Siiri Enoranta

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2025 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinto 2025

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2024 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Gummeruksen julkaisemalle
SIIRI ENORANNAN romaanille KEUHKOPUIDEN UNI.

Siiri Enorannan yhdestoista romaani, Keuhkopuiden uni, on omaääninen, monikerroksinen taidonnäyte. Kirjassa yhdistyvät mielikuvituksellinen tarinakehys, yhteiskuntakritiikki ja poikkeusyksilön kasvukertomus. Upottavan yltäkylläinen, loisteliaasti rakennettu maailma kätkee syvyyksiinsä sekä haurautta että raakuutta, joiden välillä Enorannan terävänkaunis kielenkäyttö vuorottelee taiturimaisesti.

Ihmistä muistuttavien, mutta siivekkäiden Homo arboris -lajisten olentojen yhteiskunta on rakentunut symbioottisen suhteen varaan. Sen jokaisella jäsenellä on kiinteä, elintärkeä yhteys omaan keuhkopuuhunsa, jonka suojiin olentojen on vetäydyttävä öisin ja joiden mahlasta ja siitepölystä he ovat riippuvaisia.

Käynnissä on kuitenkin kulttuurinen murros, jonka vikuroivana katalyyttinä toimii kirjan päähenkilö, nuori kreivitär Aikaterine da Rosetta Caesonius, Katica. Huikentelevainen, itseensä keskittynyt tyttö ajautuu konfliktiin yhteisönsä valtaapitävien kanssa ja nousee laajemman yhteiskunnallisen muutoksen symboliksi. Ristiveto äärivanhoillisten, puihinsa takertuvien yksilöiden ja puista väkivalloin eroon pyristelevien uudistusmielisten välillä on yksi juonen kantavista säikeistä.

Särmää ja rosoa löytyy niin henkilöhahmoista kuin heidän välisistä suhteistaankin. Valta ja seksuaalisuus kietoutuvat yhteen erityisesti Katican ja taidemesenaatti Seraphina Varinius Valeriuksen romanssissa, ja ne heijastuvat muuallekin omintakeiseen hahmokaartiin. Teoksen eheää ja kekseliästä kokonaisestetiikkaa voisi luonnehtia rokokoo-punkiksi. Sanna-Reeta Meilahden hurmaavaa kansitaidetta myöten tapahtumaympäristöt rönsyävät vannehameita, puuteroituja peruukkeja ja muodinmukaisia siipivaljaita.

Krumeluurisen miljöön kontrasti rajuihin juonenkäänteisiin ja keuhkopuiden kummalliseen, tiedepohjaiseen biologiaan on herkullinen. Homo arboristen monimutkaisessa luontosuhteessa sivistyksen ja maanläheisyyden vastakkainasettelu peilaa kiinnostavalla tavalla meidän maailmamme vastaavia kipukohtia.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, runoilija, kriitikko Elli Leppä ja kääntäjä, kriitikko Kaisa Ranta.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Amal El-Mohtar & Max Gladstone: Tällä tavalla hävitään aikasota (suom. Kaisa Ranta, Hertta, 2023)
N. K. Jemisin: Kivinen taivas (suom. Mika Kivimäki, Jalava, 2022)
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (suom. Helene Bützow, Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (suom. Hilkka Pekkanen, Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (suom. Outi Menna, S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (suom. Tytti Viinikainen, Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (suom. Kristiina Drews, Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (suom. J. Pekka Mäkelä, Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo, Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (suom. Antti Autio, Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (suom. Nina Saikkonen, Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (suom. Kaijamari Sivill, WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (suom. Vuokka Aitosalo, Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (suom. Hannu Blommila, The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (suom. Hannu Tervaharju Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (suom. Hannu Tervaharju, Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (suom. Päivi Paappanen, Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (suom. Ville Keynäs, Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (suom. Sauli Santikko, Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (suom. Laura Lahdensuu, Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (suom. Juha Ahokas, Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (suom. Juha Ahokas, Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (suom. Jari Niittylä, Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (suom. Ville Keynäs, Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (suom. Ville Keynäs, Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (suom. Matti Rosvall, WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (suom. Arto Häilä, WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (suom. Markku Salo, Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (suom. Tauno Peltola, Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (suom. Kristiina Drews, WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (suom. Eero Mänttäri, Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (suom. Kristiina Drews, Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (suom. Matti Rosvall, WSOY, 1985)

