Kim Liggett
Armonvuosi
The Grace Year
Suom. Leena Ojalatva. Karisto
Kim Liggettin Armonvuosi-romaani paaluttaa teemansa jo kirjan alkuun valituilla lainauksilla. Ensimmäinen niistä on Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanista ja toinen William Goldingin Kärpästen herra -klassikosta. Valinnat kuvastavat hyvin Liggettin teoksen sisältöjä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat syrjäiseen ja eristäytyneeseen Garnerin piirikuntaan. Vain karskit turkistenmetsästäjät uskaltautuvat paikkakuntaa ympäröiville metsäisille vuoristoseuduille. Muun muassa pohjoismaalaisista siirtolaisista koostuva yhteisö on hurmoshenkisen uskonnollisuuden läpitunkema, todellinen taivas maan päällä. Tai näin ainakin miehet väittävät. Käytännössä uskon oppeja käytetään lähinnä vain naisten alistamiseen.
Tytöille taotaan jo pienestä pitäen päähän, että naisten tärkeimpiä avuja ovat säyseys, tottelevaisuus ja miesten miellyttäminen. Naisilla ei ole mitään sanansijaa piirikunnan asioissa tai aviomiehen valinnassa. Naimakauppojen jälkeen vaimot ovat miehensä yksityisomaisuutta, jota sopii kohdella miten huvittaa.
Mikäli on liian ruma tai tuittupäinen vaimomateriaaliksi, joutuu pelloille orjatyöhön. Vielä kehnommin käy ”sivistyksen” laitamaille karkotetuille naisille, jotka joutuvat myymään ruumistaan kaupungin himokkaille ja väkivaltaisille ”herrasmiehille” pysyäkseen leivänsyrjässä kiinni.
Jos jotakuta naista epäillään – tai edes syytetään – yhteisön tiukkojen sääntöjen rikkomisesta, on edessä pikainen polttaminen tai hirttäminen. Tämä tarjoaa myös miehille mainion keinon vaihtaa vaimo nuorempaan.
Jotta naiset eivät ryhtyisi edes kuvittelemaan, että heillä on ihmisarvoa, heidät passitetaan 16-vuotiaina ankeaan leiriin, jossa heidän on tultava toimeen miten parhaiten taitavat. Tämän ”armonvuoden” aikana heidän tulisi löytää omat yliluonnolliset kykynsä sekä puhdistautua näistä syntisistä taikavoimista.
Ankarien olosuhteiden kurittamasta leiristä palaavat naiset ovat sekä henkisesti että fyysisesti totaalisesti murskattuja. Kaikki eivät edes palaa, sillä leiriä ympäröivissä metsissä heitä vaanivat armottomat saalistajat. He nylkevät kiinni saamansa tytöt mahdollisimman julmasti ja myyvät pilkottujen teinien palaset kaupungin miehille, jotka uskovat lihassa piilevän potenssia kasvattavia voimia.
Romaanin päähenkilö on 16-vuotias Tierney, joka valmistautuu omaan armonvuoteensa. Hän on luonteeltaan jääräpäinen, paremmasta maailmasta unelmoiva kapinallinen, joka ei haluaisi alistua miesvallan alle. Mutta kuinka yksi tyttö voisi muuttaa vuosikymmeniä vaalittuja perinteitä ja elämäntapoja?
Liggettin romaani kuvaa oivallisesti sortoyhteiskunnan rakenteita ja vääristyneitä ajattelumalleja – kapsahtaen saarnaamaan vain hetkittäin. Alun yhteisökuvauksessa on voimaa, mutta komeimmille siivilleen kirja nousee kohtauksissa, joissa armonvuottaan viettävien tyttöjen leiri sortuu väkivaltaiseen mielipuolisuuteen. Kun kateus, kilpailuvietti ja mielen synkimmät pohjavireet ottavat vallan aivopestyissä tytöissä, on lopputulos tuikirumaa katsottavaa.
Näiden värisyttävien kokemusten jälkeen koittaa eräänlainen suvantovaihe, joka on kuitenkin tarpeen loppunousua silmälläpitäen. Kirjan viitisenkymmentä viimeistä sivua onnistuvatkin yllättämään aivan toiseen tapaan kuin aiempien jaksojen ennalta-arvattavat käänteet. Samalla ne tarjoilevat lukijalle lukuisia tunteita soittelevia, vahvasti koskettavia kohtauksia.
Monista muista YA-dystopioista poiketen Liggettin romaanilla on tärkeää sanottavaa yhteiskunnallisista rakenteista, jotka riivaavat myös todellista maailmaa. Hyvä niin.
Toni Jerrman
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/20.
tähtivaeltajablogi 