Asko Alanen

Sarjakuvat – Harry Harrison, Mac Raboy & Dan Barry: Flash Gordon – Tehtävä Plutossa

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Harry Harrison, Mac Raboy & Dan Barry
Flash Gordon: Tehtävä Plutossa
Suom. Asko Alanen. Jalava

”…Ovat masiinoita… Miten kutsutaan… Ro-bosteja!!”

Jalava on viime vuosina palannut juurilleen julkaisemalla suomeksi vanhoja klassikkosarjakuvia. Scifiä ovat tällä saralla edustaneet ansiokkaasti Jeff Hawke: Ylivaltias ja Judge Dredd: Kuoleman morsian -albumit sekä Russ Manningin fantastiset Tarzan-julkaisut. Nyt vuorossa ovat kirjailijana paremmin mainetta niittäneen Harry Harrisonin (ks. Tähtivaeltaja 3/05) käsikirjoittamat ja Mac Raboyn & Dan Barryn kuvittamat Flash Gordon -sunnuntaistripit vuosilta 1967–1970.

Nimensäkin mukaisesti Tehtävä Plutossa -teos sisältää useita seikkailuja, jotka sijoittuvat aurinkokuntamme etäisimmälle planeetalle – jota tosin ei enää kutsuta planeetaksi. Jäinen kivenmurikka aiheuttaa Flashille ja kumppaneille ongelmia kolmessa albumin seitsemästä tarinasta.

Niistä ensimmäisessä Flash ja hupsuksi kuvattu meksikolainen Pancho saapuvat Plutolle tuomaan tarvikkeita haaksirikkoutuneen avaruusaluksen miehistölle. Ihmetys on suuri, kun he löytävät elottomana pidetyltä planeetalta turkiksiin pukeutuneiden robottien maanalaisen tukikohdan – ja päätyvät sitä kautta kaukosiirretyksi kaukaiseen tähtijärjestelmään. Mutta mitä ihmettä huomattavasti ihmiskuntaa kehittyneemmän Utra-planeetan asukkaat haluavat sankarikaksikostamme?

Plutoon matkataan myös Pluton siirtokunta pulassa -tarinassa. Siinä kerrotaan, että Plutossa on niin kylmä, että sen ilmakin on jäätynyt kiinteäksi. Ja toisin kuin edellisessä sarjakuvassa, nyt planeetan painovoima on niin raskas, että ihmisten työskentely on siellä käytännössä mahdotonta. Plutossa on kuitenkin mineraalirikkauksia, joita ihmiskunta halajaa käyttöönsä. Kuinka tästä pulmasta selvitään? Ja ajautuuko jääplaneetan valloitus ojasta allikkoon? Huumorin lähteenä toimii Panchon sijaan Klet-planeetan Angor, jonka ylivertaiset voimat saavat aikaan hassua pöhköilyä.

Jälleen uudenlainen Pluto tavataan Ällistyttävä invaasio / Tehtävä Plutossa -sarjakuvakaksikossa, jossa avaruuden käymättömille korpimaille eksyneet muukalaiset suistavat Maapallon mielikuvitukselliseen kaaokseen vääristäjä-laitteillaan. Tematiikassa huomio kiinnittyy siihen, kumpi on parempi valinta, sotilaallinen valloitus vai rauhanomainen yhteistyö?

Albumin muissa tarinoissa metsästetään muotoaan muuttavaa muukalaisrikollista, taistellaan Mestariksi kutsutun yliälyn käskyttämiä robotteja vastaan ja kohdataan kahvinkeitin, jonka vallanhaluinen itäeurooppalainen professori on muuntanut aineensiirtäjäksi.

Flashin ja Panchon ohessa sarjakuvissa seikkailevat tietenkin myös tohtori Hans Zarkov sekä sankarimme tyttöystävä Dale Arden – joka ei jää tapahtumien tuoksinassa pelkäksi itkupilliksi. Alex Raymondin alkuperäisistä Flash Gordon -sarjakuvista tuttua keisari Ming Armotonta tai hänen hallitsemaansa Mongo-planeettaa ei näissä tarinoissa nähdä.