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2025 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinnon 2025 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2024 kiitettävän moniäänisestä tarjonnasta asiantuntijaraati valitsi lopulliselle ehdokaslistalle seuraavat teokset:

– Naomi Alderman: Tuleva (The Future, suom. Taina Helkamo, Gummerus)

Hyytävän ajankohtainen visio siitä, kuinka sosiaalisen median vihaa lietsovat algoritmit ja empatiakyvyttömät teknomiljardöörit ovat ajamassa ihmiskuntaa perikatoon. Taitavasti kirjoitettu, tyylilajeilla leikittelevä romaani ruotii terävästi suuryritysten mahtia ja keinoja vähentää niiden valtaa.

– Chi Ta-Wei: Kalvot (膜, suom. Rauno Sainio, Hertta)

Taiwanilaisen queerscifin moderni klassikko vie lukijan tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on paennut otsonikatoa merenpohjaan suojakalvojen alle. Minuuden ja ihmisyyden virtaavuutta tarkastelevan romaanin kauniisti aukeavassa mysteerissä kalvot milloin erottavat, milloin tarjoavat mahdollisuuden yhteyteen.

– Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni (Gummerus)

Siivekkäiden ihmisten yhteiskuntaa kuvaava kehityskertomus pursuilee kummaa biologiaa. Keuhkopuihinsa symbioottisessa yhteydessä olevat homo arborikset taiteilevat sosiaalisen murroksen kynnyksellä. Upeasti rakennettu maailma ja lyyrinen kielenkäyttö muodostavat eheän ja aistivoimaisen kokonaisuuden.

– Ursula K. Le Guin: Kompassiruusu (The Compass Rose, suom. Titia Schuurman, Moebius)

Le Guinin kultakautta edustava novellikokoelma tulvii ihmeen tuntua, mielikuvituksen lentoa ja ihmisyyden perimmäisen olemuksen tutkailua. Kirkkaasti ajatellut ja kuulaasti suomennetut novellit ovat sekä poikkeuksellinen esteettinen nautinto että ajatonta ravintoa aivoille.

– Hannu Rajaniemi: Varjomi (Darkome, suom. Juha Ahokas, Gummerus)

Biohakkeroinnin uudelle tasolle vievä scifitrilleri sieppaa vetävään kuvitelmaan teknologian mahdollisuuksista. Yhteiskunnallisiin kysymyksiin kietoutuu huomioita aikamme pakkomielteestä hallita täydellisesti yksilön ruumista ja terveyttä. Samalla kirja kysyy, kuka lopulta omistaa kehomme?

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta.

Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Amal El-Mohtar & Max Gladstone: Tällä tavalla hävitään aikasota (Hertta, 2023)
N. K. Jemisin: Kivinen taivas (Jalava, 2022)
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Siiri Enoranta
Keuhkopuiden uni
Gummerus

Siiri Enorannan uusin romaani on upea taidonnäyte fantastisen miljöön, kehityskertomuksen ja vallankumousromaanin yhdistämisestä. Mehevässä keitoksessa muhii outoa biologiaa ja vinksahtanutta sääty-yhteiskuntaa.

Jo aloitus on hieno: joukko nuoria revittelee turmelluilla vaatteilla dekadenteissa aatelistanssiaisissa. Maailmaa, yhteiskuntaa, hahmojen luonnetta ja heidän välistään dynamiikkaa avataan kevyillä, mutta varmoilla ja taitavilla vedoilla. Maailmanrakennuksen kunnianhimoisuus tekee sekin vaikutuksen alkumetreistä lähtien.

Päähenkilö Katica kuuluu siivekkäiden olentojen kansaan, joka on vasta joitakin sukupolvia sitten alkanut rakentaa taloja ja kehittää itselleen sivistystä. Perinteiseen elämäntapaan kuului paikallaan pysyttelevä, symbioottinen elämä olentojen elintoimintoja ylläpitävien keuhkopuiden kanssa. Katica ja muut uuden sukupolven toivot pyristelevät eroon riippuvuudestaan keuhkopuihin. Kemistien kehittelemä siirappimainen eliksiiri pidentää aikaa, jonka väki voi olla erossa omasta henkilökohtaisesta puustaan, ja samalla pidentyy lieka biologian ja kulttuurin välillä.

