Kari Sihvonen

Kolumni – Pääkirjoitus 4/25

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , , , , ,

Viime numeron pääkirjoituksessa uumoilin, että Reetta Vuokko-Syrjäsestä nähtäisiin Tähtivaeltajassa artikkeli vielä tämän vuoden puolella. Näin myös kävi, sillä nyt käsissä pitelemäsi lehden käynnistää Anne Leinosen toteuttama haastattelu, jossa Vuokko-Syrjänen kertoo tuotannostaan, työskentelytavoistaan ja visioistaan. Samalla hän avaa näkemyksiään tieteisfiktion yhteiskunnallisista ulottuvuuksista sekä tarinoiden voimasta.

Numeron novellipanoksena komeilee useaan otteeseen palkitun kiinalaiskirjailijan, Regina Kanyu Wangin, Paluu Myaniin -tarina. Sen on kääntänyt kiinasta Eero Suoranta. Oman kirjailijanuransa ohessa Wang on ollut mukana toimittamassa antologioita, jotka esittelevät kiinalaisten spefi-kirjailijoiden novelleja englanninkieliselle maailmalle. Länsimaisista kirjailijoista hänen suosikkinsa on Ursula K. Le Guin.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, palaamme kiinalaisen scifin pariin myös ensi vuonna.

Juhlaan antaa aihetta Petri Hiltusen pitkän Unohdetut mestarit -artikkelin ensimmäinen osa. Äärettömän mielenkiintoisessa kokonaisuudessa valotetaan, kuinka filippiiniläiset taiteilijat valloittivat amerikkalaisen sarjakuvakentän 1970-luvulla. Tarina alkaa jo 1900-luvun alun Filippiineiltä ja sisältää niin monta kiehtovaa käännettä, että tekstin pariin haluaa palata yhä uudelleen.

Artikkeli on huomattavasti laajennettu versio Hiltusen samannimisestä esitelmästä.

Sarjakuvaosastolla tarjolla on Pekka Mannisen hullunhauska Teräslilja vs Trumppi! sekä Kari Sihvosen yksiosainen Funtzie-seikkailu Kyykallo & Lannistin. ”Hohoi kaikki! Hyvyys ohjaa minua!”

Pertti Jarlan Unilähetyksiä Kuusta -jatkosarjakuva pitää puolestaan yhden numeron mittaisen tauon. Tämä tarjoaa hyvän tilaisuuden lukea jälleen kerran uusiksi tarinan aiemmat jaksot. Se kannattaa, sillä jokainen uusi episodi tarjoaa tuoreen näkökulman aiempiin tapahtumiin. Mikäli odottaa kokonaisuuden valmistumista ja käy sitten vasta sarjan kimppuun, menettää lukukokemuksesta jotain oleellista.

Ja sitten asiasta toiseen. Ilokseni olen huomannut, että tänä vuonna on ilmestynyt useita suomalaisia romaaneja, jotka ovat tarttuneet Philip K. Dickin aikoinaan esittelemiin teemoihin – väliin jopa velan tunnustaen. Tämä on jälleen hyvä osoitus siitä, että Dick osasi jo vuosikymmeniä sitten nostaa esiin aiheita, jotka ovat vielä tänäkin päivänä ajankohtaisia. Tai käytännössä entistäkin ajankohtaisempia. Philip K. Dick rules!

Oletko muuten sattuneet hoksaamaan, että Jupiter Ascending -leffa on niin tyhmä, että se saa jopa G.I. Joe: The Rise of Cobra -elokuvan näyttämään nerokkuuden korkeaveisuulta?

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 1/25

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , ,

Sarjakuvat ovat aina näytelleet merkittävää roolia Tähtivaeltajan sisältöpaletissa. Tämä näkyy myös juuri nyt käsissäsi pitelemässä lehdessä. Numeron suurin panostus on 16-sivuinen sarjakuvavuosiartikkeli, joka nostaa framille vuoden 2024 parhaat amerikkalaiset sarjakuvauutuudet. Hyvää luettavaa on jälleen tarjolla enemmän kuin kirjahylly kestää.

Kyseisen artikkelijatkumon ensimmäinen jakso julkaistiin jo Tähtivaeltajassa 2/92. Sen jälkeen katsauksia on tehty käytännössä vuosittain.

