Helene Bützow

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2024 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtifantasia-palkinnon 2024 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 2007 lähtien jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle.

Vuoden 2023 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa:

  • Jorge Luis Borges: Kertomukset (Suom. Anu Partanen, Teos)

Spekulatiivisen fiktion aarrearkku, jossa pohditaan ajan ja todellisuuden luonteen kaltaisia, loputtomasti kiehtovia aiheita. Nerokkaat tekstit ovat kieleltään tarkkoja ja hienostuneen humoristisia.

  • R. F. Kuang: Babel (Babel, suom. Helene Bützow, Teos)

Maaginen vaihtoehtohistoria on sekä viehättävä lukuromaani että vahvan poliittinen teos. Kielen ja kääntämisen merkityksellisyyden havainnollistaminen yhdistyy sorron ja vastarinnan teemoihin.

  • Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän (Aula & Co)

Salamurhaajien elämä vertautuu omaan maailmaamme, jossa arjen jatkuminen tarkoittaa jonkun kuolemaa. Hiottu esikoisromaani, jonka ihmisläheinen ote on valloittava.

  • J. S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän (Myllylahti)

Ikuisen syksyn maailmaan sijoittuvassa romaanissa käsitellään vallan väärinkäyttöä ja ihmissuhteiden kipupisteitä. Mukaansatempaava juoni ja eloisa kieli takaavat lukuelämyksen.

  • Gene Wolfe: Soturi sumussa (Soldier of the Mist, suom. Heikki Karjalainen, Moebius)

Historiallinen fantasia kiehtoo hahmoillaan, ideoillaan ja älykkäällä kerronnallaan. Moderni klassikko, joka ei tyhjene yhteen lukukertaan.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Viime vuonna palkinnon voitti Jyrki Vainosen romaani Täytetyt (Aula & Co, 2022).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co, 2022)
Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – R. F. Kuang: Babel – Mystinen kertomus

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

R. F. Kuang
Babel – Mystinen kertomus
Babel: Or the Necessity of Violence: An Arcane History of the Oxford Translators’ Revolution
Suom. Helene Bützow. Teos

Tähtivaeltajassa 1/22 esitellyn R. F. Kuangin Babel-romaani on vaihtoehtohistoriallinen fantasiajärkäle. Teoksessa tavoitellaan kunnianhimoisia teemoja: rasismin, seksismin, kolonialismin ja luokkajaon kokonaisselitystä sekä pienen opiskelijajoukon epätoivoista yritystä ratkaista ongelmista jokainen.

1800-luvun lopun Oxfordiin sijoitettu tarina mallintaa rakastavasti yliopistokaupungin miljöötä. Englanti on ylin maailmanvalta, joka todellisen historian tapaan murskaa jalkoihinsa siirtomaavaltioita, kun tavoittelee etuja resurssikilpailussa muiden maailmanmahtien, kuten Ranskan ja Saksan kanssa.

Vaihtoehtohistoriassa Englannin etulyöntiasema perustuu paljolti hopeaan, maagisia ominaisuuksia omaavaan metalliin, joka toimii kielitieteilijöiden erikoiskykyjen raaka-aineena. Pitkälle koulutetut kielitieteilijät pystyvät laatimaan hopeasta arkea helpottavia ja teollisuuden prosesseja sujuvoittavia työkaluja. He kaivertavat hopeatankoihin vastinpari-sanoja, joiden hienoiset merkityserot kielestä toiseen toimivat taikuuden käyttövoimana.

Hopeaa voi pitää kirjassa analogiana esimerkiksi sähkölle tai kapitalismille, tai yleisesti ottaen niille mekanismeille, jotka pitävät talouden ja yhteiskunnan rattaat pyörimässä – mutta jotka ovat niin jokapäiväisiä, ettemme osaa kuvitella elämää ilman niitä.

