Year: 2017

Kolumni – Pääkirjoitus 4/17

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , ,

TVkansi417

Haa! Saimme kuin saimmekin vuoden viimeisen Tähtivaeltaja-lehden ulos ennen joulua. Ja vieläpä 116-sivuisena!

Aikamoinen vääntöhän siinä taas oli, mutta lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Tämän saavutuksen kunniaksi blogitekstinä saa nyt toimia uuden numeron sisältöä esittelevä pääkirjoitus.

Samalla toivotamme kaikille lukijoille erinomaista joulua ja maanmainiota uutta vuotta!

Tähtivaeltaja 4/17
Pääkirjoitus

Wautsi wau, mikä vuosi! Worldcon, Worldcon, Worldcon!!! Eikä siinä ollut yhtään ylimääräistä huutomerkkiä.

Myös Tähtivaeltajalle vuosi 2017 oli mitä mainioin: Ken Liu, George R. R. Martin, Mark Lawrence, Nalo Hopkinson, Anni Nupponen, grimdark-fantasia ja paljon muuta.

Tässä numerossa palaamme vielä hetkeksi grimdarkin pariin Suomessa vierailleen Joe Abercrombien novellin ja haastattelun kautta. Kirjailijan vahvatunnelmainen Helvetti-tarina sijoittuu samaan maailmaan kuin hänen Ensimmäinen laki -kirjasarjansa.

Lehden pääjuttuna loistaa suomalaisen Leena Likitalon esittely. Kunnianhimoinen kirjailija on raivannut määrätietoisesti tiensä vaikeille Yhdysvaltain markkinoille. Ura alkoi novelleilla, mutta tänä vuonna häneltä on ilmestynyt jo kaksi romaania arvostetun Tor.com-kustantamon listoilta. Saavutus, josta kuka tahansa olisi ylpeä.

Normaalia muhkeamman Tähtivaeltajan sivuilta löytyy myös mm. oivallisen ajankohtainen Teräslilja-sarjakuva, useita huikeita filmifestivaaliraportteja, Petri Hiltusen Keinomaailman reunalla -pelipalsta sekä reippaasti kotkottavan kalkkunan paluu.

Ja koska netissä mikään ei pysy ikuisesti tallessa, luettavissa on myös Hiltusen ja Nalle Virolaisen Mad Max: Fury Road -elokuvan syväanalyysi, joka käsittelee leffan päähenkilöongelmaa. Ajaton teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltajablogissa vuonna 2015. Aiemmat painetussa muodossa ilmestyneet Foliohatun alla -palstat löytyvät numeroista 4/14 ja 1/15.

Syksyn genretarjonta on jälleen tulvinut yli äyräidensä. Niinpä osa kirja- ja sarjakuva-arvosteluista siirtyi seuraavaan numeroon. Hienoa, että ongelmat ovat näin positiivisia!

Vuonna 2018 Tähtivaeltaja tykittää jälleen kehiin rutkasti mielenkiintoisia artikkeleita, haastatteluja, novelleja, sarjakuvia ja arvosteluja. Ulkomaisista kirjailijanimistä luvassa ovat mm. Kameron Hurley, Alastair Reynolds, Emma Newman sekä Fjodor Dostojevski.

Tällä vaelluksella kannattaa pysyä mukana!

Toni Jerrman

Sisallys417WEB

Elokuvat – Star Wars: The Last Jedi

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

StarWarsLastJedi-julisteWEB

Star Wars: The Last Jedi

Disneyn ensimmäinen Tähtien sota -elokuva, The Force Awakens, oli monilta osin platku lössähdys. Rian Johnsonin käsikirjoittama ja ohjaama jatko-osa, The Last Jedi, on selvästi onnistuneempi vompatti. Ei sekään silti mikään napakymppi ole.

Filmi käynnistyy huikealla toimintakohtauksella. Siinä pakosalla olevat kapinalliset näyttävät Ensimmäisen ritarikunnan joukoille, etteivät myy henkeään halvalla. X-siipihävittäjien ja pommikonelaivueiden kiepsahtelua valtavien taisteluristeilijöiden ympärillä seuraa ihaillen.

Elokuvan edetessä kapinallisten kirkkaana roihunnut liekki alkaa kuitenkin hiipua. Kenraali Huxin (Domhnall Gleeson) komentama laivasto seuraa heitä herkeämättä ja tuhoaa yksi kerrallaan kapinallisaluksia. Leia (Carrie Fisher) luottaa, että apua on tulossa, mutta toivo murenee hetki hetkeltä.

