Pronominit

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2026 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinnon 2026 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2025 kiitettävän moniäänisestä tarjonnasta asiantuntijaraati valitsi lopulliselle ehdokaslistalle seuraavat teokset:

– Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Königsbergin kyky rakastaa (La capacidad de amar del señor Königsberg, suom. Satu Ekman, Moebius)

Salakavalan tavanomaisesti käynnistyvä kuvaus tapoihinsa pinttyneen toimistotyöläisen arkielämästä luisuu kuin varkain postapokalyptiseksi visioksi. New Yorkin katukuvan vilkkaus ja konttorin nurkkakuntaiset kinastelut tekevät tilaa avaruusolentojen maailmanvalloituksen jälkeiselle maisemalle. Kirjassa vuorotellaan mieleenpainuvasti apean ja absurdin välillä ja pohditaan järjestelmällisyyden psykologisia hyötyjä.

– Marisha Rasi-Koskinen: Kesuura (S&S)

Tarkkanäköinen ja syvästi filosofinen kertomus ihmisen kuvaksi rakennetusta androidista, joka löytää yhteyden toisiin kaltaisiinsa, mutta ei ihmisiin. QED-nimisen androidin tarina alkaa hylätyltä rautatieasemalta, jonne päätymisen olosuhteet avautuvat monitasoista kerrontaa hyödyntäen. Tietoteoriaa, inhimillisyyttä ja muunlajisten oikeuksia käsittelevä taiturimainen teos näyttää kädestä pitäen, kuinka keinotekoinen mieli rakentuu ja mitä seuraamuksia tällä on ihmisyyden kannalta.

– Johanna Sinisalo: Joutsenlaulu (Otava)

Laajoja teemoja, kuten eläinoikeusetiikkaa, lajienvälistä viestintää ja ihmisen aiheuttamaa ekokatastrofia, käsittelevä teos kulkee useissa kerrontalinjoissa. Eräässä niistä hyvin tutun oloinen kirjailijahahmo vetää yhteen pitkää uraansa ja puhuu inspiraation lähteistä simulaatioteoriaan liittyen. Toisessa ylikansallinen monimiljonääri käyttää varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa hyvän tekemiseen. Vakuuttava kerronta ja rikas tietosisältö pitävät lukijaa otteessaan.

– Ali Smith: Gliff (Gliff, suom. Kristiina Drews, Kosmos)

Ajankohtainen ja sydämeenkäyvä tarina kahdesta sisaruksesta, jotka ovat pudonneet ankaran valvontayhteiskunnan rakosiin. Lapset yrittävät selviytyä digitaalisen talutusnyörin ulottumattomissa samalla, kun olosuhteet heidän ympärillään paljastavat raakuutensa. Teos on terävä ja lohduttomuudessaankin kaunis kommentaari nykymaailman epäinhimillistävistä kehityskuluista, joita vastaan nousemiseen yksittäisten ihmisten voima ei riitä.

– Hanna Weselius: Pronominit (WSOY)

Pääosin lentokoneen ahtaaseen matkustamoon sijoittuva, fragmentaarinen romaani kuvaa inhimillisyyden kirjavuutta, yhteydenkaipuuta ja muistia. Yhdessä matkustajista muodostuu suuren maailmanmurroksen tapahtumien kudelma, jossa ollaan pakosalla eikä ehkä koskaan palata kotiin. Metahahmona matkustajista huolehtiva stuertti toimii kokonaisuutta yhteen liittävänä katalyyttinä monikerroksisessa, ajatuksia herättävässä kokonaisuudessa.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat päätoimittaja Toni Jerrman, runoilija, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Vesa Sisättö.

Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni (Gummerus, 2024)
Amal El-Mohtar & Max Gladstone: Tällä tavalla hävitään aikasota (suom. Kaisa Ranta, Hertta, 2023)
N. K. Jemisin: Kivinen taivas (suom. Mika Kivimäki, Jalava, 2022)
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (suom. Helene Bützow, Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (suom. Hilkka Pekkanen, Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (suom. Outi Menna, S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (suom. Tytti Viinikainen, Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (suom. Kristiina Drews, Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (suom. J. Pekka Mäkelä, Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo, Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (suom. Antti Autio, Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (suom. Nina Saikkonen, Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (suom. Kaijamari Sivill, WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (suom. Vuokka Aitosalo, Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (suom. Hannu Blommila, The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (suom. Hannu Tervaharju Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (suom. Hannu Tervaharju, Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (suom. Päivi Paappanen, Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (suom. Ville Keynäs, Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (suom. Sauli Santikko, Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (suom. Laura Lahdensuu, Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (suom. Juha Ahokas, Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (suom. Juha Ahokas, Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (suom. Jari Niittylä, Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (suom. Ville Keynäs, Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (suom. Ville Keynäs, Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (suom. Matti Rosvall, WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (suom. Arto Häilä, WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (suom. Markku Salo, Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (suom. Tauno Peltola, Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (suom. Kristiina Drews, WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (suom. Eero Mänttäri, Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (suom. Kristiina Drews, Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (suom. Matti Rosvall, WSOY, 1985)

Kirjat – Hanna Weselius: Pronominit

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Hanna Weselius
Pronominit
WSOY

Hanna Weseliuksen neljäs romaani on tiukasti tilaan rajattu. Lentokoneen matkustamossa 199 numeroitua matkustajaa kiitää kohti määränpäätä, joka ei ole aivan selvillä. Jo alkusivuilla annetaan istumajärjestys, johon henkilöt on nimetty kutkuttavasti. Joku on Piispa, toinen Taiteilija. Mutta miksi joku on nimetty Pieneksi vääryyden tunnuksi tai Calendula officinalisiksi?

