Captain America: Civil War
Anthony ja Joe Russon ohjaamalla Captain America: Civil War -elokuvalla on paljon yhteistä Batman v Superman: Dawn of Justice -rainan kanssa. Molemmissa filmeissä tapahtumien käynnistäjänä toimivat sivulliset uhrit, jotka syntyvät superhahmojen välisten taisteluiden tiimellyksessä. Lisäksi kummassakin elokuvassa sankarit päätyvät nujakoimaan keskenään, koska eivät viitsi kuunnella, mitä toisella on sanottavaa. Kostajien kimppakiva käsittelee teemoja kuitenkin laaja-alaisemmin, vaikkei mikään järjenjättiläinen olekaan.
Maailman johtajat ovat kyllästyneet vapaana riehuviin superihmisiin ja päättävät, että tästä lähin trikoosankarit saavat toimia vain tehtävissä, joihin he saavat YK:n valtuutuksen. Hieman yllättäen aiemmin kovin rämäpäinen Rautamies (Robert Downey Jr.) on valmis alistamaan Kostajat Yhdistyneiden kansakuntien käsikassaraksi. Syyllisyyden tunteiden kanssa painiskelevan raikulipojan sijasta poikkiteloin asettuu hyveellisenä pidetty Kapteeni Amerikka (Chris Evans). Hän ei luota poliitikkoihin ja uskoo, että sankarit tietävät itse parhaiten, milloin heitä tarvitaan.
Kaksikon skisma syvenee, kun tuhoisan pommiattentaatin tekijäksi paljastuu Kapteenin vanha kamu, pahisjärjestö Hydran aikoinaan aivopesemä Bucky (Sebastian Stan). Sekä Rautamies että viranomaiset ovat sitä mieltä, että entinen terroristiagentti on syytä tappaa välittömästi. Kapteeni haluaisi sen sijaan pitää Buckyn elossa, jotta tämän mahdollinen syyllisyys voitaisiin varmistaa ennen tuomion täytäntöönpanoa. Näin omatunto ja oikeudenmukaisuuden aate ajavat Kapteeni Amerikan lain silmissä rikolliseksi.
Kädenväännön yltyessä muutkin Kostajat joutuvat valitsemaan puolensa. Hätiin huudetaan myös tiimiin kuulumattomia yli-ihmisiä. Sitten koittaakin suuren luokan yhteenotto, jossa taitojaan pääsevät esittelemään muun muassa Musta Leski (Scarlett Johansson), Purppuranoita (Elizabeth Olsen), Haukka (Anthony Mackie) ja Musta Pantteri (Chadwick Boseman).
Laajasta henkilökaartista huolimatta kaikilla sankareilla on elokuvassa hetkensä ja roolinsa. Esimerkiksi Hämähäkkimies (Tom Holland) ja Muurahaismies (Paul Rudd) tuovat totiseen tarinaan kaivattua huumoria. Näiden heppujen temppuilua ja sanailua on ilo seurata, vaikka lapsenkasvoinen Holland onkin hämähäkkiasustaan riisuttuna maailmankaikkeuden nössöin Peter Parker. Lisäksi Jeremy Rennerin rennon karismaattisesti tulkitsema Haukansilmä toimii kuin häkä, ja Paul Bettany saa uutettua Vision-androidiin juuri oikeanlaista inhimillisyyden ja koneälyn välillä tasapainoilevaa vierautta.
Kaiken taustalla kulkeva juonikuvio ei kestä kriittistä tarkastelua, kuten eivät myöskään kaikki hahmojen reaktiot ja mielenliikkeet – ne kun on puristettu väkipakolla haluttuun muottiin, jotta päähenkilöt saataisiin nuijimaan vastaparinsa henkihieveriin.
Elokuvan toimintakohtaukset ovat näyttäviä, joskin lähes järjestään ylipitkiä. Poikkeuksen tekee vain lentokentällä käytävä huikea tiimitaisto, joka on niin rempseä ja riemastuttava sillisalaatti, että sen katsoisi mielellään toistamiseen heti filmin päätyttyä.
Kokonaisuudessaan Captain America: Civil War on hyvinkin kelvollinen Marvel-vääntö. Tosin leffan nimeäminen juuri Kapteeni Amerikan mukaan on hieman hassua, kun kyseessä on ennen muuta Avengers-elokuva – ja sellaisena huomattavasti parempi kuin Age of Ultron -edeltäjänsä (Tähtivaeltaja 2/15).
Yksi selkeä ongelma Marvel-filmeissä joka tapauksessa on. Koska tapahtumat ovat aina joiltain osin jatkoa aiemmin nähdylle, täytyisivät edellisten leffojen käänteet olla hyvässä muistissa kaikkien yksityiskohtien ymmärtämiseksi. Ja se on paljon vaadittu, kun elokuvia on jo valtava liuta – eikä yksikään niistä ole erityisen mieleenpainuva.