Katica ja muut häpeilevät keuhkopuiden primitiivisyyttä ja kouriintuntuvaa elimellisyyttä. Samalla joitakin kuitenkin kiehtoo taakse jäänyt Juurtuneiden faktio, joka takertuu keuhkopuihinsa ja vastustaa modernia elämäntapaa. Sosiaalinen ristiveto uuden ja vanhan välillä muodostaa yhden kirjaa kannattelevista juosteista.

Homo arboristen tapakulttuuri rakentuu kirjassa kankeaa ekspositiota vältellen, luontevan kehittelyn kautta eläväksi ja rikkaaksi. Osa isoista rakenteista, kuten maailman historia, saa tarinan mittaan selityksensä, osa jää kutkuttavasti mysteeriksi. Kun taiten rakennettua maailmaa myöhemmin ravistellaan, menetyksen tuntu välittyy raastavana lukijalle asti.

Kirjan rokokooestetiikka koukeroisine nimineen, sukupuolesta piittaamattomine vannehameineen ja korkeine puuteroituine peruukkeineen on herkullisessa kontrastissa lahonneen keijumetsän kaltaiseen ympäristöön, jossa syödään torakkakeksejä ja näätäpaistia ja pelätään ketun hyökkäystä pimeällä. Hahmosuhteissa on kiitettävää särmää, ja erityisesti flirttailudialogi on nautittavan älykästä ja terävää. Juuri mitkään henkilöt eivät ole yksioikoisia, vaan kerroksellisuutta ja ymmärrettäviä motiiveja löytyy kauheimmiltakin. Katican romanssi häntä vanhemman, pyörätuolin kahlitseman taidemesenaatin kanssa on monipolvinen ja koukuttava, vaikka kirjan pääpaino onkin muualla.

Juonta kuljetetaan näppärästi ja ilahduttavasti kliseitä vältellen. Alkupuolen dramaattiset tapahtumat, jotka vaikuttavat raskaalta transgressiolta siivekkäiden yhteiskunnan konventioita vastaan, saavat myöhemmin toisenlaisen tulkinnan. Katica sysäytyy muutokseen, joka laajenee yhden hahmon tragediasta ja siitä seuraavasta kostosuunnitelmasta koko yhteisöä ravistelevaksi murrokseksi.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/24.

Kirjat – Siiri Enoranta: Maailmantyttäret

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , ,

Siiri Enoranta
Maailmantyttäret
WSOY

Siiri Enorantaa voisi kutsua Suomen China Miévilleksi, niin ketterästi hän vaihtelee teostensa genrejä ja kerrontatapoja. Maailmantyttäret on hieno jatkumo Enorannan fantastisille, dystooppisille sekä vaihtoehtohistoriallisille teoksille, sillä se edustaa harvinaisempaa spefin alalajia, utopiaa.

Romaani on kuvaus tulevaisuuden maailmasta, jossa ilmastokriisin ja ympäristön saastumisen ongelmat on ratkaistu. Tällaista toiveikkuutta kaivataan spefiin juuri nyt.

Lähitulevaisuudessa ihmisten varallisuus on jaettu tasan, eikä kukaan omista enempää kuin oikeasti tarvitsee. Vanhat valtioiden rajat on poistettu ja alueet on nimetty uudelleen. Opiskella saa niin paljon ja kauan kuin haluaa, eikä se maksa mitään. Tasa-arvoisuus on poistanut ihmisten väliset vihamielisyydet. Paikallisten kielien rinnalle on noussut yhteiskieli esplanti.

Näkökulmat vaihtelevat viiden nuoren kesken. Joselina ja Lise-Lotte ovat tunteneet toisensa jo aiemmin, muut he tapasivat yksinäisille 15–20-vuotiaille tarkoitetulla leirillä. Tytöistä kaksi, Ritva ja Zerinda, ovat kotoisin Saarivaltiosta, muut Maailmankodista, joka tunnetaan Saarivaltiossa nimellä Hourumanner. Kaia on porukan viides, muita etäisemmäksi jäävä hahmo.

