Elokuvat – Valerian and the City of a Thousand Planets

ValerianJulisteWEB

Valerian and the City of a Thousand Planets

Muutaman minuutin ajan ehti uskoa, että Luc Besson on tehnyt hyvän Valerian-elokuvan. Leffan alussa kaiuttimista raikaa David Bowien Space Oddity ja kankaalla seurataan, kuinka ihmiskunta tutustuu muihin avaruutta asuttaviin lajeihin. Innostusta herättää myös paratiisimainen planeetta, jossa pitkänhuiskeat pearlit ja vekkulit transmutaattorit elävät sopusoinnussa luonnon kanssa. Mutta kun kuvaan astuvat Valerian (Dane DeHaan) ja Laureline (Cara Delevingne), toiveet haihtuvat kuin pieru Saharaan.

Nimestään huolimatta Valerian and the City of a Thousand Planets -elokuvalla ei ole mitään tekemistä vastikään suomeksi uudelleenjulkaistun Tuhannen planeetan valtakunta -sarjakuvan kanssa. Tekisi mieli sanoa, ettei leffalla ole mitään tekemistä yhdenkään Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin luoman Valerian-sarjakuvan kanssa, mutta kyllähän juonikuvioon on otettu useampikin kohtaus lähes sellaisenaan Varjojen lähettiläs -albumista.

Valerian1WEB

Heti kärkeen avaruusagentit Valerian ja Laureline saavat tehtäväkseen kaapata viimeisen transmutaattori-otuksen mustan pörssin kauppiaan kynsistä. Sitten he ryhtyvät selvittelemään tuhansien erilaisten olentojen kansoittaman Keskuspisteen, avaruusasema Alphan, ongelmia.

Valtaisan rakennelman uumeniin on ilmestynyt salaperäinen alue, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa. Lisäksi rotujenvälisen neuvoston kokoukseen hyökätään ja Keskuspistettä johtava komentaja kaapataan. Tapahtumat tuntuvat kytkeytyvän alussa nähtyyn paratiisiplaneettaan – jonka tiedot on hävitetty kaikista arkistoista.

Jollakulla ei selvästi ole puhtaita jauhoja pussissa, mutta millä suunnalla pahuus luuraa, on arvoitus. Kovina kauppamiehinä tunnetut siivekkäät, pitkäkärsäiset shinguzet tarjoavat johtolankoja mysteerien selvittämiseen. Sitten sinkoillaankin taas päätäpahkaa sinne tänne.

Valerian2WEB

Elokuvan tarinaan ei ole pahemmin panostettu, sillä Bessonin selkeä tavoite on ollut maalailla valkokankaille mahdollisimman värikkäitä ja mahtipontisia tieteisnäkymiä. Mielikuvituksellisia muukalaisolentoja riittää, ja Keskuspisteen sekä sitä ympäröivän avaruuden kuvittamiseen on uhrattu tietokonekapasiteettia enemmän kuin tarpeeksi. Visuaalisesti leffa onkin upeaa silmänkarkkia. Mutta niin oli myös Jupiter Ascending (2015) – ja muistaako siitä kukaan enää mitään?

Filmin harvojen hiljaisempien hetkien aikana käydään läpi Valerianin ja Laurelinen orastavaa romanssia, joka on kuin suoraan kehnosta teinileffasta. Naistennaurattajana tunnettu Valerian on päättänyt hylätä kukasta toiseen hyppelyn ja asettua avioliiton satamaan Laurelinen kanssa. Omapäisen naisen suostuttelu vaatii kuitenkin aikaa ja vaivaa.

Näiden jaksojen lisäksi leffa pysähtyy kuin seinään kohtauksessa, jossa laulajatähti Rihanna vetää läpi pitkän ja seksikkään tankotanssiesityksen.

Valerian3WEB

Maitonaama Dane DeHaan on täysin väärä valinta esittämään avaruusagentti Valeriania. Hän ei onnistu rakentamaan kliseiseen rattopoika-sankarirooliinsa persoonallisuutta tai uskottavuutta. Puhumattakaan siitä, kuinka kaukana hahmo on alkuperäisestä Valerianista.

Hieman paremmin pärjää Cara Delevingne Laurelinen osassa. Hahmossa on hetkittäin särmää ja luonnetta, jota tosin syövät mieskatsojille suunnatut minimalistiset asut ja romanttinen näkemys rakkaudesta kaiken voittavana voimana. Vahvatahtoiseen sarjakuva-Laurelineen verrattuna hän on aikamoisen mamo ilmestys.

Sivuhenkilöistä löytyy sitten useita hauskoiksi tarkoitettuja tapauksia, jotka herättävät lapsellisuudessaan vain myötähäpeää. Rutger Hauerin lyhyt cameo-rooli on sentään ihan kiva nyökkäys kunnon scifin suuntaan. Sen sijaan Ethan Hawkesta ja Clive Owenista ei saada irti mitään merkillepantavaa.

Valerian4WEB

Jotenkin sitä toivoisi, että Valerian and the City of a Thousand Planets menestyisi lippuluukuilla niin hyvin, että jatkossa valkokankailla nähtäisiin huomattavasti tätä parempia Valerian-elokuvia. Vaikea on kuitenkin kuvitella, että Bessonin luoma sekasotku miellyttäisi kovinkaan montaa yli 15-vuotiasta katsojaa.

Syvälle on ranskalaisohjaaja vajonnut sitten loistonsa päivien, jolloin teattereihin vyöryivät sellaiset herkkupalat kuin Nikita (1990), Leon (1994) ja The Fifth Element (1997). Niissä ihmiskuvaus, juonenkuljetus, toiminta ja visuaalisuus olivat sentään pääosin tasapainossa. Nyt mennään eetterimetsään niin että rymisee.

Toni Jerrman

ValerianVarjojenLahettilasKansiWEB