Kirjan idea kielen merkityksestä yhteiskunnalle ja Babelin tiedekunnan kielitieteilijöiden ratkaisevasta asemasta on kekseliäs, ja se on punottu taitavasti viktoriaanisen aikakauden maailmanpolitiikkaan. Kielitieteen opiskelijoiden Robinin, Ramyn, Victoiren ja Lettyn kautta kuvattu syrjittyjen ystävyys ja sen rikkoutuminen kantavat juonen kaarta ja nostavat sen aidosti traagisiin ulottuvuuksiin. Magiaviritteinen yliopistomaailma muistuttaa hieman velhokoulukirjojen vastaavia, mutta juonen pääpaino on epäkohtia vastaan taistelussa. Vääryydet osoitellaan ja tuomitaan suorasanaisesti. Näin niille toisaalta annetaan tarvittavaa painoa. Mieleen hiipii silti ajatus, että Kuang olisi voinut luottaa enemmän kirjallisiin ansioihinsa ja antaa kuvausten puhua puolestaan – nyt sorrutaan paikoin paasaamiseen.

Suomenkielisessä tekstissä on harmillisen, jopa tolkuttoman paljon huolimattomuusvirheitä. Lisäksi runsaiden alaviitteiden viittausmerkki on lukukelvottoman huomaamaton ja piiloutuu usein lainausmerkkien sekaan, mikä raskauttaa lukemista.

Analogioita ja yhtäläisyyksiä todelliseen maailmaan on viljalti, eikä helppoja ratkaisuja ole tarjolla kirjassakaan. Babelin kielitieteilijät ylläpitävät omalla työllään sortavia rakenteita. Varsinkin päähenkilö räytyy ymmärtäessään osallisuutensa vääryyksiin: Oxfordin opiskelijat ovat etuoikeutetussa asemassa lähes koko muuhun maailmaan nähden, vaikka sitten olisivatkin omassa yhteisössään syrjittyjä etnisyytensä tai sukupuolensa takia. Siirtomaakansojen niska kannattelee yläluokan mukavuuksien rautasaapasta.

Vastarinnan käynnistyttyä päästään pohtimaan aktivismin keinoja. Mitkä niistä ovat tehokkaita, mitä oikeastaan tavoitellaan ja kuinka pitkälle kukin suostuu menemään?

Kokonaisuutena Babel on ansiokas yhteensovitus hyvää hahmokuvausta, poliittis-historiallisia kehitelmiä ja aitojen epäkohtien käsittelyä.

Elli Leppä

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2024 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinnon 2024 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2023 kiitettävän moniäänisestä tarjonnasta asiantuntijaraati valitsi lopulliselle ehdokaslistalle seuraavat teokset:

  • Jennifer Egan: Piparkakkutalo (The Candy House, suom. Helene Bützow, Tammi)

Nyky-yhteiskunnasta vain piirun verran tulevaisuuteen sijoittuvassa teoksessa puntaroidaan yksityisyyden rajoja ja henkisen pääoman omistajuutta. Tarinakudelman keskiössä on uusi teknologiaoivallus: muistin ja muistojen joukkoistaminen. Toisiinsa limittyvät henkilötarinat peilaavat jokainen omasta näkökulmastaan tätä sosiaalisia rakenteita ravistelevaa innovaatiota, jolla on ilmiselviä tarttumapintoja myös omassa ajassamme.

  • Amal El-Mohtar & Max Gladstone: Tällä tavalla hävitään aikasota (This Is How You Lose the Time War, suom. Kaisa Ranta, Hertta)

Kauniisti kirjoitettu pienoisromaani kertoo kahdesta agentista, jotka matkustavat ajassa. He ovat aikasodan eri puolilla ja muokkaavat historiaa omien päämääriensä mukaiseksi. Pitkällä tähtäimellä pienetkin muutokset menneisyydessä vaikuttavat vahvasti tulevaisuuteen. Hyvin rakennetut henkilöhahmot syvenevät entisestään, kun kaksikko aloittaa kielletyn kirjeenvaihdon, jota he käyvät mitä kiehtovimmin tavoin.

  • Fríða Ísberg: Merkintä (Merking, suom. Tapio Koivukari, WSOY)

Useiden päähenkilöiden pyörittämä, ajatuksia herättävä romaani sijoittuu lähitulevaisuuden Islantiin. Hyvin aikein kehitetty myötätuntokoe osoittautuu vakavaksi virheliikkeeksi, joka jakaa ihmiset entistä jyrkemmin voittajiin ja häviäjiin. Yhteiskunnasta syrjäytetyt kansalaiset kipuilevat monin tavoin, ja kirjailija tavoittaa hienosti heidän mielentilansa ja elämänkokemuksensa eri ulottuvuudet.

