sekä sankarimme tyttöystävä Dale Arden – joka ei jää tapahtumien tuoksinassa pelkäksi itkupilliksi. Alex Raymondin alkuperäisistä Flash Gordon -sarjakuvista tuttua keisari Ming Armotonta tai hänen hallitsemaansa Mongo-planeettaa ei näissä tarinoissa nähdä.

Harrisonin käsikirjoittamat Flash Gordon -sarjakuvat eivät edes yritä olla mitään älyn jättiläisiä. Sen sijaan tarjolla on kepeitä avaruusseikkailuja, joissa riittää vaaroja ja yllättäviä käänteitä. Huumoria ja avaruusmuukalaisia koskaan unohtamatta. Kerronta etenee vauhdikkaasti ja päähenkilöt ovat niin puhtoisia kuin olla ja voi. Vanhanaikaisuus, pinnallisuus ja simppeli sinkoilu jaksavat silti viihdyttää.

Myös kuvitus noudattaa samaa kaavaa, eli piirros on selkeää, muttei erityisen kunnianhimoista. Tosin Barryn piirtämissä tarinoissa on väliin aidosti tyylikkäitä kuvia, mutta myös huolettomammalla viivalla taiteiltuja jaksoja.

Ei tarvitsisi kädestä vääntää, että suostuisin lukemaan lisääkin tätä kamaa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Kirjat – J. P. Laitinen: Hirviö

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

J. P. Laitinen
Hirviö
Teos

J. P. Laitisen Hirviö-romaani käynnistyy päräyttävästi, kun neitsytmatkallaan uponnut Titanic nousee tyrskyistä näkyviin perä edellä. Aluksen ympärillä kuohuu, kun uudissyntyvät ihmiset pulpahtavat pinnalle ja pelastusveneet matkustajineen nostetaan talteen: ”Yli tuhatviisisataa uudissyntynyttä, mikä on ylittämätön saavutus siviilimerenkulun historiassa.”

Romaanin päähenkilö on kirjailija Matias Roos, jonka vaimo on kuollut vuotta aiemmin. Surun murtama mies velloo itsesäälissä ja -syytöksissä. Tuntojaan hän purkaa auki vaimolleen osoitetuissa päiväkirjamerkinnöissä.

Yksinäisyyteen vetäytyneen miehen arki ottaa uutta kontaktia ulkomaailmaan, kun radikaali ympäristöaktivisti Dima Skoropadenko valitsee hänet manifestinsa haamukirjoittajaksi. Diman viestit herättävät Matiaksessa halun kirjoittaa romaanin, jossa aika kulkisi takaperoisesti – idea, jonka hän auliisti myöntää varastaneensa Martin Amisilta.

Laitisen romaani jakautuu kolmeen eri tasoon. Kokonaisuuden pihvi ovat Diman Matiakselle lähettämät sähköpostiviestit, joiden on tarkoitus toimia manifestin pohjamateriaalina. Tekstit ovat tiukkaa faktatykitystä kaikesta siitä, miten ihmiset ovat itse hävittämässä ympäröivän luonnon ja kotiplaneettansa. Näihin pätkiin on kerätty runsaasti esimerkkejä ja vankkoja todisteita öljyteollisuuden, ilmastopäästöjen, kerskakulutuksen ja kapitalismin pitelemättömästä hulluudesta.

Kaiken tämän vertauskuvana toimii monimutkaisuudessaan hillittömäksi kasvanut Hirviö, jota lienee mahdoton pysäyttää – varsinkin kun jokainen ihmiselämä on alistettu sen palvelijaksi. Diman yksi kiteytys Hirviöstä kuuluu näin: ”Se on elävä metafora, joka nielee sisäänsä luonnonvarojen ylikäytön, talouden vääristyneet perusrakenteet, infrastruktuurin ja koko lapasesta lähteneen läntisen kulttuurin, mutta myös ihmisen biologisena, psykologisena ja sosiaalisena olentona. Me olemme parasiitti paratiisissa. Virus joka tappaa isäntänsä, lapsi joka syö äitinsä ja kuolee nälkään. Evoluution aikapommi, itsetuhon insinööri, eläinkunnan Ikaros.”

Diman jaksot ovat synkkää luettavaa, ja niissä käsitellään aihepiiriä laaja-alaisen asiantuntevasti, väliin jopa filosofisesti. Vaikka moni teksteissä ilmituotava asia lienee lukijalle entuudestaan tuttu, mahtuu mukaan myös useita historiallisia tosiseikkoja, jotka yllättävät. Toivoa ihmiskunnan selviytymisestä ne eivät ainakaan lisää. Lähinnä koko touhun lyhytnäköisyys ja älyttömyys hämmentävät: olemmeko me lajina tosiaankin näin piittaamattomia ja itsetuhoisia?

