Cailee Spaeny

Elokuvat – Alien: Romulus

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , ,

Alien: Romulus

Kahden erinomaisen elokuvan jälkeen Alien-leffasaaga on huidellut vähän missä sattuu – parin edellisen osan kohdalla jopa paljon missä sattuu. Fede Alvarezin ohjaama Alien: Romulus palauttaa sarjan kuitenkin juurilleen.

Ensimmäisen ja toisen filmin väliseen aikaan sijoittuva juoni on tiukkaa avaruuskauhua, jonka pyörityksessä kukaan ei kuule huutoasi. Pois on siivottu tympeä mahtipontisuus ja turruttava filosofointi. Nyt luotetaan hyytävään pimeyteen ja avaruusaseman käytävillä vaaniviin hirviöihin. Tyyliin, joka toimi loistavasti Ridley Scottin legendaarisessa Alien-filmissä (1979). Sieltä on kopioitu myös elokuvassa nähtävä teknologia, joka tarjoaa ihastuttavan paluun vuosikymmenten takaiseen scifi-kuvastoon. Aikaan, jolloin tietokoneanimaatiot eivät vielä olleet tehneet tieteistekniikasta elotonta tusinatuotantoa.

Tarina lähtee liikkeelle rujolta, pilvien peittämältä kaivosplaneetalta. Paikalle huijatut ihmiset ovat käytännössä Weyland-Yutani-yrityksen orjia, joiden työkomennus päättyy useimmiten kuolemaan. Muutaman nuoren joukkio päättää kuitenkin häipyä paikalta ja suunnata kohti lähintä aurinkokuntaa, joka ei ole Weyland-Yutanin kontrollissa. Tähän tarjoutuu oivallinen tilaisuus, kun he löytyvät hylätyn avaruusaseman, jossa pitäisi olla yhä toimivia kryokammioita.

Kuten saattaa arvata, ryhmä kohtaa asemalla muutakin kuin pelkkiä tyhjiä laboratorioita ja autioita käytäviä.

Filmin jännite toimii hienosti. Käsillä on vahvasti kulkeva, kurkkua kuristava kujanjuoksu kauhujen kamareissa. Mukana on sekä vanhoja että uusia elementtejä, joihin on saatu ujutettua aitoa uhkaa ja pelkoa. Kun hirviön hyytävä kita aukeaa hymyyn, on henkikulta herkässä ja katsojan odotukset korkealla. Lisäpisteitä ropisee avaruusaseman arvoituksellisesta käyttötarkoituksesta, joka avautuu askel kerrallaan.

Hahmoista eniten tilaa saavat nuori Rain (Cailee Spaeny) sekä hänen ”veljensä”, synteetti Andy (David Jonsson). Rainin isä on aikoinaan löytänyt Andyn kaatopaikalta ja kunnostanut siitä tyttärelleen enemmän tai vähemmän toimivan kaverin. Andyn ohjelmoinnin prioriteetti on Rainin suojeleminen, mutta voiko Weyland-Yutani-firman rakentamaan keinotekoiseen olentoon luottaa, kun tilanne kärjistyy? Varsinkin kun osa tiimistä kohtelee Andya kuin tunteetonta saastaa.

Kun vielä ohjaus ja rytmitys pelaavat hienosti painajaismaisten kauhutunnelmien nostattajana, niin johan Romulus pumppaa kunnolla uutta happoa xenomorphien suoneen. Toki mukana on turhan paljon lainauksia, viittauksia ja nyökkäyksiä edellisten leffojen suuntaan, eivätkä kaikki yksityiskohdat napsahda kohdalleen. Mutta ne nyt ovat pieniä kauneusvirheitä muuten viihdyttävässä kummitusjuna-ajelussa.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Elokuvat – Civil War

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , ,

Civil War

Alex Garland on aiemmin ohjannut ja käsikirjoittanut kolme kunnianhimoista genrefilmiä, joista on kuitenkin uupunut se nerouden viimeinen nitkahdus. Siis elokuvat Ex Machina (2014), Annihilation (2018) ja Men (2022). Civil War -leffalla hän iskee vihdoin napakymppiin. Yhdysvaltain sisällissodasta kertova filmi on tyrmäävä ja tunteisiin käyvä visio, jossa jokainen yksityiskohta on tarkoin harkittu aina äänimaailmaa myöten.

Selvästikin Donald Trumpista inspiraationsa saaneen presidentin (Nick Offerman) pitkä valtakausi on ajanut Yhdysvallat usean eri toimijan sisällissotaan. Maa on kaaoksessa, taisteluja käydään kaikkialla, stadionit on muutettu pakolaisleireiksi ja kaupungeissa mellakoidaan veden ja elintarvikkeiden puutteessa. Hallituksen joukot ovat alakynnessä, ja läntiset armeijat lähestyvät pääkaupunkia.

Pitkän linjan kuvajournalisti ja sotakirjeenvaihtaja Lee Smith (Kirsten Dunst) ja hänen vaaroista kiksinsä saava työtoverinsa Joel (Wagner Moura) päättävät ajaa New Yorkista Washingtoniin. Heidän tavoitteenaan on saada presidentiltä vielä viimeinen haastattelu ennen kuin hänet syrjäytetään vallasta. Mukaan matkalle tarttuvat nuori, intomielinen valokuvaaja Jessie Cullen (Cailee Spaeny) sekä veteraanireportteri Sammy (Stephen McKinley Henderson).

Sodasta raportoivien toimittajien valinta elokuvan pääosaan on Garlandilta neronleimaus. Heidän kauttaan tarina pääsee sukeltamaan niin keskelle etulinjojen melskettä kuin takamaiden todellisuuttakin. He ovat hahmoja, jotka todistavat ja tallentavat tapahtumat jälkipolvia varten ja vaarantavat henkensä keskellä tulitaisteluita – aseinaan pelkät kamerat.

Nelikon automatka näyttää katsojille sekasorron seuraukset. On tuhottuja kaupunkeja, maassa makaavia ruumisröykkiötä ja ihmisiä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen tappamalla kenet eteen sattuu. Sota paljastuu absurdiksi verilöylyksi, joka repii sivistyksen ja inhimillisyyden pintasilauksen riekaleiksi. Tuska ja kuolema ovat jatkuvasti läsnä, ja tappavat vaarat vaanivat joka nurkan takana. Julmuuksien keskellä armoa ei anneta ja niin vangit kuin haavoittuneetkin teloitetaan kuin he olisivat arvottomia räsynukkeja.

Kaiken tämän Garland esittelee vahvoin ja vaikuttavin kuvin. Tunnelmaa tehostaa ääniraita, jota on käytetty niin taiten, että leffa kannattaa katsoa juurikin hyvällä äänentoistolla varustetussa teatterissa. Toiminnan keskellä rakennetaan myös monitasoista henkilökuvaa ja pohditaan ulkopuolisina pysyttelevien toimittajien motiiveja ja moraalia raakojen tapahtumien tarkkailijoina.

Filmin voimaa kasvattaa entisestään se, että tällä hetkellä on liiankin helppo kuvitella Yhdysvaltojen ajautuvan parissa vuodessa maata repivään sisällissotaan – kiitos Donald Trumpin, äärilaidan republikaanien ja jatkuvasti lisääntyvän vastakkainasettelun.

Toni Jerrman – 5 tähteä