kirjat

Kirjat – Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Toshikazu Kawaguchi
Ennen kuin kahvi jäähtyy
Coffee ga samenai uchini
Suom. Markus Juslin. Bazar

Kepeän melankolista. Siinä Toshikazu Kawaguchin romaanin pohjavire. Ennen kuin kahvi jäähtyy -teos rakentuu aikamatkailun ympärille, mutta pääosassa ovat kirpeät henkilöhahmot ja elämän perusasioiden pohtiminen. Mikä on tärkeää? Mitä jos olisin tehnyt toisin?

Romaani on joka solullaan hyvin japanilainen ja tuokin elävästi mieleen muutama vuosi sitten ilmestyneen japanilaisen Namian puodin ihmeet -kirjan. Teos on tyyliltään herkkävireinen sekä täynnä länsimaalaisittain katsottuna omintakeisia tapoja ja mielenmaisemia kunniakäsityksineen.

Kokonaisuus muodostuu neljästä aluksi erilliseltä vaikuttavasta tarinasta, joissa henkilö matkaa ajassa menneeseen tai tulevaan. Aikamatkailu onnistuu hämyisessä kellarikahvilassa juomalla kahvikupillisen tarkkojen rituaalien mukaan. Vähitellen kertomukset limittyvät ja paljastavat lisää kahvilan asiakkaista ja henkilökunnasta. Et saa tietää mitään mullistavaa, mutta tarkkaan harkittujen yksityiskohtien kautta huomaat pian kiintyneesi hahmoihin.

Aikamatkan syynä on useimmiten halu korjata tekemänsä virhe. Yksi haluaisi kertoa miesystävälleen, että rakastaakin tätä. Toinen toivoo korjaavansa välit siskoonsa, kolmas haluaisi kipeästi ymmärtää muistisairasta miestään ja neljäs tavata tulevaisuuden sukulaisensa. Aikamatkalla ei kuitenkaan voi muuttaa tulevaa, joten hetken pyrähdyksellä ei välttämättä saavuta haluamaansa.

Aikamatkustukseen liittyy lukuisia muitakin tiukkoja sääntöjä. Toisessa ajassa voi viettää vain sen hetken, mitä kahvikupillinen kestää jäähtyä, kuten kirjan nimikin sanoo. Matkalaisen on pysyttävä kahvilan tietyllä tuolilla – jossa tavallisesti istuu kirjaa lukeva haamu. Tämä käy kerran päivässä vessassa, jolloin paikan voi napata.

Sääntöjen lista on pitkä, ja se luetellaan jo humoristisessa prologissa. Toinen kirjailija olisi luonut jännitteen paljastamalla aikahyppelyn mysteeriä tipoittain, mutta ei Kawaguchi. Hän antaa tilan persoonallisille henkilöille.

Henkilökaartista nousevat erityisesti esiin traaginen kahvilan kanta-asiakas, puutarhuri, jolla on nuoruusiän muistisairaus. Sekä naapurissa kapakkaa pitävä Hirai Yaeko, joka pukeutuu leopardikuvioisiin vaatteisiin ja kulkee päivät pitkät papiljotit päässä. Myös kahvilan henkilökunta astuu esiin varjoista ja tulee tutummaksi sivu sivulta.

Tarinoista kumpuaa aasialainen perinteinen kunniakäsitys ja velvollisuudentunto sekä niiden vastinparina anteeksianto ja nöyryys muutosten edessä. Vaikenemisen kulttuuri ja kommunikaation tärkeys. Kiintymys ja luopuminen. Vaikka aikamatkalla ei voi muuttaa tapahtumien kulkua, niin itse matkalainen muuttuu. Ymmärtää, hyväksyy, oppii rakastamaan.

Klank-klonk. Tämä ääni toistuu kahvilassa useasti, mutta jää pitkään selityksettä. Sekin on tyylikäs yksityiskohta kokonaisuudessa. Kilkatus, joka rytmittää, korostaa, kiihdyttää, jarruttaa.

Kawaguchin romaanista jää pakahduttavan puhdistava, seesteinen jälkimaku. Menneelle et voi mitään, mutta omaan ajatustapaasi menneestä ja nykyisyydestä voit vaikuttaa. Ota hetkestä kiinni, sillä huomisesta et tiedä.

Minna Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2024 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , ,

Tähtifantasia-palkinto 2024

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2023 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan Teoksen julkaisemalle
JORGE LUIS BORGESIN novellikokoelmalle KERTOMUKSET.
Teoksen on suomentanut Anu Partanen.