  • Mia Myllymäki: Huomistarhuri (Gummerus)

Tavanomaisista maailmanlopun kertomuksista poiketen Huomistarhuri kuvaa tuhon jälkeisen ajan uutta yhteisöllisyyttä. Kestävään kehitykseen, tasa-arvoon ja luonnon kunnioittamiseen pohjautuvassa ekoutopiassa etsitään tuoreita elämisen malleja ja arvoja. Kaikki eivät kuitenkaan osaa luopua menneisyyden murheista ja sisäistää toivon ja elpymisen oppeja. Edes utopiassa ei vältytä ristiriidoilta.

  • Hervé Le Tellier: Poikkeama (L’anomalie, suom. Lotta Toivanen, WSOY)

Korkeakirjallista tyyliä ja scifi-trilleriä törmäyttävä romaani tuo yhteen kummalliseen tilanteeseen ajautuvia ihmisiä. Kun matkustajalentokone monistuu selittämättömästi oudossa myrskyssä, parisataa ihmistä joutuu sopeutumaan siihen, että heillä on vastedes kaksoisolento. Metakeinoillakin leikittelevä taidokas kokonaisuus käsittelee konkreettisella tasolla olemassaolon suuria kysymyksiä.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta.

Kaisa Ranta ei osallistunut keskusteluihin, joissa pohdittiin Amal El-Mohtarin & Max Gladstonen Tällä tavalla hävitään aikasota -kirjan ehdokkuutta eikä hän osallistu lopullisen voittajan valintaan.

Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

N. K. Jemisin: Kivinen taivas (Jalava, 2022)
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)

Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Don DeLillo: Hiljaisuus

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Don DeLillo
Hiljaisuus
The Silence
Suom. Helene Bützow. Tammi

Super Bowl -iltana sähköverkko romahtaa ja kuvaruudut sammuvat. Euroopasta palaavan pariskunnan matka ystäviensä kotikatsomoon vaikeutuu, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.

Don DeLillon pienoisromaanin tapahtumat sijoittuvat yhteen iltaan, rajattuihin tiloihin: lentokoneeseen, päivystyspoliklinikalle ja arkiseen asuntoon, jossa televisiosta tulee aluksi amerikkalaista jalkapalloa ja sitten ei. Selitystä järjestelmän romahtamiselle ei anneta, vaikka sillä spekuloidaankin. Hiljaisuus on kertomus tavallisista ihmisistä, joiden aikaisempi olemisen tapa on ainakin hetken aikaa katkolla.

Takakannessa lainataan The Guardianin arvostelua, jossa DeLilloa verrataan Samuel Beckettiin. Rinnastus osuu kohdilleen. Hiljaisuus lähestyy niin teemoiltaan, tyyliltään kuin kerronnan tavoiltaankin absurdin teatterin perinteitä. Enemmän kuin katastrofista, DeLillo kirjoittaa siitä, mitä kuvaruudut ja alituinen sähköinen yhteydenpito ovat tähän mennessä merkinneet. Kuten yksi kirjan henkilöistä selittää, mielialalääkitylle keskiluokalle ”elokuvat ovat yksi ulospääsytie” siitä, ettei enää tunne itseään peiliin katsoessaan.

Ennen järjestelmän rikkoutumista henkilöiden puhe on paljolti eräänlaista metapuhetta: keskustelua siitä, mitä kuvaruuduilla tai kirjoissa esitetään. Kieli ei käsittele itse elettyä vaan sivusta seurattua valmiiksi editoitua todellisuutta, enemmän sen muotoa kuin sisältöä.

Verkko on ollut todellisuutta luova ja ylläpitävä rakenne, jonka katoaminen koetaan maailman katoamisena. ”Todistammeko itse luonnon poikkeamaa? Eräänlaista virtuaalitodellisuutta?” ihmettelee yksi keskustelijoista. Simuloitu ja lihallinen ovat kääntyneet hänen ajattelussaan nurin. DeLillo on käsitellyt samantapaista tematiikkaa aiemminkin, esimerkiksi Valkoisessa kohinassa, jossa ihmiset käyvät ihmettelemässä ja valokuvaamassa Amerikan kuvatuinta latoa, koska se on Amerikan kuvatuin lato.

