Toni Jerrman

Elokuvat – Companion

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , ,

Companion

Drew Hancockin käsikirjoittama ja ohjaama Companion on hankala arvosteltava, koska siitä ei voi sanoa juuri mitään sortumatta spoilereihin. Tämä johtuu siitä, että leffan keskeisimpiä ihastelun aiheita ovat lukuisat taidolla luodut yllätyskäänteet, jotka vääntävät kaiken aiemmin nähdyn uuteen valoon. Eli jos tahdot kokea elokuvan puhtaalta pöydältä, kannattaa tämäkin teksti jättää lukematta. Jo tieto siitä, että teos yhdistelee samaan soppaan tieteisfiktiota, romantiikkaa, juonitteluja, töppäilyjä, väkivaltaisia purskahduksia sekä hirtehistä huumoria, saattaa paljastaa liikaa. Ja jatko tekee sen aivan varmasti.

Iris (Sophie Thatcher) ja Josh (Jack Quaid) kohtaavat kaupan käytävällä. Ilmassa on rakkautta ensisilmäyksellä. Josh täyteläistää Irisin elämän, ja Iris tekee kaikkensa poikaystävänsä onnen ja autuuden eteen. Tästä huolimatta Iris vierastaa hieman sitä, että heidät on kutsuttu kyläilemään Joshin kavereiden luo syrjäiseen järvenrantamökkiin. Varsinkin kun talon omistavan Sergeyn (Rupert Friend) tyttöystävä Kat (Megan Suri) katsoo häntä selvästi nenänvarttaan pitkin. Paikalla ovat myös umpirakastuneet Eli (Harvey Guillén) ja Patrick (Lukas Gage).

Iloisen juhlinnan ohessa kuviin ja dialogiin ripotellaan vihjeitä, että kaikki ei välttämättä olekaan niin hyvin kuin päällepäin näyttää. Ja sitten tapahtuu elokuvan ensimmäinen isompi tvisti. Paljastuu, että Iris on seuralaisrobotti, jonka kaikki tunteet, tarpeet ja teot kumpuavat hänen ohjelmoinnistaan. Puhelinäppinsä kautta Josh pystyy säätämään hänen älykkyyttään, kielivalintojaan ja mitä muuta nyt päähän sattuu juolahtamaan. Iris itse ei kuitenkaan tiedä olevansa kone.

Näin esiin kumpuaa yksi elokuvan syvemmistä teemoista. Onko itseään ihmisenä pitävää robottia lupa kohdella kuin irtainta omaisuutta? Onko hän pelkkä lelu, jota voi manipuloida, kiduttaa, alistaa, hallita ja hyväksikäyttää mielensä mukaan? Ja tekisikö Josh tai joku muu itsestään suuria luuleva luuseri tämän myös aidolle naiselle, jos vain saisi siihen tilaisuuden? Entä mitä tapahtuu, kun asemastaan tietoiseksi tullut kone päättää, ettei enää tyydy kohtaloonsa?

Tämän kierrepallon jälkeen elokuva intoutuu yhä villimpiin käänteisiin, joista harvaa tulee ennalta edes ajatelleeksi. Tarina etenee vauhdilla ja kerii esiin pääosin hyvin rytmitetyn, trillerimäisen kujanjuoksun. Hahmot ovat kuin sokkeloon suljettuja koe-eläimiä, jotka potkivat vimmalla tutkainta vastaan – mutta eivät pääse irti omista erityispiirteistään.

Pulputtaa kuin kaltoinkohdeltu tiikeri!

Toni Jerrman – 4 tähteä

Sarjakuvat – William Patterson & Sydney Jordan: Jeff Hawke – Ylivaltias

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

William Patterson & Sydney Jordan:
Jeff Hawke: Ylivaltias
suom. Asko Alanen & Sauli Santikko. Jalava

Lähes 40 vuoden tauon jälkeen suomeksi on taas saatu rautaisannos Jeff Hawken brittiläisiä avaruusseikkailuja. William Pattersonin käsikirjoittama ja Sydney Jordanin piirtämä sarja on yksi parhaista alkujaan sanomalehdissä julkaistuista scifi-sarjakuvista – hauska, älykäs, upeasti kuvitettu ja tulvillaan kiehtovan eriskummallisia avaruusolentoja.

Jeff Hawke: Ylivaltias -kokoelma sisältää kuusi tarinaa vuosilta 1960–1962. Niistä ensimmäisessä Jupiterin kiertoradalla on käynnissä taistelu hyönteisolioiden laivaston ja Pyöveliksi nimetyn koneälyn välillä. Koska näyttää siltä, että tuhoisan sodan laineet voisivat iskeä Maahan asti, Jeff Hawke saa YK:lta valtuudet rientää paikalle solmimaan sopimusta. Kerronnan edetessä tilanne paljastuu kuitenkin aivan toisenlaiseksi kuin alkuun on kuviteltu.

