Vesa Sisättö

Kirjat – Jari Koponen ja Vesa Sisättö: Kuviteltu tulevaisuus – Tieteiskirjallisuus Suomessa 1803–1944

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Jari Koponen ja Vesa Sisättö
Kuviteltu tulevaisuus – Tieteiskirjallisuus Suomessa 1803–1944
Avain

Pitkän linjan tieteiskirjallisuuden asiantuntija Jari Koponen ja nuorehkompi Vesa Sisättö ovat jälleen yhdistäneet voimansa. Kuviteltu tulevaisuus -teoksessa käydään läpi Suomessa julkaistua scifi-kirjallisuutta lähes puolentoista vuosisadan ajalta. Mukana on myös otteita aikalaisarvioista ja artikkeleista. Lisäksi tieteiskirjallisuuden tarina on liitetty historiallisiin tapahtumiin sekä yhteiskunnalliseen ja tekniseen kehitykseen.

Kirjassa on kaksi osaa, ja jakolinjana toimii luontevasti Suomen itsenäistyminen.

Suomalaisen tieteiskirjallisuuden alkupisteeksi annetaan Koposen aiemman Utopia- ja tieteiskirjallisuus Suomessa: bibliografia 1803–2013 -teoksen (2014) mukainen vuosiluku 1803. Tuolloin Åbo Tidningissä julkaistiin Gabriel Hartmanin tarina En Dröm. Siinä tutkitaan mikrokosmosta vuoden 1899 Pariisissa. Tarina on elementeiltään tyylipuhdasta tieteiskirjallisuutta, jossa ekstrapoloidaan sen hetkisen tietämyksen kehitystä.

Aika ennen itsenäisyyttä -osuus on pirstaleinen jo ihan kulttuurin kehittymisen ja sitä seuranneiden muutosten takia. Monet kyseisen ajanjakson suomalaiset tieteistarinat ovat yhdellä idealla ratsastavia kertomuksia, joissa edesautetaan jotain poliittista näkemystä tai varoitellaan yhteiskunnallisista muutoksista – kuten naisten vapautusliikkeestä.

Hauska kuriositeetti on paikallisten tulevaisuuksien alagenre, jossa kuvataan omaa kotikaupunkia muutaman vuosikymmenen päästä.

Kirjan loppupuoli on jäntevämpi ja paremmin jäsentynyt. Mukana on helpommin yhteen koottavia teemoja ja kohteita, kuten Suur-Suomi-tarinat, lukemistokirjoittajat sekä Volter ”Alastalon salissa’” Kilven postuumi ja keskenjäänyt romaani Gulliverin matka Fantomimian mantereelle (1944). Tällä ajanjaksolla tieteiskirjallisuus alkaa myös muodostua selkeämmin omaksi genrekseen.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia anekdootteja, sitaatteja ja yksityiskohtia niin tunnetuista kuin syystäkin unohdetuista askeleista genren syntyhistoriassa. Osa niistä käsitellään pelkällä maininnalla, kun toiset saavat esseemäisen esittelyn. Painotukset ja valinnat eivät kuitenkaan tunnu sattumanvaraisilta, vaan käsittelyn laajuus on harkittu sekä historiallisen ja/tai kulttuurillisen merkittävyyden kannalta. Loppuun on vielä laitettu tiivistelmä kirjan havainnoista, termiluettelo, lähdelista ja hakemisto.

Huolimatta välillä haasteellisesta lukukokemuksesta käsissä on todellinen rakkaudenosoitus tieteiskirjallisuudelle. Tämän mittakaavan tutkimuksia tulee harvoin vastaan. Ilahduttavasti luvassa on myös jatko-osa, jossa kerrotaan tieteiskirjallisuuden historiasta Suomessa vuosina 1945–1982.

Antti Oikarinen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.

Kirjat – Ursula K. Le Guin: Kompassiruusu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Ursula K. Le Guin
Kompassiruusu
The Compass Rose
Suom. Titia Schuurman. Moebius

Taisin jo viimeksi Le Guinia arvostellessani ihmetellä, että vaikka kirjailijalta ei enää ole montaakaan teosta suomentamatta, niin silti tuosta joukosta löytyy yhä laadukasta käännettävää. Myös Kompassiruusu-novellikokoelma on vaikuttava lukuelämys sekä kokonaisuutena että yksittäisinä novelleina.