Harrisonin käsikirjoittamat Flash Gordon -sarjakuvat eivät edes yritä olla mitään älyn jättiläisiä. Sen sijaan tarjolla on kepeitä avaruusseikkailuja, joissa riittää vaaroja ja yllättäviä käänteitä. Huumoria ja avaruusmuukalaisia koskaan unohtamatta. Kerronta etenee vauhdikkaasti ja päähenkilöt ovat niin puhtoisia kuin olla ja voi. Vanhanaikaisuus, pinnallisuus ja simppeli sinkoilu jaksavat silti viihdyttää.

Myös kuvitus noudattaa samaa kaavaa, eli piirros on selkeää, muttei erityisen kunnianhimoista. Tosin Barryn piirtämissä tarinoissa on väliin aidosti tyylikkäitä kuvia, mutta myös huolettomammalla viivalla taiteiltuja jaksoja.

Ei tarvitsisi kädestä vääntää, että suostuisin lukemaan lisääkin tätä kamaa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Sarjakuvat – William Patterson & Sydney Jordan: Jeff Hawke – Ylivaltias

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

William Patterson & Sydney Jordan:
Jeff Hawke: Ylivaltias
suom. Asko Alanen & Sauli Santikko. Jalava

Lähes 40 vuoden tauon jälkeen suomeksi on taas saatu rautaisannos Jeff Hawken brittiläisiä avaruusseikkailuja. William Pattersonin käsikirjoittama ja Sydney Jordanin piirtämä sarja on yksi parhaista alkujaan sanomalehdissä julkaistuista scifi-sarjakuvista – hauska, älykäs, upeasti kuvitettu ja tulvillaan kiehtovan eriskummallisia avaruusolentoja.

Jeff Hawke: Ylivaltias -kokoelma sisältää kuusi tarinaa vuosilta 1960–1962. Niistä ensimmäisessä Jupiterin kiertoradalla on käynnissä taistelu hyönteisolioiden laivaston ja Pyöveliksi nimetyn koneälyn välillä. Koska näyttää siltä, että tuhoisan sodan laineet voisivat iskeä Maahan asti, Jeff Hawke saa YK:lta valtuudet rientää paikalle solmimaan sopimusta. Kerronnan edetessä tilanne paljastuu kuitenkin aivan toisenlaiseksi kuin alkuun on kuviteltu.

Kyseinen Ylivaltias-tarina on hyvä esimerkki Jeff Hawke -sarjakuvien vahvuuksista. Hyvin rakennettu juonikuvio on monipolvinen ja täynnä yllättäviä käänteitä. Scifi-sisältöä lähestytään vakavissaan, ja mukana on mielikuvitusta kutittelevia, luonteiltaan hyvinkin erilaisia alien-hahmoja. Lisäksi Jordan kuvittaa tämän kaiken pikkutarkalla pieteetillä ja käyttää hienosti hyväkseen sekä tiheää viivavarjostusta että jopa kokonaan rasteripinnoilla luotuja näkymiä.

Vahvaa tieteisvisiointia löytyy myös Hengenvaarassa-sarjasta, jossa Hawken ja kumppaneiden alus haaksirikkoutuu pienelle asteroidille. Onnettomuuden syy on erikoisissa muukalaisissa, jotka erehtyivät luulemaan ihmisten alusta meteoriksi. Hyvittääkseen virheensä he ”korjaavat” räjähdyksessä haavoittuneen miehistön jäsenen vähän turhankin ehtaan kuntoon. Ja siitäkös ongelmia syntyy.

Rutkasti hupia tarjoilee puolestaan Ihmeiden lamppu, jonka aikajana kattaa lähes 2000 vuotta. Muinaisesta Kuwaitin autiomaasta edetään aina sarjan nykypäivään ja ministeriön työhuoneeseen asti. Mukana on eineksiä muukalaisten tiedustelualuksista aineensiirtoon ja minikokoisiin maailmanvalloittajiin. Kaikki tämä on kääritty kauniiseen pakettiin, joka tekee hauskaa pilaa sekä brittiministereistä että sotaisista barbaareista.

Patterson tapaa muutenkin ujuttaa tarinoihinsa kriittistä satiiria vaikkapa oikeusjärjestelmästä tai vallanhimosta. Usein muistetaan myös nostaa esiin yhteistyön voima sekä konfliktien ratkaisu diplomaattisin keinoin. Jännitystä ja toimintaa rakennetaan ilman väkivaltaa – siihen kun Hawke itse ei koskaan sorru.

