Viime numeron pääkirjoituksessa uumoilin, että Reetta Vuokko-Syrjäsestä nähtäisiin Tähtivaeltajassa artikkeli vielä tämän vuoden puolella. Näin myös kävi, sillä nyt käsissä pitelemäsi lehden käynnistää Anne Leinosen toteuttama haastattelu, jossa Vuokko-Syrjänen kertoo tuotannostaan, työskentelytavoistaan ja visioistaan. Samalla hän avaa näkemyksiään tieteisfiktion yhteiskunnallisista ulottuvuuksista sekä tarinoiden voimasta.
Numeron novellipanoksena komeilee useaan otteeseen palkitun kiinalaiskirjailijan, Regina Kanyu Wangin, Paluu Myaniin -tarina. Sen on kääntänyt kiinasta Eero Suoranta. Oman kirjailijanuransa ohessa Wang on ollut mukana toimittamassa antologioita, jotka esittelevät kiinalaisten spefi-kirjailijoiden novelleja englanninkieliselle maailmalle. Länsimaisista kirjailijoista hänen suosikkinsa on Ursula K. Le Guin.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, palaamme kiinalaisen scifin pariin myös ensi vuonna.
Juhlaan antaa aihetta Petri Hiltusen pitkän Unohdetut mestarit -artikkelin ensimmäinen osa. Äärettömän mielenkiintoisessa kokonaisuudessa valotetaan, kuinka filippiiniläiset taiteilijat valloittivat amerikkalaisen sarjakuvakentän 1970-luvulla. Tarina alkaa jo 1900-luvun alun Filippiineiltä ja sisältää niin monta kiehtovaa käännettä, että tekstin pariin haluaa palata yhä uudelleen.
Artikkeli on huomattavasti laajennettu versio Hiltusen samannimisestä esitelmästä.
Sarjakuvaosastolla tarjolla on Pekka Mannisen hullunhauska Teräslilja vs Trumppi! sekä Kari Sihvosen yksiosainen Funtzie-seikkailu Kyykallo & Lannistin. ”Hohoi kaikki! Hyvyys ohjaa minua!”
Pertti Jarlan Unilähetyksiä Kuusta -jatkosarjakuva pitää puolestaan yhden numeron mittaisen tauon. Tämä tarjoaa hyvän tilaisuuden lukea jälleen kerran uusiksi tarinan aiemmat jaksot. Se kannattaa, sillä jokainen uusi episodi tarjoaa tuoreen näkökulman aiempiin tapahtumiin. Mikäli odottaa kokonaisuuden valmistumista ja käy sitten vasta sarjan kimppuun, menettää lukukokemuksesta jotain oleellista.
Ja sitten asiasta toiseen. Ilokseni olen huomannut, että tänä vuonna on ilmestynyt useita suomalaisia romaaneja, jotka ovat tarttuneet Philip K. Dickin aikoinaan esittelemiin teemoihin – väliin jopa velan tunnustaen. Tämä on jälleen hyvä osoitus siitä, että Dick osasi jo vuosikymmeniä sitten nostaa esiin aiheita, jotka ovat vielä tänäkin päivänä ajankohtaisia. Tai käytännössä entistäkin ajankohtaisempia. Philip K. Dick rules!
Oletko muuten sattuneet hoksaamaan, että Jupiter Ascending -leffa on niin tyhmä, että se saa jopa G.I. Joe: The Rise of Cobra -elokuvan näyttämään nerokkuuden korkeaveisuulta?
Toni Jerrman
Teräslilja vs. mutanttizombiet
Hänen tehtävänään on noutaa mutanttivyöhykkeeltä Zombella-neito, jonka verestä voidaan kenties kehitellä vastalääke zombievirukselle. Matka halki hullunkuristen hirviöiden kansoittamien katujen on täynnä verta ja kuolemaa, mutta sehän sopii Teräsliljalle paremmin kuin hyvin: ”Tulen rakastamaan joka ainoaa sen mielettömän teurastuksen hetkeä!” Reissu ei kuitenkaan ole helppo, sillä salaperäinen äly ohjastaa liukasliikkeisten kalmojen toimintaa.
Albumin tarina on periaatteessa suoraviivainen ja hiukan tavanomainenkin pelastusretki. Kaiken tämän räiskinnän keskellä orastaa kuitenkin Teräslilja-sarjakuville äärimmäisen epätyypillinen romanttinen taustaväre. Kysymys kuuluu, voiko kuolleen naisen ja tunteettoman robotin välille syttyä aito rakkaus? Entä kuinka käy huulettomalta koneelta kielipusu?
Taiteilijoiden taso vaihtelee holtittomasti, vaikka kokonaisuus on yllättävän yhtenäinen ja toimiva. Mannisen ja Hiltusen rinnalla erinomaista jälkeä taikovat paperille Sauli Jokinen ja Miisa Lopperi. Lisäksi Henri Tervapuron ja Krisse Tuomisen irrottelut ovat virkistävää katsottavaa muuten niin ”realistista” jälkeä tavoittelevassa seurassa. Lopputulos olisi joka tapauksessa ollut parempi, jos pari kurjinta piirtäjää olisi jätetty suosiolla sivuun. Samalla tarinasta olisi voitu siivota pois turhia sivupolkuja.
tähtivaeltajablogi 