Toni Jerrman

Elokuvat – The Marvels

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , ,

The Marvels

Nia DaCostan ohjaama The Marvels on flopannut urakalla niin meillä kuin maailmallakin. Etukäteen kuvittelin, ettei tämä välttämättä kerro mitään elokuvan laadusta. Ehkä kyseessä on yleinen kyllästyminen supertrikooleffoihin? Tai sitten idioottifanien masinoima boikotti naissankareita kohtaan? Mutta ei. The Marvels vain yksinkertaisesti on totaalista tuubaa ilman järjen häivääkään. Lisäksi elokuvan tarina ja sitä kuljettavat henkilöhahmot ovat täysin käsittämättömiä, jos ei osaa ulkoa lukuisia aiempia elokuvia ja televisiosarjoja. Toisaalta uudetkin hahmot jäävät taustoiltaan tyhjän päälle.

Elokuva alkaa prologilla, jossa joku Dar-Benn (Zawe Ashton) kaivaa kamuineen jostain kuusta esiin jonkun muinaisen rannekkeen. Niitä olisi pitänyt löytyä kaksi, joten hän ei ole tyytyväinen. Yksikin ranneke ja Dar-Bennin supermoukari riittävät kuitenkin repimään railoja avaruutta täplittäviin madonreikäportteihin, joita eri rodut käyttävät avaruudessa matkustamiseen. Niinpä niin.

Myöhemmin paljastuu, että Dar-Benn on krii-sotureiden johtaja, joka haluaa palauttaa pahasti kärsineelle Hala-kotiplaneetalleen ilmakehän, meret ja auringon. Näiden menetys on jonkin selittämättömän tapahtumaketjun kautta Kapteeni Marvelin (Brie Larson) vika. Tämän vuoksi Dar-Benn käy varastamassa ilmakehän ja muut tykötarpeet juurikin niiltä planeetoilta, joita Kapteeni on kutsunut kodikseen. Jaahas.

Ennen kuin näin pitkälle päästään, tavataan kaksi ihmissupersankaria. Kamala Khan (Iman Vellani) – aka Ms. Marvel – on Kapteeni Marvelia fanittava teinityttö, jolla on ranteessaan mummon postittama ranneke. Ja hui, se on aivan samanlainen kuin Dar-Bennin kuusta löytämä!

Monica Rambeau (Teyonah Parris) on puolestaan nuori nainen, joka tunsi Kapteeni Marvelin lapsuudessaan. Nyt hän on saanut jostain supervoimat ja toimii avaruusasemalla kekkaloivan Nick Furyn (Samuel L. Jackson) alaisena. Jotenkin hahmon taustatarinaan kytkeytyy myös hänen kuollut äitinsä. Ja kun nyt sukulaiset tulivat puheeksi, niin mainittakoon, että elokuvan huumoriaspektista vastaa Kamala Khanin hupsu perhe, joka on kovin huolissaan tytön avaruusseikkailuista.

Toiminta käynnistyy, kun teleportaatioporttisysteemi alkaa horjua Dar-Bennin toimien seurauksena. Ja tapahtuipa niinä päivinä, että voimiaan käyttäessään Kapteeni Marvel, Ms. Marvel ja Monica Rambeau vaihtavat välittömästi paikkojaan. Niinpä jo muutenkin sekavasti toteutetut taistelukohtaukset muuttuvat entistäkin sotkuisemmiksi – ja näitähän riittää, koska itse juonikuvio on hetkessä hotkittu.

On pakko ihmetellä isoon ääneen, kuinka näin kälyinen elokuva on ylipäätään tehty – tai kehdattu laskea levitykseen. Koko soppa on silkkaa häkeltynyttä sekundaa, ilman yhtään hyvää ideaa. Intomielistä Kamala Khania lukuunottamatta aivan kaikki leffan hahmot jäävät unohdettavan mitättömiksi. Tai no, Dar-Benn pysyy hetken mielessä, koska häntä näyttelevä Zawe Ashton näyttää jatkuvasti siltä kuin olisi juuri oksentamaisillaan. Pahimman revin hiukseni irti -hetken tarjoilee kuitenkin planeetta, jonka asukkaat esittävät jokaisen repliikkinsä musikaalityyliin laulamalla. Mitä hittoa!

Superkakkelia, piste.

Toni Jerrman

Uutiset – Night Visions: Maximum Halloween 3023

tonitahtivaeltaja Uutiset , , ,

Night Visions – Maximum Halloween 3023

Ensi viikolla, eli tarkemmin sanottuna 15.–19.11., helsinkiläisiä genre-elokuvafaneja hellitään maittavalla kattauksella uusia ja vanhoja scifi-, kauhu-, toiminta- ja kalkkunaleffoja. Night Visions – Maximum Halloween 3023 -filmifestari tuo Kinopalatsin valkokankaille peräti 40 elokuvaa, joita tuskin toiste nähdään suomalaisissa leffateattereissa. Niinpä tilaisuuteen kannattaa iskeä kuin sika limppuun.

Koska kaikkia tarjolla olevia elokuvia ei mitenkään ehdi katsomaan, niin nostettakoon tässä postauksessa esiin Yön kuvien tuoreet scifi-leffat. Näillä pääsee festarikokemuksessa alkuun, ja sitten päälle voi ladata mittavat määrät kauhua, toimintaa ja kalkkunoita oman maun mukaan.

