Johanna Sinisalo
Ukkoshuilu
Otava

Heti kärkeen on sanottava, että tätä kirjaa on nautinto lukea. Johanna Sinisalon käyttämä kieli, kuvailu ja ilmaisut ovat loppuun asti harkittuja, mutta silti vaivattomasti soljuvia. Teksti etenee kuin unelma, joten sen vietäväksi on ilo heittäytyä. Myös romaanin ihmiskuvaus, jännitteen rakentelu ja juonenkuljetus toimivat erinomaisesti. Puhumattakaan sisällön syvyydestä, teemojen tärkeydestä tai spekulatiiviselle fiktiolle niin ominaisesta ihmeen tunnusta. Ukkoshuilu kipuaakin Sinisalon parhaiden teosten joukkoon.

Pääosin vuoteen 2018 sijoittuvan romaanin keskushenkilö on meteorologi Leena Lind. Hän on raudanluja ammattilainen, joka saa potkut työstään, kun voittojen maksimointiin keskittyvä sijoitusyhtiö ostaa firman, jonka palkkalistoilla hän on. Samaan aikaan muukin elämä karahtaa kiville. Leenan pahin heikkous on työtoveri Raikka. Kun suhde häneen paljastuu Leenan avomiehelle, on avoliitto ohi. Jotta pärjäisi mitättömällä työttömyyskorvauksella, Leena joutuu muuttamaan Helsingistä Tampereelle kuusivuotiaan Leia-tyttärensä kanssa.

Seuraava isku tulee, kun hänet patistetaan palkattomaan työkokeiluun firmaan, jossa häntä kohdellaan kuin likaista ovimattoa. Yrityksen ylimieliset pyörittäjät ovat vakuuttuneita siitä, että kaikki työttömät ovat hyväksikäytettävää loisbiomassaa, jolla ei ole ihmisarvoa.

Lisäksi firman toimenkuva on kovin hämärä. Se vaikuttaisi tekevän sääbisnestä yhdistelemällä totaalista huuhaata vallankumouksellisiksi väitettyihin uusiin teknologioihin. Mutta mitä ihmeen järkeä siinä olisi? Kysymykset kuuluvatkin, mikä on yrityksen todellinen päämäärä, ketkä toimintaa rahoittavat ja miksi? Entä miten tähän kaikkeen kytkeytyy venäläinen Vasiljev-insituutti, joka on lainannut nimensä Neuvostoliiton aikaiselta parapsykologian tutkijalta?

Ja sitten on tietenkin itse ukkoshuilu. Vanhoista taruista tuttu myyttinen taikaesine, jonka väitetään nostattavan hurjia ukkosmyrskyjä. Maagiseen soittimeen törmätään ensi kertaa romaanin aloittavassa historiallisessa osiossa, jossa raamatulliset tunnelmat ja hersyvän hauska henkilökuvaus yhdistyvät nerokkaalla tavalla. Ukkoshuilulla on oma vahva roolinsa myös Leenan ja Leian tarinassa.

Kirjasta voi aistia, että sen eteen on tehty runsaasti taustatyötä. Mukana on isoja ja laajasti käsiteltyjä teemoja, jotka syventävät lukijan käsitystä meteorologiasta, sään merkityksestä ja voimasta, planeettamme olemuksesta, ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sään manipuloinnista, veden ja sähkön tanssista sekä elämän perimmäisestä luonteesta. Näiden oheen tarjolla on yhteiskuntakriittisiä täsmäpistoja, jotka ruoskivat mm. riistokapitalismia, ahneutta, kulutuskiimaa sekä ihmisten järjenvastaista tarvetta uskoa tieteen sijasta täysin älyttömään huuhaahömppään.

Kaikki tämä asiasisältö sujahtaa kerronnan sekaan loogisesti ja luontevasti, sillä mukana ei ole ensimmäistäkään infodumppaukselle maistuvaa kohtausta. Haluan myös uskoa, että kirjailijalla itselläänkin on ollut hauskaa, kun hän on tutkinut vanhan kansan suomalaisia sääviisauksia – ja keksinyt sekaan ihan omiaan.

Ukkoshuilu soi kuin maailman paras salamapunk!

Toni Jerrman