Siinä sivussa vanhat tutut Poe (Oscar Isaac) ja Finn (John Boyega) punovat omia pelastussuunnitelmiaan. Uutena hahmona mukaan tarttuu Rose (Kelly Marie Tran).

StarWarsLastJedi2WEB

Samaan aikaan universumin toisella laidalla Rey (Daisy Ridley) yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) palaamaan kapinallisten riveihin. Legendaarinen jediritari on eristäytynyt syrjäiselle saarelle, sillä hän syyttää itseään Kylo Renin (Adam Driver) kääntymisestä voiman pimeälle puolelle.

Käytännössä elokuvan koko juoni on tässä. Kahden ja puolen tunnin leffa olisi kuitenkin kaivannut huomattavasti enemmän aitoa asiaa pysyäkseen terävänä. Nyt silpun synnyttämä turtumus hiipii puseroon jo paljon ennen filmin visuaalisesti loisteliasta lopputaistelua.

StarWarsLastJedi1WEB

Onneksi mukaan on ujutettu myös lukuisia mielenkiintoisia elementtejä. Elokuvan suhteellisen synkkää yleistunnelmaa keventävät muutamat kivasti toimivat vitsit sekä hupsun söpöt pikkulinnut, jotka eivät taivu myötähäpeän puolelle. Mainiosti pelittää myös Kylo Renin ja Reyn välinen telepaattinen yhteys, joka saa kummankin miettimään tekojaan ja kyseenalaistamaan valintojaan.

Filmin keskeinen henkilökaarti on turhan laaja, mutta toisaalta myös onnistunut. Jedifilosofian merkitystä epäilevässä Lukessa on sellaista pettymysten koulimaa särmää, jota hahmossa ei ole aiemmin nähty. Lisäksi Leia ja Rey saavat tilaa säteillä.

Hyvin toimivat myös pohjimmiltaan tavanomainen, mutta juuri siksi niin sankarillinen Rose, kapinallisten kovapintainen naiskomentaja, vara-amiraali Holdo (Laura Dern) sekä Benicio Del Toron esittämä, moraalisesti kyseenalainen DJ, jolle raha merkitsee aatteita enemmän. Puhumattakaan erään klassisen hahmon paluusta parrasvaloihin!

StarWarsLastJedi3WEB

Johnsonin käsikirjoituksen tärkein oivallus on, ettei leffa enää kierrätä orjallisesti alkuperäisestä trilogiasta kopioituja aineksia. Näin The Last Jedi seisoo suhteellisen ylpeästi omilla jaloillaan. Vaikutteita on toki poimittu vanhojen SW-leffojen ohessa monesta muustakin suunnasta.

Kuten kapinallisalusten pakomatka, joka tuo auttamatta mieleen Taisteluplaneetta Galactican perusasetelman. Mukana on myös kohtaus, jossa on enemmän Valerianin henkeä kuin koko Luc Bessonin Valerian and the City of a Thousand Planets -elokuvassa.

Kaiken kaikkiaan The Last Jedi on hyvä yritys, joka ei aivan kanna maaliin saakka.

Toni Jerrman – 3 tähteä

StarWarsLastJedi4WEB

Uutiset – Vuoden laatulehti 2017 -kilpailu, kunniamaininta Tähtivaeltajalle!

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , ,

Laatulehti2WEB

Vuoden laatulehti 2017 -kilpailu

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n järjestämän laatulehtipalkinnon on voittanut vuodesta 1994 asti ilmestynyt filosofinen aikakauslehti niin&näin. Palkintoraati totesi lehden olevan rohkea ja omaa tietään kulkeva: ”Kyseessä on nerokas lehtikonsepti, jossa on juttuja, joita ei mistään muualta saa luettua.”

Kilpailussa jaettiin myös yksi kunniamaininta, joka naksahti Tähtivaeltajalle! Raati kiitteli lehteä mm. tinkimättömästä linjasta:

”Pitkän linjan science-, fantasia ja spekulatiivisen pitkän fiktion sekä novellistiikan erikoislehti on oman kiinteän yhteisönsä lehti, jota ei välttämättä tunneta laajemmin oman yhteisön ulkopuolella, mutta se oli palkintoraadille positiivinen yllätys. Lehti keskittyy aiheidensa ympärille, mutta pystyy tinkimättömästi ja laadukkaasti tuomaan myös asiaan perehtymättömälle kiinnostavia näkökulmia aiheeseen. Tähtivaeltaja on laadukas lehti, joka tarjoaa myös satunnaiselle lukijalle avartavia näkökulmia genrekirjallisuuteen ja siihen liittyviin kulttuurisiin ilmiöihin.”

