Kolumni – Pääkirjoitus 2/23

Kulttuuri ja ajattelun vapaus ottavat nyt iskuja poliittisen kentän jokaiselta äärilaidalta.

Yhdet kieltävät kirjoja, jotka sisältävät ”vääränlaisia” käsityksiä ihmisistä ja yhteiskunnista. Toiset sensuroivat urakalla vanhoja klassikoita ”sensitiivisyyden” nimissä. Kolmannet haluavat viedä valtion tuen kaikelta sellaiselta taiteelta, joka herättää ajatuksia.

Jokainen näistä suuntauksista edustaa sielutonta pahuutta, josta ei ole pitkä matka natsi-Saksan kirjarovioihin ja rappiotaide-käsitteeseen.

Mitä olisikaan elämä ilman haastavaa, älykästä ja korkealentoista spekulatiivista fiktiota? No harmaata ja ahdistavaa tietenkin. Hyvä spefi ravistelee ajatuksia ja saa aivosolut laulamaan; auttaa näkemään asioita uusista kulmista ja kyseenalaistamaan vanhoja ”totuuksia”.

Tätä teki aikoinaan myös Iain M. Banks. Yllättäen hän valitsi yhteiskunnallisesti kantaaottavien tarinoidensa välineeksi avaruusoopperan, jota pidettiin tuolloin ummehtuneena ja takapajuisena kirjallisuudenlajina. Esimerkillään hän modernisoi koko avaruusoopperan käsitteen ja avasi portin lukuisille häntä seuranneille kirjailijoille.

Saavutuksen kunniaksi teemme nyt aikahypyn menneisyyteen ja selvitämme, mitä Banks itse ajatteli omista teoksistaan. Iain M. Banks – Jättimäisiä avaruusaluksia ja timanttisia ajatuksia -haastattelun materiaalit ovat kotoisin vuosilta 1991 ja 1995, eikä niitä ole aiemmin julkaistu painetussa muodossa – suurinta osaa ei missään muodossa.

Teeman ajankohtaisuutta lisää se, että Banksin kolme varhaisinta Kulttuuri-avaruusoopperaa julkaistaan vuoden sisällä korjattuina suomennoksina. Niistä ensimmäinen, Muista Flebasta, on jo ilmestynytkin.

Menneen maailman maisemissa liikkuu myös Puupäähatulla palkitun Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -sarjakuva. Vuonna 2019 käynnistynyt upea jatkosarja saa tässä numerossa 14-sivuisen päätöksensä. Tapauksen kunniaksi Kivi muistelee omassa artikkelissaan niin Lev Termenin elämää kuin sarjakuvansa mutkikasta syntyhistoriaa. Pistäkää thereminit soimaan!

Kotimaisena fiktiona lehdestä löytyy maailmallakin menestyneen Ville Meriläisen Mäntyneidon lehto -novelli. Lisäksi tarjolla on laaja kattaus kirja-, elokuva- ja sarjakuva-arvosteluja.

Kun ammunta lakkaa, ruttopojat, pirstoutumatyttö ja aaveiden yhteisö leijuvat täystuhon pilvessä kuin vääjäämättä luhistuvat lyijypallot.

Kesäisiä lukuhetkiä!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 2/19

TV219KansiAweb

Kaislikossa suhisee ja Euroopassa kuhisee. Euroopan unioni on mahdollistanut yksinomaan positiivisen kehityksen, mutta silti opportunistiset populistipellet ovat saaneet nostatettua kansaa EU:ta vastaan. Tämän he ovat tehneet korostamalla äärinationalistista ajattelua sekä tarjoilemalla yksinkertaistetun valheellisia vastauksia monimutkaisiin kansainvälisiin kysymyksiin.

Lopputulos on ollut rumaa katsottavaa. Isossa-Britanniassa sahataan omaa oksaa brexitin muodossa. Parikin entistä itäblokin maata on ajautunut kansalaistensa perusoikeuksia polkevien hallitusten moukaroitavaksi. Äärioikeisto kerää ääniä siellä sun täällä. Samalla Venäjä tekee kaikkensa horjuttaakseen Euroopan yhtenäisyyttä ja kiinalainen raha toteuttaa vapaasti omia strategisia suunnitelmiaan.

Tilanne alkaa muistuttaa yhä enemmän kehityskulkuja, jotka johtivat brittikirjailija Dave Hutchinsonin Murtunut Eurooppa -sarjassa kuvattuun lähitulevaisuuteen. Eurooppaan, jossa EU on kuihtunut olemattomiin ja kansallisvaltiot ovat pystyttäneet jälleen omat rajansa. Maailmaan, jossa kaikki ajavat vain omaan etuaan. Arkeen, jossa matkustamista rajoittavat passi- ja tullimuodollisuudet.

Ja koska olen elänyt pitkään Euroopassa, jossa EU oli vasta kaukainen haave, voin vakuuttaa, ettei entiseen malliin kannata palata. Nykypäivään verrattuna 1980-luvun Suomi ja Eurooppa olivat monin tavoin silkkaa kakkelia.

Tästä huolimatta Hutchinsonin kirjasarja on vallan makoisaa luettavaa. Teokset yhdistelevät hienosti kimurantteja vakoojadekkarijuonia, huikeita scifi-idiksiä ja tunteisiin vetoavaa henkilökuvausta. Hutchinsonin tuotantoon paneudutaan laajassa artikkelissa, jota täydentävät sekä miehen haastattelu että novellisuomennos.

Kotimaisista nimistä nostamme tällä kertaa esiin suomalaisen kauhukirjallisuuden kruunaamattoman kuninkaan, Marko Hautalan, sekä englanninkielisillä markkinoilla menestyneen Ville Meriläisen. Hautala tunnetaan mestarillisista kauhuromaaneistaan, kun taas Meriläinen on tähän mennessä ollut esillä lähinnä novelliensa kautta.

Lukuisten kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvostelujen lisäksi lehdestä löytyy myös Petri Hiltusen ja Nalle Virolaisen Foliohatun alla -palsta. Riemastuttavien leffamielipuolten käsittelyyn on päätynyt Ridley Scottin Prometheus-elokuva, jossa riittääkin kaiveltavaa vaikka muille jakaa.

Ja sitten ei muuta kuin valmistautumaan heinäkuun alussa Jyväskylässä järjestettävään Finncon-festivaaliin!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/19.

3_sisallys219WEB kopio