Spider-Man: Far from Home

Yhä useammassa Hollywood-elokuvassa kierretään maailmaa ristiin rastiin. Tähän on monia syitä. Varsinkin Kiinassa on nykyisin tuottoisaa piipahtaa, sillä sieltä löytyy rahaa sekä yksi maailman suurimmista leffayleisöistä.

Yhdysvaltain ulkopuolella kannattaa siis vierailla eri maiden tarjoamien veroporkkanoiden, rahoituslähteiden ja uusien katsojien perässä. Samalla amerikkalaisille lipunostajille voidaan tarjoilla hieman tavallisesta poikkeavia tapahtumaympäristöjä.

Nämä seikat näkyvät selkeästi Jon Wattsin ohjaamassa Spider-Man: Far from Home -elokuvassa. Se on kuin Eurooppaa esittelevä turistikierros, jonka kautta ”tutuiksi” käyvät niin Venetsia, Praha, Lontoo kuin Berliinikin. Leffa on Marvelilta myös selkeä hyppy kohti entistä nuorempaa kohdeyleisöä. Käytännössä kyseessä on teineille suunnattu romanttinen komedia, jota on maustettu näyttävin supersankarielementein.

Peter ”Spider-Man” Parkerin (Tom Holland) koulu järjestää oppilaille kesäretken Eurooppaan. Sen aikana Peter päättää vihdoin tunnustaa tunteensa MJ:lle (mainio Zendaya), johon on totaalisesti pihkassa. Ujolta nörtiltä moinen temppu ei kuitenkaan käy leikiten.

Asiaa ei auta, että Nick Fury (Samuel L. Jackson) kaappaa Parkerin auttamaan taistelussa maailmaa riivaavia Elementaaleja vastaan. Niinpä aina kun Peterille tarjoutuu tilaisuus lähestyä MJ:tä, hän joutuu tempaistuksi keskelle vauhdikkaita taisteluita.

Onneksi omia kykyjään epäilevä sankarialokas saa sentään superarkeensa tukea isälliseltä Mysteriolta (Jake Gyllenhaal), joka on haka päihittämään Elementaaleja.

Elokuva repii rutkasti huumoria teini-iän epävarmuuksista ja suhdekömpelyyksistä. Pääosin heitot jopa toimivat, vaikka mukana on myös heppoista vitsinvääntöä. Erityisesti koululaisryhmää paimentavat opettajat (Martin Starr & J. B. Smoove) on käsikirjoitettu yksiulotteisen pölhöiksi koheltajiksi. Sen sijaan useammastakin Marvel-leffasta tuttua Happy Hogania näyttelevä Jon Favreau heittää jälleen kehiin nappisuorituksen.

Sankarointipuoli toimii filmissä ihan mainiosti, vaikka Peterin vatkaus omien taitojensa riittämättömyydestä on hetkittäin liioitellun oloista. Liukasliikkeiset taistelukohtaukset ovat hienosti toteutettuja ja paikoin jopa mielikuvituksellisia. Vain viimeinen mittely alkaa maistua puulta yltiöpäiseksi venytetyn mittansa takia.

Filmin ensimmäisen ison yllätyskäänteen arvaa joka tapauksessa jo maileja ennakkoon – ainakin jos Hämähäkkimiehen sarjakuvaseikkailut ovat entuudestaan tuttuja. Mutta sen jälkeen upotaankin sitten vallan vinkeisiin visuaalisiin vesiin. Eikä teatterista kannata poistua heti lopputekstien käynnistyessä, sillä niiden seasta löytyy paljastus, joka laittaa Hämähäkkipojun koko tulevaisuuden vaakalaudalle.

Kokonaisuudessaan Spider-Man: Far from Home on suhteellisen viihdyttävä superelokuva. Kevyt kesäleffa, jonka seurassa nuoriso voi nauraa omille ongelmilleen ja ihailla nykyisen efektiteknologian taituruutta.

Toni Jerrman – 3 tähteä