The Animal Kingdom (2023)
Thomas Cailleyn ohjaamassa ranskalaisdystopiassa tauti muuttaa sairastuneet vähitellen eläimiksi.

Apocalypse Clown (2023)
George Kanen mustassa irlantilaiskomediassa klovnit joutuvat kohtaaman maailmanlopun maisemat.

Concrete Utopia (2023)
Yhteiskunnalisen scifin helmeksi kutsutussa eteläkorealaisessa leffassa eletään suuren tuhon jälkeisessä maailmassa.

Hostile Dimensions (2023)
Graham Hughesin brittielokuvassa Emily löytää oven, joka paljastuu portiksi toiseen todellisuuteen.

Restore Point (2023)
Robert Hlozin lähitulevaisuuteen sijoittuvassa dystopiassa terroristit haluavat pysäyttää systeemin, jonka avulla kuolleet herätetään takaisin henkiin.

River (2023)
Pieni japanilainen kylpylälaakso asukkaineen päätyy kahden minuutin aikaluuppiin. Käsikirjoittana Summer Time Machine Bluesista tuttu Makoto Ueda.

You Can Call Me Bill (2023)
Star Trek -legenda William Shatnerin muotokuva on paljon monitasoisempi kuin voisi odottaa.

Kaikki Night Visions -leffojen esittelyt löytyvät täältä.

Toni Jerrman

Sarjakuvat – Roy Thomas, Neal Adams & John Buscema: Kostajat – Krii-Skrull-sota

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Roy Thomas, Neal Adams & John Buscema
Kostajat: Krii-Skrull-sota
Suom. Jukka Torvinen. Egmont

”Paperista ja musteesta syntyneet sankarit käyvät taistelua, jota he eivät ymmärrä, mutta joka voi olla alkusoittoa… maailmankaikkeuden laajuiselle sodalle ja tuomiopäivälle!”

Marvel-elokuvien suursuosion vanavedessä Egmontin viime vuonna julkaisema Marvel-sarjakuva-albumi Salatut sodat myi loppuun alta aikayksikön. Täytyykin toivoa, että nyt ilmestyneestä Kostajat: Krii-Skrull-sota -teoksesta on otettu niin iso painos, että siitä riittää kaikille halukkaille. Seikkailu on toki nähty aiemminkin suomeksi vuonna 1985, mutta tuolloin kyseessä oli mustavalkoinen Sarjakirja-painos.

Roy Thomasin kirjoittama ja Neal Adamsin sekä John Busceman kuvittama albumiklassikko käynnistyy tekstimuotoon laaditulla selityksellä, jossa kerrotaan, kuinka kertomuksen aloittavaan tilanteeseen on päädytty. Se onkin tarpeen, sillä tarinassa riittää kiitettävän monta kimuraista juonilinjaa.

Perusasetelmassa avaruuden mahtavat sivilisaatiot, kriit ja skrullit, ovat keskenään sotajalalla. Sijaintinsa takia Maapallosta tulee keskeinen pelinappula tässä galaktisen mittaluokan pelissä. Ja aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi tekemistä, Kostajat saavat kimppuunsa myös palavasieluisen poliitikon, joka lietsoo supersankarien vastaista ilmapiiriä ja pistää kaikkensa peliin Kostajien vangitsemiseksi.

Lisäksi kuvioihin luikahtaa Epäinhimillisiksi kutsuttua superkansaa heilutteleva vallankaappaus sekä joitain Kostajia riivaavat epäilyt kumppaniensa motiiveista. Kun epäilyn siemenet on kerran kylvetty, kaikkia niitä ei ehdi napsia kitaansa edes nälkäinen mustarastas.

Tarjolla on siis aineksia suureen kosmiseen välienselvittelyyn, jossa sankareitamme revitään suuntaan jos toiseenkin. Ihastuttavasti kaikki alkaa kuitenkin hyvin pienen mittakaavan tapahtumista. Kun Vision-androidi kellahtaa kumoon Kostajien tukikohdassa, vain Muurahaismies voi selvittää, mikä on vikana. Fantastic Voyage -leffan (1966) tapaan hän pienentää itsensä mikroskooppiseen kokoon ja lennähtää Visionin scifistisiin sisuksiin etsimään syytä androidin elottomuudelle. Rulaa ihan ehdottomasti.

Jatkossa matkataan jopa käymättömille korpimaille, joten avaruustaisteluista ei tule pulaa. Mutta toisin kuin usein, tarinan keskiössä eivät ole turpakäräjät, vaan persoonallisiksi rakennettujen hahmojen kyky selvittää ongelmat älynsä ja voimiensa avulla. Kerronta on myös niin täynnä käänteitä ja yksityiskohtia, että lukukokemus pistää mielikuvituksen laulamaan. Juuri näin on pakahduttavia tunteita soitteleva eeppinen supersankaritaru luotava.

Sarjakuvan taide on oman aikakautensa supersankariseikkailujen aatelia. Sekä Adams että Buscema hallitsevat suvereenisti niin hahmojen kuin scifististen laitteiden ja ympäristöjen kuvittamisen.