Kertomukset sisältää 1900-luvun keskeisintä novellistiikkaa, jonka vaikutusvallalle vetävät vertoja lähinnä James Joycen ja Samuel Beckettin kaltaisten kirjailijoiden teokset. Argentiinalainen Jorge Luis Borges (1899–1986) oli runoilija, esseisti ja fantastinen prosaisti, joka hyödynsi genrefiktion mahdollisuuksia. Nobelin kirjallisuuspalkinto Borgesilta jäi saamatta, mutta hän sai elämäntyöstään muun muassa World Fantasy -palkinnon.

Kokoelman ytimessä on 1940-luvulla ilmestynyt Fiktioita-kokonaisuus, jonka kuuluisin novelli on Baabelin kirjasto. Siinä Borges kuvaa maailmaa loputtomana kirjastona, jonka kirjoitukset sisältävät kaikki mahdolliset maailmat. Borgesin tarinoissa todellisuus näyttäytyy sokkelona. Näennäisen järjestyksen takana on kaaos, tyhjyys ja äärettömyys. Silti etsiminen on oma palkintonsa ja ikuisuudessa jokainen paikka on näköalapaikka.

Borges on selkeä ja miellyttävä kertoja, joka taitaa realistisen ja tunnelmallisen kuvauksen. Hän houkuttelee lukijan ajatusleikkeihin ja niiden äärimmäisiin johtopäätöksiin helposti seurattavalla kielellä. Borges luo muutamalla lauseella uskottavia hahmoja ja vaihtoehtoisia maailmoja. Hänen tekstissään ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän.

Kertomuksissa on huumoria, joka muistuttaa suhteellisuudesta ja tarkkaavaisuuden merkityksestä. Niistä voi löytää näkökulmia historian ja nykyajan ilmiöihin. Esimerkiksi salaliittoteorioiden leviämistä ja informaatiovaikuttamista voi ajatella Borgesin käsittelemien aiheiden kautta, joita ovat petos ja itsepetos sekä identiteetin ja merkityksen etsintä.

Borgesin jäljillä ovat kulkeneet Gene Wolfe, Jeff VanderMeer ja monet muut kirjailijat. Hänen tarinansa tulevat varmasti innoittamaan yhä uusia tekijöitä ylittämään niiden näyt, muotoilemaan uusia polkuja, joita ajatukset kulkevat vielä paremmin.

Anu Partasen huolellinen käännös on taidekäsityötä, joka on jokaisen saavutettavissa. Kirjahyllyssä teos on vastalause kertakäyttökulttuurille. Borgesin kertomukset on ajatonta kirjallisuutta, josta saa itselleen elinikäisen ystävän.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co, 2022)
Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Niilo Sevänen: Ikitalven polku

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Niilo Sevänen
Ikitalven polku
Gummerus

Ikitalven polku alkaa vuoden 1007 kylmästä Konstantinopolista, jossa oluelle perso luutunsoittaja Orfeus saa äkillisesti vastuulleen pienen siskontyttärensä Hallan – jota verenhimoiset palkkasoturit ajavat takaa. Hallan silmissä välkkyy sama yliluonnollisen sininen tuike kuin taivaalle syttyneessä salaperäisessä tähdessä, ja tytöllä on voimia, jotka ylittävät ihmisymmärryksen. Halla lentää unissaan lintuna ja näkee enteitä, hänen sisällään velloo raivoisa talvi ja sen jäiset voimat, jotka vain odottavat vapautumistaan.

Jo seitsemän vuotta kestänyt maailmantalvi ja sen puhureissa rellestävät myyttiset pedot ovat hirmuisen Valkoisen noidan aikaansaannoksia. Mutta ihmiset eivät ole varmoja, ketä noidan valtaannoususta voisi syyttää. Tekikö Dublinin pakanakuningas sopimuksen itse Saatanan kanssa?

Ikitalven polku on Niilo Seväsen esikoisromaani, joka aloittaa keskiajasta, maailmanmyyteistä ja fantasiasta runsain mitoin ammentavan Ikitalvi-kirjasarjan. Teoksen mosaiikkimainen tapa hyödyntää erilaisten kulttuurien jumaltarustoja ja eksotiikkaa on kiehtovaa luettavaa. Turussa kulttuurihistoriaa opiskellut Sevänen luo varsin eeppiset ja varmasti paljon taustatutkimusta vaatineet puitteet tarinalleen, josta ei puutu myöskään meininkiä.