Sarjakuva-aiheisten artikkelien ohessa Tähtivaeltajan sivuilla on tietysti nähty myös lukuisia sarjakuvia. Tässä lehdessä jatkuvat sekä Pertti Jarlan Unilähetyksiä Kuusta että Kari Sihvosen Funtzie.

Jarlan luomus on niin kiehtova, että aina uuden jakson ilmestyessä kannattaa aiemmatkin osat lukea uudelleen läpi. Näin sarjakuvan syvemmästä tarinasta ja omintakeisista kerronnallisista ratkaisuista saa paljon enemmän irti. Koukuttavaa herkkua!

Numerossa 3/24 käynnistynyttä Funtzieta voi toki kutsua supersankariparodiaksi, mutta se on paljon muutakin. Tämä käy hyvin ilmi nyt käynnistyvästä kolmiosaisesta tarinasta. Siinä salskea sankarimme saa vastaansa tekoälypohjaisen robotin, joka tottelee nimeä Kansalainen Kone – ja on aivan kaikessa parempi kuin kukaan muu.

Pekka Mannisen Teräslilja-sarjakuvia on julkaistu Tähtivaeltajassa säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 1990 asti. Tällä kertaa Maailmankaupungissa vaikuttava lutuinen poliisirobotti puuttuu kauppakeskuksen vartijoiden toimintaan – kylmäverisen tehokkaasti. Entistäkin ajankohtaisemmalla tekoälyllä on sijansa myös tässä sarjakuvassa.

Vastikään linnassakin vierailleen Mannisen ensimmäiset Tähtivaeltajaan tekemät sarjakuvat ilmestyivät jo silloin, kun lehden nimi oli vielä Time and Space.

Kun Tähtivaeltajasta puhutaan, ei musiikkiakaan sovi unohtaa. Aihepiiri ilmaantui lehden sivuille vuonna 1984 – ja pian sen jälkeen teemaan tarttui myös Pekka Manninen. Samalla tiellä ollaan edelleen, sillä tämän numeron ykkösjuttuna loistaa kaiken sortin kauhumusiikkiin keskittyvä Herra Mannisen levyhyllyistä tunkee ulos hirviöitä! -artikkeli. Enok rulaa!

Vuoden aloittavaan lehteen mahtuu toki paljon muutakin. Kuten kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Sekä dvd-palsta, jossa esiin vyörytetään mm. kauhua, kummajaisia, mayoja, inkoja, noitia sekä universumin tylsin tieteiselokuva. Ja jos heität edes vitsillä, että viimeiseksi mainittu olisi Xtro, saat satikutia ja kutisatia.

Ja sitten rokataan sarjakuvien, robottien ja hirviöiden tahtiin!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 4/24

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , ,

Yksi tieteiskirjallisuuden viehätyksistä on genren jatkuva, uusia uria aukova kehitys. Yksinkertaistetusti voitaisiin sanoa, että kaikki sai alkunsa mieshormonia tihkuvista pulp-seikkailuista, joita seurasi tieteellisemmistä lähtökohdista ponnistava tuotanto. Sitten tuli kirjallisesti ja älyllisesti korkealentoisempi uusi aalto, kyberpunk, post-kyberpunk ja yhteiskuntakriittisen avaruusoopperan renessanssi.

Nyttemmin on koettu niin uuskumma kuin erilaisista kulttuureista ponnistavien naiskirjailijoiden nousu. Tänä päivänä scifiä eivät enää määrittele yhdysvaltalaiskirjailijat, ja viime vuosina valokeilan ovat napanneet itselleen mm. afrikkalaiset ja aasialaiset tekijät – kuten Tähtivaeltajasta on voinut helposti huomata. Tieteiskirjallisuuden kenttä on siis huomattavasti moniäänisempi ja monipuolisempi kuin koskaan aiemmin.

Tämä näkyy myös vuoden viimeisen Tähtivaeltajan sisällössä. Heti kärkeen esittelemme nigerialaissyntyisen Wole Talabin, jonka 2023 ilmestynyt esikoisromaani Shigidi and the Brass Head of Obalufon on kivunnut peräti yhdeksälle palkintoehdokaslistalle.