Superia dullaa ja pullaa joka lähtöön!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Kirjat – Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun fantasiaseikkailu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Aino Havukainen & Sami Toivonen
Tatun ja Patun fantasiaseikkailu
Otava

”Caicci wihreät jaccarat tahi ballit muuttuwatten myrcyllisicsi.”

Jokainen uusi Tatu ja Patu -kuvakirja antaa aihetta juhlaan. Nyt riemuun on tavallistakin tuhdimmin aineksia, sillä kuten Tatun ja Patun fantasiaseikkailu -nimikin kertoo, Aino Havukainen ja Sami Toivonen ottavat tällä kertaa ilon irti fantasiakirjallisuuden ikiaikaisista rakennuspalikoista.

Outolasta kotoisin olevien veljesten mielilukemistoa ovat Avathorin fantasiamaailmasta kertovat tiiliskiviromaanit. Kirjat pysyvät äärimmäisen jännittävinä, vaikka ne on luettu jo 37 kertaa. Vielä jännittävämmäksi meno muuttuu, kun veljesten peilikaapista (!) avautuu yllättäen portti suoraan Avathoriin. Kuivausvedin ja sähköhammasharja aseinaan Patuman Suihkuvelho ja Tatuman Tahnaparta ovat valmiita syöksymään seikkailuun.

Rohkeille sankareille onkin kysyntää, sillä valtiatar Unan maaginen Alkukivi on varastettu. Pyhän esineen löytäminen on ensiarvoisen tärkeää, joten Alkukiven Seurueeseen liittyvät Patumanin ja Tatumanin ohessa haltia Faralai Tuulentuoma, hiisi Shi’isshi Hiss’iläinen sekä ihan vain ihminen Eya Haukkamieli. Ja sitten lähdetään matkaan halki ihmeellisten maiden ja mantujen.

Havukainen ja Toivonen tuntevat aihepiirinsä läpikotaisin, joten tarinaan on saatu upotettua kaikki fantasiakirjallisuuden kliseet ja tavaramerkit. Aihemaailmalla pilaillaan kuitenkin lämmöllä, joka sulattaa paatuneimmankin fantasiafanin sydämen. Mitä olisikaan möhköfantasia ilman cauhiaita ennustucsia, verenhimoisia hammaspeikkoja tai legendaarisia kypäräsotureita! Kirjan etusivuilta löytyy tietenkin myös kartta, jonka paikannimet saavat mielikuvituksen laulamaan.

Tekijäkaksikon huumori naurattaa ääneen sekä tekstin että kuvituksen saralla. Pikkutarkat piirrokset sisältävät rutkasti hauskoja yksityiskohtia, joten teoksen voi hyvin lukea jopa 37 kertaa ja silti löytää aina uutta ihasteltavaa. Mukana on tietenkin myös lukuisia suoria viittauksia alan klassikoihin, mikä antaa meille fantasiafriikeille lisää bongattavaa.

Jehna ja jebulis!

”Näen edessäni tehtävän, jonka kohtalon sormi on minulle osoittanut. Tehtävän, jonka esi-isieni sielut ovat pienillä kynsillään kaivertaneet riimukirjoituksella muinaisten siirtolohkareiden kylkiin.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen esiintyvät Helsingin Kirjamessuilla kahteen otteeseen Tatun ja Patun fantasiaseikkailu -teokseen liittyen:

To 26.10.2023 13:00–13:30 Senaatintori-lava
La 28.10.2023 11:00–11:30 Kumpula-lava

Elokuvat – Summer Time Machine Blues (2005)

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , ,

Summer Time Machine Blues
Sama taimu mashin burusu
(UK-versio, blu-ray)

Makoto Uedan käsikirjoittama ja Katsuyuki Motohiron ohjaama japanilaiselokuva Summer Time Machine Blues (2005) heittää peliin riemukkaasti ajassa risteilevän kierrepallon.

Kulttimaineessa oleva filmi kertoo seitsemästä nuorukaisesta, jotka kärvistelevät hellekesän kuumuudessa. Heistä viisi on poikia, jotka kuuluvat koulun scifi-klubiin. Tyttökaksikko harrastaa puolestaan valokuvaamista. Tapahtumien keskipisteessä on kerhohuone, jonka tytöt joutuivat luovuttamaan pojille, koska heidän klubissaan on vähemmän jäseniä. Tyttöjen haltuun on jäänyt vain kerhohuoneen yhteydessä sijaitseva pimiö.

Alkuun kaikki vaikuttaa aivan normaalilta kesäpäivänvietolta, vaikka kuvien taustalla vilahtaakin hetkittäin omalaatuisia yksityiskohtia. Sitten koittaa katastrofaalinen tapahtumasarja, joka etenee vääjäämättömästi kaatuvien dominopalikoiden tapaan. Lopputuloksena klubihuoneen ilmanvaihtolaitteen kaukosäädin lakkaa toimimasta. Ja mitään tämän pahempaa onnettomuutta ei hikeä pukkaavan lämpöaallon aikana voisi edes kuvitella.