Kirja etenee hengästyttävää tahtia seuraten Hallan ja Orfeuksen vaaroja täynnä olevaa pakomatkaa. Tosin välillä juoni juoksee ehkä liiankin nopeasti. Jännitys kantaa hyvin läpi tarinan, joka suorastaan imaisee lukijan sisäänsä, mutta toisinaan olisin halunnut pysähtyä nautiskelemaan kiinnostavasti kirjoitettujen hahmojen sielunelämästä hieman enemmän.

Erityisen huikeasti toimivat eteerisemmät kappaleet, joissa seurataan Hallan unennäköä. Kutkuttavan jännittävä on myös leskikeisarinna Theofanan salaperäinen vanki, jota kuolema ei suostunut korjaamaan.

Ikitalven polku on upea aloitus toivon mukaan pitkälle kirjasarjalle. Tarina herättää lukuisia kysymyksiä, joihin lukija haluaa saada vastauksia. Pakko todeta, että koukkuun jäin!

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Kirjat – Chi Ta-wei: Kalvot

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Chi Ta-wei
Kalvot
Mo
Suom. Rauno Sainio. Hertta

Momo on nuori nainen, joka elää 2100-luvun maailmassa. Otsonikato on tehnyt asumisen kuivalla maalla mahdottomaksi, joten ihmiskunta on muuttanut merenpohjaan. Robotisoituja sotia käydään kuitenkin edelleen mantereilla.

Maailmankuulun ihospesialisti Momon erilaiset ihohoidot ovat kuluttavassa maailmassa suosittuja. Tämä erakko asuu yksin kodin ja työtilan yhdistelmässä. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, vaikka välillä hänen mieleensä tulee outoja muistoja sairaalasta ja unelmia sotaroboteista.

Momo ei ole ollut 20 vuoteen yhteydessä äitiinsä, mutta nyt 30-vuotissyntymäpäivänsä aikaan äiti palaa hänen elämäänsä.

Paljon enempää Kalvojen juonesta ei kannata kertoa. Kirjan ydin on sen päähenkilö Momo. Hänen salaisuutensa ympäriltä poistetaan kuoria – tai himmentäviä kalvoja – kunnes totuus tulee näkyviin. Erilaisia kalvoja teoksessa onkin useita: suojelevia, peittäviä ja tietoja välittäviä. Romaani on runollinen, surullinen ja kaunis.

Kirjaa markkinoidaan myös kiinalaisen queer-kirjallisuuden klassikkona. Momon sukupuolikokemus on todellakin queer kuten myös hänen taustansa. Kaikki tämä on teoksen maailmassa täysin luonnollista.

Nykylukijalle Kalvot on myös nostalginen muisto 1990-luvusta. Kirja on nimittäin alun perin ilmestynyt vuonna 1996. Kuten monet aikakautensa tieteisteokset, se nostaa muun muassa otsonikadon, aidsin ja suuryritysten vallan tulevaisuuden uhkakuviksi. Sittemmin listan kaksi ensimmäistä uhkaa on suurelta osin päihitetty, mutta tilalle on tullut uusia ja pahempia. Perustunne uhkaavasta tulevaisuudesta ei sinänsä ole muuttunut.

Valitettavasti tätä hiukan vanhentunutta tulevaisuutta selitetään infodumpissa, joka katkaisee romaanin muuten hyvin vetävän alkuosan. Onneksi kirja pääsee pian takaisin raiteilleen.

Chi Ta-wein romaanin suomennos on selkeästi tapaus, ja kirja ansaitsi tulla käännetyksi iästään huolimatta. Itse asiassa meitä hemmotellaan, koska saamme luettavaksemme suoraan kiinasta suomennetun tieteisromaanin, joka on oletettavasti ensimmäinen suomeksi julkaistu taiwanilaisen scifin edustaja.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2024 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinto 2024

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2023 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Hertan julkaisemalle
AMAL EL-MOHTARIN ja MAX GLADSTONEN romaanille
TÄLLÄ TAVALLA HÄVITÄÄN AIKASOTA.
Teoksen on suomentanut Kaisa Ranta.

Amal El-Mohtarin ja Max Gladstonen Tällä tavalla hävitään aikasota -pienoisromaani (This Is How You Lose the Time War, 2019) on lumoava kielellinen runsaudensarvi, jonka pääteemoja ovat yhteyden muodostuminen ja rakkaus mahdottomissa olosuhteissa.

