Leena Krohn
Kadotus
Teos

Leena Krohnin tuorein teos ei petä uskollista lukijaa. Vain vähän yli 150-sivuinen kirja näyttää pienoisromaanilta, mutta erään kuuluisan sinisen puhelinkopin tavoin sekin on sisältä paljon kokoaan suurempi. Krohnin tyyli on varma ja hiottu, ja näennäisen yksinkertainen teksti koostuu hienovaraisista, merkityksellisistä kerrostumista.

Kirjan kehystarinan kertoja työskentelee Kadotus-nimisessä löytötavaratoimistossa, jonne tuodaan kaupungin kaduilta löytyneitä tavaroita. Syrjäänvetäytyvästä luonteestaan huolimatta kertoja on kiinnostunut ihmisistä esineiden takana: ”Tavarat ovat tekojamme. Sillä kaikkien artefaktien takana on ihminen, minkäs sille mahtaa. Siten aina kun tartun esineeseen, kohtaan myös ihmisen, sen käyttäjän, omistajan, kadottajan, löytäjän, kaltaiseni.”

Jokaiseen esineeseen nivoutuu erillinen novelli, joka esittelee uuden henkilön, tämän taustakertomuksen ja tilanteen, jossa esine on hukattu. On vanhan rakkaussuhteen jäänteeksi jäänyt avain, stoalaisen herrasmiehen sateenvarjo ja taiteilijarouvan kyyneleen muotoinen korvakoru. On myös varsin epätavallisen lemmikin talutushihna, tunnistamaton lelu ja jopa käärmeennahka. Tuikitavalliset lusikka ja lyijykynäkin ovat osallistuneet käyttäjiensä elämän ratkaiseviin hetkiin.

Kaikki hukkaamiset tapahtuvat kaupungin puistossa eräänä kesäiltana taidefestivaalin humussa. Ihmiskohtalot sivuavat toisiaan kuitenkin toisistaan tietämättä. Vaikka illan päämääränä on juhlia ja pitää hauskaa, kaiken yllä leijuu alusta asti epätodellisuuden tuntu. Mitä pidemmälle kertomus ja ilta etenevät, sitä kummallisempia asioita tapahtuu. Pahaenteinen tunne siitä, että maailmassa ei ole kaikki kohdallaan, tiivistyy yhä vahvemmaksi. Rivien väliin kätkeytyy uhka, jonka tunnelman välittämisen Krohn hallitsee suvereenisti.

Kirjan henkilöhahmojen ja heidän ajatuskulkujensa kuvaus on yleisinhimillisen ajatonta, mutta kertojan suhtautumisessa tavaraan heijastuu kiinnostavalla tavalla viime vuosina pinnalle noussut minimalismi ja konmari-henkinen esineiden elollistaminen. Tavaroihin keskittyvän työnsä vastapainoksi kertoja on karsinut kotinsa sisustuksen äärimmäisen niukaksi. Hän pohtii tavaroiden hankkimisen ja omistamisen mielekkyyttä sekä esineiden ja ihmisen suhdetta: ”Kerran jokainen esine, jonka ihminen valmisti, oli ainoa laatuaan. Nyt keskenään identtisiä tuotteita tulostetaan miljoonin kappalein ihmiskäden koskematta.”

Kadotus on pieni suuri kirja, jonka kiehtova tunnelma jää viipyilemään mieleen.

Sarianna Silvonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.