Vuonna 1982 julkaistu Kompassiruusu on nimeensä viitaten jaettu kuuteen osaa: pääilmansuuntiin sekä zeniittiin ja nadiiriin, taivaanpallon ylä- ja alapisteisiin. Novellit sijoittuvat osioihin vaihtelevin perustein, toisinaan triviaalisti, toisinaan runollisesti. Oma viehätyksensä kirjassa onkin pohtia, mikä saa kunkin tarinan puhaltamaan juuri tästä suunnasta.

Novellit ovat alun perin ilmestyneet pääosin eri lehdissä ja antologioissa, joten ne muodostavat kirjavan joukon. Mukana on selviä tieteistarinoita, avaruusscifiä, dystopiaa ja Le Guinille ominaista antropologista scifiä. Löytyy fantasiaa ja tekstejä, jotka ovat yksinkertaisesti outoja, mutta myös jokunen valtavirtafiktioon ongelmitta solahtava novelli.

Tarinoiden sävy ja tunnelma vaihtelevat haikean surullisista häpeämättömän humoristisiin.

Monesti Le Guinin tarinoita alkaa lukea kuin arvoituksia: mikä on tämän tarinan jippo. Joskus jippo löytyy, mutta joskus sen etsintä on turhaa.

Omia suosikkejani kertomusten joukossa on esimerkiksi Le Guinin Orisinia-tarinoihin linkittyvä, kahta matkaa kuvaava Kaksi viivästystä pohjoisradalla. Tässä kirjailija onnistuu luomaan omalaatuisen sisäisen rauhan tunnun samalla kun kuvaa isoja muutoksia päähenkilöiden elämässä.

Pitkässä Ruusun päiväkirja -tarinassa Le Guin tekee orwellit ja kuvaa, kuinka ihmisten auttamiselle omistautunut Rosa käsittää avittavansa totalitaarista järjestelmää, joka tuhoaa toisinajattelijoita. Le Guinin dystopiassa ajatusrikollisten, eli ”poliittista psykoosia” sairastavien, vääriä ajatuksia voidaan kirjaimellisesti katsella.

Ehkä hurjin kokoelman tarinoista on Halun harhapolut. Se alkaa Le Guinin hainilaistarinoista tuttuna antropologisena scifinä, jossa kolme Maasta tullutta tutkijaa elää primitiivisen kansan luona vieraalla planeetalla. Ihmiset kuitenkin huomaavat, että alkuasukkaissa on jotain vikaa. Heidän kulttuurinsa on liian pelkistetty – ja kielikin itse asiassa hiukan väännettyä tavallista englantia. Tämä saa novellin henkilöt lopulta kyseenalaistamaan koko tähän astisen käsityksensä todellisuudesta. Novelli on selvästi ollut haastava käännettävä, joten täytyy nostaa hattua Titia Schuurmanin onnistuneelle suoritukselle.

Kompassiruusun päättää Sur, mahtava kertomus kymmenestä eteläamerikkalaisesta naisesta, jotka tekevät 1900-luvun alussa retken Etelänavalle ilman hötkyilyjä ja sankarillisia pullisteluja.

Jos tänä vuonna luet vain yhden suomennetun novellikokoelman, valitse Kompassiruusu.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/24.

Kirjat – Chi Ta-wei: Kalvot

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Chi Ta-wei
Kalvot
Mo
Suom. Rauno Sainio. Hertta

Momo on nuori nainen, joka elää 2100-luvun maailmassa. Otsonikato on tehnyt asumisen kuivalla maalla mahdottomaksi, joten ihmiskunta on muuttanut merenpohjaan. Robotisoituja sotia käydään kuitenkin edelleen mantereilla.

Maailmankuulun ihospesialisti Momon erilaiset ihohoidot ovat kuluttavassa maailmassa suosittuja. Tämä erakko asuu yksin kodin ja työtilan yhdistelmässä. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, vaikka välillä hänen mieleensä tulee outoja muistoja sairaalasta ja unelmia sotaroboteista.

Momo ei ole ollut 20 vuoteen yhteydessä äitiinsä, mutta nyt 30-vuotissyntymäpäivänsä aikaan äiti palaa hänen elämäänsä.

Paljon enempää Kalvojen juonesta ei kannata kertoa. Kirjan ydin on sen päähenkilö Momo. Hänen salaisuutensa ympäriltä poistetaan kuoria – tai himmentäviä kalvoja – kunnes totuus tulee näkyviin. Erilaisia kalvoja teoksessa onkin useita: suojelevia, peittäviä ja tietoja välittäviä. Romaani on runollinen, surullinen ja kaunis.