Päiväkirjoissaan Matias ei suoraan niele Diman madonlukuja, vaikka alkaakin vähitellen kääntyä tämän kannattajaksi. Samalla hän pohtii tulevan kirjansa luonnetta ja antikronologian mahdollisia ongelmia. Aivan liikaa tilaa käytetään puolestaan miehen pohjattoman surun ja masennuksen sanallistamiseen. Tämä loputon tunnevatkuli käy nopeasti yksinomaan rasittavaksi.

Kirjan hauskimpia osioita ovat episodit, joissa aika kulkee takaperin: aiemmin saastuttavina pidetyt tehtaat imevätkin nyt kivihiilen ainesosat taivaalta talteen, muuttokyyhkyjen eloonampujat saattavat herättää henkiin jopa 30 000 siivekästä päivässä, ihmiset puklaavat ruokansa lautaselle ja kunnallinen viemäriverkosto palauttaa alkulietteen asukkaiden koteihin heidän sisäistettäväkseen. Nämä mainiosti kuvatut syklit saavat lukijan näkemään jokapäiväisetkin asiat aivan uusin silmin.

”Joissakin siirtokunnissa orjia on kaksi kertaa enemmän kuin valkoisia. He hoitavat kaikki raskaat työt, joten omistajat eloonherättävät heitä mielellään hirttämällä ja ruoskimalla.”

Viime aikoina Suomessakin on kirjoitettu lukuisia tieteisromaaneja, jotka maalailevat ihmiskunnalle dystopistista tulevaisuutta. Hirviö on tässäkin kontekstissa outo lintu, sillä teoksessa kaunokirjallisuus on selvästi alisteinen julistukselliselle sisällölle. Sanottava sanotaan niin kuin se on, ja asiasisältö on puettu fiktion kaapuun vain näennäisesti. Mukana on myös pitkät jälkisanat, jossa Laitinen kritisoi suorasanaisesti mm. lyhytkatseisia poliitikkoja, taloustieteilijöitä, osakemarkkinoita, pikamuotia, arvojen hylkäämistä, materialismia, talouskasvua ja hypernopeudella toimivaa yhteiskuntaa – tarjoten niille toki myös vaihtoehtoja.

Saarnaavuudestaan huolimatta Hirviö on tärkeä romaani, johon jokaisen sietäisi tarttua. Lisäpisteitä teos ansaitsee siitä, että tekstissä mainitaan lukuisten tutkijoiden, tietokirjailijoiden ja filosofien ohessa mm. sellaiset tieteiskirjailijat kuin Philip K. Dick, Jeff VanderMeer ja Risto Isomäki.

”On mahdotonta syödä ruokkimatta Hirviötä.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Sarjakuvat – John Byrne: Ihmeneloset – Kun kutsuu Galactus!

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

John Byrne:
Ihmeneloset: Kun kutsuu… Galactus!
Suom. Jouko Ruokosenmäki. Egmont

”Joskus Galactuskin oli ihminen, kuolevainen kuten sinäkin. Mutta muistot siitä ajasta ovat vaisu, hiipuva kipu sydämeni uumenissa.”

John Byrne oli aikoinaan kovista kovin. Oma supersankari-innostukseni sai aivan uutta puhtia, kun tutustuin Byrnen piirtämiin ja Terry Austinin tussaamiin X-Men-sarjakuviin 1970-luvun lopussa. Sen jälkeen seurasin Byrneä kaikkialle, minne hän meni: Fantastic Four, Alpha Flight, She-Hulk, Namor, Next Men jne.

Kesän superelokuvien vanavedessä suomeksi on nyt saatu rautaisannos Byrnen sarjakuvia.

Hänen kirjoittama ja kuvittama Ihmeneloset: Kun kutsuu… Galactus! on yli 150-sivuinen kattaus fantastisia, jopa kosmisia tarinoita. Sisältö on kotoisin 1980-luvun alkupuolelta, ja osa jaksoista on julkaistu Suomessa Ihmeneloset- ja Hämähäkkimies-lehdissä vuosina 1982 ja 1985.

Albumin käynnistää Kunnia keisarille -tarina, jossa Ihmeneloset päätyvät muinaiseen afrikkalaiskaupunkiin, joka muistuttaa menneisyyden Roomaa. Idea on niin poskettoman upea, että se tuo elävästi mieleen Tarzanin parhaat seikkailut kadonneissa valtakunnissa. Samalla Reed Richards joutuu pohtimaan liiallisen itsevarmuutensa aiheuttamia ongelmia.