Jokaisella henkilöllä on oma äänensä. Joselina on joukon tieteilijä. Hänen osionsa ovat muiden tyttöjen haastatteluiden litterointeja kirjoitettuna kirjoituskone-fontilla. Kaian osiot ovat vain puolen sivun mittaisia ja kirjoitettu kursiivilla. Ritva puolestaan on porukan rääväsuu, joka käyttää hyvin värikästä kieltä. Zerinda jakaa tajuntansa esiäidin kanssa, ja hänen näkökulmassaan pompitaan nykyhetken ja sata vuotta vanhojen, romahduksen aikaisten muistojen sokkeloissa. Lise-Lotte pitää vanhoista, röyhelöisistä muovivaatteista ja harrastaa seksiä monien partnereiden kanssa. On ihastuttavan raikasta nähdä nuortenkirjassa tyttöhahmo, joka pitää seksistä, eikä häntä leimata sen vuoksi.

Saarivaltiossa eletään pitkälti samaan tapaan kuin omana aikanamme, vaikka kuvauksista syntyykin hieman slummimainen fiilis. Maailmankodissa puolestaan on kehitytty teknisesti eteenpäin, mutta samaan aikaan moni asia on palannut ajassa taaksepäin. Maiden välillä ei juurikaan kulje tietoa, tavarakin vain pimeillä markkinoilla, eikä ole aivan selvää, kumpi on estojen takana.

Toisin kuin voisi kuvitella, utopia ei tarkoita tylsää ja tapahtumaköyhää tarinaa. Tässä ”ongelma” on ratkaistu sillä, että jopa täydellinen maailma tarvitsee konflikteja. Mystiset koneötökät tuovat särön Maailmankodin kumbaya-yhteisöllisyyteen, ja juuri niiden arvoitusta viisikko lähtee selvittämään. Samalla voidaan näppärästi esitellä teoksen maailmaa eri puolilla Negeurooppaa.

Enorannan luoma maailma on hengästyttävän täyteläinen, joten tekstille on annettava aikaa hautua. Kirjailijan hahmot ovat moninaisia, omaäänisiä ja tarjoavat samaistumispintaa erilaisille lukijoille. Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 ei kirjassa mainittu kolmas maailmansota ole koskaan ollut yhtä lähellä muuttua todellisuudeksi. Maailmantyttäret tarjoaa kuitenkin yhden mahdollisen tulevaisuuden skenaarion siitä, millaiseksi maailma voisi muuttua, jos ihmiskunta eläisi harmoniassa itsensä ja luonnon kanssa.

Niina Tolonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/22.

Kirjat – Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

EnorantaTuhatkuolevanKansiWEB

Siiri Enoranta
Tuhatkuolevan kirous
WSOY

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on jälleen yksi osoitus siitä, että kotimaisella fantasialla menee lujaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana esiin on noussut iso joukko uusia, kyvykkäitä tekijöitä. Heihin lukeutuu myös Enoranta.

Kirjailija osoitti viimeistään Josir Jalatvan eriskummallinen elämä -romaanillaan, ettei hän tyydy toistamaan vanhoja fantasiakonventioita vaan haluaa tuoda uutta, raikasta näkökulmaa genreen. Teos olikin ansaitusti tämän vuoden Kuvastaja-palkintoehdokkaana.

Tuhatkuolevan kirous kertoo 14-vuotiaasta Pausta, joka asuu pienessä Loimuloiskeen kylässä ja haaveilee pääsystä magia-akatemiaan isoveljensä tavoin. Sinne hän myös pääsee, mutta hyvin nopeasti käy ilmi, että taiankäyttöön liittyy monia jännitteitä.

Ötky-niminen järjestö haluaa alistaa taiankäyttäjät valtaansa ja estää “hallitsemattoman” taiankäytön. Vastapuolena on kapinallisten hurja Nubya, jolla on huhujen mukaan satoja elämiä. Pau haluaisi jäädä tämän kaiken ulkopuolelle, mutta jostain syystä Ötky on kovin kiinnostunut hänen perheestään. Outoja ovat myös pienet mustat otukset, joita Pau näkee taikoessaan…

Teoksen alkuasetelma on mainio. Sitä tukevat Enorannan vahva kerronta ja omaperäinen maailma, joka on jonkinlainen sekoitus steampunkia ja keskiaikafantasiaa.