Kyseinen Ylivaltias-tarina on hyvä esimerkki Jeff Hawke -sarjakuvien vahvuuksista. Hyvin rakennettu juonikuvio on monipolvinen ja täynnä yllättäviä käänteitä. Scifi-sisältöä lähestytään vakavissaan, ja mukana on mielikuvitusta kutittelevia, luonteiltaan hyvinkin erilaisia alien-hahmoja. Lisäksi Jordan kuvittaa tämän kaiken pikkutarkalla pieteetillä ja käyttää hienosti hyväkseen sekä tiheää viivavarjostusta että jopa kokonaan rasteripinnoilla luotuja näkymiä.

Vahvaa tieteisvisiointia löytyy myös Hengenvaarassa-sarjasta, jossa Hawken ja kumppaneiden alus haaksirikkoutuu pienelle asteroidille. Onnettomuuden syy on erikoisissa muukalaisissa, jotka erehtyivät luulemaan ihmisten alusta meteoriksi. Hyvittääkseen virheensä he ”korjaavat” räjähdyksessä haavoittuneen miehistön jäsenen vähän turhankin ehtaan kuntoon. Ja siitäkös ongelmia syntyy.

Rutkasti hupia tarjoilee puolestaan Ihmeiden lamppu, jonka aikajana kattaa lähes 2000 vuotta. Muinaisesta Kuwaitin autiomaasta edetään aina sarjan nykypäivään ja ministeriön työhuoneeseen asti. Mukana on eineksiä muukalaisten tiedustelualuksista aineensiirtoon ja minikokoisiin maailmanvalloittajiin. Kaikki tämä on kääritty kauniiseen pakettiin, joka tekee hauskaa pilaa sekä brittiministereistä että sotaisista barbaareista.

Patterson tapaa muutenkin ujuttaa tarinoihinsa kriittistä satiiria vaikkapa oikeusjärjestelmästä tai vallanhimosta. Usein muistetaan myös nostaa esiin yhteistyön voima sekä konfliktien ratkaisu diplomaattisin keinoin. Jännitystä ja toimintaa rakennetaan ilman väkivaltaa – siihen kun Hawke itse ei koskaan sorru.

Huumorin ohessa tarinoiden vakavampia aspekteja tasapainotetaan värikkäillä sivuhenkilöillä, jotka laukovat väliin ihastuttavan hupsuja repliikkejä. Heitä ovat mm. ilmassa leijuva yksisilmäinen pallokala Tallid sekä itsestään suuria luuleva epäonninen poliisivirkailija Kolvorok.

Tämä erinomainen tieteispaketti on pitkälti sama kuin vuonna 2008 Englannissa julkaistu Overlord-kokoelma. Eroja löytyy vain kolme. Ensinnäkin suomalaisversion lopussa on kaksi lyhyehköä lisätarinaa, jotka tosin ovat kokonaisuuden heikoimmat lenkit. Toisaalta suomalaislaitoksesta uupuvat sekä Sydney Jordanin esipuhe että hänen laatimansa tarinaesittelyt. Olisikin ehkä ollut parempi valinta ostaa oikeudet brittiversioon, jotta nämäkin kiinnostavat tekstit olisi saatu mukaan. Mutta hyvä näinkin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/24.

Sarjakuvat – Jim Starlin, George Pérez & Ron Lim: Kostajat – Ikuisuuden rautahanska

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , , , , , , , , ,

Jim Starlin, George Pérez & Ron Lim
Kostajat: Ikuisuuden rautahanska
Suom. Mail-Man. Egmont

”Enkö ole Thanos?! Eikö vanaveteni ole purppuranpunainen niin vihollisteni kuin liittolaisteni verestä?”

Alkujaan vuodelta 1991 kotoisin oleva Kostajat: Ikuisuuden rautahanska on yksi kaikkien aikojen ikonisimmista ja kosmisimmista supersankarisarjakuvista. Sen käsikirjoituksesta vastaa eeppisten avaruusseikkailujen ylin mestari, Jim Starlin, ja kuvituksesta pikkutarkasta jäljestään kuuluisat George Pérez ja Ron Lim. Luvassa on myyttistä tarinointia, upeaa kuvakerrontaa ja enemmän supersankareita kuin kukaan pystyy laskemaan. Ja kaikki tämä niin, että kokonaisuus pysyy kauniisti tekijöiden hanskassa.

Juuri tämä sarjakuva on toiminut myös Avengers-leffojen Infinity War (2018) ja Endgame (2019) lähtökohtana.

Tarinan käynnistyessä hullu titaani Thanos on saanut haltuunsa kaikki Ikuisuuskivet ja on voimallisempi kuin koskaan. Käytännössä hän on kaikkivaltias, joka pystyy muuttamaan todellisuutta pelkillä ajatuksillaan. Ensi töikseen hän napsauttaa sormiaan ja pyyhkii pois puolet maailmankaikkeutta asuttavista ihmisistä ja eläimistä.

Loputtoman vallan ja voiman ohessa nihilististä Thanosta ajaa eteenpäin rakkaus. Omnipotentti jumalhahmo on palavasti rakastunut valtiatar Kuolemaan ja tekee kaikkensa voittaakseen tämän kiintymyksen: ”Kuolemaa pitää palvoa! Hänelle pitää rakentaa pyhättöjä!” Mutta huolimatta siitä, minkälaista universaalista tuhoa ja tuskaa Thanos kylvää, Kuolema ei lämpene jykeväleukaiselle kosijalle. Ei, vaikka valheiden herra, Mefisto, kuiskiikin hänen korviinsa omia juoniaan.