Talabi-artikkelin lisäksi mukana on hänen tuore Lauantain laulu -novellinsa, joka on ehtinyt jo olla ehdolla Nebula-palkinnolle. Tarinassa esiintyy keskeisessä roolissa myös painajaisten jumala Shigidi, joka on toinen Talabin esikoisromaanin päähenkilöistä.

Tieteiskirjallisuuden monikulttuurisuutta kuvastaa myös Kutzpah-palsta, jossa esitellään 12 viime vuoden parhaaksi arvioitua englanninkielistä scifi- ja fantasiaromaania. Joukkoon mahtuu kirjailijoita, joiden juuret ovat niin Intiassa, Sri Lankalla, Kiinassa, Karibialla kuin toki myös Briteissä ja Yhdysvalloissa.

Sarjakuvaosastolla jatkuvat sekä Pertti Jarlan että Kari Sihvosen kiehtovat sarjakuvat. Dvd- ja blu-ray-arvostelut jäivät nyt pois, kun muuta materiaalia kertyi niin runsaasti. Mutta ei kannata huolestua, sillä palsta palaa kuvioihin seuraavassa numerossa. Lohdutukseksi on tarjolla lyhyt Rakkautta & Anarkiaa -katsaus sekä tavallista laajempi teatterielokuvien serviisi.

Unohtamatta tietenkään kirja- ja sarjakuva-arvioita, joita riittääkin roppakaupalla.

Ja sitten ei muuta kuin vaellukselle tähtien tarhoihin!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 3/24

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , ,

Viime numerossa esittelimme laajoissa artikkeleissa Suomi-kumman mestarin, Pasi Ilmari Jääskeläisen, sekä kanadalaisen Nicholas Eamesin, joka kirjoittaa rockista inspiroitunutta fantasiaa.

Tällä kertaa vuorossa ovat brittikumman taituri Laura Mauro, jonka teksteistä löytyy vahvoja Suomi-kytköksiä, ja taiwanilainen Chi Ta-wei, jonka queer-henkinen Kalvot-romaani on kerännyt ylistystä ympäri maailman.

Mauro ammentaa kummaan kauhuunsa aineksia muun muassa suomalaisista kansantaruista. Selkeimmin tämä näkyy Otavaisen olkapäillä -pienoisromaanissa, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen sisällissodan maisemiin. Kirjailija nostetaan esiin artikkelin, haastattelun ja moneen otteeseen palkitun Kristiina Drewsin suomentaman novellin siivin.

Chi Ta-wei -kattauksesta vastaa luottotoimittajamme Kaisa Ranta. Haastatteluun pohjautuvassa artikkelissa puhutaan muun muassa Kalvot-romaanin menestyksestä sekä itäaasialaisesta genrekirjallisuudesta ihan ylipäätään.

Tähän lehteen suunniteltu kotimaisen kirjailijan haastattelu ei valitettavasti toteutunut, mutta palaamme asiaan myöhemmissä numeroissa.

Tähtivaeltaja on jo vuosikymmenet toiminut myös suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden ponnahduslautana sekä pidempien projektien mahdollistajana. Uransa alkupuolella Tähtivaeltajassa sarjakuviaan julkaisivat muun muassa sellaiset nykyisin isot nimet kuin Petri Hiltunen, Sami Toivonen, Jouko Ruokosenmäki ja Anssi Rauhala.

Pitkistä jatkumoista pisin on Pekka Mannisen Teräslilja-sarjakuva, jonka ensimmäinen jakso nähtiin Tähtivaeltajassa 2/90 – ja joka porskuttaa yhä.

Toinen hyvä esimerkki on Kivi Larmolan vuosina 2019–2023 julkaistu Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -kokonaisuus, joka on sittemmin koottu kehutuksi albumiksi. Ilman Tähtivaeltajaa tämä Puupäähatulla-palkitun taiteilijan pääteos ei todennäköisesti olisi koskaan nähnyt päivänvaloa.

Vastaavia tapauksia ovat Pertti Jarlan jo kolmanteen jaksoonsa edennyt pitkäaikainen unelmaprojekti Unilähetyksiä Kuusta ja Kari Sihvosen tässä lehdessä käynnistyvä toivon ja optimismin kiintopiste Funtzie. Sihvosen vinkeä luomus ammentaa vaikutteita niin 1960-luvun pop-taiteesta kuin vanhoista amerikkalaisista sarjakuvistakin.