Kirjaa markkinoidaan myös kiinalaisen queer-kirjallisuuden klassikkona. Momon sukupuolikokemus on todellakin queer kuten myös hänen taustansa. Kaikki tämä on teoksen maailmassa täysin luonnollista.

Nykylukijalle Kalvot on myös nostalginen muisto 1990-luvusta. Kirja on nimittäin alun perin ilmestynyt vuonna 1996. Kuten monet aikakautensa tieteisteokset, se nostaa muun muassa otsonikadon, aidsin ja suuryritysten vallan tulevaisuuden uhkakuviksi. Sittemmin listan kaksi ensimmäistä uhkaa on suurelta osin päihitetty, mutta tilalle on tullut uusia ja pahempia. Perustunne uhkaavasta tulevaisuudesta ei sinänsä ole muuttunut.

Valitettavasti tätä hiukan vanhentunutta tulevaisuutta selitetään infodumpissa, joka katkaisee romaanin muuten hyvin vetävän alkuosan. Onneksi kirja pääsee pian takaisin raiteilleen.

Chi Ta-wein romaanin suomennos on selkeästi tapaus, ja kirja ansaitsi tulla käännetyksi iästään huolimatta. Itse asiassa meitä hemmotellaan, koska saamme luettavaksemme suoraan kiinasta suomennetun tieteisromaanin, joka on oletettavasti ensimmäinen suomeksi julkaistu taiwanilaisen scifin edustaja.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Kirjat – Ursula K. Le Guin: Lentokenttien maailmat

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Ursula K. Le Guin
Lentokenttien maailmat
Changing Planes
Suom. Jyrki Iivonen. Vaskikirjat

Uusi Le Guin -suomennos on yhä tapaus, sillä kirjailijan tuotannosta riittää vielä kelpoa käännettävää. Lentokenttien maailmat on novellikokoelma, jonka kehystarina on saanut innoituksensa puuduttavasta lentokentillä odottelusta.

Kirjan idea avataan tarinassa Sita Dulipin menetelmä. Jälleen kerran yhtä myöhässä olevaa jatkolentoa odotteleva Sita Dulip venyttelee puutunutta kehoaan ja huomaa äkkiä päätyneensä toiselle tasolle. ”Hän löysi itsensä Strupsirtsilta, tuolta helposti saavutettavalta ja kuvankauniilta, jokseenkin todellisen tuntuiselta alueelta, jolla oli paljon vesipatsaita ja tulivuoria ja joka yhä kuuluu tasojen välistä matkailua aloittelevien suosikkikohteisiin.”

Sita Dulip huomaa palattuaan, että lentokentällä aikaa ei ole kulunut juuri ollenkaan. Ikävystyttävät lentokenttäodottelut voi siis käyttää matkailuun eksoottisilla tasoilla. Tasomatkailua varten on itse asiassa jo olemassakin Planeettojen välinen matkatoimisto, jonka ylläpitämissä hotelleissa matkailijat voivat viipyä vierailla planeetoilla.

Kukin kokoelman tarina kertoo elämästä yhdellä näistä planeetoista. Monet kertomukset ovat malliesimerkkejä Le Guinille ominaisesta antropologisesta scifistä. Niitä voi lukea ikään kuin antropologisina kuvauksina kansoista, joiden elämän peruspilarit poikkeavat radikaalisti lukijan tuntemista. Monesti kyse on kapeasta ”yhden idean planeetasta” – mutta toisaalta nämä ovat lyhyitä novelleja, eivät kokonaisia romaaneja.

Millainen olisi yhteiskunta, joka perustuisi raivolle? Tai yhteiskunta, jossa kaikki ovat kuninkaallisia, paitsi yksi aateliton suku? Ja millaiseksi ihmisyhteisö muodostuisi, jos ihmisillä ei olisi tietoisuutta itsestään?

Parhaimmillaan Le Guin onnistuu näyttämään meille vilauksen aivan toisenlaisesta tavasta hahmottaa maailma, aivan kuten antropologinen tutkimus voi saada meidät ymmärtämään, millaista on eläminen jossain toisessa kulttuurissa.

Lentokenttien maailmat edustaa humoristisempaa Le Guinia. Koko kirjan ideassa ja – jo alkuteoksen nimessä – kipunoi ilkamointia. Merkkejä satiirista voi huomata siellä täällä. Ehkä uhkeimmin satiiri kukkii novellissa Suuri riemu. Se kertoo Lomatasosta, planeetasta, jonka saariston saaret on omistettu eri juhlapyhille. Esimerkiksi Joulusaarella on ainainen joulu, eikä mikä tahansa joulu, vaan kaupallinen joulu. Saaristosta löytyy peräti saari, jolla voi viettää joka päivä Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää, 4. heinäkuuta.