”Tulkoon kosminen sota! Pyyhkiköön viholliseni veri ja sisälmykset tuskani ja suruni pois.”

Ihmisten joukkokatoaminen ja Maapalloa ravistelevat Thanoksen raivonpuuskan seuraukset eivät tietenkään jää jäljelläolevilta supersankareilta huomaamatta. Mutta kuinka päihittää olento, joka on mahtavampi kuin mikään toinen voima universumissa?

Tähän tarjoaa oman vastauksensa Adam Warlock, kosmisista supersankareista se kaikkein kiehtovin. Hänen johdollaan trikoosankarit, kuten Tohtori Outo, Hopeasurffari, Thor, Kapteeni Amerikka, Rautamies, Hulk, Wolverine ja lukuisat muut, syöksyvät avaruuden ääriin taistelemaan Thanosta vastaan. Ja koska nyt ei olla hiekkalaatikkoleikkien parissa, epätoivoiseen taistoon liittyvät myös elämää suuremmat astraalijumalat, kuten kaiken olevaisen ruumiillistuma, Ikuisuus, ajan jumala Kronos, maailmojen tuhoaja Galactus sekä muutamat muut ihmeelliset olennot.

Mitäpä tästä muuta voi sanoa kuin että kyseessä todellakin on massiivisen kokoluokan avaruusseikkailu, joka saa silmät pullistumaan kuopistaan ja aivot sykkimään vähintään satasta. Tätä teosta ei voi kuin palvoa – ja lukea kerta toisensa jälkeen uudelleen. Ikuisuuden rautahanska rulaa ikuisesti. Piste.

Nyt eletään hulppeassa toivossa, että jossain välissä suomeksi saataisiin albumimuodossa myös kaikki muut Starlinin keskeiset Warlock/Thanos-seikkailut. Se olisi maailmankaikkeuden mahtavin veto!

”Thanos on voittaja. Valo on hävinnyt. Jäljelle jäävät vain kyyneleet. Ja kuolleiden unelmien kaiku.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/24.

Kolumni – Pääkirjoitus 4/24

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , ,

Yksi tieteiskirjallisuuden viehätyksistä on genren jatkuva, uusia uria aukova kehitys. Yksinkertaistetusti voitaisiin sanoa, että kaikki sai alkunsa mieshormonia tihkuvista pulp-seikkailuista, joita seurasi tieteellisemmistä lähtökohdista ponnistava tuotanto. Sitten tuli kirjallisesti ja älyllisesti korkealentoisempi uusi aalto, kyberpunk, post-kyberpunk ja yhteiskuntakriittisen avaruusoopperan renessanssi.

Nyttemmin on koettu niin uuskumma kuin erilaisista kulttuureista ponnistavien naiskirjailijoiden nousu. Tänä päivänä scifiä eivät enää määrittele yhdysvaltalaiskirjailijat, ja viime vuosina valokeilan ovat napanneet itselleen mm. afrikkalaiset ja aasialaiset tekijät – kuten Tähtivaeltajasta on voinut helposti huomata. Tieteiskirjallisuuden kenttä on siis huomattavasti moniäänisempi ja monipuolisempi kuin koskaan aiemmin.

Tämä näkyy myös vuoden viimeisen Tähtivaeltajan sisällössä. Heti kärkeen esittelemme nigerialaissyntyisen Wole Talabin, jonka 2023 ilmestynyt esikoisromaani Shigidi and the Brass Head of Obalufon on kivunnut peräti yhdeksälle palkintoehdokaslistalle.

Talabi-artikkelin lisäksi mukana on hänen tuore Lauantain laulu -novellinsa, joka on ehtinyt jo olla ehdolla Nebula-palkinnolle. Tarinassa esiintyy keskeisessä roolissa myös painajaisten jumala Shigidi, joka on toinen Talabin esikoisromaanin päähenkilöistä.

Tieteiskirjallisuuden monikulttuurisuutta kuvastaa myös Kutzpah-palsta, jossa esitellään 12 viime vuoden parhaaksi arvioitua englanninkielistä scifi- ja fantasiaromaania. Joukkoon mahtuu kirjailijoita, joiden juuret ovat niin Intiassa, Sri Lankalla, Kiinassa, Karibialla kuin toki myös Briteissä ja Yhdysvalloissa.

Sarjakuvaosastolla jatkuvat sekä Pertti Jarlan että Kari Sihvosen kiehtovat sarjakuvat. Dvd- ja blu-ray-arvostelut jäivät nyt pois, kun muuta materiaalia kertyi niin runsaasti. Mutta ei kannata huolestua, sillä palsta palaa kuvioihin seuraavassa numerossa. Lohdutukseksi on tarjolla lyhyt Rakkautta & Anarkiaa -katsaus sekä tavallista laajempi teatterielokuvien serviisi.

Unohtamatta tietenkään kirja- ja sarjakuva-arvioita, joita riittääkin roppakaupalla.

Ja sitten ei muuta kuin vaellukselle tähtien tarhoihin!