Seuraavaksi vuorossa on pidempi kertomus, joka alkaa avaruuden ääristä ja sykkii vahvaa ihmeen tuntua – samalla kun se seuraa sankarinelikon arkista elämää. Juuri tämänkaltaiset yhdistelmät tekevät Byrnen Ihmeneloset-tarinoista niin koukuttavia.

Tällä kertaa vaikeuksia aiheuttaa Galactuksen mahtava palvelija Terrax, jolla on ylivertaiset voimat jopa Ihmenelosiin verrattuna. Inhimillisiä tragedioita ja suurta oopperaa soittelevassa kertomuksessa esiintyvät luontevasti myös mm. Hämähäkkimies, Daredevil, Thor, Tohtori Outo ja Rautamies. Ja kyllähän planeettoja syövä Galactuskin ilmestyy mukaan kuvioihin – eikä yksikään tarina, jossa hän näyttäytyy, voi olla huono. Nyt päästään jopa pohtimaan sankarien syvempää etiikkaa ja moraalisia valintoja.

Hieman maanläheisemmässä Lapsuuden loppu -tarinassa valokeilaan nostetaan sekä Näkymätön tyttö Sue että hänen ja Reedin pieni Franklin-poika. Sue osoittaa epäilijöille, että hän on yhtä vahva ja tärkeä osa Ihmenelosia kuin Liekki, Möykky ja Herra Fantastinen yhteensä.

Albumin viimeisessä rupeamassa pahiksen roolin ottaa Tohtori Doom – vai ottaako sittenkään? Tarina käsittelee yksinvaltiutta ja diktaattorien tuhoisia vainoharhoja. Sekä sitä, että edes Ihmeneloset eivät ole erehtymättömiä.

Kun kutsuu… Galactus! on supersankarisarjakuvan parhaimmistoa. Touhu ei tyydy pelkkään aivottomaan mätkintään, vaan mukaan on ujutettu sekä tieteishenkistä visiointia, elämän pieniä iloja ja suruja, vahvaa draamaa että yhteiskunnallista kritiikkiä. Kaikki tämä tekee sarjakuvan hahmoista eläviä ja hengittäviä yksilöitä, jotka eivät jää trikoidensa vangeiksi.

Myös sarjakuvan taide on erinomaista, huolellista ja pikkutarkkaa, Byrneä lähes parhaimmillaan.

”Ilmaantuuko tänne jonakin päivänä haurasta elämää, joka pohtii kaiken tarkoitusta? Vai onko täällä vain kuolleita maailmoja, jotka tuijottavat kuihtuvaa aurinkoa sokein silmin? Vai kuolevatko ne jo syntyessään… Jättäen jälkeensä loputtoman yön läpi kiitäviä jäänteitä maailmasta, joka ei koskaan ollut.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Kirjat – Annika Perkiö: Herra Wolterin karnevaali

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Annika Perkiö
Herra Wolterin karnevaali
Haamu

”Jonglöörin suu alkaa levitä pielistään kuin vetoketju. Koko hirviö laajenee ääristään, tavoittaa mittoja, joita ihmiset saavat todistaa vain suljettujen ovien takana. Suu paljastaa kielen ja niskaan saakka ulottuvan hammasrivistön.”

Herra Wolterin karnevaali on Annika Perkiön fantasiahenkinen esikoisromaani. Ja erinomainen sellainen.

Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, tapahtumien keskipisteenä on niljahkon show-miehen, herra Wolterin, johtama karnevaali. Jo viisitoista vuotta Suomea menestyksekkäästi kiertäneen tivolin suurin vetonaula ovat salaperäiset hirviöhahmot, jotka tunnetaan heidän erikoiskykyjään kuvaavilla nimillä. Yleisö uskoo, että Jonglööriä, Tulennielijää, Veitsenheittäjää ja Tanssijaa esittävät ihmiset, joiden ulkonäköä on muokattu meikkien, maskien ja muiden tehokeinojen avulla. Jo teoksen prologista käy kuitenkin ilmi, että kyseessä ovat todelliset hirviöt.

Nämä luonnonoikut metsästävät karnevaalin asiakkaita ravinnokseen. Toisin kuin voisi kuvitella, he eivät syö saaliitaan, vaan imevät heistä viimeisetkin onnen pisarat. Tämän jälkeen uhri ei pitkään aikaan ole enää oma itsensä. Talvisin, kun sirkus on tauolla, hirviöt joutuvat tyytymään purkkiruokaan. Mitä se on, selviää vasta kirjan jälkipuoliskolla.