Tietenkin Lomataso on amerikkalaisen yrityksen luoma lomahelvetti, jonka palvelukseen paikalliset asukkaat on pakotettu.

Lentokenttien maailmat -teoksen idea on peräisin hiukan viattomammasta maailmasta, sillä alkuteos ilmestyi jo 20 vuotta sitten. Alkusanoissa Le Guin huomauttaa, että tarinat on kirjoitettu ennen kuin turvatarkastukset ja sekavat määräykset tekivät lentomatkailusta vieläkin epämukavampaa. 20 vuotta myöhemmin lentojen epämukavuuteen voisi lisätä ilmastosyyllisyyden tunteen.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/23.

Kirjat – N. K. Jemisin: Obeliskiportti

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

N. K. Jemisin
Obeliskiportti
The Obelisk Gate
Suom. Mika Kivimäki. Jalava

Tässäpä pitkästä aikaa spefi-trilogia, joka saa toivomaan, ettei kirjasarja loppuisi koskaan! Kolme Hugoa napannut N. K. Jemisinin Murtunut maailma -setti on palkintonsa ansainnut.

Obeliskiportti on trilogian keskimmäinen osa. Se jatkaa tarinaa suunnilleen siitä, mihin ensimmäinen osa lopetti. Mukaan tulee kuitenkin uusi näkökulmahenkilö, Essunin noin 10-vuotias tytär Nassun, joka vaeltaa isänsä Jijan kanssa pahenevien tuhojen keskellä. He etsivät kaukaista turvapaikkaa, josta Jija uskoo löytävänsä keinon poistaa tyttären epäinhimilliset ominaisuudet.

Toisaalla Essun on keskeyttänyt Jijan ja Nassunin takaa-ajon ja jäänyt Castriman maanalaiseen yhteisöön. Castriman on selviydyttävä sisäisistä ja ulkoisista vaikeuksista. Essunin on puolestaan opeteltava hallitsemaan voimia, joita mystiset, taivaalla seilaavat obeliskit tarjoavat.

Jemisin on taitava rakentamaan maailmoja. Ensin hän paiskaa lukijan keskelle arvoitusta ja tarjoilee sitten ratkaisun paloja sopivina annoksina. Vaikka Obeliskiportti on tavallaan aika tyypillinen trilogian kakkososa – epäitsenäinen rakennuspalikka alun ja lopun välissä – lukija saa syventävää tietoa Tyynimaan historiasta ja salaperäisistä hahmoista, kuten kivensyöjistä ja Vartijoista.

Romaani kysyy, missä kulkevat ihmisyyden rajat. Jos elää vuosituhansien ajan elämää, joka ei muistuta juuri millään tavalla tavanomaista inhimillistä kokemusta, voiko silti olla ihminen? Entä jos tuntee itsensä ihmiseksi, vaikka muut ovat toista mieltä?

Mitään hyvän mielen luettavaa Obeliskiportti ei ole. Kuolema on kirjassa aina läsnä, eikä ole epätavallista, että henkilöt päätyvät tilanteisiin, joissa he surmaavat läheisen ihmisen. Tämän kaiken tuloksena henkilöt ovat yhtä rikki kuin toistuvien luonnonkatastrofien murjoma, ironisesti nimetty Tyynimaa. Kakkososa paljastaa, että nykyhetken oireiden alla piilee muinainen trauma, joka kenties voitaisiin joskus, jollain keinolla ja hinnalla parantaa.

Obeliskiportti saa odottamaan syksyä ja trilogian kolmatta osaa kuin Kuuta nousevaa.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/22.

Kolumni – Pääkirjoitus 2/21

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , ,

Maailmaa yhä pöllyttävän kökkölöörin keskelläkin olemme loihtineet iloksenne Tähtivaeltajan historian punk-positiivisimman numeron. Säpinää! Anarkiaa! Kiljua! Mohikaaneja!

Aurinko paistaa vihdoin avaruuden risukasaan, kun pahaenteisesti höhöttelevä tieteisdösentti Vesa ”Punk-Ari” Sisättö johdattelee meidät punk-todellisuuksien syövereihin.

Lehden saa kunnian käynnistää Sisätön artikkeli solarpunkista. Tämä noin vuosikymmenen ikäinen kirjallinen liike pyrkii luomaan valoisia visioita ihmiskunnan tulevaisuudesta. Alan kirjailijat pohtivat, millainen olisi yhteiskunta, joka ei vannoisi talouskasvun ja luonnonvarojen liikakäytön nimeen. Tai millaista olisi elää maailmassa, joka perustuisi ekologisesti ja sosiaalisesti kestäville arvoille?