Toni Jerrman

Sarjakuvat – Blutch: Lucky Luke – Kurittomat

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , ,

Blutch
Lucky Luke: Kurittomat
Suom. Mirka Ulanto. Egmont

”Tsot, tsot, tytteli. Ei ole kilttiä leikkiä iskän kiväärillä.”

Morrisin kuoleman jälkeen Lucky Luken lännenseikkailuja on kirjoittanut ja kuvittanut useampikin taho. Parhaaseen jälkeen on ylletty, kun yksittäiselle taiteilijalle on annettu vapaat kädet toteuttaa itsensä näköinen tarina. Tätä settiä edustaa myös Blutchin Lucky Luke: Kurittomat -albumi.

Rennon ilmeikkääseen tyyliin piirretyssä tarinassa Luke saa vaivoikseen kaksi rasittavaa esiteiniä. Casper-poika on vajaaälyinen kaheli, joka laukoo jatkuvalla syötöllä höynähtäneitä huudahduksia. Rose on puolestaan äärimmäisen itsepäinen tyttö, jota ei saa kuriin tiukkapipoisinkaan moraalinvartija – opettajasta, kabareelaulajasta, intiaanipäälliköstä tai yksinäisestä lehmipojasta nyt puhumattakaan.

Ihastuttavan kajahtaneen parivaljakon ohessa Luken elämää hankaloittavat saalistaan etsivä roistolauma sekä saamattomuudessaan ylivertainen sheriffi. Tilannetta eivät ainakaan paranna toimintaa sivusta seuraavat kaupunkilaiset tai paheita ja syntiä vihaavat kukkahattutädit. Molemmat ryhmät arvostelevat antaumuksella sankarimme jokaista liikettä.

Mainiosti rullaava albumi nousee heittämällä uusien Luke-tarinoiden kärkikastiin. Jo taide nostaa hymyn huulille, mutta kerrontaan upotettu huumori se vasta pistääkin naurulihakset koetukselle. Näin hauskaa ei Lucky Luken seurassa ole tainnut olla koskaan aiemmin.

Kymmenen kinkeriä ja karvaspuromerkki!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/24.

Elokuvat – Terrifier 3

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , ,

Terrifier 3

Damien Leonen ohjaama ja käsikirjoittama, verellä ja väkivallalla iloisesti leikittelevä Terrifier-leffasarja on edennyt jo kolmanteen osaansa. Päähenkilönä jatkaa demoninen Art-klovni (David Howard Thornton), joka ei puhua pukahda, mutta jonka hymy on sitäkin pirullisempi.

Jos katolta kuuluu joulun aikaan askelia ja öiseen olohuoneeseen astuu punaiseen nuttuun sonnustautunut hahmo, kannattaa olla tarkkana. Kyseessä ei välttämättä ole joulupukki, sillä Art-klovni on ihastunut samaiseen vaateparteen sekä pukinrooliin ihan ylipäätään. Ja hän jakaa lahjojen sijaan rusentavaa kuolemaa överiksi vedetyin tavoin. Kirveestä saavat niin lapset kuin aikuisetkin makoisin äänitehostein. Terä uppoaa lihaan, irtoraajat lentelevät ja kallot halkeilevat.

Terrifier 3 -leffa sijoittuu aikaan, jolloin edellisen filmin klovniverilöylystä on vierähtänyt viisi vuotta. Kakkoselokuvan lopuksi Art menetti päänsä, mutta moinen pikkuseikka ei pidättele yliluonnollisen tehokasta tappajaklovnia. Niinpä hän palaa jälleen kuvioihin yhdessä kasvoiltaan enemmänkin kuin rupisen Victoria Heyesin (Samantha Scaffidi) kanssa.

Toisaalla kakkosleffan sankaritar, Sienna Shaw (Lauren LaVera), pääsee pois mielisairaalasta. Hän asettuu asumaan Jess-tätinsä (Margaret Anne Florence), tämän Greg-aviomiehen (Bryce Johnson) ja perheen nuoren Gabbie-tyttären (Antonella Rose) luokse. Art-klovnin vastaisen mittelön traumat eivät jätä Siennaa kuitenkaan rauhaan. Häntä kiusaavat niin veriset hallusinaatiot kuin paniikkikohtauksetkin. Hän on jopa varma, että näkee ostoskeskuksessa joulupukin asuun sonnustautuneen Artin – joka jakaa lapsille räjähtävän riehakkaita lahjoja.

Elokuvan alkupuolella Leonen kerronta haparoi vähän sinne sun tänne. Tämä johtuu siitä, että Art on herätettävä henkiin, hahmot esiteltävä ja juonenpalikat sijoitettava paikoilleen. Lisäksi joka väliin on ahdettu irrallisia splatter- ja gore-pläjäyksiä, jotta yleisö pysyisi varmasti täpinöissään. Onneksi filmin ultraväkivaltaiset purskahdukset ovat tällä kertaa niin hauskoja ja yksityiskohtaisesti toteutettuja, että niiden seurassa on vaikea olla viihtymättä. Pisteet erityisesti muikealle joulupukki ja klovni baarissa -kohtaukselle sekä moottorisahalla suoritetulle pitkälle tuplatapolle.