Tarinan ihmispäähenkilö on 18-vuotiaas iltalukiolainen Paju. Koulukiusattu ja traumaattisesta masennuksesta kärsivä poika yrittää olla mahdollisimman näkymätön, jotteivat kiusaajat ottaisi häntä uudelleen silmätikukseen. Hänen ainoita ystäviään ovat koulutoveri Anni sekä nuoremmat sisarukset Otso ja Pihla. Pajun tehtäväksi on jäänyt sisaruksistaan huolehtiminen, sillä sen jälkeen kun isä häipyi omille teilleen, äiti on sulkeutunut itseensä, eikä kiinnitä minkäänlaista huomiota jälkikasvuunsa.

Pajun elämän ankkurina toimivat Wolterin karnevaalin hirviöt, joiden paluuta hän odottaa pitkin vuotta kuin kuuta nousevaa. Ruttoneva, jossa Paju asuu, on tivolin jokavuotinen loppuetappi ennen talviteloille laittoa. Tällöin koko kaupunki herää henkiin ja vyöryy värikkäiden karnevaalitelttojen huomaan halloweenia juhlistavissa naamiaisasuissa.

Toisin kuin muut ihmiset, Paju näkee hirviöt kauniina ja taianomaisina olentoina, joita tulisi pelkäämisen sijaan rakastaa. Erityisen ihastunut hän on painajaisten ruumiillistumalta näyttävään Jonglööriin, jonka sisimmän olemuksen hän pyrkii vangitsemaan piirroslehtiöönsä.

Mutta kuinka käy, kun Paju päätyy liian lähelle Jonglööriä, joka haistaa hänen huumaavan ja viettelevän tuoksunsa, jota yksikään hirviö ei voi vastustaa?

”Sille olennolle ei ole mahdollista pistää vastaan. Se kuokkii unissa lupaa kysymättä.”

Kauhuakin soittelevan tarinan ytimessä ovat tunteet, joita Perkiö kuvailee maalauksellisen voimallisesti. Yleisteemana toimii erilaisuuden pelko ja sen voittaminen, oli kyse sitten hirviöistä tai ihmisistä. Sekä tietenkin naamiot, joista haetaan turvaa, ja leimat, joita ihmisiin lyödään.

Tarinan edetessä käy ilmi myös kaikki se kaltoinkohtelu, jota hirviöt ovat aiemmin kokeneet ihmisomistajiensa käsissä. Ja se hyväksikäyttö, johon he nyt ilolla alistuvat. Eikö mikään voisi sittenkään olla toisin?

Perkiön hahmokuvaus on onnistunutta, joten henkilöiden kärsimykset ja onnenhetket välittyvät vahvasti lukijalle. Erityisen hyvin toimii ratkaisu, jossa samoja tapahtumia lähestytään sekä Pajun että Jonglöörin silmin. Se paljastaa, kuinka erilaisia tunteita ja ajatuksia samat kuvaelmat voivat eri hahmoissa herättää.

Herra Wolterin karnevaali on vaikuttava, koskettava ja kulisseiltaan kiehtova visio, jonka osin omintakeisten elementtien seuraan on ilo heittäytyä.

”Eksistentiaalista kriisiä ei ole koskaan turvallista kokea ase kädessä.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Elokuvat – Rakkautta & Anarkiaa 2025 -tärpit

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , ,

Rakkautta & Anarkiaa 2025 -tärpit

Elokuvafanien taivas laskeutuu Helsinkiin 18.–28. syyskuuta, kun Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaali täyttää teatterit laajalla kattauksella uusia elokuvahelmiä. Suurin osa niistä on nähtävissä suomalaissa elokuvateattereissa vain festarien ajan, joten ensimmäistäkään kiinnostavaa leffaa ei kannata missata mistään hinnasta.

Tosin tarjonta on tälläkin kertaa niin massiivinen, että karsintaa lienee pakko harkita. Henkilökohtaisesti löysin listalta pitkälti yli 50 filmiä, jotka tahtoisin välttämättä nähdä. Valitettavasti aika ja todellisuus eivät moiseen taivu. Niinpä päädyin karsimaan pois kaikki ne filmit, jotka eivät edusta Tähtivaeltajan käsittelemiä aihepiirejä.

Ohessa siis luettelo 20 pitkästä elokuvasta, jotka pyrin ottamaan festareiden aikana haltuuni.

Scifi

The Black Hole (2024)
Scifiä, arkirealismia ja satiiria yhdistelevä virolaisleffa, jolle Tähtivaeltajan arvostelija Jukka Laajarinne antoi 4 tähteä ja totesi, että vaikea tästä on olla pitämättä.