Kaksi ajassa matkustavaa agenttia edustavat aika-avaruusjatkumon vastakkaisia puolia, teknokraattista Virastoa ja bioutopistista Puutarhaa. He matkaavat eri aikakausille, joissa yrittävät edistää omien tahojensa pyrkimyksiä ja samalla sotkea vastustajansa suunnitelmia. Panoksena on koko ihmiskunnan tulevaisuus. Pelimerkeistä käyvät ihmisten ja kansojen kohtalot, joita muovataan ja tarvittaessa tuhotaan kylmäverisesti.

Vuosisatojen ja -tuhansien virta kääriytyy auki lukijan jalkojen juureen kuin värikylläinen matto, jonka kuvakudoksesta paljastuu lukematon määrä toinen toistaan kiehtovampia detaljeja. Historian hämärissä tarvotaan hyökkäävän mongolilauman mukana, seilataan hylkeenpyytäjien aluksilla ja väistellään uppoavan Atlantiksen laavavirtoja. Tulevaisuus kurottuu kyberneettisiin temppeleihin. Jokainen miniatyyrimaisema on kaunis ja yksityiskohtainen kuin kultasepäntyönä tehty kirjallinen koru.

Myös päähenkilöt ovat taidokasta työtä. Agentit törmäävät toisiinsa työtehtävien merkeissä ja aloittavat kiusoittelevan kissa ja hiiri -leikin. Suureksi osaksi kirjeromaanina toteutettu kerronta kuvaa vähittäisen kehityskulun, jossa päinvastaisia maailmankuvia tunnustavat naiset tutustuvat hitaasti toisiinsa ja alkavat vastentahtoisesti ihailla toisiaan. Koska orastava suhde on pidettävä piilossa sodan osapuolilta, viestit kätketään mielikuvituksellisiin paikkoihin, kuten teelehtien kuvioihin ja mehiläisten tanssiin.

Aikasodan teemaan sopivasti romaanissa on tarinalinjan sisäisiä aikakerrostumia, jotka hahmottuvat vaivihkaa. Nokkela rakenne pitää lukijan varpaillaan loppumetreille asti. Tyylikäs ja hallittu teksti on täynnä ihmeen tuntua. Käännöksessä on tavoitettu erinomaisesti alkuteoksen tyylirekisteri ja sanallinen ilotulitus.

Pintatasoiltaan kepeä kirja avautuu kerroksittain ja puhuu ihmisyyden tärkeistä pohjavirroista. Viesti ymmärryksen syttymisestä verivihollisten välille on paikallaan kaikissa aikakausissa, myös meidän omassamme.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman ja kriitikko Elli Leppä.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

N. K. Jemisin: Kivinen taivas (Jalava, 2022)
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Elli Leppä: Hylänkö

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Elli Leppä
Hylänkö
Nysalor

”Hylängöt ovat menetettyjä maita, ne ovat luopuneet inhimillisestä projektista, muuttuneet ja kieltäytyneet kasvamasta meidän unelmiamme.”

Elli Lepän neljäs runokokoelma on raadollisen ekokriittinen tutkielma ajasta sen jälkeen, kun ihmiskunnan tuho on jo tullut ja mennyt. Runot antavat aivan uudenlaisen lintuperspektiivin Maan massiiviselle ja systemaattiselle hävitykselle, jonka ihmiset ovat aiheuttaneet.

Vaikka tuhomme onkin Hylängön mukaan väistämätön, runokokoelma on samalla toiveikas ja antaa varmasti myös eräänlaista lohtua planeettamme rappiotilasta huolestuneille lukijoille. Kokoelman sanoma on selvä: älkää huoliko, luonto kyllä selviää meistä ihmisistä. Ihmiskunnalla on virheellinen käsitys omasta tärkeydestään niin hyvässä kuin pahassakin. Meidän olemassaolomme on luonnolle vain silmänräpäys, hetken hurma, kuriositeetti, epäonnistunut evolutiivinen kokeilu, jonka on tarkoituskin päättyä aikanaan. Muutos on väistämätön.