Seuraavana päivänä teinit kohtaavat klubihuoneella tuntemattoman tyypin, joka vaikuttaa olevan hämillään aivan kaikesta. Kun hahmo on paennut paikalta, he huomaavat huoneen nurkassa omalaatuisen laitteen, joka muistuttaa vuonna 1960 valmistuneen The Time Machine -elokuvan aikakonetta. Aika nopeasti käy ilmi, että vehje todellakin on toimiva aikakone. Nyt vain pitäisi keksiä sille jotain järkevää käyttöä. Kun viisaat päät lyödään yhteen, syntyy myös nerokas ajatus: jos matkaamme eiliseen, voimme tuoda sieltä ilmanvaihtolaitteen kaukosäätimen ennen kuin se lakkaa toimimasta!

Kuten arvata saattaa, tästä käynnistyy melkoinen tapahtumaralli, jossa tulokkaat yrittävät pysytellä piilossa eilispäivän versioiltaan samalla kun metsästävät ehjää kaukosäädintä. Eri hahmot matkaavat ajassa eestaas, joten pian koossa on sellainen solmukimara, että sen purkaminen käy hetki hetkeltä mahdottomammaksi. Samalla eteen tupsahtavat tietenkin kysymykset siitä, mitä tapahtuu nykyisyydelle, jos ja kun menneisyyttä sorkitaan. Tuhoisan paradoksin mahdollisista seuraamuksista nyt puhumattakaan.

Kepeän viihdyttävästi toteutettu Summer Time Machine Blues rullaa luontevasti eteenpäin ja latoo katsojien eteen lämminhenkistä huumoria, sympaattisia henkilöhahmotelmia sekä yllättäviä juonenkäänteitä. Kokonaisuus on kuin monimutkainen aikamatkapalapeli, jossa palaset notkahtavat yksi toisensa jälkeen kohdalleen. Saavutusta sopii kutsua lähes nerokkaaksi.
Summer Time Machine Blues nousee heittämällä aikamatkaelokuvien aateliin!

Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät •••

Käsikirjoittaja Makoto Uedan puolituntisesta haastattelusta selviää, että elokuva perustuu hänen ja kiotolaisen Europe Kikaku -teatteriryhmän luomaan hittinäytelmään. Samalla tarkastellaan mm. niitä ongelmia ja uusia mahdollisuuksia, joita syntyi, kun yhden huoneen näytelmä siirrettiin valkokankaille. Tarjolla on myös 25-minuuttinen kooste, jossa vertaillaan elokuvan ja näytelmän kohtauksia toisiinsa.

Lisäksi levyltä löytyy traileri sekä kaksi Uedan humoristista lyhytelokuvaa opportunistisen aikamatkailun synnyttämistä ongelmista.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Sarjakuvat – Gianfranco Manfredi & Giovanni Freghieri: Tex Willer – Kaksi karkulaista

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Gianfranco Manfredi & Giovanni Freghieri
Tex Willer – Kaksi karkulaista
Suom. Ville Mäkelä. Egmont

Tex Willer -suuralbumi -sarjan tuorein julkaisu on Gianfranco Manfredin käsikirjoittama ja Giovanni Freghierin kuvittama Kaksi karkulaista. Yli 200-sivuinen teos lataa pöytään monipolvisen lännenseikkailun, joka sisältää tiukkaa jännitystä ja komeita visioita.

Tarinassa riittää toimijoita. Tex Willerin ja Kit Carsonin ohessa keskeisin on parikymppinen lainsuojaton Billy Cobb. Hän on ryövännyt rosvojoukon rahat ja pakenee nyt takaa-ajajia henkensä edestä Josephine-rakkaansa kanssa. Nuorenparin perässä ovat väkivaltaisen Wade Gormanin johtaman rikollisjengin lisäksi hautojakin ryöstelevä palkkionmetsästäjä Jeff Barnes kumppaneineen.

Rakastavaisten jäljillä hiihtelevät tietenkin myös Tex ja Kit – ja vain he voivat pelastaa Billyn ja Josephinen tappavalta lyijymyrkytykseltä.

Kun vielä sivuosissakin nähdään monta värikästä tyyppiä, on sarjakuvan hahmokaarti vähintäänkin kohdillaan. Myös juonikuvio rullaa nautinnollisesti paikasta ja käänteestä toiseen. Aina ei tarvitse edes juosta ja puhkua eteenpäin, kun kulissit ovat näin hyvässä kuosissa.

Lopullisesti laadun takeena toimii Freghierin taide, joka on dynaamista ja klassisen huoliteltua. Näin taitavaa mustavalkografiikkaa hienoine viivavarjostuksineen tehdään tänä päivänä enää harvoin, joten mielikuvat kurkottavatkin automaattisesti vanhojen mestaritaiteilijoiden suuntaan. Tämä näkemys saa tukea Freghierin haastattelusta, jossa hän mainitsee tärkeimmäksi esikuvakseen legendaarisen Alex Raymondin.

Täyttä timanttia!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Elokuvat – Rakkautta & Anarkiaa 2023 -tärpit

tonitahtivaeltaja Uutiset , , ,

Rakkautta & Anarkiaa 2023 -tärpit

Ilman rakkautta ja anarkiaa ei ole elämää. Tämän todistaa myös Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaali, joka vyöryttää 14.–24.9. Helsingin valkokankaat täyteen tuoreita elokuvahelmiä.