The End (2024)
Post-apokalyptinen satiiri bunkkerista, jonne rikkaat ovat paenneet maailman tuhoa. Pääosassa aina yhtä lumoava Tilda Swinton. Nakkipakko!

Resurrection (2025)
Kiinalaisen Bi Ganin elokuvassa kuolemattomuus on saavutettu luopumalla unista. Todellisuuden rakenteet hajoavat kokeellisessa filmirunossa.

She Loved Blossoms More (2024)
Kreikkalaisleffassa kosminen kauhu ja scifi yhtyvät psykedeelisiin ulottuvuuksiin. Homma vaikuttaa niin kiehtovalta, että pakkohan tämä on tsekata!

Kauhu

Fréwaka (2024)
Irlantilaista folk horrorria kauhukartanossa. Mukana näyttäisi olevan kaikki aihepiiriin oleellisesti kuuluvat elementit, joten jösses sentään!

Her Will Be Done (2025)
Jos jotain filmiä kehdataan verrata Dario Argenton parhaimpaan tuotantoon, niin täytettävänä on isot saappaat. Toivotaan, että ne myös täytetään.

Mr. K (2024)
Kafkamaisen surrealistisessa elokuvassa kiertävä taikuri juuttuu outojen asukkaiden täyttämään absurdiin painajaishotelliin, josta ei ole poistumistietä.

Rumours (2024)
Kauhukomediassa ökypoliitikot päätyvät sumuiseen metsään ja saavat peräänsä niin zombimaisia suo-olentoja kuin muitakin kajahtaneita ilmiöitä.

Sanatorium Under the Sign of the Hourglass (2024)
Jos tekijöinä loistavat surrealististen animaatioiden mestarit, Quay-veljekset, niin lopputulos on taatusti kouraisevan huumaavaa kamaa. Pakkonakki!

The Ugly Stepsisters (2025)
Norjalaiselokuvassa kehokauhua ammennetaan äkkiväärästä Tuhkimo-sadun tulkinnasta. Leffaa on sanottu The Substancen rumaksi siskopuoleksi.

Aasia

1 Girl Infinite (2025)
Lilly Hun Kiinaan sijoittuvassa esikoiselokuvassa sekoittuu rikostarina ja teinityttöjen keskinäinen rakkaus. Vertaus Wong Kar-waihin nostattaa odotuksia.

A Useful Ghost (2025)
Jos leffaa kutsutaan esittelyssä kostonhimoisen kauhukomedian ja kiimaisen kummitusromanssin mutaatioksi, niin pakkohan se on katsastaa.

Exhuma (2024)
Eteläkorealaista hitaasti porisevaa kansantarukauhua lukuisilla mausteilla. Manaajia! Riivauksia! Rituaaleja! Yliluonnollisia ilmiöitä! Dunkkaa bunkkaa!

Happyend (2024)
Lähitulevaisuuden dystopistiseen valvontayhteiskuntaan sijoittuvan japanilaiselokuvan keskiössä on pari lukiolaisystävää, jotka vieraantuvat toisistaan.

Suzuki=Bakudan (2025)
Mies, joka ennustaa Tokion pommi-iskut, herättää poliisin mielenkiinnon. Japanista ponnistava jännäri saa R&A-festivaaleilla maailmanensi-iltansa.

The Old Woman with the Knife (2025)
Koreasta kajahtaa jälleen kerran tiukkaa toimintaa. Pääosassa vanha palkkatappaja, joka saa riesakseen nuoren oppilaan. Hetimiten tuholaisia torjumaan!

Animaatio

A Magnificent Life (2025)
Ranskalainen Sylvain Chometin tuorein animaatiohelmi kertoo legendaarisen Marcel Pagnolin elämästä. Luvassa ainakin lumoavan kaunista animaatiota.

Lesbian Space Princess (2024)
Riemastuttava scifi-animaatio ilahduttaa enemmän kuin tsiljoona donitsia! Lue kokopitkä arvostelu tämän linkin kautta. Jee, jee, jee!

Memoir of a Snail (2024)
Australialaisohjaaja Adam Elliotin stop motion -animaatio on jo visuaaliselta asultaan niin huikea, että tätä herkkua ei jätä väliin edes aivoja syövä etana.

The Colors Within (2024)
Mitä olisikaan R&A-festivaali ilman japanilaista animaatiota. No ei mitään! Tällä kertaa tarjolla on Naoko Yamadan herkän kaunis anime väreistä, musiikista ja ystävyydestä.