Koko touhu huipentuu Artin ja Siennan väkivahvaan kohtaamiseen, joka iskee kuin taikamiekka palleaan – ja jossa ei vältytä viattomien sivustakatsojien verta ja suolia purskottavilta oheisvahingoilta. Rokkaa kuin eläin!

Yksi kahden uusimman Terrifier-leffan vahvuuksista on mielipuolisesti ilmeilevän Artin lisäksi Lauren LaVeran erinomainen suoritus Siennan roolissa. Tällä kertaa hän saa hyvää taustatukea nuorelta Antonella Roselta, jonka innostus ja uteliaisuus on tarttuvaa laatua. Mieleen painuu myös Alexa Blair Robertsonin esittämä Mia, joka pyörittää true crime -podcastia ja kokee, että hänen tavoitteensa ovat tärkein asia koko maailmankaikkeudessa.

Siinä missä edellinen Terrifier oli klovnikauhun timanttinen ilmestymä, niin nyt sama tehdään joulupukkikauhulle. Ja se kyllä hohotuttaa ihan terrifikkinä.

Miinusta tulee siitä, että Leone on hypännyt jatkuvasti yleistyvän synnin kelkkaan – eli päätynyt tekemään tarinan, jonka jakautuu kahteen elokuvaan. Niinpä Terrifier 3 loppuu pelkkään välitilinpäätökseen ja jättää katsojan odottamaan kertomuksen jatkoa. Se on luvassa vasta vuonna 2026.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Sarjakuvat – John Wagner, Alan Grant, Ian Gibson & co: Judge Dredd – Kuoleman morsian

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

John Wagner, Alan Grant, Ian Gibson & co
Judge Dredd: Kuoleman morsian
Suom. Jukka Heiskanen. Jalava

”Minä olen laki!”

Kustannus Oy Jalava julkaisi viime vuosituhannen puolella kolmisenkymmentä Judge Dredd -albumia. Tulevaisuuden suurkaupungin, Mega City Yhden, kovin kyttä, kiitettävällä armottomuudella pikatuomioita jakava Dredd seikkaili 1980- ja 1990-luvulla Suomessa myös omassa sarjakuvalehdessään. Nyt kaikkien konnien legendaarisin kauhu palaa jälleen maamme kamaralle, sillä kuten Dredd on itsekin todennut ”lakia ei pääse pakoon!”

Judge Dredd: Kuoleman morsian sisältää neljä isokokoista mustavalkoista sanomalehtiseikkailua sekä neljä lauantaistrippiä, jotka ovat alkujaan kotoisin 1980-luvulta – ja joita ei ole aiemmin nähty suomeksi. Tarinoiden käsikirjoituksista vastaavat Dredd-mestarit John Wagner ja Alan Grant. Piirtäjäkaartista suurimman siivun nappaa viime joulukuussa menehtynyt tyylitaituri Ian Gibson.

Albumin käynnistää Mean Machine! -sarja, jossa tavataan vanhoista julkaisuista tuttu Mean Angel. Hän on pahamaineisen Angel-jengin jäsen, jonka otsalla komeilee kiekko, joka säätelee hänen mielialaansa äkeästä raivohulluun.

”Kirottu lakijehu! Pukkaan sut täältä Hampuriin… Missä hitossa se sitten onkaan!”

Kun vangiksi päätynyt Mean huomaa, että häntä ollaan kuljettamassa lobotomialeikkaukseen, hän vääntää kiekon täysille ja ryhtyy riehumaan. Onneksi paikalle saapuu Dredd, joka näyttää mielipuolelle kaapin paikan. Mutta mistä ihmeestä kuvioihin tulla tupsahtavat Angelin jengin muut jäsenet, jotka Dredd tappoi korkeimman omakätisesti jo aikoja sitten?

Vauhdikkaasti ja ihastuttavan räävittömästi kulkevassa tarinassa murhataan porukkaa ihan vain psykopaattisesta ilosta. Myös huumori kukkii, kun seinähullu Junior Angel saa isukiltaan luvan päästää tappavat taipumuksensa valloilleen: ”Ha ha! Narrasin! Ammun teidät kumminkin!”

Tarinassa on jopa juonenkäänteitä, jotka kytkeytyvät siihen, miten Angelin jengin kuolleet hourupäät voivat yht’äkkiä ollakin elossa.

Hitusen samankaltainen teema löytyy albumin nimisarjasta. Siinä paluun kuolon kourista tekee toisen ulottuvuuden olento, aina yhtä makoisa Judge Death – jonka silmissä elämä itsessään on rikos. Mainioon tarinaan on yhdistetty myös kajahtaneen oloinen Judge Dredd -elokuvaprojekti sekä sen seksikäs naistähti, joka esittää leffassa Kuoleman morsianta.

Tykittää ja hauskuuttaa kuin joukkomurhaaja häissä!

Muut sarjat eivät kohoa tämän kaksikon tasolle, mutta toki lämpökatseellaan tulipaloja sytyttelevästä miehestä kertova Pyro sekä syömävimmahuumeen uhreiksi joutuvien kansalaisten ahmimispakkoa kuvaileva Läski-City, jaksavat viihdyttää: ”Hei, läskit! Raahatkaapa ruhonne ulos, ennen kuin tulen ja posautan!”