Se on juhlan paikka!

Laatulehti1WEB

Yleisöäänestyksen voitti puolestaan Animalia-lehti, joka keräsi vajaat 30 % annetusta 725 äänestä.

Kilpailun raadin muodostivat Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan kustantaja ja kirjailija Ville Hytönen. päätoimittaja Hanna Nikkanen (Long Play) ja viestintäkonsultti Pekka Pekkala, Beam Me Up Helsinki.

Lisätietoja:
Kultti

Laatulehti3WEB

Sarjakuvat – Maurice Rosy, Maurice Kornblum ja Derib: Attila

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , ,

AttilaKansiWEB

Attila

Ruutu, Non Stop ja Zoom ovat lähes myyttisiä nimiä vanhempien sarjakuvanlukijoiden keskuudessa. Vuosien 1973 ja 1978 välillä ilmestyneet lehdet esittelivät kymmenilletuhansille suomalaisille eurooppalaisen sarjakuvataiteen suurimmat saavutukset ja synnyttivät kokonaisen sukupolven intomielisiä sarjakuvaharrastajia. Monet lehdistä tutut sarjat ovat sittemmin jatkaneet elämäänsä myös albumimuodossa.

Nyt näiden julkaisujen maineella yrittää ratsastaa useampikin kustantajataho. Zoom Teufel -firma ei nojaa yksinomaan esikuviensa perintöön, vaan jakaa huomiotaan sekä vanhojen klassikkojen että tuoreiden eurosarjakuvien suuntaan. Sen sijaan Otavan lanseeraama Non Stop -sarja on täynnä sitä itseään. Non Stop -logolla markkinoidaan paksuja kokoelmateoksia, jotka sisältävät alkuperäisestä lehtikolmikosta poimittuja sarjakuvia.

Attila1WEB

Mitä ilmeisimmin yhteispainatuksista johtuvista syistä sarjan saa kunnian aloittaa Maurice Rosyn sekä Maurice Kornblumin käsikirjoittama ja Deribin piirtämä Attila. Salaisen palvelun palkkalistoilla toimivan puhuvan koiran seikkailut eivät edusta koko perheen pottunokkasarjakuvan parhaimmistoa, vaikka ihan muikeaa luettavaa ovatkin.

Sveitsin vastavakoilussa on saatu kuningasidea: muovataan Attila-koirasta huipputeknologian turvin keskivertoihmistä älykkäämpi agentti. Kukapa epäilisi lupsakkaa koiraa James Bondin virkaveljeksi – ainakaan silloin, kun tämä ei kävele kahdella jalalla tai kaahaile Maseratilla pitkin vuoristoteitä.

Kirjan ensimmäisessä sarjakuvassa Attila soluttautuu Sveitsin armeijan salaisia papereita metsästävän rikollistiimin seuraan. Jatkossa hän päätyy setvimään vanhan linnan salaisuutta ja puolustamaan pikkupoika Odéeta kaappausuhalta. Runsaalla huumorilla silatuissa tarinoissa on kiehtovia käänteitä ja mysteerejä, jotka pitävät jännitystä hienosti yllä. Toisiinsa kytköksissä olevien kertomusten myötä sarja myös kehittyy koko ajan, ja mukaan tulee yhä uusia vakiohahmoja.

Attila2WEB

Attilan viimeiseksi jääneessä seikkailussa ylletään aina scifistisiin sfääreihin asti. Olisikin ollut mielenkiintoista nähdä, mihin tältä pohjalta olisi jatkossa ponnistettu. Piirtäjä Derib ei kuitenkaan innostunut sarjan saamasta uudesta suunnasta ja hänen lähtönsä jälkeen Attila päätyi haudan lepoon. Deribin ratkaisu on sinänsä ymmärrettävä, sillä hän nauttii työskentelystä huomattavasti maanläheisempien sarjakuvien parissa – kuten viime vuonna ilmestynyt Buddy Longway -integraali hienosti todistaa.

Kokonaisuudessaan Attila-kirja tarjoilee vallan vekkulia luettavaa. Teoksen hahmot ovat sympaattisia, juonet kiinnostavia, kerronnan rytmitys ammattitaitoista ja piirrosjälki erinomaista. Ja vaikka sarjan huumori perustuu lähinnä Attilan apurina toimivan rankkuri Bourillonin sekä vähemmän nerokkaiden rikollisten hölmöilyihin, on tämäkin puoli hoidettu lämmöllä ja pieteetillä.

