Joulunpyhät ovat mainio hetki hiljentyä hartaan joulukirjallisuuden parissa. Tätä silmälläpitäen ehtii yhä hankkia Miina Supisen tuoreen Mantelimaa-romaanin, joka kuvaa hienostuneesti joulumaan kauneimpia puolia – kuten rihkamakauppoja, strippareita ja tappajarobotteja.

Miina Supinen
Mantelimaa
WSOY

Miina Supisen uusin romaani käynnistyy hekotuttavien mauttomuuksien vyöryllä.

Mantelimaa on massiivinen sisähuvipuisto, joka on pystytetty Helsingistä 50 kilometriä pohjoiseen sijaitsevan Länsi-Kyykkään pelloille. Se on kuin Disneylandin ja Tuurin kyläkaupan turmeltunut ristisiitos.

Rehvakkaan räikeässä teemamaassa on joulu ainainen. Kaupat pursuavat krääsää, joululaulut raikuvat ja mekaaniset tontut putkahtelevat esiin lattian alta. Kokonaisvaltaisen elämyksen varmistamiseksi Mantelimaassa on myös aikuisten siipi, joka on täynnä yökerhoja, seksipuoteja ja striptease-esityksiä. Että sellainen joulumaa.

Paikkaa pyörittää entinen nuorisorikollinen Jonne J. Halkio, joka on vallan otettu kaikesta jouluisesta rihkamasta. Jonnella on kuitenkin ongelmansa. Lahjapuotien myynti laahaa, ja jälleen yksi työntekijöistä on löytynyt kuolleena. Puhumattakaan Mantelimaan alaisista luolista ja niissä häärivästä Nukentekijästä, jota on parempi olla edes ajattelematta.

Jonnen päätä eivät normaalit sovinnaisuuskäsitykset haittaa. Seuraavaksi hän suunnittelee pystyttävänsä Ikuisen Joulun Aukiolle kymmenmetrisen suklaaputouksen, jossa miehet voisivat nuoleskella suklaalla valeltuja bikiniasuisia tyttöjä. Ihan silleen hyvällä maulla tietenkin, koska kyseessä on koko perheen huvipuisto. Toinen suuri projekti on näyttävä talvipäivänseisauksen juhlakulkue, joka kaipaa vetonauloikseen tissejä ja strippareita.

Kulkueen taiteelliseksi johtajaksi Jonne haluaa entisen pop-prinsessa Molli Niemisen. Nykyisin lapsille suunnattuja klovniohjelmia pyörittävä Molli kuitenkin vihaa joulua eikä halua olla missään tekemisissä Jonnen kanssa. Mitä ilmeisimmin kaksikolla on yhteistä historiaa, joka liittyy Länsi-Kyykkäällä aikoinaan sijainneeseen nuorten taideterapialaitokseen ja sen synkkiin salaisuuksiin.

Kun Mollin aviomies joutuu vakavaan onnettomuuteen, on naisen pakko luopua periaatteistaan ja astua lapsineen pedon kitaan.

Kirjan alkupuolella pinnalla on piikittely, jossa sanan säilällä sivallellaan niin kulutusjuhlia, musiikkiteollisuutta, perhetraditioita kuin sairaalakulttuuriakin. Vähitellen Mantelimaan arvoitukset ja selkeät kauhuvivahteet nousevat yhä suurempaan osaan. Mistä tulevat rahat, joilla prameaa huvipuistoa pyöritetään taantuvassa Suomessa? Millainen pahuus vaanii jouluisen ihmemaan uumenissa? Kuinka hahmot kytkeytyvät tappavan Antipukin raakaan tarinaan?

Supisen teksti soljuu vaivattoman sutjakkaasti, joten 300-sivuisen romaanin lukemiseen ei montaa hetkeä vierähdä. Henkilökuvaukseen ja hahmojen tunnetiloihin paneudutaan riittävästi, joten se puoli toimii hyvin.

Kerrontaa olisi kuitenkin voinut terävöittää, sillä nyt pipareita leivotaan vähän turhankin laajalla kaulimella. Kun yhteiskunnallisen satiirin, fantastisen jännitysjuonen ja absurdien yksityiskohtien rinnalla on perhedraamaa, kasvukertomusta, lapsenhoitopulmia, sairaalakuntoutusta, taideterapiaa, ongelmanuorisoa, seksuaalisuutta ja stressiraivareita, alkaa kuppi valua jo pahasti yli. Myös tarinan loppuhuipennus on kaikkeen pohjustukseen nähden kovin lattea.

Virtaviivaistamalla sekä lopetukseen panostamalla Mantelimaasta olisi saanut huomattavasti vahvemman romaanin. Omaperäisen otteen ja mainioiden oivallusten ansiosta se on nytkin lukemisen arvoinen teos.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/15.