Positiivisille tulevaisuuskuville onkin juuri nyt kysyntää.

Sisätön kynästä on syntynyt myös tutkielma kekkospunkista, tuosta kotimaisen spefin poliittis-byrokraattisesta tiennäyttäjästä – väyryspunkiakaan unohtamatta. Kuinka huonosti olisi käynyt, jos Urho Kaleva Kekkonen olisi luopunut presidentinpestistään etuajassa? Millainen olisi Neuvosto-Suomi? Ja miten tähän kaikkeen liittyvät venäläisvalmisteinen taistelulehmä sekä Carl Gustaf Emil Mannerheimin pahkahuone?

Steampunkin puolelle hypätään Artemis Kelosaaren Merkillisten merenkulkijain kilta -novellissa. Itä-Suomen maisemissa liikkuva tarina esittelee meille tervahöyryn kansimiehenä maata kiertävän Serafim Kovanahan, jonka elämä on ollut täynnä ainutlaatuisia käänteitä.

Mutta ei kaikki ole punkia, mikä kiiltää. Viime vuosina maailmankaikkeuteen on pukattu myös lukuisia laatutietoisia scifi-televisiosarjoja. On The Expanse (2/16), Killjoys, Westworld, The Handmaid’s Tale, Star Trek: Picard ja vaikka mitä. Mutta kuinka moni muistaa herran nimeltä Buck Rogers? Miehen, joka toimi visuaalisten avaruusoopperoiden esikoisairueena?

Ilman Rogersia meillä ei olisi Flash Gordonia tai Tähtien sotaa. Tuskin montaa muutakaan avaruusoopperasarjakuvaa tai -elokuvaa. Kenties ei edes supersankareita!

Älä siis jätä väliin sivulta 80 käynnistyvää artikkelia, joka paljastaa kaiken, mitä herra Rogersista tulee tietää.

Koska elokuvateattereissa eletään yhä rospuuttokautta, tässä numerossa on lohduksi tarjolla Tähtivaeltajan historian laajin kattaus dvd- ja blu-ray-arvosteluja. Sen sijaan Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -jatkosarja pitää nyt yhden numeron mittaisen huilaustauon. Lisää tätä herkkua on kuitenkin luvassa jo seuraavassa lehdessä.

Sitä odotellessa toivotan Tähtivaeltajan lukijoille aurinkoista ja tähtikirkasta punk-kesää!

Toni Jerrman

Kirjat – Vesa Sisättö (toim.): Muistojemme Viistokatu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , , , , , , , ,

Vesa Sisättö (toim.)
Muistojemme Viistokatu
Helmivyö

Kuten kaikki tietävät, Tampere on poliisihuumorin kehto. Useat tahot varmaan muistavat senkin, että kaupungin virallinen suojelija on Kapteeni Kuolio. Mutta kuinka moni on kuullut salaperäisestä kadunpätkästä, Viistokadusta, joka sekä on että ei ole olemassa?

Nyt tähän kiehtovaan arvoitukseen tarttuu Vesa Sisätön toimittama tietokirja Muistojemme Viistokatu. Sen sivuilla useat arvostetut kirjanoppineet kertovat omista kokemuksistaan ja tutkimuksistaan, jotka liittyvät tämän maagisen kadun vaiheisiin.

Aihetta lähestytään pääosin inhimillisyys edellä. Niinpä esimerkiksi Johanna Sinisalon tutkielma Viistokatu, mon amour valaisee tamperelaisen Jaanan arkea vuosina 1977 ja 2019. Tuloksena on aidon tuntuinen, monelle tasolle kurkottava hieno elämäntarina, jossa Viistokatu näyttelee omaa pientä mutta ratkaisevaa osaansa. Bravo!

Hienostuneen ihmiskuvauksen iloja tarjoilevat myös Taru Kumara-Moision Kivisydän ja Vehka Kurjenmiekan Maailman parhainta mehiläishilloa.

Kivisydämen keskiössä on itsestään kovin epävarma kolmikymppinen Raili, joka odottaa bussia Viistokadun pysäkillä. Teksti sukeltaa taiten päähenkilön ahdistukseen ja päättyy haikean kauniisti.

Mehiläishillo kertoo puolestaan kohtaloonsa pettyneestä Akselista, joka päätyy tämän tästä murheen, epätoivon ja ärtymyksen alhoon. Löytyisikö tunnemyrskyihin apua Viistokadun laidalla vierailevasta lumotusta torikahvilasta?

