Nyt kun Patty Jenkinsin ohjaama tuore Wonder Woman -elokuva jatkaa menestyksekästä juoksuaan elokuvateattereissa, lienee hyvä hetki kurkistaa menneisyyteen. Maailman kuuluisin supersankaritar kun on esiintynyt elävissä kuvissa myös ennen tätä päivää. Yksi ensimmäisistä yrityksistä herättää hahmo henkiin oli Vincent McEveetyn ohjaama tv-pilotti vuodelta 1974.

Wonder Woman (1974)

Psykologi William Moulton Marstonin 1940-luvun alussa kehittelemä Wonder Woman on vuosikymmenten mittaan taipunut muottiin jos toiseenkin. Naiseuden voimaa kuvastava feministinen sankari oli alkujaan kovin innostunut köysileikeistä, mutta on sittemmin jättänyt nämä puuhat vähemmälle.

Useista asunvaihdoksista huolimatta luoteja torjuvat rannekorut ja totuuden lasso ovat yleensä kuuluneet amatsonitaistelijan vakioarsenaaliin. Ne on kuitenkin modernisoitu lähes tunnistamattomiksi vuonna 1974 valmistuneessa Wonder Woman -televisioelokuvassa. Lisäksi perinteinen soturivaatetus on korvattu ”paremmin” ajankuvaan istuvalla sporttisella verryttelyasulla.

Vincent McEveetyn ohjaaman tv-pilotin alkutekstit tuovat sekä tyyliltään että musiikiltaan mieleen pari vuotta myöhemmin suursuosion saavuttaneen Charlien enkelit -sarjan. Huumorilla kevennetty, leveästi hymyilevästä sankariblondista kertova agenttielokuva enteilee muutenkin tuota hittisarjaa.

Leffa ei pahemmin pohjusta tarinan alkuasetelmia. Toki eteerisiksi sumennetuissa kuvissa näytetään, kuinka kuningatar Hippolyte lähettää Dianan (Cathy Lee Crosby) naisten hallitsemalta Paratiisisaarelta keskelle nyky-yhteiskunnan melskeitä. ”Miesten luoma maailma tarvitsee jälleen Ihmenaista”, kuuluu Hippolyten perustelu.

Seuraavaksi Diana työskenteleekin jo sihteerinä Yhdysvaltain turvallisuuspalvelussa. Tuntematon taho on varastanut kasan asiakirjoja, jotka paljastavat useiden salaisten agenttien henkilöllisyyden. Jollei roistoille makseta 15 miljoonaa dollaria, he luovuttavat tiedot jenkkien vihollisille.

Sihteerin statuksestaan huolimatta Diana ryhtyy selvittämään tapausta. Ensi töikseen hän matkustaa Ranskaan, jossa George Calvin (Andrew Prine) pahiskumppaneineen tunnistaa hänet heti Ihmenaiseksi – vaikka Diana on ihan tavallisissa siviilivaatteissa!

Parin epäonnisen murhayrityksen jälkeen George kutsuu Dianan treffeille. Ihastuttavan lipevä mies haluaisi joko tappaa sankarittaremme tai mennä hänen kanssaan sänkyyn. ”Etkö muka pidä minua viehättävänä”, nilja tiedustelee lähes viaton ilme kasvoillaan. Kumpikaan ideoista ei innosta Dianaa tai varjoissa pysyttelevää herra Smithiä, joka johtaa koko rikollisryhmää Grand Canyonissa sijaitsevasta hulppeasta tukikohdastaan.

Hupaisa juoni marssittaa seuraavaksi esiin käärmeansoja, karatetaisteluita ja lahja-aasin. Aasin olisi tarkoitus kuljettaa nevadalaiseen autiokaupunkiin jätettävät lunnasrahat pahisten käsiin. Jäljittäjien hämäämiseksi roistot ovat kehitelleet sekä aasilaumoja että kutistuvan huoneen, joka täyttyy varmuuden vuoksi myös tappavalla kaasulla ja moniväriseksi maalatulla betonilla. Näin helposti Ihmenaista ei kuitenkaan päihitetä.

Pahemman vastuksen tarjoaa amatsonisoturi Ahnjayla (Anitra Ford), joka on pettänyt Paratiisisaaren ihanteet ja antautunut mammonan vietäväksi. Keihäät vain lentelevät, kun nämä naiset ottavat yhteen.

Elokuva huipentuu Dianan ja kiristysoperaation orkestroineen Abner Smithin yhteisiin kohtauksiin. Ricardo Montalbanin tulkitsema Smith on herkullinen yhdistelmä sivistynyttä herrasmiesroistoa ja James Bond -elokuvista tuttuja suuruudenhulluja ilkimyksiä. Montalbanin karisma pelittää, ja hänen tyylikästä, pilke silmäkulmassa vetämäänsä roolisuoritusta on ilo seurata.

Wonder Woman -filmi ei ota itseään liian vakavasti, joten sen seurassa on helppo viihtyä. Tarina kulkee viehättävän vikkeläliikkeisesti, ja henkilöhahmot ovat pääosin hauskasti hahmoteltuja. Kyllä tältä pohjalta olisi hyvä tv-sarja saatu aikaan.

Tosin kokonaisuuden kytkös Ihmenaisen legendaan jää turhan ohueksi. Vuosina 1975–1979 valmistunut, Lynda Carterin tähdittämä Wonder Woman -televisiosarja ammentaakin huomattavasti enemmän Ihmenaisen vuosikymmenten mittaisesta sarjakuvaperinteestä – aina hupsunoloista supersankariasua myöten. Hupsuksi sopii kutsua myös sarjan juonikuvioita, jotka tuovat mieleen lähinnä vuosikymmentä aikaisemmin valmistuneen Batman-televisiohupailun. Tosin Ihmenaisen kohdalla huumori maistuu monin osin tahattomalta hölmöilyltä. Tämä ei kuitenkaan estänyt sarjaa kohoamasta aikoinaan suureen suosioon.

Seuraava yritelmä Wonder Womanin suhteen nähtiin vuonna 2011. Mutta mitä vähemmän tästä Adrianne Palickin tähdittämästä pilotista kirjoitetaan, sen parempi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.