Niina Tolonen

Kirjat – Magdalena Hai: Sarvijumala

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Magdalena Hai
Sarvijumala
Otava

Kauhun suosio on kasvussa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Lanun konkari Magdalena Hai osaa kirjoittaa kauhuakin vetävästi, mistä on todistusaineistona jo kaksi aiemmin julkaistua nuorille suunnattua novellikokoelmaa. Sarvijumalaan kannattaa tarttua, vaikka kauhu ei olisikaan ominta genreä. Hain taituruus sanan säilän heiluttelussa tulee nimittäin esille muillakin osa-alueilla, esimerkiksi realististen, eikä vähääkään hävettävien nuorten välisten seksikohtausten kuvaamisessa.

Teoksen yllä roikkuu synkkä, kalmanhajuinen pilvi. 17-vuotias Lauri on menettänyt äitinsä auto-onnettomuudessa ja isä on koomaan vaivutettuna sairaalassa. Teinipoika itsekin on saanut kolhun jos toisen. Hain todentuntuinen päähenkilö ei kuitenkaan parane vammoistaan silmänräpäyksessä, vaan nilkuttaa sauvoihin nojaten viimeiselle sivulle asti.

Kun Lauri näkee ensimmäisen kerran sarvikalloisen hahmon, hän ajattelee tämän olevan vain kivun ja lääkkeiden aiheuttamaa harhaa. Maakellarille tuoksuva kammotus ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Pian käy ilmi, ettei se ole ainoa poikkeava olento, jota muut eivät huomaa. Myös ojaan hukkuneen lapsen kummitus näyttäytyy Laurille. Ennen viimeisenkin järjen häivenen katoamista poika saa vahvistuksen, että ilmiöt ovat todella olemassa.

Sarvijumala ei sorru kliseisiin tai ällöttävyyksiin. Mukana on jonkin verran gorea kehokauhua, ja sisältövaroituksen voi antaa myös itsetuhoisuudesta. Tarina vetää kuitenkin kuin junan vessa: kauhuelementeillä ei mässäillä vaan niitä ripotellaan sopivin väliajoin kuin suklaahippuja keksitaikinaan. Aineosilla luodaan erittäin vahvaa tunnelmaa hukkaamatta paukkuja turhiin säikyttelyihin.

Hai on onnistunut kirjoittamaan teokseensa kylmiä väreitä aiheuttavan kauhun lisäksi ajatuksia herättäviä kuvauksia mielenterveyden oirehtimisesta ja rasismista. Jälkimmäiseen kirjailija on käyttänyt kokemusesilukijaa, eli uskottavuutta löytyy. Loppuun jää muutamia avoimia kysymyksiä, jotka saattavat viitata siihen, että jatkoa on luvassa.

Niina Tolonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/23.

Kirjat – Anniina Mikama: Myrrys

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Anniina Mikama
Myrrys
WSOY

Anniina Mikama debytoi 2018 nuortentrilogian aloittavalla Taikuri ja taskuvaras -romaanilla. Myös tämä havuntuoksuinen uutukainen on suunnattu nuorille lukijoille, vaikka sen tempo onkin paljon hitaampi kuin kirjailijan aiemmissa teoksissa. Myrrys sijoittuu 1800-luvun alkuvuosikymmenten Suomeen, Kainuun korpeen.

Teoksen päähenkilö on 14-vuotias Niilo, joka on menettänyt katovuosien vuoksi vanhempansa niin nuorena, ettei muista enää omaa sukunimeään tai kotiaan. Isä on kuollut lavantautiin ollessaan tienaamassa perheelleen matkarahoja Ruotsiin, äiti nälkään ja kylmään kesken matkan. Siksi Niilo on päätynyt erään tilallisen holhokiksi. Isäntäväki muistuttaa usein, kuinka hän on alempaa kastia, pelkkä hyväntekeväisyyskohde. Tästä huolimatta Niilo suorittaa annetut tehtävät venyen äärirajoilleen, osoittaakseen olevansa hyvä työmies.

Eräs syksyinen metsäreissu muuttaa kaiken, kun tilallisen vanhin poika joutuu karhun raatelemaksi. Mukana tilanteessa ollut Niilo on helppo syntipukki. Paikalle haetaan myrrysmies, tietäjä, joka pelastaa pojan jalan ja ottaa palkaksi Niilon apulaisekseen. Aluksi pelottavan tuntuinen mies muuttaa vuoden aikana Niilon elämän suunnan, kun tämä oppii parantajan taitoja ja kasaa samalla omaa historiaansa.

Vaikka teollisen vallankumouksen vaikutukset ovat vasta etäisiä kaikuja syrjäseuduilla, muutos on jo pikkuhiljaa tapahtumassa, eikä myrrysmiehille tunnu olevan enää tilaa uudenlaisessa maailmassa. Kirjan vahvuutena on aidolta tuntuva maailma vanhan kansan parannuskeinoineen ja aatemaailmoineen, jotka törmäävät kristinuskon oppien kanssa.

Fantasiaa on mukana vain ripaus loitsinnan ja metsänpeiton muodossa. Juonellisuuden sijaan kirjassa keskitytään paljon tunnelmointiin ja miljöön rakentamiseen. Henkilögalleria on hyvin pieni, eikä tapahtumiakaan ole ahdettu kansien väliin liikaa. Luonto on ehdottomasti yksi teoksen keskeisistä hahmoista. Teos saa tuskin jatkoa, sillä niin tehokkaasti kaikki avoimet langanpäät solmitaan lopussa yhteen.

Niina Tolonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.