Heti aluksi saamme tietää, että osa penkeistä on peitetty pressulla. Tyylilaji tuntuu viittaavaan absurdismiin, mutta siitä ei ole kyse.

Kirjan ensimmäinen osa koostuu lyhyistä katkelmista, joissa kerrotaan arkisten yksityiskohtien ja sattumusten kautta jokin oleellinen seikka kustakin matkustajasta. Henkilöhistorioiden sirpaleista voi päätellä, että osa matkustajista on hyväosaisia, aiemminkin lentäneitä, osa mahdollisesti pakolaisia. Maailma tuntuu olevan murroksessa, johon liittyvät ainakin ilmastonmuutos ja kaikkialla kasvavat uudenlaiset sienet. Sääolot ovat heikentyneet vähitellen, levottomuutta herättävä sieni puolestaan ilmaantunut yhtäkkiä – ja sitä esiintyy myös lentokoneessa.

Pääosa matkustajista on jättänyt kotinsa pysyvästi, ilman aikomusta enää palata. Ensimmäisen osan tekstiä rytmittävät otsikonkaltaiset tunnetilat kuten Uskaliaisuus ja Uhmakkuus.

Ainoa lennon aikana esitettävä elokuva on James Cameronin Titanic vuodelta 1997. Sen tapahtumat punoutuvat vaivihkaisilla tavoilla osaksi kirjan juonikudelmaa ja tuntuvat viittaavan lentokoneen mahdolliseen kohtaloon. Elokuvan kohtausten ja miljöön kautta käsitellään laajempia teemoja ja yleismaailmallisia tendenssejä.

Monissa pienoistarinoissa tuntuu olevan kyse ihmisten turvallisuudentunteesta koko ajan oudommaksi muuttuvassa maailmassa. Tasapainotellaan yhteydenkaipuun, epämukavuuden ja muita ihmisiä vasten ilmenevän hankauksen välimaastossa. Varsinkin kirjan myöhemmissä jaksoissa kuvataan tarkkanäköisesti, kuinka ihmiset yhtäkkiä alkavat käyttäytyä itselleen vierailla tavoilla, eivätkä pysty enää perustelemaan tekemisiään ja tekemättä jättämisiään edes itselleen.

Lentokoneen työteliäs, yksin vuorossaan oleva stuertti on eräänlainen metahahmo, joka pystyy ahtaassa matkustamossa työskennellessään tarkkailemaan muita hahmoja ja tekemään heistä huomioita. Asiakkaisiinsa lähes loputtomalla pitkämielisyydellä suhtautuva ammattilainen potee yksinään sydänsuruja ja merkityksettömyyden tunteita, mutta ei anna hymynsä hiipua kasvoilta. Yltyvät kummallisuudet paljastuvat hänelle ensimmäiseksi, ja moraaliset pohdinnat siitä, mitä niille lentomatkan kehyksessä voisi tai pitäisi tehdä raastavat stuertin mieltä.

Ahdas, rajoitettu fyysinen ympäristö toimii erinomaisesti temaattisena kehyksenä. Ihmisten muistot haarautuvat lentokoneesta ulos kuin sienirihmasto. Käsitellään muistia, muistamisen prosessia, väkisin tai tahattomasti mukana kannettuja muistoja. Ihmistä muovaa paitsi tapahtunut, myös se, miten hän siihen myöhemmin suhtautuu; jollekulle ominaisinta on takertuminen, toisille pakonomainen välttely.

Yhdessä riemastuttavimmista katkelmista ihmisyyteen uskonsa menettänyt pappi julistaa suurieleisesti näkemystään viereisen penkin ventovieraalle ja lopulta yltiösymbolisena eleenä pukee liperinsä tämän sylikoiralle.

Teoksen toisessa osiossa esiintyy kirjailija, joka elää arkeaan eristäytyneessä, veden valtaamassa kaupungissa. Hän törmää sattumalta internet-videoon, jossa joku puhuu Pyry-nimiselle kadonneelle ihmiselle, ja alkaa tahtomattaan kiinnostua näiden hahmojen keskinäisen suhteen arvoituksesta. Sopeutumista ilmastonmuutoksen arkeen, sään sekoiluun ja vedenpinnan nousuun kuvataan melankolisesti.

Kirjan viimeisessä jaksossa edeltävien osien näkökulmat kietoutuvat toisiinsa. Lukijaa puhutellaan metatekstissä väliin suoraan, puhutaan kirjoittamisen prosessista ja sen suhteesta maailmaan. Avoimeksi jäävä loppu jättää tilaa monimerkityksisen, taidokkaan ja itseironisen teoksen herättämille pohdinnoille.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.