Enoranta hyödyntää kieltä kekseliäästi tunnelman luomiseen: taivaalla Maata kiertävät omilla radoillaan Kuu ja Muu, laitumilla laiduntavat lehmäntapaiset mohmat ja niin edelleen. Erityisen mielenkiintoista on, miten taikuus toimii tässä maailmassa – taikojan vastairrotetuilla hiuksilla, kulma- tai säärikarvoilla tai ääritapauksessa jopa tämän omalla verellä tai ruumiinosilla. Siksi pitkät hiukset ovat maagille kaikki kaikessa.

Josir Jalatvan eriskummallinen elämä pohtii kehollisuutta, sukupuolisuutta ja ihmisyyden ydintä. Tuhatkuolevan kirous on tässä suhteessa suoraviivaisempi teos, mutta käsittelee näitä teemoja yhtä lailla. Samalla rinnalla kulkee pohdinta ihmisen ja luonnon suhteesta, tasapainon löytämisestä ympäristön kanssa.

Koko kirjan läpi vaikuttaa pieni melankolinen pohjavire, ja teosta voisi kuvata jopa pasifistiseksi – sen verran paljon siinä pohditaan sotimisen ja elämän riistämisen oikeutusta. Enoranta ei kuitenkaan sorru osoitteluun, vaan teemat tulevat yleensä hienovaraisesti esiin. Tosin loppupuolta kohden hahmojen pohdinnoissa on turhan paljon toistoa ja vatvomista.

Kun teoksen konepellin avaa ja riisuu kaikesta ylimääräisestä, esiin nousee nuoren naisen kasvu aikuisuuteen. Enoranta kuvaa erinomaisesti teini-ikään ja kasvamiseen liittyviä tunteiden ailahteluja, epävarmuutta, hapuilua ja oivalluksia. Etenkin Paun seksuaalinen herääminen ja siihen kuuluva hämmennys on käsitelty hienosti. Muutenkin kirjailija onnistuu tekemään henkilöhahmoistaan uskottavia ja samaistuttavia.

Enorannan kirjan suurin ongelma lienee, että kaupoissa se on todennäköisesti tuupattu nuortenkirjahyllyyn, vaikka romaanilla on annettavaa ikäryhmään katsomatta. Lyhyesti sanottuna Tuhatkuolevan kirous on kotimaista eeppistä fantasiaa parhaimmillaan.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Kolumni – Pääkirjoitus 3/18

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , ,

Adobe Photoshop PDF

Kirjailija Tuomas Kyrö vitsaili (?) Suomen Kuvalehden blogissaan, että jos kirjalla on ideologinen päämäärä, kyseinen teos joutaa roskakoriin. Näin päätöntä lausuntoa voisi odottaa vain omaan ylemmyydentunteeseensa tukehtuneelta keskiluokkaiselta valkoiselta mieheltä.

Todellisuudessa hyvä ja kestävä kirjallisuus on aina yhteiskunnallisesti relevanttia. Se ottaa kantaa, tuo esiin näkökulmia ja kertoo jotain oleellista ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta. Vain silloin, kun kirjailijalla ei ole mitään sanottavaa, on lopputulos turhanpäiväistä ongelmajätettä.

Hyvä esimerkki kirjailijasta, joka haluaa teoksillaan vaikuttaa lukijan ajatusmaailmaan ja purkaa luutuneita kliseitä, on tässä lehdessä esiteltävä Kameron Hurley. Hän kulkee rohkeasti omia ideologisia polkujaan eikä anna minkään pysäyttää itseään. Ja näin on syntynyt jo kaksi huikeaa fantasiakirjasarjaa, yksi viime vuosien hienoimmista avaruusoopperoista sekä timanttinen esseekokoelma The Geek Feminist Revolution.

Vihaisia naisia puolustava kirjailija nostetaan nyt esiin niin artikkelin, haastattelun, esseesuomennoksen kuin novellinkin voimin. Hurley jos kuka on kaiken tämän huomion arvoinen.

Yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja ihmisyyden perkausta löytyy myös moneen otteeseen palkitun Siiri Enorannan teoksista. Hän mainitsee haastattelussaan muun muassa fantasian eskapistisen ulottuvuuden, ekologisen agendansa ja kiinnostuksensa tutkia teksteissään valtaa ja seksuaalisuutta.

Ja jos etsit kirjaa, jolla on tärkeää sanottavaa, kannattaa tarttua Rivers Solomonin esikoisromaaniin. Menneisyyden kaiku -teos on vaikuttava avaruusallegoria orjuudesta, rotusorrosta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Se on yksi vuoden parhaista scifi-suomennoksista.