Lyhytelokuvat

Festivaaleillla on toki mukana myös lukuisia lyhytelokuvia. Scifiä, kauhua ja fantasiaa löytyy ainakin näistä seteistä:

Kotimainen kilpailu: Toisilla taajuuksilla

R&A Shorts: Night Visions esittää

R&A Shorts: Homo Technologicus

R&A Shorts: Time Warp

Elokuvissa nähdään!

Toni Jerrman

Elokuvat – Lesbian Space Princess

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , ,

Viime huhtikuussa järjestetyillä Night Visions -festivaaleilla elokuvakansaa innosti erityisesti Lesbian Space Princess -animaatio. Mikäli leffa jäi silloin epähuomiossa välistä, niin nyt sen voi tsekata Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla – peräti kolmeen kertaan!

Lesbian Space Princess

Emma Hough Hobbsin ja Leela Varghesen Lesbian Space Princess -animaatio mussuttaa aivoja aivan erinomaisin tavoin. Näin hauskaa on elokuvateatterissa ihan liian harvoin.

Clitopolis-planeetan avaruusprinsessa Saira rämpii itsesäälissä ja epävarmuudessa, sillä hänestä ei tunnu olevan yhtään mihinkään. Jopa uusi tyttöystävä, galaktinen palkkionmetsästäjä Kiki Tuhoaja dumppaa hänet alta aikayksikön. Äitikuningattarillakaan ei ole koskaan aikaa tyttärelleen, sillä juhlituilla majesteeteilla on jatkuvasti menoja. Onko Sairan kohtalona siis jäädä lesbobileiden ikuiseksi seinäruusuksi?

Sairalle tarjoutuu kuitenkin tilaisuus näyttää kykynsä, kun suorakulmaisia paperilappuja muistuttavat yksiulotteiset incel-miehet kaappaavat Kikin. Heidän toiveenaan on oppia iskemään naisia tai ainakin pyydystämään heitä Ruotsista ostetulla pimumagneetilla.

Naurettavat idiootit kuvittelevat, että he tietävät parhaat iskulauseet tyyliin: ”Tarjosin sinulle drinkin, nyt sinun on pakko suostua seksiin kanssani.” Jostain kumman syystä kukaan nainen ei ole koskaan suostunut astumaan heidän miesluolaansa. Niinpä kundit ovat sitä mieltä, että he ovat universumin sorretuin kansanosa – toisin kuin vaikkapa värilliset lesbot, jotka saavat vaivatta ihan kaiken haluamansa.

Entä kuinka käy, kun Saira poistuu vaaleanpunaisesta gay-avaruudesta sovinistisia iskulauseita suoltavalla avaruusaluksella. Onko hän valmis kohtaamaan normaaliavaruuden oudot olennot, kuten avaruushait, komeettalehmät ja asteroidikatusoittajat? Löytyisikö tukea ja turvaa goottiasuisesta Willow’sta, joka on lähtenyt gay-pop-bändistä ja yrittää nyt säveltää omaa indie-musiikkiaan? Vai löytyykö itsevarmuus, rohkeus ja oma identiteetti sittenkin kunkin sisimmästä?

Omintakeisella visuaalisella räväkkyydellä siunattu Lesbian Space Princess on älyttömän hilpeä LGBTQ+-henkinen elokuvahelmi. Vitsejä, ironisia iskuja ja populaarikulttuuriviitteitä tykitetään kankaalle sellaista tahtia, että äkätäkseen niistä edes puolet, leffa täytyy katsoa vähintään kolme kertaa putkeen. Ja toisin kuin yleensä, filmin tahtoisikin tsekata heti perään uusiksi, sillä tämän sateenkaarenkirjavan rainan rinnalla todellisuus on ankea ja harmaa.

Lesbian Space Princess rulaa ikuisesti!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.

Kolumni – Pääkirjoitus 3/25

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , ,

Viime toukokuussa järjestetty Tähtivaeltaja-päivä onnistui erinomaisesti. Erityiskiitoksen ansaitsee Finlandia-palkitun Johanna Sinisalon vetämä kirjailijapaneeli, jonka aiheena olivat utopia- ja dystopiakirjallisuuden yhteiskunnalliset ulottuvuudet sekä merkitykset ihmiskunnan selviytymisstrategian kannalta.

Kaikki panelistit, eli Mia Myllymäki, Reetta Vuokko-Syrjänen ja vastikään Tähtivaeltaja-palkinnon upealla Keuhkopuiden uni -romaanillaan voittanut Siiri Enoranta, ovat itsekin kirjoittaneet sekä utopioita että dystopioita. Niinpä heillä oli runsaasti syvällisesti ajateltua kerrottavaa asian tiimoilta.

