Nysalor

Kirjat – Elli Leppä: Hylänkö

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Elli Leppä
Hylänkö
Nysalor

”Hylängöt ovat menetettyjä maita, ne ovat luopuneet inhimillisestä projektista, muuttuneet ja kieltäytyneet kasvamasta meidän unelmiamme.”

Elli Lepän neljäs runokokoelma on raadollisen ekokriittinen tutkielma ajasta sen jälkeen, kun ihmiskunnan tuho on jo tullut ja mennyt. Runot antavat aivan uudenlaisen lintuperspektiivin Maan massiiviselle ja systemaattiselle hävitykselle, jonka ihmiset ovat aiheuttaneet.

Vaikka tuhomme onkin Hylängön mukaan väistämätön, runokokoelma on samalla toiveikas ja antaa varmasti myös eräänlaista lohtua planeettamme rappiotilasta huolestuneille lukijoille. Kokoelman sanoma on selvä: älkää huoliko, luonto kyllä selviää meistä ihmisistä. Ihmiskunnalla on virheellinen käsitys omasta tärkeydestään niin hyvässä kuin pahassakin. Meidän olemassaolomme on luonnolle vain silmänräpäys, hetken hurma, kuriositeetti, epäonnistunut evolutiivinen kokeilu, jonka on tarkoituskin päättyä aikanaan. Muutos on väistämätön.

Lepän tapa käyttää luonnontieteellistä terminologiaa on hyvin originellia. Hän kutoo kiehtovalla tavalla sen sekaan mytologiaa ja vaihtelee näkökulmia eliölajeista toisiin, osoittaen samalla ihmismielen itsekeskeisyyden ja pahimmillaan sen mielettömyyden: ”kaikki aine joka on väkisin työstetty toisenlaiseksi, tekee hidasta eroa luojastaan, molekyyli molekyyliltä pyrkii takaisin lähtötilaansa, tai seuraavaan olomuotoon, hajoava paperi kirjastojen kellareissa, lahoavien kirjojen työlästä hengitystä.”

Lepän esikoisteos Seisaukset, tasaukset teki minuun suuren vaikutuksen vuonna 2020. On ollut hienoa nähdä, miten hän on jatkanut kirjoittamista ylläpitäen samaa huikean kaunista ja älykästä kielellistä taituruutta: ”dyynien laidoilla kylissä, korumaiset hämähäkit kutovat seittipalatseja, keitaan kuivuneelle pohjalle, ne tietävät ettei läikehtivä vesi palaa, viileät laineet enää kangastuksia, aavikon valkeissa silkkikinoksissa.”

Hylänkö on täysin oikeutetusti ehdolla vuoden 2023 Kalevi Saxellin muistopalkinnon saajaksi.

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/24.

Kirjat – H. P. Lovecraft: Hulluuden vuorilla

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

H. P. Lovecraft
Hulluuden vuorilla
At the Mountains of Madness
Suom. Lauri Lattu. Nysalor

Olen jo useamman vuosikymmenen ajan toivonut, että H. P. Lovecraftin tarinoista saataisiin uudet suomennokset. Jalavan 1980- ja 1990-luvuilla kustantamat ja sittemmin useaan kertaan uudelleenjulkaistut käännökset kun eivät kunnolla tavoita Lovecraftin tekstien alkuperäistä voimaa ja tunnelmaa. Tällä tiellä on vihdoin otettu ensiaskeleet, sillä pieni Nysalor-kustantamo julkaisi vuonna 2020 Väri avaruudesta ja muita Cthulhu-mytologian tarinoita -kokoelman Lauri Latun pätevällä suomennoksella. Nyt vuorossa on Latun kääntämä Hulluuden vuorilla -pienoisromaani.

Kosmista tieteiskauhua edustava kertomus kuvaa Miskatonicin yliopiston retkikunnan matkaa Antarktiksen synkkien salaisuuksien äärelle. Matkasta on kulunut jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt ryhmän johtajana toiminut William Dyer on valmis kertomaan uskomattoman totuuden heidän kokemuksistaan – estääkseen näin ketään muuta enää matkaamasta hulluuden vuorten tuolle puolen.

Tarina käynnistyy lähes kliinisen tieteellisesti, kun Dyer esittelee retkikunnan varusteita ja tutkimusmatkan ensimmäisiä etappeja. Tosin jo tässä vaiheessa lumeen ja jäähän peittyneen kuolleen mantereen mystinen tyhjyys saa kertojan yltymään runolliseen kuvailuun, jota värittävät merkitykselliset yhtymäkohdat kammotun Necronomicon-teoksen sanoinkuvaamattomiin kauhuihin.

Retki saa uuden käänteen, kun tutkijat löytävät muinaisesta saviliuskeesta fossiilisia jälkiä, jotka uhmaavat kaikkea sitä, mitä Maapallon varhaisista kehitysvaiheista tiedetään. Nämä löydöt johtavat retkikunnan aiemmin tuntemattomaksi jääneen, Himalajaakin korkeamman vuorijonon äärelle. Ja tämän jälkeen mikään ei ole enää entisellään.

Jo tässä vaiheessa mukaan pakkaa sellaisia mielikuvitusta kutkuttavia ihmeitä, että lukija on täysin täpinöissään. Jatkossa jännitys vain tiivistyy ja ihmeet muuttuvat entistäkin henkeäsalpaavammiksi. On lähes yliluonnollista, kuinka taitavasti Lovecraft onnistuu kerimään esiin toinen toistaan painajaismaisempia visioita. Puhumattakaan kaikesta siitä, mikä jätetään vain pahaenteisten vihjailujen varaan. Lisäksi alitajuntaa soitteleva teksti on niin uskomattoman evokatiivista, että kuvatut kauhut ja niiden nostattamat tunnelmat saavat lähes käsinkosketeltavia muotoja.

