Sarjakuvavuosi 2022 Amerikassa

Sarjakuvat – W. Haden Blackman & J. H. Williams III: Echolands 1

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

W. Haden Blackman & J. H. Williams III
Echolands 1
Image

”Tervetuloa ajelehtivan oraakkelin majaan. Nyt ymmärrät, että näen ja tiedän kaiken… Ennustin suolaisen ilman, aallot ja kohtalon kovan vaakakupin, jonka painoina toimivat ahneus ja verenhimo!”

J. H. Williams III on aina rikkonut sarjakuvailmaisun perinteitä omintakeisella kuvakerronnalla, joka hakee upeudessa vertaistaan. Tästä käyvät todisteeksi mm. sellaiset sarjakuvat kuin Chase, Promethea, Desolation Jones ja Batwoman. Williamsin ja W. Haden Blackmanin yhdessä luoma Echolands-uutuus ottaa kaiken ilon irti mestaritaiteilijan rajattomista kyvyistä.

Vaakamuodossa julkaistu sarjakuva leviää sivuille ja aukeamille värikkäinä muraaleina, jotka haastavat totutun ruutujaottelun lukemattomin eri tavoin. Sama innovatiivisuus näkyy myös kuvien sisällössä, jossa henkilöt on piirretty mitä moninaisimmin tavoin – jotkut viivapiirroksina, toiset maalattuina, osa mustavalkoisina. Hahmo- ja tyyliskaala kattaa koko populaarikulttuurin kentän manga- ja animevaikutteista yhdysvaltalaissarjakuvan historiaan.

Taiteellisesti sarjassa ihannoidaan niin Jules Vernen luomuksia, Winsor McCayn Pikku Nemoa, Alex Raymondin Flash Gordonia, mustavalkoisia kauhuklassikoita, Jack Kirbyn heeroksia kuin lukuisia muitakin spekulatiivisen fiktion merkkipaaluja.

Ykkösalbumi käynnistyy tilanteesta, jossa punahilkkainen Hope Redwood juoksee takaa-ajajiaan pakoon pitkin fantastisfuturistisen San Franciscon ruuhkaisia katuja. Hän on juuri varastanut kaupunkia yksinvaltiaana johtavalta velholta, Teros Demondilta, arvokkaan jalokiven – vieläpä paljon arvokkaamman kuin hän itse edes tajuaa. Tempauksesta raivostunut Teros lähettää hänen peräänsä sekä kuolonkoirien joukko-osaston että taikuudella luodun tuhovoimaisen tyttärensä.

Ensiaskeleissaan Echolands jää yksinomaan vauhdikkaaksi toimintamätöksi, jossa hahmoihin tai heidän motiiveihinsa ei ehditä paneutua. Sen sijaan esiin vyörytetään mielikuvitusta kutkuttavia ihmeitä toisensa perään. Vähitellen kerronta kuitenkin rauhoittuu ja mukaan ui syvempiä juonikuvioita sekä henkilökuvausta, joka saa lukijan välittämään Hopen ja hänen tovereidensa kohtalosta.

Sarjakuvan hahmokaarti on mainion moninainen. Mukana häärii mm. harmaasävyin toteutettuja vampyyrejä, ihmissusia, Frankensteinin hirviöitä ja aivoja kaipaavia zombeja. Viikinkejä, lännenmiehiä ja aasialaistaistelijoita vilisevää Aarresaarta johtaa puolestaan Zeuksen papittarien kasvattama puolijumala Romulus. Merirosvoista, merihirviöistä ja jättiroboteista nyt puhumattakaan. Ja tämä on vasta pieni pintaraapaisu rikkaan sarjakuvan aivoja soittelevista elementeistä.

Echolands raikaa kuin turbaanikuikka tulen valtakunnassa!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/23 osana 27-sivuista Sarjakuvavuosi 2022 Amerikassa -artikkelia.

Sarjakuvat – Ram V & Filipe Andrade: The Many Deaths of Laila Starr

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

Ram V & Filipe Andrade
The Many Deaths of Laila Starr
Boom!

”Samoihin aikoihin juhlissa ikkunalaudalla istunut tyttö jatkoi putoamistaan ilman halki – kaksi kerrosta oli jo takana ja maa lähestyi kovaa vauhtia.”

Ram V:n käsikirjoittama ja portugalilaisen Filipe Andraden kuvittama The Many Deaths of Laila Starr (Boom!) on tekstiltään, rakenteeltaan ja kuvitukseltaan filosofisen kaunis visio elämästä ja kuolemasta.

Tarinan alussa bisnespukuun sonnustautunut Kuolema kutsutaan hopeisen toimistopilvenpiirtäjän ylimpään kerrokseen. Siellä hän tapaa kolmikasvoisen jumalan, joka toteaa, että vaikka Kuolema onkin ollut firman hommissa jo ikuisuuden, niin nyt hän saa potkut. Ennustusten mukaan on näet syntyvä lapsi, joka tuo ihmisille ikuisen elämän. Niinpä Kuolemalla ei enää ole ihmeempää virkaa. Kultaisena kädenpuristuksena Kuolemalle luvataan tavallinen maallinen elämä ihmisten keskuudessa.

Kuolemaa ei moinen kohtalo voisi vähempää innostaa, joten hän päättää tehdä asialle jotain. Tarkoituksena on tappaa Dariukseksi nimetty ihmelapsi ennen kuin tämä keksii kuolemattomuuden kaavan. Tätä silmälläpitäen Kuolema päättää syntyä ihmiseksi vastikään kuolleen Laila Starrin vartalossa – se kun sattuu olemaan samassa sairaalassa kuin missä Darius on juuri syntynyt. Mutta jopa Kuolemalle viattoman vauvan murhaaminen tuottaa moraalisia ongelmia. Lopulta kaikki päättyy siihen, että Laila/Kuolema menehtyy rekan alle – ja herää vuosia myöhemmin Pranan, elämän jumalan palatsissa.