Lehden muusta sisällöstä mainittakoon kotimainen Kersantti Napalm -sarjakuva ja Petri Hiltusen & Nalle Virolaisen maanmainio Alien-analyysi. Sekä tietenkin Ranskassa syntyneen, mutta Helsingissä työskentelevän teoreettisen astrofysiikan tohtorin, Edmund Schluesselin, kovaa scifiä lähestyvä Pähkinänkuoreen suljettuna -novelli.

Lisäksi tarjolla on tuttuun tapaan messevät määrät kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. On Adaa, Aelitaa, Anyurua ja kaikkea muuta kivaa.

Lukemisiin!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.

Kirjat – Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

EnorantaJosirJalatvanWEB

Siiri Enoranta
Josir Jalatvan eriskummallinen elämä
Robustos

Rakastaako ihminen toisen ulkoista olemusta vai sisällä olevaa persoonaa, ydintä? Millaista rakkaus olisi, jos toinen näyttäytyisi välillä omassa, välillä jonkun toisen kehossa? Miten keho muokkaa sitä, miten koemme itsemme?

Sirkustirehtöörin perillinen Josir Jalatva rakastuu ensisilmäyksellä historianopiskelija Micholei Rostukseen. Micholei, eli Miho, katoaa kuitenkin pian tapaamisen jälkeen, ja kun hän palaa, mikään ei ole ennallaan. Yksi maageista, maailmasta paenneen Jumalan jälkeensä jättämistä seuraajista, on kironnut Mihon. Niinpä tämän ruumis vaihtuu milloin mieheksi, milloin naiseksi.

Josir ei voi jättää rakastajaansa pulaan. Hän käynnistää uudelleen isänsä lakkauttaman Sirkus Minimissimin ja kokoaa sekalaisen joukon taiteilijoita, jotka lähtevät seuraamaan maagia halki sodan runnoman Aurosian. Yksi seurueen jäsenistä, nuorukainen nimeltä Pitir, kirjaa ylös oman näkemyksensä Josirin elämästä ja päästää välillä muutkin seurueen jäsenistä ääneen.

Vähitellen Mihon kirouksen säännöt paljastuvat lukijalle. Enoranta malttaa näyttää tapahtumat rauhallisesti ja nautiskellen. Kieli on runsasta ja polveilevaa, miesrakkauden kuvaukset aistivoimaisia, ja kaiken yllä leijuu vieraan maailman kiehtova dekadenssi.

Tarina kasvaa kuvaamaan sukupuolisuuden ja rakkauden rajoja sekä määritelmiä. Epäilyksistään huolimatta Josir rakastaa Mihoa, vaikka tämä on välillä Josirille vaikeasti hyväksyttävässä kehossa. Mihon psyyke vuorostaan kestää kasassa juuri Josirin uskollisen rakkauden vuoksi. Aina, kun hän horjuu, on Josir ottamassa vastaan ja vannomassa rakkauttaan.

Runsas henkilögalleria elävöittää kokonaisuutta ja mahdollistaa maailman syventämisen koskettavien elämänkohtaloiden avulla. Sota on jättänyt jälkensä kaikkiin Aurosian asukkaisiin, eikä ahdinkoa auta yhtään, että maailmassa on vielä itsensä korjaavan junanradan kaltaisia todisteita suuruuden päivistä. Onneksi seurueen yhteisöllinen voima saa hyvin erilaiset ihmiset kulkemaan samaan suuntaan ja auttamaan rakastavaisia vainoajan etsinnöissä.

Teos innostanee erityisesti lukijoita, jotka hakevat fantasiasta syviä teemoja ja vahvoja henkilöhahmoja. Seikkailu tai toiminta eivät ole tarinassa keskeisessä roolissa, ja sirkusseurueen tekemä matkakin on oikeastaan toissijainen kielletyn rakkauden ja suvaitsevaisuuden kysymysten edessä. Omalakisessa maailmassa viehättää sen samanaikainen tuttuus ja outous: magian ja teknologian yhdistyminen ja kokonaisuuden rakentuminen moninäkökulmatekniikan avulla.

Romaani on Enorannan seitsemäs. Hän on aiemmin ollut mm. Tulenkantaja- ja Finlandia Junior -palkintoehdokkaana.

Anne Leinonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.