Hulluuden vuorilla on mestariteos jopa Lovecraft-asteikolla, joten on hienoa, että se on saatu suomeksi näin hyvin toimitettuna laitoksena. Alkuperäisen tarinan ohessa mukana on Latun Antarktiksen olosuhteita ja historiaa valottava esipuhe, runsaasti tekstissä käytettyjä termejä avaavia alaviitteitä sekä laajat jälkisanat, jotka pureutuvat mm. tarinan taustoihin sekä pienoisromaanin yhteyksiin Lovecraftin muuhun tuotantoon.

Kiitän ja kumarran.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/22.

Kirjat – Charles Stross: Singulariteettitaivas

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

StrossSingulariteettitaivasWEB

Charles Stross
Singulariteettitaivas
Singularity Sky
Suom. Markus Harju. Nysalor

”Päivänä, jona sota julistettiin, Novy Petrogradin taivaalta ropisi matkapuhelimia kaupungin mukulakiville.”

Brittikirjailija Charles Stross oli 2000-luvun alussa yksi tieteiskirjallisuuden kuumimmista uusista nimistä. Tähtivaeltajassakin hänet huomioitiin sekä vuonna 2004 että 2005. Nyttemmin hän on taantunut suoltamaan turhanpäiväisiä jatko-osia loputtomilta vaikuttaviin Merchant Princes ja The Laundry Files -sarjoihinsa.

Vihdoin suomeksi saatu Singulariteettitaivas on kuitenkin kotoisin Strossin kulta-ajalta. Alunperin vuonna 2003 ilmestynyt romaani oli aikoinaan ehdolla jopa Hugo-palkinnolle. Aikansa ilmiöistä ja puheenaiheista ammentava teos maistuu tänä päivänä osin menneen maailman tuotteelta. Strossin visiointikyky on kuitenkin niin hurja, että Singulariteettitaivas pelittää yhä lähes kybällä.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, jossa jumalan kaltainen tietoisuus, Eschaton, on ripotellut ihmiskunnan ympäri avaruutta. Ja kieltänyt heitä tuhon uhalla rikkomasta kausaliteetin lakeja.

Pari sataa vuotta myöhemmin ihmiset ovat pääosin toipuneet pakkosiirroista ja alkaneet pystyttää tähtienvälisiä valtakuntia. Yksi niistä on takapajuinen Uusi tasavalta, joka nojaa teknologiakielteisyyteen, kimuranttiin byrokratiaan sekä hierarkkiseen luokka-ajatteluun. Tässä valtakunnassa Keisarin sana on laki, työläisen osana raadanta ja naisen paikka hellan ja nyrkin välissä.

Asetelma alkaa kuitenkin horjua, kun Festivaali saapuu Uuden tasavallan nuorimman siirtokuntamaailman, Rochardin, kiertoradalle. Festivaali on itsemonistuva informaatioverkosto, joka kuljettaa mukanaan palvelimille ladattuja elämänmuotoja. Se kerää tietoa ja rakentaa tähtienvälisiä kommunikaatioverkkoja. Sillä kuten on sanottu, informaatio haluaa olla vapaata.

Rochardissa Festivaalin läsnäolo aiheuttaa paikallisen singulariteetin. Se jakaa mannaa taivaasta vastineeksi ihmisten tarinoista. Yhteiskunta menee täydellisesti sekaisin, kun ihmiset saavat kuokan ja auran sijaan käsiinsä nanoteknologiaa, biotekniikkaa, tekoälyjä sekä kaikki toiveet täyttäviä runsaudensarvikoneita.

Keisarillisella kotiplaneetalla tähän käsittämättömään uhkaan vastataan lähettämällä paikalle raskaasti aseistettu avaruusalusarmada. Eschatonin käskyistä huolimatta se aikoo rikkoa kausaalisuuden periaatetta saadakseen etulyöntiaseman viholliseensa nähden.

Tämän tempun yrittävät puolestaan estää salaperäisen herra Hermanin käskyttämä agentti Martin sekä YK:n mandaatilla toimiva Rachel.

Singulariteettitaivas on huikeiden ideoiden vuoristorata. Kirja yhdistelee samaan soppaan huumoria, parodiaa, yhteiskuntakritiikkiä, singulariteettivisiointia, seikkailua, naisasiaa, informaatioteknologiaa, avaruusoopperaa, military- ja hardcore-scifiä sekä kaikkea muuta, mitä Strossin mielestä on sattunut esiin pulpahtamaan.

Neuvostoliittohenkiset vastarintaliikkeet pitävät ideologisia komiteakokouksia samaan aikaan kun maailma heidän ympärillään murenee. Puhuvat jänikset heiluttelevat konepistooleja. Uuden tasavallan avaruuslaivastoa johtaa seniili, kuolemansairas taisteluamiraali. Kanan jaloilla kulkevassa mökissä Baba Yaga, Festivaalin Kriitikko-jaostoon kuuluva Salajuonien Sisar Seitsemän, yrittää selvittää, ovatko ihmiset tietoisia olentoja.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä Singulariteettitaivas on niin täyteen ahdettu aarrearkku, ettei paremmasta väliä. Rytmityksellisesti ja kerronnallisesti romaani on paikoin epätasapainoinen, mutta näin näyttävän ilotulituksen keskellä moinen ei pahemmin häiritse.

Singulaarista jehnaa!

”Haloo? Viihdytätkö meitä?”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.