Magdalena Hai
Sarvijumala
Otava

Kauhun suosio on kasvussa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Lanun konkari Magdalena Hai osaa kirjoittaa kauhuakin vetävästi, mistä on todistusaineistona jo kaksi aiemmin julkaistua nuorille suunnattua novellikokoelmaa. Sarvijumalaan kannattaa tarttua, vaikka kauhu ei olisikaan ominta genreä. Hain taituruus sanan säilän heiluttelussa tulee nimittäin esille muillakin osa-alueilla, esimerkiksi realististen, eikä vähääkään hävettävien nuorten välisten seksikohtausten kuvaamisessa.

Teoksen yllä roikkuu synkkä, kalmanhajuinen pilvi. 17-vuotias Lauri on menettänyt äitinsä auto-onnettomuudessa ja isä on koomaan vaivutettuna sairaalassa. Teinipoika itsekin on saanut kolhun jos toisen. Hain todentuntuinen päähenkilö ei kuitenkaan parane vammoistaan silmänräpäyksessä, vaan nilkuttaa sauvoihin nojaten viimeiselle sivulle asti.

Kun Lauri näkee ensimmäisen kerran sarvikalloisen hahmon, hän ajattelee tämän olevan vain kivun ja lääkkeiden aiheuttamaa harhaa. Maakellarille tuoksuva kammotus ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Pian käy ilmi, ettei se ole ainoa poikkeava olento, jota muut eivät huomaa. Myös ojaan hukkuneen lapsen kummitus näyttäytyy Laurille. Ennen viimeisenkin järjen häivenen katoamista poika saa vahvistuksen, että ilmiöt ovat todella olemassa.

Sarvijumala ei sorru kliseisiin tai ällöttävyyksiin. Mukana on jonkin verran gorea kehokauhua, ja sisältövaroituksen voi antaa myös itsetuhoisuudesta. Tarina vetää kuitenkin kuin junan vessa: kauhuelementeillä ei mässäillä vaan niitä ripotellaan sopivin väliajoin kuin suklaahippuja keksitaikinaan. Aineosilla luodaan erittäin vahvaa tunnelmaa hukkaamatta paukkuja turhiin säikyttelyihin.

Hai on onnistunut kirjoittamaan teokseensa kylmiä väreitä aiheuttavan kauhun lisäksi ajatuksia herättäviä kuvauksia mielenterveyden oirehtimisesta ja rasismista. Jälkimmäiseen kirjailija on käyttänyt kokemusesilukijaa, eli uskottavuutta löytyy. Loppuun jää muutamia avoimia kysymyksiä, jotka saattavat viitata siihen, että jatkoa on luvassa.

Niina Tolonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/23.