Albumin loppuun liitetyt lauantaistripit esittelevät Mega Cityn todellisuutta ja Judge Dreddin persoonaa, mutta sen ihmeempää arvoa niillä ei ole.

Tahtoo heti lisää tuomaripökköä pesään!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/24.

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2024

tonitahtivaeltaja Uutiset , , ,

Helsingin Kirjamessut 2024

Teemana tulevaisuus

Kirjafanien vuoden kohokohta eli Helsingin Kirjamessut tekee jälleen tuloaan! 24.–27.10. kaikki kirjallisuuden ystävät suuntaavat kohti Helsingin Messukeskusta. Ohjelmaa on tavalliseen tapaan tarjolla runsain mitoin.

Myös Helsingin Science Fiction Seuralla ja muilla pääkaupunkiseudun sf-järjestöillä on messuilla oma tiskinsä. Sieltä voi käydä hankkimassa uudempia ja vanhempia Tähtivaeltajia, T-paitoja, kyniä, Marvineita, edullisia kirpparikirjoja ja vaikka mitä. Muista siis vierailla osastollamme osoitteessa 6p19!

Oheiseen listaan olen koonnut kattauksen messujen spefi- ja sarjakuvaohjelmista. Ja näitähän riittää, sillä tänä vuonna messujen teemana on juurikin tulevaisuus.

Listauksen ohessa spefi-aiheista ohjelmaa löytyy varmuudella myös kustantamojen omilta osastoilta, joten pulaa tekemisestä ei todellakaan tule. Ja spefi-kirjailijoita vierailee toki muissakin ohjelmissa.

TORSTAI 24.10.

10:30–11:00 Töölö-lava
Jaakko Yli-Juonikas
Tuhatkaunokin tuho

10:30–11:00 Arabia-lava
Suomen Tolkien-seura
Kuvastaja-palkinnon jako

11:30–12:00 Lonna-sali
Kaisa Ranta
Maailmoja luomaan!

12:30–13:00 Töölö-leva
Vehka Kurjenmiekka ja Niklas Ahnberg
Fantasian tulevaisuus

13:00–13:30 Kallio-lava
J-P Koskinen
Likainen totuus

14:30–15:00 Kruununhaka-lava
Tuukka Hämäläinen ja Tero Mielonen
Tiedettä valkokankaalla

16:00–16:30 Vallisaari-sali
Ville Hänninen ja Markku Jalava
Pekka Puupää alusta loppuun

16:00–16:30 Senaatintori-lava
Pertti Jarla
Fingerpori 17

17:00–17:30 Arabia-lava
Jenny Kangasvuo
Kaikessa lihassa on tahto

18:00–19:00 Kruununhaka-lava
Tommi Tenkanen, Kirsi Lehto, Risto Isomäki ja Pekka Janhunen
Tulevaisuuskeskustelu – matkalla avaruudessa

18:30–19:00 Kallio-lava
Artemis Kelosaari, Dess Terentjeva, Eve Lumerto, Jenny Kangasvuo ja Rimma Joonatan Erkko
Queer ja spekulatiivinen fiktio

PERJANTAI 25.10.

11:00–11:30 Töölö-lava
Markus Harju ja Rimma Erkko
Spefin suomentamisen salat

11:00–11:30 Lonna-sali
Anne Muhonen ja Miila Westin
Sarjakuva lasten- ja nuorten lukuinnon herättäjänä – miten se tehdään?

11:30–12:00 Töölö-lava
Rauno Sainio
Rauno Sainio – kiinankielisen kirjallisuuden sanansaattaja

13:30–14:00 Suomenlinna-sali
Niilo Sevänen
Ikitalven polku

16:30–17:00 Senaatintori-lava
Risto Isomäki
Pimeää jäätä

16:30–17:00 Lonna-sali
Jukka Laajarinne ja Sara Norja
Tulevaisuuden kielet – mitä puhumme 2124?

16:30–17:00 Suomenlinna-sali
Heikki Kännö
Kädet

17:00–17:30 Suomenlinna-sali
Matti Kangaskoski
Kosmos ja kuolema

LAUANTAI 26.10.

10:30–11:00 Lonna-sali
Artemis Kelosaari, Maria Carole ja Toni P.J. Saarinen
Fantasian tulevaisuus

11:00–11:30 Kallio-lava
Sini Helminen
Kunnes kuolen

11:00–11:30 Senaatintori-lava
Siri Pettersen
Vardari: Rautasusi & Hopeakurkku

11:30–12:00 Suomenlinna-sali
Jari Koponen ja Vesa Sisättö
Kuviteltu tulevaisuus – Tieteiskirjallisuus Suomessa 1803–1944

11:30–12:00 Lonna-sali
Pauli Kallio, Pertti Jarla ja Petteri Oja
Kuka päättää sarjakuvamarkkinoilla?

12:00–12:30 Senaatintori-lava
Hannu Rajaniemi, Matti Kangaskoski ja Otto Tähkäpää
Vuonna 2064: Tulevaisuus kirjallisuudessa

12:00–12:30 Lonna-sali
H-P Ontto-Panula, Nina Mutik, Siiri Viljakka ja Johanna Rojola
Mitä on sateenkaarisarjakuva?