Tarjolla on vanhaan tuttuun tapaan satoja pitkiä ja lyhyitä filmejä, joista suurin osa nähdään suomalaisissa elokuvateattereissa vain nyt. Niinpä itsensä kannattaa monistaa, jotta ehtii katsoa niistä mahdollisimman monta.

Henkilökohtaisesti löysin ohjelmakatalogista yli 50 elokuvaa, jotka haluaisin välttämättä nähdä. Koska nyt ollaan kuitenkin Tähtivaeltajablogissa, listaan tähän niistä vai ne, jotka liippaavat likeltä Tähtivaeltajan aihepiirejä.

Kussakin osiossa edetään virallisessa aakkosjärjestyksessä. Galaktisen lain mukaan listassa täytyy olla tasan 20 elokuvaa, joten siitä on pakko pitää kiinni. Mutta pidemmittä puheitta filmejä kehiin!

Scifi

Animalia (2023)
Marokkoon sijoittuva elokuva yhdistää samaan yhteiskuntakriittiseen katselmukseen raskaana olevan naisen, emansipaation ja tähdistä saapuvat avaruusvierailijat. Yhdistelmä on niin surrealistinen, että täytyyhän lopputulos tsekata!

Lola (2022)
Andrew Leggen 1940-luvulle sijoittuvassa mustavalkoisessa leffassa sisarukset keksivät laitteen, joka sieppaa radio- ja televisiolähetyksiä tulevaisuudesta. Budjetin minimalistisuus onnistutaan aina väliin kääntämään kekseliääksi kerronnaksi. Kuinka käy nyt?

The Pod Generation (2023)
Lähitulevaisuudessa raskauden voi jakaa keinotekoisten kohtujen avulla. Teknologiset edistysaskeleet ovat muutenkin hämärtäneet otetta elämän inhimillisestä puolesta. Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Sophie Barthes.

Poor Things (2023)
Yorgos Lanthimosin ohjaama irlantilaisfilmi pohjautuu Tähtivaeltajassa 1/02 esitellyn kulttikirjailija Alasdair Grayn romaaniin. Luvassa kutkuttavan scifistinen juonikuvio sekä steampunk-henkistä visualisointia. Jess! Jess!

The Survival of Kindness (2022)
Australialaisen Rolf de Heerin kirjoittama ja ohjaama filmi kuljettaa katsojat suuren katastrofin jälkeiseen maailmaan, jossa valtaapitävät kohtelevat muita ihmisiä orjinaan. Julma todellisuus takaa ainakin sen, että dystopiapisteet napataan kotiin.

Kauhu

The Edge of Shadows (2022)
Malik Kleistin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva sijoittuu Grönlannin syrjäseuduille. Spefi-tvistin tarinaan tuovat paikallisesta mytologiasta ammennetut hirviöt. Eipä heti tule mieleen toista Grönlannissa tapahtuvaa kauhuleffaa!

In Flames (2023)
Pahat voimat ahdistelevat äitiä ja tytärtä pakistanilais-kanadalaisen Zarrar Kahnin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa kauhudraamassa. Samalla mukaan ui vahvaa yhteiskunnallista kommentaaria naisia alistavista säännöistä ja tavoista.

Nightsiren (2022)
Folk-kauhudraamaksi tituleerattu, Slovakiasta kotoisin oleva elokuva vaikuttaa kuvastoltaan kiehtovalta. Tarjolla noituutta, kostoa ja älykästä jännitystä. Kuinka omintakeiset naiset pärjäävät vanhoillisessa kyläyhteisössä?

Tesis (1996)
Espanjalaisen Alejandro Amenábar esikoiselokuva esitettiin R&A-festareilla ensimmäistä kertaa vuonna 1996. Tuolloin totesin Tähtivaeltajan sivuilla, että filmi on tehty vahvalla ammattitaidolla ja kauhukohtauksiin on saatu piinaavaakin jännitystä.

Sorcery (2023)
1800-luvun lopulla, Chileen kuuluvalla saarella kristityt uudisasukkaat ja paikalliset alkuperäisasukkaat päätyvät tukkanuottaisille. Christopher Murrayn filmi kurottaa myös noituuden, faabeleiden ja fantasiatarinoiden suuntaan.

Aasia

The Grandmaster (2013)
Aina kannattaa ottaa tilaisuudesta vaari, kun tarjolla on mahdollisuus nähdä isolta valkokankaalta mestarillisen Wong Kar-wain kymmenen vuoden takainen klassikko! Legendaarista Ip Man -mestaria näyttelee aina yhtä taitava Tony Leung.

The Invisible Fight (2023)
No ei nyt aidosti Aasiaa, mutta kuten Janne Sundqvist toteaa festarikatalogissa: ”Mikä yhdistää kung-fua, Jeesusta ja Black Sabbathia? Ainakin virolaisen Rainer Sarnetin uusi komedia, jossa 1970-luvun Neuvostoliiton vainoamat ortodoksi-kung-fu-munkit liitelevät luostarin kattokruunuissa, kaahaavat neukkuautoilla ja kilvoittelevat kohti taistelulajin täydellistä hallintaa.” Jehnaa!