Toni Jerrman – 3 tähteä
Marvelin tähtien sota
Julkaisujen lippulaiva on Jason Aaronin käsikirjoittama Star Wars -lehti, jonka tapahtumat sijoittuvat alkuperäisen Tähtien sota -elokuvan jälkimaininkeihin. Toimintaa ja jännittäviä käänteitä riittää, kun Han, Leia ja Luke kumppaneineen syöksyvät lyömään kiilaa Imperiumin huoltoverkostoihin. Heidän vastavoiminaan häärivät mm. Darth Vader, Boba Fett ja Jabba the Hutt.
Aaron naputtelee paperille mukaansatempaavaa kerrontaa aidossa Tähtien sota -hengessä. Myös hahmokuvaus toimii. Tilaa saavat niin Luken painiskelu jedi-perintönsä kanssa kuin Hanin ja Leian keskinäinen kissanhännänveto. Voimiensa tunnossa paistatteleva Darth Vader on jylhää nähtävää. Lisäksi mukaan on uutettu uusia kiinnostavia hahmoja ja tarinankäänteitä.
Kuolontähden tuhoutumisen takia keisari on kovin pettynyt suojattinsa toimintaan. Darth Vader ei kuitenkaan katso toimettomana, kun hänet syrjäytetään imperiumin ykkösnyrkin paikalta, vaan alkaa punoa omia salajuoniaan. Niissä häntä auttavat mustaa lordia fanittava asearkeologi sekä kaksi murhanhimoista droidia – jotka muistuttavat ulkoisesti C-3PO:ta ja R2-D2:ta.
Oman minisarjansa ovat saaneet monet tutut hahmot, joten kaupasta voi bongata sellaisia Star Wars -julkaisuja, kuten Lando, Kanan ja Chewbacca. Tästä setistä paras on Mark Waidin käsikirjoittama ja Terry Dodsonin piirtämä Princess Leia.
Princess Leia on sympaattinen ja hyväntuulinen avaruusseikkailu, jota kuljettaa kaksi vahvaa naishahmoa. Hienosti pelittää myös Dodsonin klassisen kaunis sarjakuvataide. Tätä ei yhdenkään Tähtien sota -fanin kannata jättää väliin.
Foliohatun alla
Tämä ei vastaa perinteistä ideaa kadotuksesta, jossa piru vie sielun vasta kuoleman jälkeen. Tähän paikkaan kun voi saapastella sisään täysissä voimissaan, minkä oheen sieltä voi juosta ulos.
Tämän käsityksen taustalle löytyy myös todistusaineistoa: Tohtori Channardin muuttuessa kenobiitiksi näemme miten hänen suoniinsa ruiskutetaan sinistä nestettä. (K3) Tämä tehdään käyttäen apuna metallisia neuloja ja läpinäkyviä muoviputkia, jotka näyttävät hyvin konkreettisilta ja teollisesti valmistetuilta. Mitään ruumiista irrallista henkistä osaa ei missään vaiheessa havaita.
On tärkeä huomata, että kenobiitit eivät todellisuudessa ole vankilansa valtiaita, vaan uhreja siinä missä selleihin sullotut ja kahleissa roikkuvat raukatkin. Näillä pirullisilla eliittivangeilla on jopa koukkuja ja teriä sisältävät haarniskat, joiden tehtävä on estää heidän haavojaan milloinkaan parantumasta, vaikka silpomisen suorittajina he ovat koko ajan kosketuksissa vieraan veren kanssa. (K5)
”Helvetin herrat” ovat siis tosiasiassa aivopestyjä koekaniineja. Kenobiittien näennäinen johtaja Pinhead ei edes muista olleensa ihminen, vaan hänet on saatu luulemaan itseään iättömäksi demoniksi. Mies on kuitenkin alun perin brittiarmeijan sotilas ensimmäisestä maailmansodasta, kapteeni Elliot Spencer. (K6)
Hän vaikuttaisi olevan vanhin kaltaisistaan, joten itse vankilakaan tuskin on niin muinainen kuin miltä se näyttää. Todellisuudessa mikään tässä keinoympäristössä ei ole ikuista, edes uhrien piina tai heidän vainoajiensa valta-asema.
Vesa Lehtimäki:
Hienot sommitelmat, valon ja pimeyden hyväksikäyttö sekä kuvien taustalla sykkivät arkiset tarinat lisäävät teknisesti taitavien otosten vetovoimaa eksponentiaalisesti. Fotoissa pöllyävistä lumihiutaleista nyt puhumattakaan.
tähtivaeltajablogi 