Tästä päästään tai ollaan pääsemättä aasinsiltaa pitkin huomioon, jonka mukaan uskon järjen voittoon. Olen vakuuttunut siitä, että hallitus tajuaa perua lyhytnäköiset budjettileikkaukset, jotka kohdistuvat kulttuuriin, sosiaalialan järjestöihin ja kansalaistoimintaan. Todellisuudessahan moisilla leikkauksilla ei saavuteta minkään sortin säästöjä, vaan ainoastaan haitataan Suomen talouskasvua ja lisätään yleistä pahoinvointia. Eli loppupeleissä kasvatetaan kuluja.

En myöskään suostu uskomaan, että yksikään suomalainen todella ajattelisi, että köyhyys on jokaisen oma valinta ja kuka vain voi halutessaan kävellä mihin tahansa hyväpalkkaiseen työhön. Tai että vain sellainen kulttuuri, joka tuottaa rutkasti rahaa, on arvokasta.

Näin absurdeja lausuntoja voivat esittää vain venäläiset trollit, jotka pyrkivät horjuttamaan suomalaista yhteiskuntaa sekä lietsomaan vihaa ja eripuraa.

Tällaista hybridivaikuttamista vastaan on käytävä järjen, toivon, yhteisymmärryksen ja positiivisuuden asein.

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 4/18

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , , ,

Adobe Photoshop PDF

Isis on kenties ajettu ahtaalle, mutta käytännössä terroristit ovat jo voittaneet. Saavutuksiinsa nähden suhteellisen pieni joukko uskonnollisia fundamentalisteja on onnistunut pistämään länsimaat polvilleen ja käynnistämään valtavia pakolaisvirtoja.

Irrationaalisia pelkoja lietsomalla terroristit ovat synnyttäneet Eurooppaan kansallismielistä kiihkoa, vaarallista ääriajattelua ja maahanmuuttovastaisuutta. He ovat myrkyttäneet ilmapiirin niin, että viha ja rasismi riehuvat valtoimenaan. Luoneet uskontojen välistä vastakkainasettelua ja saaneet valtiot kiristämään turvallisuuspolitiikkaa kansalaistensa perusoikeuksia rajoittamalla.

Jopa Suomessa viranomaisten valvontakeinoja ja pääsyä yksilön kannalta hyvinkin henkilökohtaisiin tietoihin laajennetaan lähes holtittomasti.

Kaikki tämä sataa niin terroristien kuin länsimaihin pesiytyneiden populistien ja itsevaltiaiden laariin. Kohta me elämme poliisivaltioissa ja ihmettelemme demokraattisen utopian kuolemaa.

Mutta on maailma ollut hullu ennenkin. Tästä löytyy monia esimerkkejä Pekka Mannisen laatimasta Joris-Karl Huysmans -artikkelista. Vuonna 1848 syntynyt ranskalaiskirjailija on hyvin mielenkiintoinen hahmo sekä tuotantonsa että elämäntarinansa puolesta. Kuten Manninen artikkelinsa alussa toteaa, Huysmans saattoi hyvinkin kirjoittaa todellisuudesta, mutta hänen todellisuutensa oli mitä ilmeisimmin erittäin kummallinen.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon Suvi Kauppilan goottilaishenkinen novelli, jossa myyttisen Ranskan pimeillä takamailla tapahtuu kummia, Kari Sihvosen Syntax Terror -sarjakuva, jossa veikeät robotit kiusaavat ihmiskuntaa, sekä intomielinen raportti, joka esittelee syyskuussa järjestetyn Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaalin parhaat genretuotannot.

Ilonkiljahduksia aiheuttaa varmasti myös Petri Hiltusen ja Nalle Virolaisen Foliohatun alla -palsta. Aiemmin julkaisemattomassa analyysissä leffamielipuolemme tarkastelevat George A. Romeron alkuperäisen zombie-trilogian pinnan alaista todellisuutta – ja tekevät hämmästyttäviä löytöjä!

Sitten ei muuta kuin laserpyssyt kehiin, Clutch levylautaselle ja lukemaan.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.