Lepän tapa käyttää luonnontieteellistä terminologiaa on hyvin originellia. Hän kutoo kiehtovalla tavalla sen sekaan mytologiaa ja vaihtelee näkökulmia eliölajeista toisiin, osoittaen samalla ihmismielen itsekeskeisyyden ja pahimmillaan sen mielettömyyden: ”kaikki aine joka on väkisin työstetty toisenlaiseksi, tekee hidasta eroa luojastaan, molekyyli molekyyliltä pyrkii takaisin lähtötilaansa, tai seuraavaan olomuotoon, hajoava paperi kirjastojen kellareissa, lahoavien kirjojen työlästä hengitystä.”

Lepän esikoisteos Seisaukset, tasaukset teki minuun suuren vaikutuksen vuonna 2020. On ollut hienoa nähdä, miten hän on jatkanut kirjoittamista ylläpitäen samaa huikean kaunista ja älykästä kielellistä taituruutta: ”dyynien laidoilla kylissä, korumaiset hämähäkit kutovat seittipalatseja, keitaan kuivuneelle pohjalle, ne tietävät ettei läikehtivä vesi palaa, viileät laineet enää kangastuksia, aavikon valkeissa silkkikinoksissa.”

Hylänkö on täysin oikeutetusti ehdolla vuoden 2023 Kalevi Saxellin muistopalkinnon saajaksi.

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/24.

Kirjat – Amal El-Mohtar & Max Gladstone: Tällä tavalla hävitään aikasota

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , ,

Amal El-Mohtar & Max Gladstone
Tällä tavalla hävitään aikasota
This Is How You Lose the Time War
Suom. Kaisa Ranta. Hertta

Tähtivaeltajassa 4/19 julkaistussa haastattelussa Amal El-Mohtar kertoi laajalti mm. Max Gladstonen kanssa kirjoittamastaan This Is How You Lose the Time War -pienoisromaanista. Sittemmin teos voitti niin Hugo-, Nebula- kuin Locus-palkinnon. Nyt kirja on saatu myös suomeksi nimellä Tällä tavalla hävitään aikasota.

Romaani kertoo kahdesta aika-agentista, Punaisesta ja Sinisestä, jotka ovat kiihkeän aikasodan eri puolilla. Toinen heistä palvelee teknologiakeskeistä Virastoa ja toinen luonnonläheistä Puutarhaa. Molempien tehtävänä on muovata historiaa matkaamalla ajassa, jotta heidän kannattamansa maailmanjärjestys käy toteen. Tässä pelissä murhat ja kokonaisten kulttuurien hävittämiset ovat arkipäivää.

Sekä Punainen että Sininen ovat agentteina eliittiluokkaa ja syvästi omistautuneita asialleen. Usko omien toimien oikeutukseen alkaa kuitenkin murentua, kun he ryhtyvät kiellettyyn kirjeenvaihtoon. Alkuun kyse on vastustajan härnäämisestä ja oman erinomaisuuden korostamisesta, mutta vähitellen kirjeiden sävy pehmenee, kun hahmot alkavat ymmärtää toisiaan. Päädytäänkö lopulta mahdottomaan toveruuteen tai jopa rakkauteen, vai onko kyseessä hienovaraisesti kudottu petosten verkko? Nämä kysymykset sävyttävät koko teosta.

Tällä tavalla hävitään aikasota on kauniisti kirjoitettu ja suomennettu kertomus kilpakumppaneista aikasodan pyörteissä. Asetelma mahdollistaa kiehtovat väläykset historian eri kehitysvaiheista, joiden käänteissä agenteilla on omat tärkeät roolinsa. Vuosien myötä pienetkin muutokset kertautuvat ja ohjaavat maailman kehityksen uuteen muottiin. Meille tutun menneisyyden ohessa tarinassa vieraillaan myös kaukaisilla planeetoilla ja tulevaisuuden tähtikentillä. Tästä on aito ihmeen tuntu tehty.

Kiehtovaa kerrontaa on saatu aikaan myös tavoista, joilla Punainen ja Sininen viestivät keskenään. Koska kyseessä on salainen kirjeenvaihto, voi teksti olla piilotettuna vaikkapa kuolleeseen sudenkorentoon, puun vuosirenkaisiin tai teenlehtien liikkeisiin.

Teoksen sydämenä sykkivät kulissien ohessa sen lämminhenkisesti kuvatut päähenkilöt, heidän tunteensa, ajatuksensa ja suhteensa. Tälläkin saralla romaani toimii erinomaisesti. Lisäjännitettä kokonaisuuteen tuo salaperäinen etsijä. Varjo, joka ilmestyy aina paikalle, kun Punainen uskoo tuhonneensa saamansa viestin fyysisen ilmentymän…

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/24.