Hiljaisuuden kokijoille sivilisaatio on mennyt pirstoiksi. ”Olemme yhä ihmisiä, sivilisaation inhimillisiä sirusia.” Sivilisaatio on yhä heissä ja ottaa muotonsa esimerkiksi siinä, miten yksi romaanihenkilöistä istuu pimeän tv-ruudun äärellä suoltaen suustaan katkeamatonta kuvitteellista urheiluselostusta ja mainoskatkojen myyntipuhetta. Kun verkostoidut yhteydet ovat poikki eikä koetusta voi enää jakaa tallenteita, verkottuneet merkitykset alkavat kuitenkin vääjäämättä liueta olemattomiin. ”Meillä ei ole enää muuta sanottavaa kuin se mikä mieleen juolahtaa, eikä se jää kenenkään mieleen.”

Kertomus ei spekuloi netin jälkeisellä uudella ihmisellä tai maailman vaihtoehtoisilla perustuksilla. Emme saa lukea, palaavatko sähköt tai joutuvatko ihmiset tutustumaan naapureihinsa. Fokus on tiukasti siinä hämmennyksen tilassa, johon henkilöt on heitetty, kun teknologian maaperä pettää. Tässä yhteen asiaan keskittyneessä tiiviissä muodossaan Hiljaisuus nousee tekijänsä parhaiden kirjojen joukkoon.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/22.

Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2022 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , ,

Tähtifantasia-palkinto 2022

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2021 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan WSOY:n julkaisemalle
SUSANNA CLARKEN romaanille PIRANESI.
Teoksen on suomentanut Helene Bützow.

Piranesiksi kutsuttu mies elää loputtomassa sokkelossa, joka koostuu suurista saleista ja portaikoista. Saleissa on patsaita, rakennuksen yläkerroksista näkyvät pilvet ja tähdet, alhaalla on vettä. Mies vaikuttaa menettäneen muistinsa ja on vuoroveden sekä muiden luonnonvoimien armoilla.

Päähenkilö on vanki, omanlaisensa tieteilijä ja tutkimusmatkailija. Hänen maailmansa saattaa kätkeä sisälleen muinaisia salaisuuksia. Piranesin ainoa puhekumppani on Toinen, salaperäinen mies, jolta hän saa tehtävän suoritettavakseen. Piranesi kuitenkin kyseenalaistaa hänelle annetun tehtävän mielekkyyden. Toiselle maailma on labyrintti, mutta Piranesi kutsuu sitä Taloksi, joka on kaunis ja lempeä asukkailleen.

Piranesi-romaani on omaperäinen ja yllättävä, kaunis ja kiehtova. Tiivis teos toimii niin jännittävänä mysteerinä, runollisesti kuvattuna fantasiamatkana kuin filosofisena pohdintana. Taitavasti rytmitetty kerronta pitää lukijan otteessaan ja avaa arvoitusta vähitellen. Kirjailija luo maailmastaan täyteläisen yleiskuvan, joka laajenee lukijan mielessä. Päähenkilön myönteisyys ja vilpittömyys luovat vastakohdan hänen tilanteensa erikoisuudelle ja osin kauhistuttaville tapahtumille.

Susanna Clarken romaani on taideteos, joka ei tyhjene yksittäiseen tulkintaan. Se kertoo sairastumisesta ja toipumisesta, muistista ja identiteetistä, tiedon etsinnästä, yksinäisyyden ilosta ja kaipuusta muiden ihmisten luo. Piranesi näyttää, kuinka mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa pystyy löytämään mielenrauhan pienistä asioista. Toisaalta kirjan sanoma ei kannusta romanttiseen haihatteluun. Päähenkilön selviytymiskeinoja ovat looginen päättely, arjen järjestäminen ja kouriintuntuva tekeminen.

Romaanin keskiössä ovat nimihenkilön psykologia sekä Talon, eli todellisuuden, äärettömyys, arvoituksellisuus ja kauneus. Kirja haastaa pohtimaan suhdetta maailmaan ja siitä pakenemiseen. Romaanissa taikuutta käytetään pelkäksi tekniikaksi rappeutuneena tieteenä. Kaikkeuden ihmeellisyyden paljastamisen sijasta se on väline vallantavoitteluun. Piranesi arvostaa ympäristöään sen itsensä vuoksi, kun toisille se on hyväksikäyttöä varten. Clarke viittaa yhteiskuntaan, jossa ihmiset ovat unohtaneet osansa suuremmasta kokonaisuudesta ja keskittyvät pikkumaiseen etujen kahmimiseen. Kirja vihjaa, että salaisuutta etsiessä kannattaa kiinnittää huomiota avoimuuteen ja kuuntelemiseen. Huolenpito ja myötätunto ovat avaimia maailmaan.