Neljän pitkän tarinan lisäksi lähes 250-sivuisesta kirjasta löytyy kaksi harvinaista lyhäriä sekä laajasti kuvitettu artikkeli, joka valaisee sarjan ja sen tekijöiden yhteistä historiaa.

Silkkaa nautintoa koko rahan edestä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

Attila3WEB

Kirjat – Elizabeth Hand: Pitkä varjo

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

HandPitkaVarjoWEB

Elizabeth Hand
Pitkä varjo
Hard Light
Suom. Juha Ahokas. Like

”Tuuli, tuuli, tuuli se puhaltaa, taivaalta sataa tuhkaa, kaikkien lasten tie, Kultaiseen kaupunkiin vie.”

Elizabeth Hand aloitti kirjailijanuransa omaperäisillä tieteisteksteillä (ks. Tähtivaeltaja 2/08), mutta on sittemmin siirtynyt yhä selvemmin musiikkivaikutteisten valtavirtaromaanien suuntaan. Tämä kehitys on tuonut tullessaan myös ikääntyneestä punkkarivalokuvaajasta, Cass Nearysta, kertovat rikosromaanit. Sarjan suomentaminen aloitettiin Pimeää kohti -romaanista, joka sijoittuu osin talviseen Helsinkiin.

Nyt ilmestynyt Pitkä varjo on jo kolmas Neary-teos. Sen yhtenä keskeisenä tapahtumapaikkana toimii monille Lontoon kävijöille tuttu Camdenin alue. Suoria genreaineksia teoksessa ei ole, mutta kaiken taustalla voi aistia selluloidinitraattifilmiltä ponnistavaa pahansuopaa lumousta, joka herättää mielleyhtymiä Theodor Roszakin Tähtivaeltaja-palkitun Flicker-romaanin suuntaan.

Islannin verisiksi yltyneiden tapahtumien jäljiltä Cass on paennut Lontooseen. Vuosikymmenten rankan elämän kuluttama kehäraakki pysyy tolpillaan lähinnä viinan ja huumeiden voimin. Hän pukeutuu mustaan nahkatakkiin ja teräskärkisiin cowboysaappaisiin ja kantaa koko omaisuuttaan olkalaukussa – tärkeimpänä niistä vanha Konica-kamera sekä viimeiset rullat Kodakin mustavalkoista Tri-X-filmiä.

Cass kohtaa Camdenin hämyisissä pubeissa nuoren pillerinhuuruisen laulajattaren, Krishna Morgenthaliin. Samalla hän joutuu sekoitetuksi monimutkaiseen kuvioon, johon liittyy niin laittomien muinaisesineiden salakauppaa kuin vuosikymmenten takaisia salaisuuksia. 1970-luvun tapahtumien pitkät varjot kurkottavat nykypäivään niin entisten julkkisbändäreiden kuin kokeellisen Thanatrope-elokuvan kautta. Mikä kytkee yhteen vapaata rakkautta julistaneet teinibändärit, alitajuista ahdistusta herättävän okkultistisen kulttifilmin ja Kethelwiten kartanon tuhoisan tulipalon?

Myös kuolema astuu peliin uusien ruumiiden sekä jo aikoja sitten haudattujen vainajien muodossa.

Edellisten Neary-kirjojen tapaan Pitkän varjon henkilökaarti keskittyy alakulttuuripiireihin ja varjoissa viihtyviin ihmisiin. Hand osaa maalata näistä sielunsa haavoille repineistä kulkijoista kiehtovia persoonallisuuksia, joita normielämän säännöt ja moraali eivät kosketa. Käytännössä maailma on kuitenkin jo ajanut heidän ohitseen ja he edustavat enää kuolevan kulttuurin viimeisiä kouristuksia.

Hand pippuroi tarinaa useilla musiikkiviitteillä aina The Clashin lontoolaisuutta kuvastavista biiseistä alkuaikojen Rolling Stonesiin ja The Velvet Undergroundin klassikoihin. Myös elokuvat saavat osansa. Yksikään romaani, jossa mainitaan samassa lauseessa sekä Alejandro Jodorowskyn El Topo että Harold P. Warrenin Manos: The Hands of Fate, ei voi olla huono. Valokuvauksen historiasta kirjailija nostaa esille erityisesti visionäärisen William Mortensenin aikoinaan pahennusta herättäneet kuvat – joiden sanotaan osin vaikuttaneen jopa Anton LaVeyn Saatanan kirkon syntyyn.

