Kolumni – Pääkirjoitus 3/25

Viime toukokuussa järjestetty Tähtivaeltaja-päivä onnistui erinomaisesti. Erityiskiitoksen ansaitsee Finlandia-palkitun Johanna Sinisalon vetämä kirjailijapaneeli, jonka aiheena olivat utopia- ja dystopiakirjallisuuden yhteiskunnalliset ulottuvuudet sekä merkitykset ihmiskunnan selviytymisstrategian kannalta.

Kaikki panelistit, eli Mia Myllymäki, Reetta Vuokko-Syrjänen ja vastikään Tähtivaeltaja-palkinnon upealla Keuhkopuiden uni -romaanillaan voittanut Siiri Enoranta, ovat itsekin kirjoittaneet sekä utopioita että dystopioita. Niinpä heillä oli runsaasti syvällisesti ajateltua kerrottavaa asian tiimoilta.

Panelisteista ainoa, jota ei ole vielä Tähtivaeltajaan haastateltu, on Vuokko-Syrjänen, mutta tämäkin puutos pyritään korjaamaan vielä tämän vuoden puolella.

Utopiat ja dystopiat ovat nyt selvästi ajankohtainen aihe, sillä niitä käsiteltiin myös viime numeron kirjailijahaastatteluissa. Anne Leinosen laajassa Siri Kolu -artikkelissa asiaa tutkailtiin monestakin kulmasta, kun taas Hannu Rajaniemen kohdalla fokus oli kysymyksessä, johtaako bioteknologian kehitys siihen, että lopulta jopa biologinen datamme on suuryritysten omistuksessa.

Tähtivaeltaja-päivän ulkomaisena kunniavieraana loisti nigerialaisjuurinen brittikirjailija Tade Thompson. Hänen etäyhteyksillä toteutettu haastattelunsa toimi yhtenä pohjana tässä numerossa julkaistavalle kirjallisuudentutkija Esko M. Suorannan Thompson-artikkelille.

Jos ja kun teksti innostaa kirjailijan tuotannon pariin, niin haltuun kannattaa ottaa ainakin Nigeria-futuristinen, monin tavoin aivoja soitteleva Rosewater-trilogia sekä avaruuden murhamysteerin vietäväksi heittäytyvä, mutta silti realistisuutta tavoitteleva Far From the Light of Heaven -romaani.

Kotimaisista kirjailijoista esiteltävänä on nyt huikean Olosuhteet-sarjan kirjoittanut Antti Salminen. Setin ensimmäinen kirja, Lomonosovin moottori, voitti vuoden 2015 Tähtivaeltaja-palkinnon ja myös kakkoskirja MIR (2019) päätyi julkaisuvuotensa viiden parhaan scifi-kirjan joukkoon.

Molemmat teokset pärjäsivät hyvin myös Helsingin Sanomien viime vuoden lopulla järjestämässä 2000-luvun 100 parasta kotimaista kirjaa -asiantuntijaäänestyksessä. Lomosovin moottori ylsi sijalle 8 ja MIR sijalle 29.

Kaisa Rannan perusteellisessa haastatteluartikkelissa sukelletaan Salmisen proosapoetiikan uumeniin ja kaikkiin niihin ajatuskulkuihin, joista kirjailijan romaanit ovat syntyneet.

Tässä yhteydessä on hyvä kiittää sekä Rantaa että Anne Leinosta, jotka ovat kunnostautuneet lukuisten Tähtivaeltajan kirjailija-artikkeleiden tekijöinä. On ollut ilo kuulla sekä lukijoiden kiitoksia että kirjailijoiden itsensä toteamuksia, ettei heistä ja heidän tuotannostaan ole koskaan aiemmin kirjoitettu yhtä syväluotaavia artikkeleita.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon useita spefi-henkisiä runokirjoja julkaisseen Elli Lepän Seulasten kaikki nimet -runo, Lauri Lehtisen artikkeli italialaisesta Lamberto Bavasta, Kari Sihvosen ja Pertti Jarlan jatkosarjakuvat sekä iso kattaus kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja.

Ilman kulttuuria ja sen tekijöitä ei ole elämää!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 1/18

Adobe Photoshop PDF

Viime numeron uutispalstalla intoilin kevään odotetuimmasta elokuvasta. Eli Jeff VanderMeerin ensiluokkaiseen Hävitys-romaaniin perustuvasta Annihilationista, joka oli piakkoin saapumassa teattereihin. Mutta toisin kävi, sillä Paramountin pomot myivät viime hetkellä leffan kaikki ulkomaiset levitysoikeudet Netflixille.

Näin emme pääse näkemään Alex Garlandin ohjaamaa filmiä elokuvateattereissa, joita silmälläpitäen se on kuvattu. Tämä on raivostuttavaa. Varsinkin kun pääsyynä kaupalle näyttää olleen se, että leffaa pidettiin liian älykkäänä elokuvateatteriyleisölle.

Ratkaisu lienee esimakua sille, että pian teattereissa nähdään vain samaa kaavaa toistavia supersankarielokuvia, aivottomia jatko-osia sekä muuta tyhjänpäiväistä kalsketta.

Vuoden ensimmäisessä Tähtivaeltajassa sukelletaan sen sijaan myös älykkääseen sisältöön, eli sarjakuvien, kauhun ja suomalaisen fantasiakirjallisuuden seuraan.

Numeron suurin satsaus on lähes 20-sivuinen artikkeli amerikkalaisen laatusarjakuvan mielenkiintoisimmista uutuuksista. Siinä riittää luettavaa useammaksikin illaksi.

Kotimaisista tekijöistä esiin nousee Katri Alatalo, jonka tuorein romaani, Käärmeiden kaupunki, on taianomaista aavikkofantasiaa. Omintakeiselle teokselle luulisi löytyvän kysyntää ulkomaillakin.

Palaamme myös hetkeksi numeroissa 4/14 ja 1/15 esitellyn varhaisen kauhukirjailijan, Arthur Machenin pariin. Aikoinaan emme saaneet artikkelin yhteyteen näytteitä herran novelleista, koska perikunta pyysi niistä liian kovaa korvausta. Mutta nyt Machenin tuotanto on vapautunut tekijänoikeuksista. Toivottavasti joku suomalainen kustantamo huomaa tämän ja julkaisee iloksemme kokonaisen kirjan Machenin lumoavia tarinoita.

Machenin kunniaksi dvd-palstallakin keskitytään kauhuun. Erityishuomion saavat Lamberto ”Demons” Bavan elokuvat, mutta mukana on myös pari vinkeää tapausta 1940- ja 1950-luvulta. Sekä sarjakuvatematiikkaa myötäillen filippiiniläinen versio Wonder Womanista!

Eikä sovi unohtaa Hellraiseria, Teräsliljaa, Kersantti Napalmia tai kirja- sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Kaikkea kivaa on siis jälleen tarjolla.

Ja jos tänä vuonna ei vihdoin saada suomeksi sellaisia erinomaisia scifi-kirjoja kuin Ann Leckien Ancillary Justice, Yoon Ha Leen Ninefox Gambit ja Kameron Hurleyn The Stars Are Legion, niin Toni-setä on hyvin, hyvin vihainen.

Toni Jerrman

Bonuksena kolme oivallista linkkiä!

Ylen Kulttuuricocktailin haastattelu
Leena Krohn: Kadotus & Pirjo Lyytikäinen: Pilviä maailmanlopun taivaalla -arvostelu
Piia Leino: Taivas -arvostelu