Hunt (2022)
Koreasta kajahtaa! Lee Jung-jaen ohjaamassa toimintamätössä Etelä-Korean agentit etsivät joukkoonsa soluttautunutta pohjoiskorealaista vakoojaa. Kaiken taustalla on poliittinen kuohunta 1980-luvun alun Etelä-Koreassa. Juonessa piisaa salaisuuksia.

Kubi (2023)
Legendaarisen Takeshi Kitanon ohjaamassa ja käsikirjoittamassa historiallisessa elokuvassa käydään valtataisteluita, joten ainakaan verestä ja juonitteluista ei tule pulaa. Kun sotaherrat iskevät ison vaihteen silmään, kyynisyys ja komiikka kohtaavat.

Monster (2023)
Japanilaisen Hirokazu Kore-edan ohjaamat elokuvat ovat aina tapauksia. Tällä kertaa keskiössä ovat perhesuhteet ja lasten mielikuvitusmaailmat. Kehuja on sadellut jokaisesta mahdollisesta suunnasta, joten pakkohan tämän on toimia.

Animaatio

Art College 1994 (2023)
1990-luvulle sijoittuva kiinalaisanimaatio taidekoulun oppilaista, jotka etsivät omaa tietään ja haaveilevat menestyksestä. Päämäärättömyyttä, jutustelua ja kaljaa piisaa yleismaailmalliseksi kutsutussa, Liu Jianin ohjaamassa elokuvassa.

Blind Willow, Sleeping Woman (2022)
Leffasävellyksistäänkin tunnetun Pierre Földesin esikoisanimaation tapahtumat sijoittuvat Japaniin, sillä tarinoiden pohjina ovat toimineet Haruki Murakamin novellit. Kun Murakamin tuotannon tuntee, niin luvassa lienee mieltä ja aivoja kivasti soittelevia uuskummia kertomuksia.

Funny Pages (2022)
Owen Klinen leffa ei tietenkään ole animaatio, mutta humpsahti nyt tähän kategoriaan, koska kertoo sarjakuvataiteilijan urasta haaveilevasta teinistä. Kajahtanutta huumoria, intomielisiä nörttejä ja sarjakuvia, mikäs sen mukavampaa!

Marcel the Shell with Shoes On (2021)
Jos mokumentti kertoo pienestä yksisilmäisestä simpukankuoresta, jolla on jalassaan kengät, niin täytyyhän se katsoa! Varsinkin kun minisankari elää ihmisasunnossa, jonka kokoluokka on otuksella vallan haasteellinen. Jo traileri rulaa.

White Plastic Sky (2023)
Vuoden 2123 post-apokalyptiseen Budapestiin sijoittuva dystopia kertoo nuoresta pariskunnasta ja maailmasta, jossa ihmisten elinikää säännöstellään valtion toimesta. Rotoskooppitekniikalla luodun filmin visuaalinen ulkoasu lumoaa. Ihan nakkipakko!

Lisäksi underissa puplaavat sellaiset lyhytelokuvasetit kuin Animatrics Fresh Picks, Do Androids Dream?, Night Visions esittää, Silmäkarkkia ja Synkkiä satuja uskaliaille aikuisille.

Täydellinen lista kaikista esitettävistä leffoista löytyy tietenkin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien omalta sivulta.

Eipä sitten muuta kuin aikatauluja rustaamaan!

Toni Jerrman

Kirjat – J. S. Meresmaa & Anni Kuu Nupponen (toim.): Tinarinnat – Kalevalan naisten uudet tarinat

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , , , , , ,

J. S. Meresmaa & Anni Kuu Nupponen (toim.)
Tinarinnat – Kalevalan naisten uudet tarinat
Hertta

Tinarinnat-antologia sisältää 11 kotimaista novellia, jotka kertovat Kalevalassa esiintyneiden naisten tarinat tuoreesta tulokulmasta. Idea on sekä herkullinen että tarpeellinen, sillä kuten J. S. Meresmaa toteaa pätevässä esipuheessaan, naisten osa Kalevalan runoissa on lähes aina miehille alisteinen. Sankareiden hääriessä mailla ja mannuilla naiset jäävät usein nimettömiksi ja heidän yksiulotteinen roolinsa on olla joko äiti, tytär, vaimo tai palkintopysti. Tässä kirjassa Kalevalan naiset saavat vihdoin suunvuoron.

Antologian käynnistää Emmi Itärannan loistelias Taivasta silpovat siivet. Siinä Louhi, Pohjolan emäntä, kertoo omin sanoin raastavasta elämästään ja velvollisuudentunnostaan. Hänen versionsa antaa tutuille tapahtumille aivan uudenlaiset taustat ja motiivit. Samalla kertoja kumoaa aiemmin levitetyt valheet ja viekkaudet. Silkasta valkopesusta ei kuitenkaan ole kyse, sillä Louhi myöntää myös omat virheensä, jotka edesauttoivat tragedian synnyssä.

Taivasta silpovat siivet kulkee kuin unelma. Itärannan kieli on soljuvan kaunista ja tavoittaa hienosti iättömän kansantarun tunnelman – hihityttävän ironisia piikkejäkään unohtamatta.