Vielä kauemmas menneisyyteen romaanissa kurkottavat vanhoista hautakammioista löydetyt thaumatroopit, jotka ovat eräässä mielessä elokuvataiteen esihistoriallisia edeltäjiä. Myös ne liittyvät elimellisesti yhteen kirjan teemoista, joka käsittelee sekä valon että näköhavaintojen luonnetta.

Pitkä varjo tempaa lukijan armotta maailmaansa. Teos ei ole missään mielessä tyypillinen rikosromaani, jossa urhea etsivä selvittäisi murhatapauksia. Pikemminkin se on kaunistelemattoman antisankarin kuljettama kuvaus traagisista ihmiskohtaloista ja elämän perimmäisestä järjettömyydestä – jopa kaiken toivottomuudesta.

”Tuuli, tuuli, tuuli se puhaltaa, kutsuu sinua turhaan, olet vailla suojaa, Kultainen kaupunki harhaa.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

Elokuvat – Night Visions: Maximum Halloween 3017 -tärpit

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , ,

NightVisionsJulisteWEB

Helsinkiläisiä kauhu-, scifi- ja fantasiaelokuvaharrastajia hellitään kahdesti vuodessa järjestettävillä Night Visions -leffafestareilla. Tämän syksyn genrefilmikattaus valtaa Kinopalatsin ensi viikolla, eli 22.–26. marraskuuta. Tarjolla on yhteensä ennätykselliset 43 pitkää elokuvaa ja seitsemän lyhäriä.

Hevijuuserit käyvät tietenkin katsomassa ne kaikki, mutta muille ohessa 10 kehuttua ja mielenkiintoiselta kuulostavaa tärppiä Night Visions – Maximum Halloween 3017 -festivaalin tarjonnasta. Aakkosjärjestyksessä edetään.

ItCameFromTheDesertWEB

Dead Man Tells His Own Tale
Kauhu ja huumori kohtaavat argentiinalaiselokuvassa, jossa esiintyy sekä vampyyrinoitia että zombiksi muutettuja misogynistejä.

It Came from the Desert
Aika vaikea olisi jättää väliin suomalaista leffaa, jossa esiintyy pahantahtoisia jättiläismuurahaisia!

Mansfield 66/67
Pop-kulttuuridokumentti povipommi Jayne Mansfieldin viimeisistä vuosista 1960-luvun lopulla sekä yhteyksistä Saatanan kirkon ylipappiin Anton LaVeyhyn.

Mansfield6667WEB

Revenge

Tiukaksi ja veriseksi mainittu ranskalainen kostoleffa, jossa kaltoin kohdellusta nuoresta naisesta kuoriutuu kovakätinen tappaja.

Salyut-7
Tositapahtumiin perustuva venäläiselokuva yhdestä avaruushistorian monimutkaisimmasta pelastusoperaatiosta.

The Shape of Water
Guillermo del Toron uusinta kauhusatufantasiaa on kutsuttu kaikkialla mestariteokseksi.

Tokyo Vampire Hotel
Villi japanilaisohjaaja Sion Sono kuljettaa katsojat vampyyrien hallinnoimaan hotelliin, jossa aseetkin laulavat.

TokyoVampireHotelWEB

Tragedy Girls
Kauhukomediassa teinitytöt etsivät kuuluisuutta somejulkkiksina – ja kun muu ei auta, pitää kiinnostusta kasvattaa murhasarjalla.

The Villainess
Coolia ja brutaalia korealaistoimintaa, jossa väkeä kuolee kuin pipoa naistappajan kourissa.

What Happened to Monday
Dystopistisen scifi-paukun on ohjannut Tommy ”Dead Snow” Wirkola ja pääosissa heiluvat Noomi Rapace, Willem Dafoe ja Glenn Close.

Muista myös kattauksen loistavat ja kalkkunaiset klassikot, kuten Class of 1984, Commando, Day of the Dead, Mätäkuu, Ninja III: The Domination, Roller Boogie, Street Trash ja Thriller – A Cruel Picture!

Toni Jerrman

VillainessWEB

Uutiset – Vuoden laatulehti 2017 -kilpailun yleisöäänestys

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen ,

TVkannet23WEB

Vuoden laatulehti 2017 -kilpailun yleisöäänestys

Nyt voit äänestää Tähtivaeltaja-lehteä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n Vuoden laatulehti 2017 -kilpailussa!