13:00–13:30 Töölö-lava
Anne-Maija Aalto, Mikko Kalajoki ja Salla Simukka
Nuortenkirjallisuus 2030

13:30–14:00 Hakaniemi-lava
Naomi Alderman
Tuleva

13:30–14:00 Kallio-lava
Elina Pitkäkangas
Naraka

13:30–14:00 Lonna-sali
Kivi Larmola
Lev Termenin ihmeellinen elämä

14:00–14:30 Lonna-sali
Veli-Matti Äijälä
Kuolemisen taito – Läjä Äijälän underground-sarjakuvat

14:30–15:00 Kallio-lava
Annastiina Storm
Kymmenen ja yksi Maddasia

15:00–15:30 Kallio-lava
Anne-Maija Aalto
Unohdettujen kirja

15:30–16:00 Kallio-lava
Siri Kolu ja Salla Simukka
Tästä Ihmemaahan

15:30–16:00 Töölönlahti-lava
Mari Leminen, Anna Nikkilä ja Liisa Pihlaja
Klassikot ja tulevaisuus

16:00–16:30 Esplanadi-lava
Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Tatu ja Patu – Paikoillenne, valmiit, hep!

17:00–17:30 Lonna-sali
Toni P. J. Saarinen, Reetta Vuokko-Syrjänen, Mia Myllymäki ja Sami Tissari
Saako tulevaisuudelle nauraa?

17:00–17:30 Esplanadi-lava
Hannu Rajaniemi
Varjomi

17:30–18:00 Lonna-sali
Artemis Kelosaari
Etelän poika

18:00–18:30 Esplanadi-lava
Ville Ranta
Viininjuojat

18:30–19:00 Töölönlahti-lava
Sanna Tolmunen, S. K. Rostedt ja Terhi Tarkiainen
Kotimainen romantasia ja dark fantasy ovat täällä

19:00–19:30 Esplanadi-lava
Kari Korhonen
Ankka-taiteilija Kari Korhonen

SUNNUNTAI 27.10.

11:00–11:30 Esplanadi-lava
Mauri Kunnas
Iik! Varokaa mörköjä!

11:30–12:00 Töölönlahti-lava
Aleksi Kuutio, Halme Jukka ja Mia Myllymäki
Tähtivaeltaja-podcast live!

11:30–12:00 Kallio-lava
Siiri Enoranta
Keuhkopuiden uni

12:00–12:30 Töölönlahti-lava
Vehka Kurjenmiekka, Elina Pitkäkangas ja S. K. Rostedt
Fantasian lumo

12:30–13:00 Töölönlahti-lava
Sarianna Silvonen
Kuinka käännetään Sarah J. Maasin romantasiahittikirjoja?

13:00–13:30 Kallio-lava
Marjut Pettersson
Manalan mylly

13:30–14:00 Vallisaari-sali
Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen
Kamala luonto – Täyttä elämää

14:30–15:00 Kallio-lava
Eve Lumerto
Laulaja

15:00–15:30 Kallio-lava
Mirjami Sirén
Huone ilman ovea

15:30–16:00 Kallio-lava
Tiina Taipale
Nukketeatteri

16:00–16:30 Arabia-lava
Harrriet Lonka, Jyrki Tossavainen, Sami Saramäki ja Ville Keynäs
Jules Vernen Matka Maan keskipisteeseen

16:30–17:00 Senaatintori-lava
Antti Salminen ja Linnea Kuuluvainen
Visioita lähitulevaisuudesta

Mahdolliset muutokset kannattaa tsekata Kirjamessujen omilta sivuilta.

Toni Jerrman

Sarjakuvat – Sami Makkonen: Sielujen kutoja

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , ,

Sami Makkonen
Sielujen kutoja
Like

”Missään ei ollut mitään kirkasta, kaikki oli sameaa ja haalistunutta.”

Sami Makkonen on viime aikoina niittänyt mainetta sekä Kalevala-tulkinnallaan että kansanperinnekauhua edustavalla Hevosjumala-albumilla. Hänen uusin teoksensa, Sielujen kutoja, sukeltaa syvälle esoteeristen painajaisvisioiden uumeniin.

Markus sekä hänen Osman-poikansa ja Aaron-kaverinsa suuntaavat maalle kohti Hiisimäen sukukartanoa. Usvaisesta maasta, kutojan kammareista ja suvun juurista horiseva Noora-Maija-täti odottaa paikalla Markuksen äidin kanssa. Jo matkalla kolmikko kohtaa kuoleman, kun naapurin vanha Eino menehtyy linja-autossa. Perillä heitä odottaa synkkä lato, metsittynyt piha ja rähjäisessä kunnossa oleva talo. Pöydällä on mädäntyneitä hedelmiä, tapetit roikkuvat homepilkkujen peittämänä ja sisäkatto on täynnä tummankeltaisia läikkiä. Äitiä tai Noora-Maijaa ei näy missään.