Tästä käynnistyy Intiaan sijoittuva elämien ja kuolemien kierre, jonka aikana vuodet vierivät ja jonka kuluessa Laila tapaa Dariuksen kerta toisensa jälkeen. Nämä kohtaamiset sekä arki kuolevaisena olentona saavat hänet suhtautumaan olemassaoloon aivan uudella tavalla.

Taianomainen tarina sisältää useita sisäkkäisiä kertomuksia sekä hahmoja, jotka harvemmin pääsevät sarjakuvissa ääneen – kuten vaikkapa vanha kiinalainen temppeli ja Lailan bileissä polttama tupakka. Lopulta haikeansuolaisesta sarjakuvasta kasvaa ylistyslaulu sekä elämälle että kuolemalle.

The Many Deaths of Laila Starr on vaikuttava lukukokemus ja eittämättä yksi vuoden 2022 parhaista amerikkalaissarjakuvista. Tämän herätyksen myötä käsiin on pakko haalia myös muut Ram V:n käsikirjoittamat teokset, vaikka onkin myönnettävä, että hänen The Swamp Thing -albuminsa Becoming ja Conduit jäävät kauas Laila Starrin nerokkuudesta. Toisaalta ne ovat selvästi parempia kuin monet muut Rämeen olento -versiot, joten ei niitäkään kannata unohduksen roskakoriin veivata.

Toistetaan se nyt joka tapauksessa vielä kerran: The Many Deaths of Laila Starr rokkaa kuin perhonen päiväsällä!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/23 osana 27-sivuista Sarjakuvavuosi 2022 Amerikassa -artikkelia.

Sarjakuvat – Jonathan Hickman & Mike Huddleston: Decorum

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , ,

Jonathan Hickman & Mike Huddleston
Decorum
Image

”Mitä hyötyä on tiedosta, kuinka universumia vaivaavan sairauden voisi parantaa, jos sitä ei osaa käyttää. Tällöin tieto ei ole siunaus, vaan kirous.”

Jonathan ”East of West” Hickmanin käsikirjoittama ja Mike Huddlestonin kuvittama Decorum (Image) on graafisena taideteoksena heittämällä vuoden 2022 komein sarjakuvatapaus. Isossa koossa julkaistu, noin 400-sivuinen opus ottaa kaiken ilon irti erilaisista kuvitustyyleistä. Skaala on uskomattoman laaja, ja vaihtelu on tarinankerronnan kannalta jopa perusteltua.

Jo sarjakuvan ensimmäisellä sivulla on esillä niin maalattua, harmaasävyistä kuin mustavalkoistakin taidetta. Jatkossa on luvassa myös luonnosmaista jälkeä, yhden lisävärin kerrontaa, mustavalkoviivojen ja värien leikkiä sekä kaikkea muuta – Huddleston kun selvästi hallitsee suvereenisti jokaisen kuviteltavissa olevan piirrostyylin.

Sarjakuvan tarina ei ole aivan yhtä maata mullistava, vaikka sisällössä riittääkin rutkasti ihmeen tuntua soittelevia scifi-ideoita. Mitenkään helposti kokonaisuutta ei pysty lyhyesti purkamaan. Yritetäänpä nyt kuitenkin edes raottaa kertomuksen pintaa.

Laajan galaktisen imperiumin romahduksen jälkeen kosmoksen mahtivoimana on toiminut singulariteettikirkkoa johtava tekoäly ja sitä palvelevat robottipapit, -paavit ja -konkistadorit. Kirkon pakkomielteenä on Taivaallisten äitien suojeleman luojamunan tuhoaminen. Munan metsästys on kestänyt jo niin pitkään, että ratkaisun hetket ovat vihdoin käsillä – ja kisan panoksena on koko universumin kohtalo.

Uskonnollisen kuvaston yliluonnollisteknisten tasojen osalta Decorum saavuttaa yhtä hämäriä ja psykedeelisiä todellisuusfantasioita kuin mihin suurmaestro Alejandro Jodorowsky on yltänyt omissa tieteissarjakuvissaan. Decorumin toinen keskeinen juonilinja kulkee selvästi ”realistisemmilla” poluilla.

Neha Nori Sood on rahapulasta kärsivä nuori lähettityttö, jonka galaksin paras palkkamurhaaja ottaa hoiviinsa. Neha päätyy tappajia kouluttavan Ihmisten sisarkunnan oppiin, vaikka toteaakin orientaatiohaastattelussa, että tappaminen ei kiinnosta häntä pätkääkään. Lisäksi hän mainitsee olevansa pikemminkin rakastaja, ja että hän ei pidä vahvoista ruuista mutta tykkää kovasti shortseista ja lyhyistä housuista.

Toki tässäkin kerronnan kaaressa riittää omat erikoisuutensa, mutta eipä nyt paljasteta yhtään enempää. Sen voin silti luvata, että jossain vaiheessa tarinalinjat kiertyvät taitavasti yhteen.

Kokonaisuutena Decorum on huumaava sarjakuva, jonka visuaalinen loisto hakee vertaistaan. Niinpä ei ole mikään ihme, että teos on ehditty kääntää jo useille kielille – ei tosin vielä suomeksi, mutta toivossa on hyvä elää.

Lapioi kuin sielunsyöjä lahjapaketissa!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/23 osana 27-sivuista Sarjakuvavuosi 2022 Amerikassa -artikkelia.