Seuraavilla kirjoittajilla on varsin epäkiitollinen tehtävä, sillä heidän tarinoitaan tulee väkisinkin verranneeksi Itärannan saavutukseen – ja siinä kisassa mikä tahansa novelli kalpenee. Asiaa ei auta, että kertomusten tematiikatkin kulkevat suhteellisen samankaltaisilla laduilla. Niinpä seuraavaa kirkkaana loistavaa helmeä saadaan odottaa aina Solina Riekkolan Kalma päätä kallistavi -novelliin asti.

Riekkolan tarinan päähenkilö on Tuonen tytti, joka kuljettaa menehtyneet kuolemanvirran tuolle puolen. Nykypäivään sijoittuvaan humoristiseen kertomukseen tuo aivan uutta verta se, että päähenkilö avustaa työkseen oikeuslääkäriä ruumiinavauksissa. Muiden poistuttua paikalta on vihdoin vuorossa kylmiöön suljettujen kalmojen saattaminen Tuonelan puutarhaan.

Tarinan toimivuuden takaavat päähenkilön suorasukainen luonne sekä pari uteliaisuuteensa kompastuvaa hauskaa sivuhenkilöä.

Useammassakin antologian tarinassa liikutaan scifi-maisemissa. Anne Leinosen Vilua hohkaa hopea on erinomainen kertomus Annikista, seppä Ilmarisen siskosta. Selväksi käy, että miehisille paheille altis teknoseppä tuskin saisi mitään aikaiseksi ilman taitavan siskonsa panosta. Lisävirtaa tarinaan tuo muskelimiesten kanssa paikalle porhaltava Pohjantähden kovapintainen Emäntä sekä hienomekaaninen Irina, Ilmarisen kuolleen vaimon korvike.

Vaikuttavaan kerrontaan yltää myös Tiina Raevaaran Saaren neidot, kauan kasvaneet -novelli. Huikeassa visiossa aikajana kulkee Kalevalan ajoista kaukaiseen tulevaisuuteen. Kokemustensa myötä kyyniseksi muuttunut Kyllikki on vuosien saatossa nähnyt miesten typeryyden tuhoisat seuraukset ja päättänyt siskoineen tehdä asialle jotain. Paljon on saatu aikaan, mutta vielä on sarkaa kynnettävänä – vaikka Kyllikin itsensä onkin jo aika poistua näyttämöltä. Pelittää kuin häkä!

Kokoelman päättää Magdalena Hain Veen emonen, ilman impi, Ilma-Tarin kätilö. Itärannan tarinan kanssa se on antologian huumaavin lukukokemus. Aivonystyröitä kutitteleva novelli ottaa omintakeisuudesta niskalenkin ja kuljettaa lukijat tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on levittäytynyt avaruuteen itsensä uudelleensynnyttävien sukupolvialusten tuella. Pienestä näkökulmasta ponnistava tarina kasvaa mittaansa suuremmaksi näkemykseksi toivosta, muutoksesta ja aikakausien jatkumosta.

Kirja sisältää myös jokaista tarinaa kuvastavan onnistuneen kuvituskuvan sekä lyhyen esittelyn kunkin keskushahmon roolista alkuperäisessä Kalevalassa.

Kokonaisuutena Tinarinnat on vahva ja oivaltava teos, jonka vietäväksi on hyvä heittäytyä. Olen vakuuttunut, että useampikin näistä novelleista nähdään ensi vuonna Atorox-palkinnon ehdokaslistalla, ja ihmeissäni, jos näin ei käy.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Kolumni – Pääkirjoitus 3/23

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , ,

Dystopiat lähitulevaisuuden synkästä todellisuudesta ovat olleet tieteiskirjallisuuden valtavirtaa jo toistakymmentä vuotta. Trendiä ovat viime aikoina vain vahvistaneet ilmastonmuutoksen seuraukset, koronapandemia, luontokato, Donald Trumpin presidenttikausi, Venäjän hyökkäyssota, poliittisten ääriliikkeiden nousu, sosiaalisen median ruokkima vastakkainasettelu sekä nationalistisen ja totalitaarisen ajattelun leviäminen.

Tällaisessa ilmapiirissä on vaikea uskoa parempaan tulevaisuuteen, ja tunnelmat heijastuvat tietysti myös kirjallisuuteen: koetaanhan dystopiat varoituksina siitä, mihin olemme menossa, jos negatiivisia kehityskulkuja ei pysäytetä tai asioihin puututa ajoissa.

Tieteiskirjallisuus voi toki tutkia myös vaihtoehtoisia kehitystrendejä. Luoda näkymiä siitä, millainen voisi olla aidosti kestävä ja tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa optimismi ja ilo ovat korvanneet vihan, ahneuden ja vallanhimon. Tähän teemaan on tarttunut Mia Myllymäki, jonka tuorein romaani, Huomistarhuri, kertoo suuren katastrofin jälkeisestä uudesta alusta. Kuten hän tässä lehdessä julkaistavassa haastattelussa toteaa, pessimistinen ajattelu ruokkii vain epätoivoa, mutta kirjailijalla on mahdollisuus herätellä ihmisiä näkemään myös toivon sekä reitin kohti parempaa maailmaa.