Kultin hallituksen muodostama esiraati valitsi 18.10 Vuoden laatulehti 2017 -kilpailun finalistit. Kilpailuun osallistui tänä vuonna 37 lehteä. Loppukilpailuun valittiin 13 lehteä, joista Tähtivaeltaja on yksi.

Voit äänestää 3.–28.11 välisenä aikana ja ääniä voit antaa yhden yhtä tietokonetta/laitetta kohden. Yleisön suosikki saa kilpailussa yhden äänen voittajaa valitessa.

Kilpailua tuomaroi raati, johon kuuluvat Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan kustantaja ja kirjailija Ville Hytönen, päätoimittaja Hanna Nikkanen (Long Play) ja viestintäkonsultti Pekka Pekkala, Beam Me Up Helsinki.

Kilpailua sponsoroi Rosebud-kirjakauppa.

Äänestäessä on mahdollista osallistua arvontaan, jossa palkintona on vapaavalintainen Kultin jäsenlehden vuosikerta.

Tietoja ei käytetä suoramarkkinointiin ja onnekkaalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Arvonta suoritetaan viikolla 50. Voit äänestää myös anonyymisti.

Kilpailun voittaja tai voittajat julkistetaan Kaisa-talon Kirja & Kahvissa 5.12 klo 16.30!

Muista kertoa suosikkisi myös somessa: #vuodenlaatulehti

Muista äänestää Tähtivaeltajaa, sillä ehdolla on monta erinomaista lehteä ja vain äänestämällä voit vaikuttaa Tähtivaeltajan mahdollisuuksiin pärjätä tässä kovatasoisessa kisassa!

Äänestämään pääset tämän linkin kautta.

 

 

Sarjakuvat – Tintti: Ottokarin valtikka

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , ,

TinttiOttokariKansiWEB

Hergé
Lehtimies Tintti seikkailee: Ottokarin valtikka

Vanhojen mustavalko-Tinttien faksimilepainokset ovat monessakin suhteessa mielenkiintoisia. Ensinnäkin ne tarjoilevat jälleen kerran mahdollisuuden seurata Hergén kehitystä sarjakuvantekijänä. Toiseksi on kutkuttavaa vertailla alkuperäisten mustavalkoversioiden ja myöhemmin työstettyjen värillisten julkaisujen eroja.

Ottokarin valtikka -tarinassa (Otava) vaakalaudalla on Syldavian valtion itsenäisyys. Naapurimaa Bordurian masinoiman vallankaappausyrityksen taustalla on laaja salaliitto, jonka kärhämät ulottuvat Syldavian hallinnon korkeimmille askelmille asti. Ajatuksena on anastaa kuninkaan historiallinen valtikka, jota ilman monarkin olisi pakko luopua vallastaan. Yhteiskuntakriittiseen asetelmaan on selvästi otettu vaikutteita 1930-luvun lopun eurooppalaisesta poliittisesta todellisuudesta ja fasismin noususta.

TinttiOttokari4WEB

Tintti joutuu sekoitetuksi tapahtumiin, kun hän törmää sigillografiaan erikoistuneeseen professori Halambiqueen. Hajamielinen partaherra on lähdössä Syldaviaan tutkimaan maan kruununkalleuksia ja kaipaa mukaansa apulaista, joka vastaisi matkajärjestelyjen yksityiskohdista. Reippaana partiolaisena Tintti on heti valmis seikkailuun – ja näin hänestä tulee murhanhimoisten salaliittolaisten uusin kohde.

Ottokarin valtikassa Hergé on ensi kertaa onnistunut luomaan luontevasti ja loogisesti etenevän juonikuvion, jossa turha häröily on minimissään. Myös kuvakulmista ja ruutukerronnasta löytyy entistä enemmän vaihtelua. Itse tarina jää kuitenkin ohueksi, sillä se koostuu pääosin vauhdikkaista toimintakohtauksista, joissa Tintti pakoilee takaa-ajajiaan. Lisäksi tapahtumien selittely hoidetaan lähinnä puhuvien päiden ylle valuvana tekstimassana, eikä luontevasti kerronnan tiimellyksessä.

Albumin huumorista vastaavat toilailevat poliisimiehet Dupond ja Dupont, jotka liukastelevat kerta toisensa jälkeen mukaan kuvioihin. Sarjakuvassa vierailee ensi kertaa myös myöhemmin hyvinkin merkittävään osaan nouseva oopperadiiva Bianca Castafiore.