Kirjat – R. F. Kuang: Babel – Mystinen kertomus

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

R. F. Kuang
Babel – Mystinen kertomus
Babel: Or the Necessity of Violence: An Arcane History of the Oxford Translators’ Revolution
Suom. Helene Bützow. Teos

Tähtivaeltajassa 1/22 esitellyn R. F. Kuangin Babel-romaani on vaihtoehtohistoriallinen fantasiajärkäle. Teoksessa tavoitellaan kunnianhimoisia teemoja: rasismin, seksismin, kolonialismin ja luokkajaon kokonaisselitystä sekä pienen opiskelijajoukon epätoivoista yritystä ratkaista ongelmista jokainen.

1800-luvun lopun Oxfordiin sijoitettu tarina mallintaa rakastavasti yliopistokaupungin miljöötä. Englanti on ylin maailmanvalta, joka todellisen historian tapaan murskaa jalkoihinsa siirtomaavaltioita, kun tavoittelee etuja resurssikilpailussa muiden maailmanmahtien, kuten Ranskan ja Saksan kanssa.

Vaihtoehtohistoriassa Englannin etulyöntiasema perustuu paljolti hopeaan, maagisia ominaisuuksia omaavaan metalliin, joka toimii kielitieteilijöiden erikoiskykyjen raaka-aineena. Pitkälle koulutetut kielitieteilijät pystyvät laatimaan hopeasta arkea helpottavia ja teollisuuden prosesseja sujuvoittavia työkaluja. He kaivertavat hopeatankoihin vastinpari-sanoja, joiden hienoiset merkityserot kielestä toiseen toimivat taikuuden käyttövoimana.

Hopeaa voi pitää kirjassa analogiana esimerkiksi sähkölle tai kapitalismille, tai yleisesti ottaen niille mekanismeille, jotka pitävät talouden ja yhteiskunnan rattaat pyörimässä – mutta jotka ovat niin jokapäiväisiä, ettemme osaa kuvitella elämää ilman niitä.

Kirjan idea kielen merkityksestä yhteiskunnalle ja Babelin tiedekunnan kielitieteilijöiden ratkaisevasta asemasta on kekseliäs, ja se on punottu taitavasti viktoriaanisen aikakauden maailmanpolitiikkaan. Kielitieteen opiskelijoiden Robinin, Ramyn, Victoiren ja Lettyn kautta kuvattu syrjittyjen ystävyys ja sen rikkoutuminen kantavat juonen kaarta ja nostavat sen aidosti traagisiin ulottuvuuksiin. Magiaviritteinen yliopistomaailma muistuttaa hieman velhokoulukirjojen vastaavia, mutta juonen pääpaino on epäkohtia vastaan taistelussa. Vääryydet osoitellaan ja tuomitaan suorasanaisesti. Näin niille toisaalta annetaan tarvittavaa painoa. Mieleen hiipii silti ajatus, että Kuang olisi voinut luottaa enemmän kirjallisiin ansioihinsa ja antaa kuvausten puhua puolestaan – nyt sorrutaan paikoin paasaamiseen.

Suomenkielisessä tekstissä on harmillisen, jopa tolkuttoman paljon huolimattomuusvirheitä. Lisäksi runsaiden alaviitteiden viittausmerkki on lukukelvottoman huomaamaton ja piiloutuu usein lainausmerkkien sekaan, mikä raskauttaa lukemista.

Analogioita ja yhtäläisyyksiä todelliseen maailmaan on viljalti, eikä helppoja ratkaisuja ole tarjolla kirjassakaan. Babelin kielitieteilijät ylläpitävät omalla työllään sortavia rakenteita. Varsinkin päähenkilö räytyy ymmärtäessään osallisuutensa vääryyksiin: Oxfordin opiskelijat ovat etuoikeutetussa asemassa lähes koko muuhun maailmaan nähden, vaikka sitten olisivatkin omassa yhteisössään syrjittyjä etnisyytensä tai sukupuolensa takia. Siirtomaakansojen niska kannattelee yläluokan mukavuuksien rautasaapasta.

Vastarinnan käynnistyttyä päästään pohtimaan aktivismin keinoja. Mitkä niistä ovat tehokkaita, mitä oikeastaan tavoitellaan ja kuinka pitkälle kukin suostuu menemään?