Biologinen ja sosiaalinen sukupuoli maailmaa rakentamassa -artikkelissaan Cheryl Morgan kritisoi sitä, kuinka useat tieteiskirjailijat tyytyvät avaruusmuukalaisia kuvatessaan turhan ihmismäisiin luomuksiin. Jo meidän planeettamme eläinkunta kuitenkin osoittaa, kuinka moneen malliin luonto taipuu puhuttaessa vaikkapa seksuaalisuudesta tai sukupuolten kirjosta. Esiin nostetaan myös kirjoja, joissa tekijät ovat päästäneet irti luutuneista kliseistä ja tajunneet todellisuuden loputtoman monimuotoisuuden.

Fiktiivisistä supersankareista esiteltäväksi on tällä kertaa valittu luonteeltaan ja arvoiltaan ristiriitainen Rauhantekijä. Hän on puolustanut rauhaa omilla erikoisilla tavoillaan sarjakuvien sivuilla jo yli 50 vuoden ajan. Viime aikoina rauhan nimeen vannova herra on esiintynyt myös The Suicide Squad -elokuvassa sekä ikiomassa tv-sarjassaan. Tässä numerossa käymme läpi Rauhantekijän omalaatuisen hilpeät inkarnaatiot.

Lehden novelliosiosta vastaa zimbabwelainen T. L. Huchu, joka asuu nykyisin Edinburghissa. Hänen Egoli-tarinansa yhdistää herkkävireisesti afrikkalaisen maaseudun maanläheisyyden vanhoihin kansantaruihin ja avaruuden valloitukseen: ”Kun isoäiti kertoi sinulle tämän tarinan, olit siinä iässä, jossa oli mahdotonta erot­taa mikä oli totta ja mikä tarua, sillä sellaista on lap­suuden taika.”

Dvd-palstalle on päätynyt useitakin merkkiteoksia. Mukana on kaksi varhaista tieteis- ja kauhuelokuvaklassikkoa, jotka on vihdoin saatu jälleen ihmisten ulottuville. Vaikuttavia katselukokemuksia tarjoilevat myös mm. kieroon kasvanutta seksuaalisuutta ja hyytävää ahdistusta kuvaava Who Killed Teddy Bear, totalitaarisen lähitulevaisuuteen sijoittuva Murder in a Blue World sekä saastuttavia teknologioita ja lihansyöntiä kritisoiva Doctor Who -jakso 1970-luvun alusta.

Mikäli suunnitelmat pitävät kutinsa, niin seuraavissa numeroissa valokeilaan nousevat mm. Martha Wells, Ada Palmer, Tade Thompson ja Ramsey Campbell. Luvassa on myös katsaus uusiin spefi-televisiosarjoihin, vartijavetoinen Teräslilja sekä kaikkea muuta maittavaa.

Toni Jerrman

Elokuvat – Talk to Me

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , ,

Talk to Me

Danny ja Michael Philippoun ohjaama australialainen Talk to Me on kiitettävän omaperäistä teinikauhua – ja nuoretkin ovat tällä kertaa lähempänä kahtakymmentä kuin viittätoista ikävuotta.

Äitinsä pari vuotta aiemmin menettänyt Mia (Sophie Wilde) viettää runsaasti aikaa parhaan ystävänsä Jaden (Alexandra Jensen) luona. Seuraan änkeää usein myös Jaden pikkuveli Riley (Joe Bird), jota Mia pitää lähes omana veljenään. Niinpä Riley otetaan mukaan, kun Mia ja Jade lähtevät paikallisen nuorison suosimiin manausbileisiin. Niiden keskiössä on käden muotoinen palsamoitu taikakalu, jolla voi kutsua kuolleita henkiä omaan ruumiiseensa.

Vähemmän harkitusti teinit ottavat esineestä kaiken ilon irti. Jokainen tarttuu vuorollaan käteen ja päästää kuolleet hetkeksi itseensä. Muilla on sitten hiton hauskaa seurata, kuinka henkilön käytös muuttuu totaalisen sekopäiseksi. Naurunremakoita aiheuttavat kohtaukset kuvataan ja levitetään kaikille tutuille.

Pahojen henkien kanssa pelleily ei ole kuitenkaan silkkaa leikkiä. Sen saavat myös elokuvan nuoret huomata. Hetki hetkeltä filmi vajoaa yhä synkempiin kuvioihin, ja lopulta kauhu on käsinkosketeltavaa. Kuinka päähenkilömme pärjäävät tässä päällekäyvässä höykytyksessä?

Originellin perusidean ja vahvan toteutuksen ohessa filmissä viehättävät outo mutta samalla hyvinkin tehokas ääniraita sekä aidolle maistuva henkilökemia. Hahmojen ratkaisut ja heidän motiivinsa ovat uskottavia silloinkin, kun rajat todellisen ja painajaisen välillä katoavat eikä omiin silmiinsä voi enää luottaa. Myös näyttelijätyöskentely pelittää kuin eläin.

Itsenäisenä teoksena Talk to Me tarjoaa yleisölle uudenlaisen kauhukokemuksen, josta on vaikea olla nauttimatta. Valitettavasti tämäkin mylly on jo nyt päätetty muuttaa moniosaiseksi kassamagneetiksi: luvassa on niin esi- kuin jatko-osakin. Voihan plääh!

Toni Jerrman – 4 tähteä