Vesa Sisättö (toim.)
Muistojemme Viistokatu
Helmivyö

Kuten kaikki tietävät, Tampere on poliisihuumorin kehto. Useat tahot varmaan muistavat senkin, että kaupungin virallinen suojelija on Kapteeni Kuolio. Mutta kuinka moni on kuullut salaperäisestä kadunpätkästä, Viistokadusta, joka sekä on että ei ole olemassa?

Nyt tähän kiehtovaan arvoitukseen tarttuu Vesa Sisätön toimittama tietokirja Muistojemme Viistokatu. Sen sivuilla useat arvostetut kirjanoppineet kertovat omista kokemuksistaan ja tutkimuksistaan, jotka liittyvät tämän maagisen kadun vaiheisiin.

Aihetta lähestytään pääosin inhimillisyys edellä. Niinpä esimerkiksi Johanna Sinisalon tutkielma Viistokatu, mon amour valaisee tamperelaisen Jaanan arkea vuosina 1977 ja 2019. Tuloksena on aidon tuntuinen, monelle tasolle kurkottava hieno elämäntarina, jossa Viistokatu näyttelee omaa pientä mutta ratkaisevaa osaansa. Bravo!

Hienostuneen ihmiskuvauksen iloja tarjoilevat myös Taru Kumara-Moision Kivisydän ja Vehka Kurjenmiekan Maailman parhainta mehiläishilloa.

Kivisydämen keskiössä on itsestään kovin epävarma kolmikymppinen Raili, joka odottaa bussia Viistokadun pysäkillä. Teksti sukeltaa taiten päähenkilön ahdistukseen ja päättyy haikean kauniisti.

Mehiläishillo kertoo puolestaan kohtaloonsa pettyneestä Akselista, joka päätyy tämän tästä murheen, epätoivon ja ärtymyksen alhoon. Löytyisikö tunnemyrskyihin apua Viistokadun laidalla vierailevasta lumotusta torikahvilasta?

Viistokadun historiallisia juuria kaivetaan esiin Samuli Antilan vuoteen 1637 sijoittuvassa Suokuopassa. Siinä paljastetaan, kuinka Tammerkoskelle saapunut, suoria linjoja arvostava maanmittari Spår yrittää turhaan suoristaa haisevan suonpäreen kiertävän tien. Kehitykseen uskovan järjestyksen miehen ja taikauskoisten maalaisten kädenvääntö saa lopulta jopa aavemaisia piirteitä.

Solina Riekkola ja Vesa Sisättö ovat puolestaan koonneet kasaan useiden ihmisten muistoja Viistokadun erikoisista tapahtumista. Monien vuosikymmenten aikajanalle levittäytyvät kertomukset todistavat vastaansanomattomasti kadunpätkän taianomaisen luonteen. Ihastuttavan idearikas kokonaisuus huipentuu kylmäävään visioon, jossa selviää Viistokadun yhteys Cthulhu-mytologiaan.

Vielä tätäkin tieteellisempää lähestymistapaa edustaa Jussi Katajalan Encore un fois. Siinä pohditaan teoreettisen fysiikan ja kosmologisten lakien pohjalta Viistokadun luonnetta ajan ja avaruuden avaavana madonreikänä. Mainion yllätyskäänteen kera.

Vesa Lehtisen vaihtoehtohistoriallisessa Vääntymäkadussa Viistokadulle ilmaantuu vuonna 1973 avaruutta vääntävä anomalia. Sen uumeniin uskaltaa astua vain robottikonstaapeli Teräs. Tästä kiehtovasta todellisuudesta löytyisi varmasti aineksia kokonaisen romaanin mittaiseen tutkimukseen.

Tulevaisuuden puolelle hypätään Artemis Kelosaaren Vyöhyke 33720 -artikkelissa. Se esittelee meille lohduttoman kuvan insinöörivetoisesta maailmasta, jossa jyrkät biologiset ”lait” ovat korvanneet muistoihin ja tunteisiin perustuvan ihmisälyn.

Kokoelman päättää lyyrinen pienoishelmi. Siinä normaalisti lähinnä napalmia ranteistaan tykittävän Vesa Vitikaisen sisimmästä kuoriutuu esiin herkkäsieluinen runopoika, jonka suoni sykkii Viistokadun salaisuuksien tahtiin.

Kokonaisuutenaan Muistojemme Viistokatu on huomattavasti maittavampi ja muikeampi opus kuin tällaiselta akateemiselta tutkimukselta olisi ennakkoon sopinut odottaa. Lopputuloksena on teos, jonka seuraan palailee mielellään toiseen ja kolmanteenkin kertaan.

Toni Jerrman