Kokonaisuutena Babel on ansiokas yhteensovitus hyvää hahmokuvausta, poliittis-historiallisia kehitelmiä ja aitojen epäkohtien käsittelyä.

Elli Leppä

Kirjat – Ursula K. Le Guin: Lentokenttien maailmat

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Ursula K. Le Guin
Lentokenttien maailmat
Changing Planes
Suom. Jyrki Iivonen. Vaskikirjat

Uusi Le Guin -suomennos on yhä tapaus, sillä kirjailijan tuotannosta riittää vielä kelpoa käännettävää. Lentokenttien maailmat on novellikokoelma, jonka kehystarina on saanut innoituksensa puuduttavasta lentokentillä odottelusta.

Kirjan idea avataan tarinassa Sita Dulipin menetelmä. Jälleen kerran yhtä myöhässä olevaa jatkolentoa odotteleva Sita Dulip venyttelee puutunutta kehoaan ja huomaa äkkiä päätyneensä toiselle tasolle. ”Hän löysi itsensä Strupsirtsilta, tuolta helposti saavutettavalta ja kuvankauniilta, jokseenkin todellisen tuntuiselta alueelta, jolla oli paljon vesipatsaita ja tulivuoria ja joka yhä kuuluu tasojen välistä matkailua aloittelevien suosikkikohteisiin.”

Sita Dulip huomaa palattuaan, että lentokentällä aikaa ei ole kulunut juuri ollenkaan. Ikävystyttävät lentokenttäodottelut voi siis käyttää matkailuun eksoottisilla tasoilla. Tasomatkailua varten on itse asiassa jo olemassakin Planeettojen välinen matkatoimisto, jonka ylläpitämissä hotelleissa matkailijat voivat viipyä vierailla planeetoilla.

Kukin kokoelman tarina kertoo elämästä yhdellä näistä planeetoista. Monet kertomukset ovat malliesimerkkejä Le Guinille ominaisesta antropologisesta scifistä. Niitä voi lukea ikään kuin antropologisina kuvauksina kansoista, joiden elämän peruspilarit poikkeavat radikaalisti lukijan tuntemista. Monesti kyse on kapeasta ”yhden idean planeetasta” – mutta toisaalta nämä ovat lyhyitä novelleja, eivät kokonaisia romaaneja.

Millainen olisi yhteiskunta, joka perustuisi raivolle? Tai yhteiskunta, jossa kaikki ovat kuninkaallisia, paitsi yksi aateliton suku? Ja millaiseksi ihmisyhteisö muodostuisi, jos ihmisillä ei olisi tietoisuutta itsestään?

Parhaimmillaan Le Guin onnistuu näyttämään meille vilauksen aivan toisenlaisesta tavasta hahmottaa maailma, aivan kuten antropologinen tutkimus voi saada meidät ymmärtämään, millaista on eläminen jossain toisessa kulttuurissa.

Lentokenttien maailmat edustaa humoristisempaa Le Guinia. Koko kirjan ideassa ja – jo alkuteoksen nimessä – kipunoi ilkamointia. Merkkejä satiirista voi huomata siellä täällä. Ehkä uhkeimmin satiiri kukkii novellissa Suuri riemu. Se kertoo Lomatasosta, planeetasta, jonka saariston saaret on omistettu eri juhlapyhille. Esimerkiksi Joulusaarella on ainainen joulu, eikä mikä tahansa joulu, vaan kaupallinen joulu. Saaristosta löytyy peräti saari, jolla voi viettää joka päivä Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää, 4. heinäkuuta.

Tietenkin Lomataso on amerikkalaisen yrityksen luoma lomahelvetti, jonka palvelukseen paikalliset asukkaat on pakotettu.

Lentokenttien maailmat -teoksen idea on peräisin hiukan viattomammasta maailmasta, sillä alkuteos ilmestyi jo 20 vuotta sitten. Alkusanoissa Le Guin huomauttaa, että tarinat on kirjoitettu ennen kuin turvatarkastukset ja sekavat määräykset tekivät lentomatkailusta vieläkin epämukavampaa. 20 vuotta myöhemmin lentojen epämukavuuteen voisi lisätä ilmastosyyllisyyden tunteen.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/23.

Kirjat – George Saunders: Vapautuksen päivä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

George Saunders
Vapautuksen päivä
Liberation Day: Stories
Suom. Markku Päkkilä. Siltala

George Saundersin lukemisesta tulee aina hyvällä tavalla hämmentynyt ja innostunut olo. Kerronta vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä, mutta samalla se lupaa, että jotain hyvin persoonallista ja antoisaa on tiedossa.

