Kolumni – Pääkirjoitus 1/23

Vaikka aina ei siltä tunnu, niin joissakin asioissa maailma on mennyt positiiviseen suuntaan. Vuonna 2000 saattoi vielä kuulla ihmettelyä siitä, että Finlandia-palkinnon voitti tieteiskirja, eli Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaani. Sittemmin palkinto on luovutettu useammallekin spefi-kirjalle, eivätkä valinnat ole herättäneet kohua.

Viime vuonna kuuden teoksen ehdokaslistalle nousi peräti kolme spefi-romaania. Ne olivat Marja Kyllösen väkevän ilmaisuvoimainen Vainajaiset, Heikki Kännön vastustamattoman lukukokemuksen tarjoava Ihmishämärä sekä Sami Tissarin kujeileva vaihtoehtohistoria Krysa. Itse palkinto livahti lopulta kuitenkin aivan toiseen osoitteeseen.

Sama kehitys on näkynyt muissakin kotimaisissa kirjallisuuspalkinnoissa. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia on viimeisen kymmenen vuoden aikana mennyt viidesti spefi-teokselle, Topelius-palkinnoista vielä useampi.

Runeberg-palkintoon ovat spefi-väriä tuoneet mm. Heikki Kännön Sömnö (2019) ja Marisha Rasi-Koskisen Rec (2021). Tänä vuonna voiton nappasi Marja Kyllösen Vainajaiset-teos. Palkintoraadin mukaan Vainajaiset on kielellisesti ainutlaatuinen romaani, joka ammentaa tummanpuhuvat rakennusaineksensa kauhusta ja kansanperinteestä.

Hauskaa oli myös huomata, että kun Helsingin Sanomat julkaisi helmikuun alussa ensimmäisen HS10-koosteensa viime aikojen kiinnostavimmista kirjoista, niin kaksi teoksista (Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi & Emily St. John Mandel: Asema 11) oli juuri valittu Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaiksi.

Kaiken kaikkiaan voidaankin todeta, että genrenä spefi ei enää herätä negatiivisia mielikuvia. Sen sijaan spekulatiivisen fiktion elementeistä on tullut luonteva osa yhä useamman kirjailijan työkalupakettia.

Ja hyviä spefi-kirjailijoitahan Suomessa riittää. Yksi heistä on tässä Tähtivaeltajassa esiteltävä Laura Luotola. Lahjakas tekijä on juuri nyt hyvinkin ajankohtainen, sillä hänen pitkään työstämänsä Suoja-trilogian viimeinen osa, Projekti, näki päivänvalon viime vuoden lopulla. Kaisa Rannan haastattelussa sanavalmis kirjailija kertoo niin urastaan, ajatuksistaan kuin teoksistaankin.

Perinteiseen tapaan vuoden ensimmäisen Tähtivaeltajan suurpanostus on massiivinen sarjakuvavuosikatsaus. Tarjonnan hitteihin lukeutuvat mm. Simon Spurrierin ja Matias Bergaran fantastinen Step By Bloody Step, Tom Kingin ja Bilquis Evelyn virheetön Supergirl: Woman of Tomorrow sekä Jonathan Hickmanin ja Mike Huddlestonin päitä räjäyttelevä Decorum.

Hieman vanhempaan sarjakuvatarjontaan tarttuu Jukka Vuorio. Hän pohtii artikkelissaan ihmiskuntaa jo pitkään kiusannutta ikuisuuskysymystä – eli kumpi voittaisi, jos Hulk ja Wolverine tappelisivat. Vastaus ei välttämättä ole niin yksioikoinen kuin voisi kuvitella.

Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -jatkosarjakuva pitää nyt yhden numeron tauon. Seuraavassa lehdessä onkin sitten luvassa tarinan suuri loppuhuipennus!

Täysin ilman sarjakuvia ei lukijoita silti jätetä, sillä mukana on Petri Hännisen ja Jussi Kaakisen kymmensivuinen Kaunis vanhuus.

Jäsenet saavat lehden välussä myös Helsingin Science Fiction Seuran alennuksiin oikeuttavan jäsenkortin.

Kirkuu kuin viivakoodi!