Sen sijaan Markus löytää tädin muistiinpanot, joissa elämää kuvataan houreisena illuusiona ja henkisen kasvun keskeiseksi elementiksi mainitaan kuihtuminen, rappeutuminen ja kuolema. Tekstiin on litteroitu myös suolammen rannalla sijaitsevasta autiomökistä löytyneiden nauhojen sisältö. Niissä Antti Honkimaa kertoo irvokkaista unistaan, joissa hän vaeltaa pimeässä mysteeriluolassa ja kohtaa niin vitivalkoisen naisen kuin ihmisten sairaalloisia irvikuviakin.

Jokin on Hiisimäellä pielessä, on ollut jo vuosisatojen ajan. Ja jotenkin tähän kaikkeen kytkeytyvät maanalaiset käytävät, ilmassa leijuvat itiöparvet, mystisen painajaispuun hedelmät ja sarkapukuinen kuoleman lähettiläs. Puhumattakaan mustien pappien okkultistisista riiteistä ja kirotusta kasvimagiasta.

Sielujen kutoja tulvii synkkää tunnelmaa ja pimeyden mytologiaa. Se kietoo lukijan sanoinkuvaamattomien kauhujen kähmäiseen verkkoon, josta on aivan turha edes yrittää pyristellä vapauteen. Hullun kuun loimottaessa yliaistilliset kuumehoureet tunkeutuvat aivopoimuihin ja jäävät sinne asumaan.

Sarjakuvan hurjaa tenhoa korostaa Makkosen mustanharmaa, rouheinen piirrosjälki, joka jättää paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Näin vimmaisen vahvaa kauhua ei visuaalisessa mediassa tule useinkaan eteen. Niinpä Sielujen kutojaa on helppo kutsua hyytäväksi mestariteokseksi.

”Kinkerit käynnistyvät. Mustan hulluuden vakkajuhlat.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/24.

Elokuvat – The Substance

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , ,

The Substance
(Huom: juonikuvaus saattaa sisältää spoilereita)

Syksyn kohutuin elokuva on hyvin suurella todennäköisyydellä myös syksyn paras. Ranskalaisen Coralie Fargeatin ohjaama ja käsikirjoittama The Substance käynnistyy ikuisen nuoruuden tavoitteluna, muuntuu hyvinkin fyysiseksi, cronenbergiläiseksi kehokauhuksi ja vetää sitten siitäkin makaaberin riemastuttavasti yli.

Demi Mooren näyttelemä Elisabeth Sparkle on entinen supertähti, jonka maine on himmentynyt vuosien saatossa. Elokuvaroolien sijaan hän vetää televisiossa kasarimaista jumppaohjelmaa. Tällekin uhkaa tulla loppu, kun inhorealistisen irvokkaasti kuvattu vanhempi tv-pomo Harvey (Dennis Quaid) haluaa korvata ”ikälopun ämmän” nuorella ja kiinteällä lihalla.

Epätoivoissaan Elisabeth tarttuu viimeiseen oljenkorteen, pimeiltä markkinoilta saatavaan Substance-aineeseen. Sen luvataan tekevän ihmisestä tämän paras mahdollinen versio: ”Nuoremman, kauniimman, täydellisemmän.” Kuinka itse muodonmuutos tapahtuu, jääköön tässä paljastamatta. Joka tapauksesta, kun Elisabeth on tykittänyt ainetta suoniinsa, hänestä kuoriutuu Margaret Qualleyn esittämä Sue, joka on kaikkea sitä, mitä Substancen mainospuhe lupasikin: nuori, seksikäs ja säteilevän virheetön kaunotar.

Aineen käyttö ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista. Seitsemän päivän välein Suen on sujahdettava takaisin Elisabethin nahkoihin ja elettävä näin toisen seitsemän päivän ajan ennen kuin voi taas muuttua uudeksi ihmeelliseksi itsekseen. Mitä kauemmin tätä kestää ja mitä suositummaksi Sue-versio muuttuu, sitä katkerammaksi itseinhon syövereissä rypevä Elisabeth käy.

Jossain vaiheessa mieli tekee lopullisen tepposen, eikä Elisabeth enää ymmärrä, että hän ja Sue ovat yhtä, yksi ja sama ihminen. Kun omaan loisteeseensa rakastunut Sue-versio ei samaan aikaan halua enää palata Elisabethin vanhaan kehoon, on syöksy kohti lopullista rappiota alkanut.

Fargeat tykittää kankaille huikean ääniraidan tukemaa vahvaa visuaalista kuvastoa, jossa kliinisyys kohtaa verisen lihallisuuden. Luontevaa alastomuutta ei karsasteta, mutta samalla tuodaan selkeästi esiin yhteiskunnallinen vinouma, jossa nuoret naiset alistetaan vanhojen setien persoonattomiksi seksisymboleiksi. ”Kauniiden tyttöjen pitäisi aina hymyillä”, ohjeistaa Harvey palkollisiaan.

Satiirissa ryöpätty korskea tarina ei säästele myöskään jalustalle korotettuja tähtiä, jotka eivät saa tarpeekseen yleisön palvonnasta ja rakkaudesta.

The Substance on röyhkeä, nerokas ja vimmaisella voimalla iskevä elokuvallinen pommikonelaivue, joka ei jätä yhtäkään katsojaa kylmäksi.

Toni Jerrman – 5 tähteä