Avi Heikkinen:
Valotusaika

Valokuvista tai filmiruuduista koostetut sarjakuvat ovat useimmiten kerronnaltaan kömpelöitä. Tämä vika ei kuitenkaan vaivaa Avi Heikkisen Valotusaikaa (Pokuto). Teos on sekä kerronnallisesti että rakenteellisesti täysiveristä sarjakuvaa. Se myös näyttää piirretyltä, sillä pohjina käytetyt valokuvat on muokattu Photoshop-filttereillä muistuttamaan realistista mustavalkografiikkaa. Oman lisätasonsa onnistuneeseen kokeiluun tuo se, että tarinan keskiössä ovat juuri kamera ja sillä otettavat valokuvat.

Ollaan lähitulevaisuuden Jyväskylässä. New Yorkin terrori-iskussa on kuollut kahdeksan miljoonaa ihmistä, ja persoonalliset tekoälyt ovat levinneet niin pehmoleluihin, kyniin kuin nettiinkin – eivätkä ne kaikki ole hyväntahtoisia. Aikamatkailussa ja historian muovaamisessakin on jo otettu ensiaskelia.

Jarno on nuorehko mies, jonka elämä on ollut silkkaa alamäkeä sen jälkeen, kun hänen Niki-tyttärensä katosi viisi vuotta aiemmin. Vaimo on lähtenyt omille teilleen, duuni ei maistu ja päivät kuluvat huumeiden kanssa läträtessä. Jarno ei osaa päästää irti menneestä, vaan rämpii yhä kipeiden muistojen suossa. Seuranaan hänellä on vain printtilappusin puhuva pehmopossutekoäly.

Erään riehakkaan illan jälkeen Jarno herää keskeltä peltoa. Jostain mukaan on tarttunut uusi kamera, joka paljastuu aikamoisen erikoiseksi vehkeeksi. Sillä voi näet kuvata menneitä tapahtumia. Tämän löydön innoittamana Jarno ryhtyy selvittämään, mitä hänen tyttärelleen oikein tapahtui. Lopputulos ei ole kaunista katsottavaa.

Hyvittääkseen menneet virheensä Jarno tarttuu lehdistön laajasti uutisoimaan tapaukseen, nuoren Minttu Valkean katoamiseen. Jos hän löytäisi Mintun ihmekameransa avulla, hän voisi ehkä vihdoin antaa itselleen anteeksi.

Tästä päätöksestä saa alkunsa koukuttavan kimurantti rikosmysteeri, jossa mennyt ja tuleva käyvät vainoharhaista piirileikkiä. Jarno saa peräänsä tappajia, jotka tuntuvat olevan kiinnostuneempia kamerasta kuin Mintusta. Mukaan tarttuu myös entinen poliisimies, jolla on omat taakat kannettavanaan. Lopulta kaikki kytkeytyy kaikkeen, eikä Jarnokaan paljastu aivan viattomaksi sivustakatsojaksi.

Valotusaika on hiton hieno sarjakuva, jonka arvoituksellisen juonikuvion seuraan on ilo heittäytyä. Lukuisia yllättäviä käänteitä ja paljastuksia tarjoileva tarina on kerrottu vetävästi, eikä hahmojen luonteenkuvauksesta ole tingitty. Kokonaisuus toimii niin täydellisesti, ettei ole mikään ihme, että Heikkisen sarjakuvan ylistäjiin kuuluvat mm. Johanna Sinisalo, Pasi Ilmari Jääskeläinen ja JP Ahonen.

Joka kodin pakkonakki!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/19.