TinttiOttokari2WEB

Suurin ero vuoden 1939 mustavalkoalbumin ja myöhemmin valmistuneen väriversion välillä on tietenkin – värityksen ohessa – ruutukoon pienentäminen ja kokonaisuuden ahtaminen entistä huomattavasti pienempään sivumäärään. Samalla kun alkuperäisversion sivut on muutettu kolmirivisistä nelirivisiksi, on osaa ruuduista jouduttu kaventamaan tai leventämään. Lisäksi muutamia yksittäisiä ruutuja on poistettu ja joitain lisätty, jotta tarina on saatu upotettua luontevasti uuteen sivuformaattiin.

Näistä muutoksista huolimatta pääosa ruuduista toistuu molemmissa albumeissa sellaisenaan ja vain muutamat kuvat, hahmot tai tekniset laitteet on piirretty tuoreemmassa versiossa uudelleen. Ihmishahmoista selkeimmän muutoksen kohteeksi on päätynyt Syldavian linnan vartiokaarti, jonka asut ovat vaihtuneet hupsuista röyhelökaulureista pikkutarkkoja yksityiskohtia tulviviin univormuihin.

TinttiOttokari1WEB

Ja siinä missä mustavalko-Tintin kuvat keskittyvät lähes yksinomaan ihmisiin ja ruutujen taustat huokuvat tyhjyyttä, on myöhempään laitokseen piirretty kuvien taustat täyteen pientä piperrystä. Realistisuutta tavoitteleva ratkaisu on sinällään ymmärrettävä, mutta samalla se hukkaa alkuperäisteoksen ihastuttavan ilmavuuden.

 

Tarinan kerronnallista järjestystä on sorkittu laajemmin vain parissa kohtauksessa.

Heikki Kaukoranta on tehnyt albumiin myös uuden suomennoksen, joka on jälleen pätevää työtä. Pakko on silti ihmetellä, miksi Castafioren aarian legendaarista käännöstä on ryhdytty muokkaamaan. Alkuperäinen teksti ” Ah! Mä nauran kun kuvani näin kauniina peilissäin nään!” on iskostunut niin monen lukijasukupolven selkäpiihin, että tuore ”Ahh! Ma nauran kun itseni noin kauniina peilissä nään!” maistuu jo pyhäinhäväistykselle.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

TinttiOttokari3WEB

Kirjat – Andrzej Sapkowski: Myrskykausi

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

SapkowskiMyrskykausiWEB

Andrzej Sapkowski
Myrskykausi
Sezon burz
Suom. Tapani Kärkkäinen. WSOY

Myrskykausi on noituri Geraltin seikkailuista kertovan The Witcher -sarjan viimeinen osa. Se julkaistiin puolaksi vuonna 2013 – neljätoista vuotta edellisen noiturikirjan jälkeen. Pitkä tauko ei kuitenkaan ole ollut haitaksi, sillä Myrskykausi solahtaa kauniisti osaksi Geraltin saagaa. Tätä tunnetta edesauttaa se, että koko sarjan suomentanut Tapani Kärkkäinen on tehnyt jälleen takuuvarmaa työtä.

Myrskykauden tapahtumat sijoittuvat lomittain ensimmäisen noiturikirjan, Viimeinen toivomus -episodiromaanin tapahtumien kanssa. Tarina käynnistyy, kun Geralt saapuu Kerackin mitättömään kuningaskuntaan. Siellä hänet pidätetään ja hänen noiturinmiekkansa ryöstetään. Kun Geralt koettaa saada miekkojaan takaisin, hän joutuu Punakoralli-velhonaisen lumoihin. Tästä seuraa monenlaisia juonitteluja, joiden aikana miestä viedään välillä kuin pässiä narussa – joskin varsin vihaista sellaista.

Myrskykausi muistuttaa episodimaisen rakenteensa puolesta kahta ensimmäistä noiturikokoelmaa. Erillisten kertomusten koosteen nivoo löyhänlaisesti yhteen tarina Geraltin varastetuista miekoista. Periaatteessa melkein jokainen kirjan kertomuksista toimisi hyvin myös itsenäisenä novellina.

Vauhdikkaissa tarinoissa tavataan monenmoisia otuksia neitoketusta ihmissusiin. Juonikuvioiden lomassa Sapkowski käsittelee myös ajankohtaisia teemoja, kuten naisten oikeutta aborttiin, geenimanipulointia ja tieteen etiikkaa. Esille nousee myös sarjassa alusta lähtien mukana kulkenut kysymys siitä, kuka tai mikä on hirviö? Ja miten sellainen voitetaan, ilman että muuttuu itse samanlaiseksi?

