Annika Perkiö
Herra Wolterin karnevaali
Haamu
”Jonglöörin suu alkaa levitä pielistään kuin vetoketju. Koko hirviö laajenee ääristään, tavoittaa mittoja, joita ihmiset saavat todistaa vain suljettujen ovien takana. Suu paljastaa kielen ja niskaan saakka ulottuvan hammasrivistön.”
Herra Wolterin karnevaali on Annika Perkiön fantasiahenkinen esikoisromaani. Ja erinomainen sellainen.
Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, tapahtumien keskipisteenä on niljahkon show-miehen, herra Wolterin, johtama karnevaali. Jo viisitoista vuotta Suomea menestyksekkäästi kiertäneen tivolin suurin vetonaula ovat salaperäiset hirviöhahmot, jotka tunnetaan heidän erikoiskykyjään kuvaavilla nimillä. Yleisö uskoo, että Jonglööriä, Tulennielijää, Veitsenheittäjää ja Tanssijaa esittävät ihmiset, joiden ulkonäköä on muokattu meikkien, maskien ja muiden tehokeinojen avulla. Jo teoksen prologista käy kuitenkin ilmi, että kyseessä ovat todelliset hirviöt.
Nämä luonnonoikut metsästävät karnevaalin asiakkaita ravinnokseen. Toisin kuin voisi kuvitella, he eivät syö saaliitaan, vaan imevät heistä viimeisetkin onnen pisarat. Tämän jälkeen uhri ei pitkään aikaan ole enää oma itsensä. Talvisin, kun sirkus on tauolla, hirviöt joutuvat tyytymään purkkiruokaan. Mitä se on, selviää vasta kirjan jälkipuoliskolla.
Tarinan ihmispäähenkilö on 18-vuotiaas iltalukiolainen Paju. Koulukiusattu ja traumaattisesta masennuksesta kärsivä poika yrittää olla mahdollisimman näkymätön, jotteivat kiusaajat ottaisi häntä uudelleen silmätikukseen. Hänen ainoita ystäviään ovat koulutoveri Anni sekä nuoremmat sisarukset Otso ja Pihla. Pajun tehtäväksi on jäänyt sisaruksistaan huolehtiminen, sillä sen jälkeen kun isä häipyi omille teilleen, äiti on sulkeutunut itseensä, eikä kiinnitä minkäänlaista huomiota jälkikasvuunsa.
Pajun elämän ankkurina toimivat Wolterin karnevaalin hirviöt, joiden paluuta hän odottaa pitkin vuotta kuin kuuta nousevaa. Ruttoneva, jossa Paju asuu, on tivolin jokavuotinen loppuetappi ennen talviteloille laittoa. Tällöin koko kaupunki herää henkiin ja vyöryy värikkäiden karnevaalitelttojen huomaan halloweenia juhlistavissa naamiaisasuissa.
Toisin kuin muut ihmiset, Paju näkee hirviöt kauniina ja taianomaisina olentoina, joita tulisi pelkäämisen sijaan rakastaa. Erityisen ihastunut hän on painajaisten ruumiillistumalta näyttävään Jonglööriin, jonka sisimmän olemuksen hän pyrkii vangitsemaan piirroslehtiöönsä.
Mutta kuinka käy, kun Paju päätyy liian lähelle Jonglööriä, joka haistaa hänen huumaavan ja viettelevän tuoksunsa, jota yksikään hirviö ei voi vastustaa?
”Sille olennolle ei ole mahdollista pistää vastaan. Se kuokkii unissa lupaa kysymättä.”
Kauhuakin soittelevan tarinan ytimessä ovat tunteet, joita Perkiö kuvailee maalauksellisen voimallisesti. Yleisteemana toimii erilaisuuden pelko ja sen voittaminen, oli kyse sitten hirviöistä tai ihmisistä. Sekä tietenkin naamiot, joista haetaan turvaa, ja leimat, joita ihmisiin lyödään.
Tarinan edetessä käy ilmi myös kaikki se kaltoinkohtelu, jota hirviöt ovat aiemmin kokeneet ihmisomistajiensa käsissä. Ja se hyväksikäyttö, johon he nyt ilolla alistuvat. Eikö mikään voisi sittenkään olla toisin?
Perkiön hahmokuvaus on onnistunutta, joten henkilöiden kärsimykset ja onnenhetket välittyvät vahvasti lukijalle. Erityisen hyvin toimii ratkaisu, jossa samoja tapahtumia lähestytään sekä Pajun että Jonglöörin silmin. Se paljastaa, kuinka erilaisia tunteita ja ajatuksia samat kuvaelmat voivat eri hahmoissa herättää.
Herra Wolterin karnevaali on vaikuttava, koskettava ja kulisseiltaan kiehtova visio, jonka osin omintakeisten elementtien seuraan on ilo heittäytyä.
”Eksistentiaalista kriisiä ei ole koskaan turvallista kokea ase kädessä.”
Toni Jerrman
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.
tähtivaeltajablogi 