Viistokadun historiallisia juuria kaivetaan esiin Samuli Antilan vuoteen 1637 sijoittuvassa Suokuopassa. Siinä paljastetaan, kuinka Tammerkoskelle saapunut, suoria linjoja arvostava maanmittari Spår yrittää turhaan suoristaa haisevan suonpäreen kiertävän tien. Kehitykseen uskovan järjestyksen miehen ja taikauskoisten maalaisten kädenvääntö saa lopulta jopa aavemaisia piirteitä.

Solina Riekkola ja Vesa Sisättö ovat puolestaan koonneet kasaan useiden ihmisten muistoja Viistokadun erikoisista tapahtumista. Monien vuosikymmenten aikajanalle levittäytyvät kertomukset todistavat vastaansanomattomasti kadunpätkän taianomaisen luonteen. Ihastuttavan idearikas kokonaisuus huipentuu kylmäävään visioon, jossa selviää Viistokadun yhteys Cthulhu-mytologiaan.

Vielä tätäkin tieteellisempää lähestymistapaa edustaa Jussi Katajalan Encore un fois. Siinä pohditaan teoreettisen fysiikan ja kosmologisten lakien pohjalta Viistokadun luonnetta ajan ja avaruuden avaavana madonreikänä. Mainion yllätyskäänteen kera.

Vesa Lehtisen vaihtoehtohistoriallisessa Vääntymäkadussa Viistokadulle ilmaantuu vuonna 1973 avaruutta vääntävä anomalia. Sen uumeniin uskaltaa astua vain robottikonstaapeli Teräs. Tästä kiehtovasta todellisuudesta löytyisi varmasti aineksia kokonaisen romaanin mittaiseen tutkimukseen.

Tulevaisuuden puolelle hypätään Artemis Kelosaaren Vyöhyke 33720 -artikkelissa. Se esittelee meille lohduttoman kuvan insinöörivetoisesta maailmasta, jossa jyrkät biologiset ”lait” ovat korvanneet muistoihin ja tunteisiin perustuvan ihmisälyn.

Kokoelman päättää lyyrinen pienoishelmi. Siinä normaalisti lähinnä napalmia ranteistaan tykittävän Vesa Vitikaisen sisimmästä kuoriutuu esiin herkkäsieluinen runopoika, jonka suoni sykkii Viistokadun salaisuuksien tahtiin.

Kokonaisuutenaan Muistojemme Viistokatu on huomattavasti maittavampi ja muikeampi opus kuin tällaiselta akateemiselta tutkimukselta olisi ennakkoon sopinut odottaa. Lopputuloksena on teos, jonka seuraan palailee mielellään toiseen ja kolmanteenkin kertaan.

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 4/20

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , ,

Ennustaminen on vaikeaa ja erityisen vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen – kuten viisaat ovat todenneet. Tätä kirjoitettaessa ei ole tietoa koronan toisen aallon voimakkuudesta, Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksesta, Brexit-sopimuksen kohtalosta tai monesta muusta isosta ja pienestä asiasta.

Valitettavasti vuosi 2020 on kuitenkin rakentanut omat raiteensa tulevaan. Ei tarvitse olla kummoinenkaan tähtiin katsoja, jotta voi sanoa, että tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä.

Ja on vielä talvikin.

Spekulatiivisen fiktion ystävä on onneksi kokenut mielensä silmin monta pandemiaa, katastrofia ja maailmanloppua. Se antaa mielelle malttia kohdata tulevat ajat. Tilanteen ollessa mikä on, viisas lämmittää kupin kuumaa juomaa, asettuu sohvalle ja avaa Tähtivaeltajan.

Vuoden 2020 viimeisessä numerossa onkin jälleen mahdollista upota tieteisfiktiivis-fantastisiin maailmoihin.

Aivan aluksi Aleksi Kuutio esittelee brittiläisen Tom Pollockin tuotantoa laajassa artikkelissaan. Pollock on romaaneissaan muuttanut arkisen Lontoon maagiseksi maailmaksi – ja sellaiselle visiolle on näinä aikoina käyttöä.

Suvi Kauppila kertoo puolestaan aaveita näkevästä Kieranista Rajaliekki-novellissaan. Kauppilan novelleja on viime vuosina nähty tiheään spefi-lehdissä ja -antologioissa. Tähtivaeltajassa häneltä on aiemmin julkaistu novelli Kolmanteen polveen (4/18), joka pääsi myös Atorox-ehdokkaaksi.