Myrskykausi on luultavasti paras yksittäinen noiturikirja sitten kahden ensimmäisen, Tähtifantasia-palkitun kokoelman. Tämä ei johdu vain siitä, että kirjan dialogi on nokkelaa tai että Sapkowski leipoo uusista tuttavuuksista jälleen nopein, yksinkertaisin vedoin mieleenpainuvia hahmoja.

Syy on ihan muualla. Ensinnäkin Sapkowski on parhaimmillaan lyhyissä tarinoissa. Toisekseen, koska kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen romaaneissa käsiteltyä suurta sotaa, siinä on kevyempi ja veijarimaisempi ote. Geralt ei myöskään ole vielä niin kyyninen ja ahdistunut kuin myöhemmin.

Lisäksi teos on vapaa romaanien valtavasta henkilökaartista ja moniin suuntiin polveilevasta juonirihmastosta. Nyt Sapkowski voi keskittyä lähinnä Geraltiin, Valvattiin, Punakoralliin ja muutamaan muuhun henkilöhahmoon. Näin kirja pysyy tiiviinä ja jännite yllä.

Myrskykausi osoittaa, ettei Sapkowski ole kadottanut teräänsä ja että hänellä on yhä varastossa oivallisia noituritarinoita. En janoa jatkoa Järven neidon puoliavoimelle lopetukselle – niitä halajavat voivat pelata erinomaista Witcher-tietokonepelisarjaa – mutta Geraltin alkuaikojen seikkailuita lukisi kyllä mielellään lisääkin.

Tiettävästi tämä nyt kuitenkin oli tässä, joten on koittanut aika heittää hyvästit Geraltille… tai sitten aloittaa luku-urakka uudestaan alusta. Mikä ei sekään kuulosta huonolta vaihtoehdolta.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

Muista myös Tähtivaeltaja-lehden 2/14 muhkea Sapkowski-kokonaisuus!

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2017

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen ,

kirjamessutweb

Helsingin Kirjamessut 2017

Ensi torstaina se taas käynnistyy! Eli Helsingin Kirjamessut valtaavat Pasilan Messukeskuksen, joka täyttyy ääriään myöten kirjallisuuden ystävistä, ohjelmista ja hyvästä luettavasta. Nyt on siis helppo tietää, mitä tehdä 26.–29. lokakuuta.

Tuttuun tapaan messuilla on myös pääkaupunkiseudun spefi-seurojen yhteinen myyntipöytä, josta voi hankkia edulliseen tarjoushintaan hulppeat kasat Tähtivaeltajia, Marvineita, Aikakoneita, kirjoja, kyniä, kasseja, arpoja ja kaikkea muuta kivaa.

Ohjelmiston ykköspaikalla loistaa tietenkin Helsingin kirjamessujen perinteikäs scifi-ohjelma perjantaina 27.10. klo 17–20 Kullervo-lavalla:

17.00 Vaihtoehtoinen Suomi!
Kirjailijat visioivat Suomelle erilaisia nykyhetkiä ja tulevaisuuksia vaihtoehtohistorioiden ja science fictionin hengessä.
Vesa Sisättö (pj), Anne Leinonen, J. Pekka Mäkelä, Johanna Sinisalo

17.30 Maailmoja luomaan!
Maailmanrakennuksen työpajassa luodaan yhdessä fantasiamaailma tai pari vapaasti hyödynnettäväksi. Ohjelma on suunnattu kaikenikäisille kirjoittamisen harrastajille.
Kaisa Ranta

18.00 Kuvastaja-palkinnon jako
Suomen Tolkien-seura jakaa Kuvastaja-palkinnon vuoden parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle.
Marianna Leikomaa

18.30 Millaista fantasiaa oikeasti luetaan – Internet sen paljastaa
Scifi- ja fantasiasivusto Risingshadow.fi:n yli 230 000 käyttäjien kirja-arviota eivät voi olla väärässä. Panelistit ruotivat vuoden parhaat kirjat tilastojen valossa ja antavat omat kuumat vinkkinsä vuoden lukusaaliiseen.
Ella Peltonen (pj), Miina Hakonen, Niina Tolonen, Leena Viitanen, Juha Salmi ja Max Lampinen

Muista tutustua myös messulehteen, sillä Kirjamessujen kuluessa on toki tarjolla myös lukuisia muita scifiin ja fantasiaan tarttuvia ohjelmanumeroita!