Kokoaan suurempi Piranesi jää lukijan mieleen. Se on borgesmainen palapeli Mervyn Peaken tyyliin. Kuvitelma, joka kertoo oudosta ja ihmeellisestä todellisuudestamme ja ihmisenä olemisesta.

Englantilaisen Susanna Clarken (s. 1959) edellinen romaani oli Jonathan Strange & herra Norrell (2004), joka ilmestyi suomeksi vuonna 2005. Molempien teosten loistavat suomennokset ovat Helene Bützowin käsialaa.

Tähtifantasia-palkinto jaettiin kuudettatoista kertaa. Palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2022 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinto 2022

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2021 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Tammen julkaisemalle
KAZUO ISHIGURON romaanille KLARA JA AURINKO.
Teoksen on suomentanut Helene Bützow.

Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko (Klara and the Sun, 2021) sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään lähitulevaisuuteen ja kertoo Klara-androidin tarinan. Romaanissa Keinoystäviksi kutsuttuja androideja kaupitellaan lasten ja nuorten seuralaisiksi tukemaan heidän tasapainoaan ja sosiaalisten taitojensa kehitystä kilpailukeskeisessä maailmassa.

Klaran katseen ja käsityskyvyn rajoissa kulkeva minämuotoinen kerronta vangitsee ensi sivulta lähtien. Klara on hahmona täysin omaperäinen ja poikkeuksellisen kokonainen. Hän on psykologisesti uskottava, asemansa hyväksyvä mutta maailmaa ja ihmisten välisiä suhteita tarkkanäköisesti pohtiva havainnoija. Hän on omaksunut elämäntehtäväkseen ymmärtää ja auttaa omistajaperhettään. Sattuma ja olosuhteet saavat Klaran turvaamaan aurinkoon luottavaisella, lapsenuskoisella tavalla, josta kasvaa hänelle uskonto.

Taidokkaan, hienovaraisen kerronnan alla piilee traagisia, ajoittain lakonisen julmia sävyjä. Ympäröivän yhteiskunnan karmivuus tulee esiin pienistä vihjeistä ja tiedonmuruista, jotka lukijan on osattava poimia hyvin toisenlaisen olennon havainnoista. Kaikessa inhimillisyydessään Klara on kirjan maailmassa esine, omaisuutta; menestymisen pakkomielle ajaa samalla romaanin ihmishahmot kohtelemaan välineellistävästi toisiaan, myös omia lapsiaan.

Ishiguro sieppaa lukijan mukaansa varmaotteisesti ja onnistuu myös yllättämään. Romaanin tasot tukevat toisiaan pienistä kielellisistä ratkaisuista juoneen. Kokonaisuus soi yhteen kuin sinfoniaorkesteri ja muodostaa sivumäärää suuremman omalakisen, omaamme häiritsevästi muistuttavan maailman. Jokainen yksityiskohta on harkittu, yksikään virke ei ole turha tai väärällä paikalla. Helene Bützowin vivahteikas suomennos täydellistää lukuelämyksen.

Kaunokirjallisesti äärimmäisen hiottu ja korkeatasoinen teos kunnioittaa scifin keskeisiä ihanteita: se näyttää oudon tuttuna ja tutun outona sekä antaa eväitä moniulotteiseen filosofiseen pohdintaan. Menetyksen pelko ja suru kietoutuvat kunnianhimoon, toive paremmasta houkuttelee uhrauksiin. Jos yhteiskunnan odotukset sisäistää, oma valinnanvapaus uhkaa kaventua – ja jos niille viittaa kintaalla, vaarana on jäädä sivuraiteille.

Klara valaisee ihmisenä olemisen perimmäisiä kysymyksiä tavalla, johon romaanin ihmishahmot eivät kykene tai rohkene. Raastavuuden keskelläkin teoksessa säkenöi silti rakkaus ja hyvyys.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:
Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kääntäjä, kriitikko Kaisa Ranta.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)