Panelisteista ainoa, jota ei ole vielä Tähtivaeltajaan haastateltu, on Vuokko-Syrjänen, mutta tämäkin puutos pyritään korjaamaan vielä tämän vuoden puolella.

Utopiat ja dystopiat ovat nyt selvästi ajankohtainen aihe, sillä niitä käsiteltiin myös viime numeron kirjailijahaastatteluissa. Anne Leinosen laajassa Siri Kolu -artikkelissa asiaa tutkailtiin monestakin kulmasta, kun taas Hannu Rajaniemen kohdalla fokus oli kysymyksessä, johtaako bioteknologian kehitys siihen, että lopulta jopa biologinen datamme on suuryritysten omistuksessa.

Tähtivaeltaja-päivän ulkomaisena kunniavieraana loisti nigerialaisjuurinen brittikirjailija Tade Thompson. Hänen etäyhteyksillä toteutettu haastattelunsa toimi yhtenä pohjana tässä numerossa julkaistavalle kirjallisuudentutkija Esko M. Suorannan Thompson-artikkelille.

Jos ja kun teksti innostaa kirjailijan tuotannon pariin, niin haltuun kannattaa ottaa ainakin Nigeria-futuristinen, monin tavoin aivoja soitteleva Rosewater-trilogia sekä avaruuden murhamysteerin vietäväksi heittäytyvä, mutta silti realistisuutta tavoitteleva Far From the Light of Heaven -romaani.

Kotimaisista kirjailijoista esiteltävänä on nyt huikean Olosuhteet-sarjan kirjoittanut Antti Salminen. Setin ensimmäinen kirja, Lomonosovin moottori, voitti vuoden 2015 Tähtivaeltaja-palkinnon ja myös kakkoskirja MIR (2019) päätyi julkaisuvuotensa viiden parhaan scifi-kirjan joukkoon.

Molemmat teokset pärjäsivät hyvin myös Helsingin Sanomien viime vuoden lopulla järjestämässä 2000-luvun 100 parasta kotimaista kirjaa -asiantuntijaäänestyksessä. Lomosovin moottori ylsi sijalle 8 ja MIR sijalle 29.

Kaisa Rannan perusteellisessa haastatteluartikkelissa sukelletaan Salmisen proosapoetiikan uumeniin ja kaikkiin niihin ajatuskulkuihin, joista kirjailijan romaanit ovat syntyneet.

Tässä yhteydessä on hyvä kiittää sekä Rantaa että Anne Leinosta, jotka ovat kunnostautuneet lukuisten Tähtivaeltajan kirjailija-artikkeleiden tekijöinä. On ollut ilo kuulla sekä lukijoiden kiitoksia että kirjailijoiden itsensä toteamuksia, ettei heistä ja heidän tuotannostaan ole koskaan aiemmin kirjoitettu yhtä syväluotaavia artikkeleita.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon useita spefi-henkisiä runokirjoja julkaisseen Elli Lepän Seulasten kaikki nimet -runo, Lauri Lehtisen artikkeli italialaisesta Lamberto Bavasta, Kari Sihvosen ja Pertti Jarlan jatkosarjakuvat sekä iso kattaus kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja.

Ilman kulttuuria ja sen tekijöitä ei ole elämää!

Toni Jerrman

Elokuvat – Weapons

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

Weapons

Koululuokallinen lapsia lähtee kodeistaan, karkaa yön pimeyteen ja katoaa jäljettömiin. Stephenkingmäinen Maybrookin pikkukaupunki on järkyttynyt, selitystä ja syyllisiä etsitään.

Weapons-episodielokuva kertoo tarinansa kuuden eri keskushenkilön perspektiivistä. Yhteen kietoutuvissa kertomuksissa noitavainon kohteeksi joutuva opettaja turvautuu alkoholiin. Kadonneen lapsen isä yrittää käsitellä tapahtunutta ja siihen liittyvää syyllisyyttään: minne tämä on mennyt, mitä on tapahtunut? Poliisimies kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Asunnoton narkomaani eksyy vastausten äärelle. Rehtori selvittelee huoli-ilmoitusta. Ja sitten on vielä luokan ainoan jäljelle jääneen pojan tarina.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Zach Cregger kuljettaa elokuvaansa monissa eri sävyissä. Yhteisön tragediaa kuvataan vakavan draaman keinoin, joskus ollaan kammottavan äärellä, toisinaan överiksi vedetyssä kauhukomediassa. Amatöörit tutkivat arvoitusta omin nokkineen, ja asiat saavat outoja käänteitä kuin Twin Peaksissa konsanaan. Cregger viittaa Stephen Kingiin ja lainaa kuvastoa niin Peter Jacksonin Braindeadista kuin Roald Dahliltakin. Kokonaisuudesta muodostuu arvaamaton ja hieno.