Toni Jerrman

Kirjat – Laura Luotola: Suoja: Kaupungit ja paluu

LuotolaSuojaWEB

Laura Luotola
Suoja: Kaupungit ja paluu
Iris Kustannus

Suoja: Kaupungit ja paluu aloittaa Laura Luotolan kunnianhimoisen, eeppisen scifi-trilogian. Lähin kotimainen vastine sille on Maria ”Megatron Braineater” Candian Kapteeni Shiva -teossarja.

Eletään kaksiosaisessa valtakunnassa, jossa ihmiskunnan viimeiset rippeet kituuttavat Suojaksi kutsutun rakennelman alla. Yhteiskunta on rakentunut totalitaarisen kurin varaan: jokaisella on oma työtehtävänsä ja siihen liittyvät oikeutensa. Kaiken yläpuolella vaikuttavat Mahdit, joiden toiveesta koko ihmiskunta osallistuu salaperäiseen Projektiin. Mahtien käsikassarana toimii pelätty jhazugain, naamioituneiden lainvartijoiden joukkio.

Tarinan päähenkilö on tyttö nimeltä Tiyan. Hän on tvil, humanoidi, joka on monin tavoin erilainen kuin ihmiset. Tvilit ovat laikukkaita ja honteloita, sosiaalisessa hierarkiassa alhaalla ja jopa mésmerien huumaamien tavallisten ihmisten ylenkatsomia.

Tiyan ei ole mikään kirkasotsainen sankari, vaan rasavilli, jota ajavat eteenpäin selviytymisvietti sekä intohimo. Hän on yltiöpäinen rizikesh-taistelija, oman tiensä kulkija. Tiyan on rakastunut tulenpalavasti tyttöön nimeltä Cismartha ja valmis toimimaan rakkauden vuoksi. Toisaalta hän kokee, että hänen paikkansa on jossakin muulla kuin Kandússa, huumaavan jeran turruttamien sukulaistensa parissa.

Kun tiedemies Maxin kiinnostuu Tiyanista, tämän on pakko tarttua tilaisuuteen ja selvittää, mitä hänen kadonneelle sedälleen on tapahtunut. Vähitellen Tiyan pääsee lajiaan koskevan salaisuuden jäljille. Tvilit, jotka kutsuvat itseään nimellä saayequtain, ovat jostain syystä hyvin tärkeitä Mahdeille – jopa niin tärkeitä, että heidät halutaan tuhota. Tiyan aavistelee, että asia voisi liittyä hänen heimonsa taitoon parantaa ihmisiä pelkällä tahdonvoimalla.

Luotola on luonut omintakeisen ja omalakisen maailman, jossa ei selitellä, vaan annetaan lukijan oivaltaa asiat ja yhteydet itse. Miten viettimme ja halumme johdattavat meitä eteenpäin? Onko ihmisen osa aina rakentaa totalitaarisia rakenteita, joissa alhaisimpia riistetään, vai ylevöittääkö eloonjääminen pahatkin teot?

Tieteis- ja fantasiakirjallisuuden kuvastoon harjaantumattomalle lukijalle Luotolan ratkaisu voi tuntua vaikealta, mutta lukukokemus palkitsee. Postapokalyptisessa maailmassa on vahva kyberpunkiin ja kyberjumaliin vivahtava juonne, mutta mitään varmoja selityksiä menneisyyden tapahtumista ei anneta. Muutamissa kohdissa juoni hyppää Tyianin näkökulmasta toisaalle ja kerii esiin taustatarinaa, joka liittyy niin historiaan kuin tuleviin uhkakuviin. Tätä kehittelyä olisi voinut viedä pidemmälle, sillä nyt moni langanpätkä jää odottamaan nappaajaansa.

Hengästynyt kerrontatapa, lauseiden vyöryttäminen sekä subjektin tietoinen poisjättäminen ovat tyylikeinoja, jotka tuovat mukaan eeppisyyden tunnetta.

Luotolan romaani on julkaistu hänen oman kustantamonsa kautta. Laatunsa puolesta teos olisi voinut ilmestyä miltä tahansa isoltakin alan toimijalta. Henkilöiden motiivit piirtyvät pienin mutta tarkoin vedoin ja kannattelevat tarinaa. Luotola tuntee luomansa maailman ja sen hahmot niin hyvin, että pystyy johdattamaan lukijan keskelle tapahtumia ja rakentamaan luotettavan illuusion. Sen varaan on hyvä heittäytyä.

Anne Leinonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.