Lisäksi Toni Jerrman selvittää meille sarjakuvapiirtäjä Jack Colen ja hänen Plastic Man -sarjakuvaklassikkonsa tarinan numeron suurartikkelissa. Jos kuminen supersankarietsivä on jäänyt sinulle vieraaksi, nyt on hyvä tilaisuus tutustua aiheeseen.

Tarjolla on toki myös normikattaus vakiopalstoja, sarjakuvia ja muuta hubandoa!

Lopuksi pienet hyvästelyt. Olen nyt viimeistä kertaa äänessä Tähtivaeltajan vt. päätoimittajan ominaisuudessa, vaikka tuotoksiani tulee näkymään lehden sivuilla ensi vuonnakin. Kiitän kaikkia Tähtivaeltajan lukijoita seurasta ja tuesta tänä outona vuonna!

Vaikka kukaan ei voi tietää, kuinka normaalia elämää vuonna 2021 pääsemme elämään, ainakin Tähtivaeltaja palaa Toni Jerrmanin kokonaisvaltaisiin hoteisiin.

Spefi voittaa!

Vesa Sisättö

Kolumni – Pääkirjoitus 3/20

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , ,

TV320kansiWEB

Virkaa tekevä päätoimittaja Vesa Sisättö tässä jälleen, päivää! Tähtivaeltajan vuoden 2020 kolmas numero ilmestyy maailmaan, jossa on eletty koronan ehdoilla jo pian puoli vuotta. Tähtivaeltajassa se näkyy sarjakuva- ja teatterielokuva-arvosteluiden poisjäämisenä. Ensi-iltaleffa-arvioiden korvikkeena mukana on tavallista laajempi kattaus dvd- ja blu-ray-arvioita. Jos korona suo, palstat palaavat kuvioihin ensi numerossa.

Koronakriisi on lyönyt valtioiden yli kuin yllättävä evolutiivinen paine. Se on paljastanut piilossa olleita vahvuuksia ja heikkouksia. Sekä myös rakenteellista sortoa, joka on jäänyt arjen hälyn peittoon. Yhdysvalloista alkanut Black Lives Matter -liike on nostanut esiin sorron, jota maan musta väestö yhä kokee.

Sortavat piirteet ovat syvällä yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteissa. Niiden löytäminen vaatii pohdintaa ja itsetutkiskelua. Spekulatiivinen fiktio valmistaa tällaisiin pohdintoihin, vaikka kentällä onkin omat sokeat pisteensä.

Toni Jerrman kertoo laajassa artikkelissaan yhdysvaltalaisesta N. K. Jemisinistä, jonka lähtökohdat mustana naiskirjailijana eivät 2000-luvun alussa näyttäneet hyviltä. Jemisin on kuitenkin noussut palkituksi kiintotähdeksi, joka muistetaan mm. siitä, kuinka hänen The Broken Earth -trilogiansa teokset voittivat parhaan spefi-romaanin Hugo-palkinnon kolmena vuonna peräkkäin. Kirjailijuuden lisäksi Jemisin tunnetaan rasismia vastustavana ja feminismiä puolustavana aktivistina.

”Rakkaat lukijat, mikäli Kännön romaanit ovat vielä tuntemattomia mestariteoksia, mars kirjastoon tai kirjakauppaan! Tälle poikkeukselliselle kertojalle kannattaa avata mielensä, uskaltautua tutkimusmatkalle, hämmästyä – ja kenties muuttua samalla itsekin”, Kaisa Ranta kehottaa. Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokaslistalle esikoisromaanillaan noussut Heikki Kännö on yksi viime vuosien kiinnostavimmista kotimaisista spekulatiivisen fiktion kirjoittajista. Ranta syvähaastatteli kirjailijaa Tähtivaeltajaa varten alkukesästä.

Oletko kuullut teslapunkista? Kerron aihetta käsittelevässä artikkelissani alkuperäisestä suomalaisesta teslapunkista. 1900-luvun alussa kotimaisessa scifissä tehtiin sähköllä Nikola Teslan innoittamana ihmeellisiä asioita. Paljastan myös, kuinka tämä retrogenre voisi yltää kohti tulevaisuutta. Artikkeli aloittaa punk-sarjan, jossa perehdytään muutamaan muuhunkin uusvanhaan genrelajityyppiin.

Kuvataiteiden puolella kehiin astuu suomalaisen sarjakuvataivaan uusi tähti, Johannes Pekonen. Hänen Kukkalähetti-sarjakuvansa tarjoilee herkkää viivaa, kauniita värejä sekä pienieleisen koskettavaa tunnelmointia. Toivoa sopii, että tästä mestaritekijästä kuulemme jatkossa enemmänkin.