Yliluonnollisen kauhun kaunein piirre on, että se on symbolistinen lajityyppi: toismaailmallisilla kammotuksilla tuppaa olemaan metaforinen tasonsa. Weaponsin läpäisee päihdeongelman teema, jonka kautta yliluonnollinenkin muuttuu ymmärrettäväksi: on liikaa tissutteleva opettaja, AA-kerhossa käyvä poliisi, vajareissa hortoileva nisti. Viinakaupassa lempparivodkan luo optimoitu reitti rinnastuu siihen, miten ”aseet” hakeutuvat kohteeseensa. Pikkupoika joutuu huolehtimaan ”tuperkkelin” (consumption) halvaannuttamista vanhemmistaan. Ja niin edelleen.

On jaksoja, joiden aikana elokuva kulkee enimmäkseen kuluneita polkuja pitkin, mutta useammin Cregger onnistuu ilahduttamaan. Hänellä on psykologista tajua ja silmää yksityiskohdille. Henkilöhahmot ovat kohtalaisen moniulotteisia. Näyttelijät sopivat osiinsa hyvin. Opettaja Justinea esittävä Julia Garner suorastaan hämmästyttää hetkittäin ilmaisullaan.

Uskallan suositella.

Jukka Laajarinne – 4 tähteä

Sarjakuvat – Tuoni Myllylä & Tuuli Hypén: Jumala koneesta

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , ,

Tuoni Myllylä & Tuuli Hypén:
Jumala koneesta
Zum Teufel

Joitain vuosia sitten veikeästä fantasiasta innostunutta kansanosaa ilahdutettiin mainiolla Kuoleman pidot -albumilla (2021). Nyt teos on saanut itsenäisen jatko-osan Jumala koneesta. Tuoni (ent. Tuomas) Myllylän kuvakäsikirjoittamassa ja Tuuli Hypénin lopulliseen muotoon saattamassa teoksessa on sivuja peräti 160. Siihen määrään mahtuu paljon hupia, toimintaa sekä mielikuvitusta kutkuttavia fantasiavisioita.

Garaxin kaupunkia hallitsee Valon veljeskunnan mahtava temppeli. Jo kolmentuhannen vuoden ajan siellä on järjestetty valon jumalalle omistettu vuosittainen kisa, jossa järvimaan parhaat soturit taistelevat voitosta ja kunniasta. Monikulttuurisena valtakuntana paikalla on peikkoja, haltijoita, petomiehiä, kissaihmisiä, manaajia, velhoja sekä mitä ihmeellisimpiä magian luomuksia.

Lopunajat ovat kuitenkin käsillä, sillä pyhän äidin näyt ennustavat tuhoa, kuolemaa ja turmiota. Niiden airueina toimii kenties Azmuthin papisto, joka yrittää herättää henkiin lonkerojumalansa. Tai sitten tiedon ja taikuuden taitaja Zandramas, joka halajaa uinuvasta valon jumalasta oman käsikassaransa.

Tämän kaiken keskelle heitetään tarinamme sankarit, djinni Ripkin ja manaaja Darrol. Ripkin kamppailee pakottavan palvelualttiuden kanssa, kun kuvioihin kurvaa hänen ensimmäinen isäntänsä. Darrol taasen kasaa haudasta kaivetuista ruumiinosista monipäistä ja -kätistä taistelijaa soutajien killalle. Joukkoon tummaan liittyy myös muita aiemmista tarinoista tuttuja hahmoja, kuten aina yhtä rakastettava berserkkipeikko Thurinn.

Myyttisten fantasiakertomusteen kunniakkaaseen tapaan juoniaineksiin lukeutuu muun hyvän lisäksi muinaisia jumalia, salaperäisiä käsikirjoituksia, temppelinraunioita, hautaholveja, taikakristalleja, magiaa sekä kirotun armeijan katkeria luurankosotureita.

Jumala koneesta rokkaa kuin ilokaasu tyrmässä. Albumi hauskuuttaa, ihastuttaa, naurattaa ja innostaa. Veijarimaiset hahmot ovat symppiksiä, käänteet usein vähemmän sankarillisia ja väkivalta veristä. Hypénin selkeän siisti piirrosjälki toimii sekin erinomaisesti. Tarjolla siis namia fantsua koko navan täydeltä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.