Vapautuksen päivää lukiessa on helppo ymmärtää, miksi moni pitää Saundersia yhtenä tämän hetken parhaista novellistiikan parissa työskentelevistä kirjailijoista. Saundersin kerronta on hyvin omaperäistä ja jossain määrin jopa epäortodoksista. Teksti on säästeliästä, harkittua ja elegantiksi viritettyä, ja vaikkei Saunders hienoilla sanoilla briljeeraakaan, hän kykenee silti haastamaan lukijan.

Kokoelman novellit liikkuvat hyvin luontevasti aina puhtaasta spefistä arkirealismiin. On kiinnostavaa, miten juuri omintakeisella tyylillään Saunders saa arkitodellisuudenkin vaikuttamaan paikoin ihan scifiltä. Työjuttu-novellissa tavallinen työpaikka näyttäytyy omituisten otusten kerhona, jonka eksentriset työntekijät ovat vuoroin hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettyjä – samalla kun lapatossu esimies leikkii pikkuautoilla työhuoneessaan. Suoran toiminnan mutsi -novellin perinteistä perhearkea elävä kirjoittajaäiti käy sisäisiä monologeja ja tulkitsee todellisuutta keksimiensä lastenkirjahahmojen kautta.

Teoksen spekulatiivinen puoli on vahvasti dystopiapainotteista. Elliot Spencer on surumielinen tarina siitä, miten yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia manipuloidaan mielenhallinnan avulla poliittisiksi työkaluiksi. Mutta kuinka käy, kun työkalu muistaa olevansa ihminen? Rakkauskirje-novelli on puolestaan haikea ja jossain määrin apokalyptinenkin kirjeen muotoon rakennettu tarina, jossa vanha mies kertoo lapsenlapselleen, kuinka hänen sukupolvensa virheet johtivat lopulta autoritäärisen poliisivaltion syntyyn. Hiljainen alleviivaamattomuus tekee novellista hyvin tehokkaan.

Kokoelman varsinainen helmi on niminovelli Vapautuksen päivä. Siinä yhteiskunnan vähäosaisista on tehty kodin eläviä viihdekeskuksia ja oraattoreja, jotka seinään pultattuina ja keskustietokoneeseen kytkettyinä viihdyttävät talon isäntäväkeä ja näiden varakkaita vieraita.

Siinä vaiheessa kun oraattorit ohjelmoidaan esittämään dramatisoitu tulkinta Little Big Hornin taistelusta – joka näyttäytyy juuri niin verisenä tragediana kuin mitä se todennäköisesti olikin – novelli saavuttaa aivan uusia tasoja. Syntyy kertomuksen sisäinen kertomus, joka oudon luontevasti nivoutuu itse päätarinaan. Tasankointiaanit nousivat sortajiaan vastaan ja saavuttivat täydellisen voiton Little Big Hornissa. Myös novellin reaalimaailman alistetulle alaluokalle löytyy lupaus vapaudesta – mutta haluavatko orjat kaiken ihmisarvonsa menettäneinä edes olla vapaita?

Novelli on todella pysäyttävä ja ajatuksia herättävä. Jossain määrin lohdutonta tunnelmaa keventää Saundersin ilkeän hauska ja vinoutunut huumori, mutta naurun takaa virtaa kyyneleitä. Niin kauan kun maailmassa on ihmisiä, on myös sortajia ja sorrettuja.

Niminovelli alleviivaa komeasti koko kokoelman tematiikkaa etiikasta, vallasta, sen väärinkäytöstä ja oikeidenmukaisuudesta. Vaikka kaikki kokoelman novellit eivät ole puhdasta spefiä, kirjalla on paljon annettavaa myös kovaluisemmalle tieteisfiktion ystävälle. Edesmenneen mestarin, J. G. Ballardin, tapaan myös George Saunders kykenee näkemään nykytodellisuuden kulisseja ylläpitävät absurdit rakenteet ja tuomaan ne esille hyvin omintakeisella tyylillä.

Vaikkei novellimuotoisesta kerronnasta erityisesti pitäisikään, Vapautuksen päivä on tutustumisen arvoinen teos. Jo senkin takia, että se osoittaa, miten lyhytproosa kykenee näyttämään romaanille närhen näreet kun sille päälle sattuu.

Hannu Blommila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/23.