Pysy rohkeana ja lue spefiä. Tulevaisuus on tulossa!

Vesa Sisättö

PS. Numeron uutispalstalla katsottiin koronatilanteen kehitystä selvästi turhan aurinkoisten silmälasien läpi. Niinpä moni palstalla mainituista tulevista elokuvateatteriensi-illoista on sittemmin siirtynyt hamaan tulevaisuuteen tai jopa kokonaan pois teatterikierrokselta. Pahoittelumme! Jäikö tulevaisuus nyt siis sittenkin tulematta?

Sisallys320WEB

Kolumni – Pääkirjoitus 2/20

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , ,

TV220KansiWEB

Tervehdys! Tällä kertaa tällä palstalla on äänessä Vesa Sisättö. Toimin Tähtivaeltajan vt. päätoimittajana Toni Jerrmanin apurahakauden ajan eli vuoden 2020 loppuun. Siviilissä olen toimittaja ja vapaa kirjailija ynnä Helsingin Science Fiction Seuran puheenjohtaja.

Lehden linjaan sijaistuksella ei ole vaikutusta: julkaisu etenee omien, Merkuriuksen hämyvyöhykkeen salaperäisen temppelin takaseinään hakattujen periaatteidensa mukaan.

Elämme outoja, epätodellisia aikoja, kuten olette varmaan huomanneet. Spekulatiivisen fiktion harrastajalle pandemiat ovat tuttuja, mutta on eri asia kohdata koko maailman pysäyttävä virus tosielämässä kuin kirjan sivuilla tai televisioruudussa.

Spekulatiivinen fiktio voi toimia koronan aikana monissa tehtävissä. Spefi antaa tuntumaa siihen, mihin olemme menossa. Se voi jakaa toivoa – pahemmistakin on fiktiossa selvitty – ja tarjota pakopaikan puuduttavasta arjesta neljän seinän sisällä.

Pitkälle päästään esimerkiksi Shimo Suntilan Emma Newman -artikkelin jälkimmäisessä osassa, jossa käsittelyssä on kirjailijan kaiken saamansa suitsutuksen ansainnut Planetfall-sarja. Artikkelin haastattelujaksoissa Newman puhuu mm. kirjailijan ammatin todellisuudesta ja vastuusta, joka työhön liittyy.

Stephen Baxter on yksi modernin brittiavaruusscifin tärkeimmistä mahtitekijöistä Alastair Reynoldsin rinnalla. J. Pekka Mäkelä on suomentanut tätä Tähtivaeltajaa varten Baxterin vaihtoehtohistoriallisen punainen planeetta -novellin Mars pysyy. Lukekaa ja nauttikaa!

Jotain ihan muuta ja megalomaanisen massiivista on luvassa Toni Jerrmanin 24 sivulle levittäytyvässä definitiivisessä Dan Dare -artikkelissa. Käsittelyssä on kuuluisan brittiläisen avaruuspilotin koko historia 1950-luvun petrolintuoksuisesta hämystä 2000 AD -lehden moderniin nyrkkisankari-Dareen – ja pidemmälle. Artikkelissa on vastaus kaikkeen, paitsi siihen, miksi tätä sarjakuvaa ei koskaan tajuttu julkaista Suomessa nimellä Tauno Uskallus.

Mitä vallattomiin sankarikkoihin tulee, Kapteeni Hyperventilaattorimiehen uusimman seikkailun viimeinen osa näytellään tämän numeron sivuilla. Mutta onko tämä Kapteeni Hyperventilaattorimiehen loppu? Onko se joskus ollut?

Ja lopuksi tärkeä muistutus. Jos sinulla on ylimääräistä rahaa, nyt on juuri oikea aika tukea kotimaisia kustantamoita, kirjakauppoja, sarjakuvaliikkeitä, leffadivareita ja muita alan toimijoita, jotka kärsivät koronan aiheuttamasta asiakaskadosta.

Spefi voittaa!

Vesa Sisättö

Ohessa myös joitain esimerkinomaisia linkkejä alan liikkeisiin ja kustantamoihin:

Fantasiapelit
Turun Sarjakuvakauppa
Pieni Leffakauppa
Rosebud
Aavetaajuus
Rautaportti
Kampintorin Antikvaarinen Kirjakauppa
Alfa Antikva
Vaskikirjat
Osuuskumma

Sisallys220WEB