Huumorin ohessa tarinoiden vakavampia aspekteja tasapainotetaan värikkäillä sivuhenkilöillä, jotka laukovat väliin ihastuttavan hupsuja repliikkejä. Heitä ovat mm. ilmassa leijuva yksisilmäinen pallokala Tallid sekä itsestään suuria luuleva epäonninen poliisivirkailija Kolvorok.

Tämä erinomainen tieteispaketti on pitkälti sama kuin vuonna 2008 Englannissa julkaistu Overlord-kokoelma. Eroja löytyy vain kolme. Ensinnäkin suomalaisversion lopussa on kaksi lyhyehköä lisätarinaa, jotka tosin ovat kokonaisuuden heikoimmat lenkit. Toisaalta suomalaislaitoksesta uupuvat sekä Sydney Jordanin esipuhe että hänen laatimansa tarinaesittelyt. Olisikin ehkä ollut parempi valinta ostaa oikeudet brittiversioon, jotta nämäkin kiinnostavat tekstit olisi saatu mukaan. Mutta hyvä näinkin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/24.

Sarjakuvat – Edgar Rice Burroughs & Russ Manning: Tarzan – Paluu Opariin

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

Edgar Rice Burroughs & Russ Manning
Tarzan: Paluu Opariin
Suom. Asko Alanen. Jalava

Russ Manning (1929–1981) on ilman epäilyksen häivää kaikkien aikojen tärkein – ja paras – Tarzan-sarjakuvien tekijä. Suomeksi hänen tuotantoaan on viimeksi nähty Liken julkaisemissa teoksissa Tarzan: Sunnuntaisarjat 1968 (1997), 1969 (1998) ja 1970 (2006) sekä Apinain Tarzan: Oparin aarteet (2015) ja Kultainen leijona (2016).

Nyt soihtuun on tarttunut Kustannus Jalava, jonka Tarzan: Paluu Opariin pitää sisällään Manningin sanomalehtistripit vuosilta 1967–1969. Niistä on aiemmin saatu suomeksi osia mm. Tarzan: Jättikirja 3 -teoksessa (1974). Nyt stripit nähdään kuitenkin ensi kertaa alkuperäisessä mustavalkomuodossaan ja yksiin kansiin sidottuna. Koska tarinat ovat suoraa jatkoa toisilleen, tämä on ainoa oikea tapa lukea niitä.

Stripeistä ei puutu vauhtia ja vaarallisia käänteitä. Alkuun meno on jopa niin hektistä, että hahmot ja juonikuviot jäävät toiminnan jalkoihin. Onneksi sopiva rytmitys sekä tasapaino jännityksen ja muun kerronnan välillä löytyvät jo ensimmäisen seikkailun loppumetreillä.

Edgar Rice Burroughsin kirjallisista luomuksista pohjansa ammentavat tarinat sijoittuvat aikaan, jolloin Tarzan elää maatilalla yhdessä Jane-vaimonsa ja aikuisiän kynnyksellä olevan Korak-poikansa kanssa. Tosin kolmikko viettää harvemmin aikaa kotonaan, koska Jane päätyy tämän tästä kaappareiden kynsiin – jolloin Tarzan ja Korak singahtavat samantien pelastusretkelle. Ensimmäinen näistä suuntautuu ulkomaailmalta kätkettyyn Oparin myyttiseen muinaiskaupunkiin, johon tutustuttiin ensi kertaa jo Burroughsin toisessa Tarzan-romaanissa Tarzanin paluu (1913).

Muutenkin kertomuksissa liikutaan pitkälti mielikuvitusta kutkuttavissa fantastisissa maisemissa. Iso osa tapahtumista sijoittuu Pal-ul-donin kadonneeseen maailmaan, joka on täynnä dinosauruksia ja muita esihistoriallisia eläimiä. Paikkaa kansoittavat myös moninaiset älylliset olennot, kuten keskenään taistelevat hännälliset ihmiset, suoluolissaan asuvat mykät mutamieskannibaalit ja naisia kaappailevat siivekkäät miehet.

Nämä kulissit takaavat sen, että tarinoissa riittää ihmeen tuntua ja pakahduttavan yllättäviä ideoita – joista pähein on vanha brittileidi, joka elää todella omalaatuisessa ympäristössä. Mukaan on ujutettu jopa yhteiskuntakriittistä asennetta, kun idealistinen valkoinen nuorukainen haluaa vapauttaa Afrikan alkuasukkaat heidän perinteisistä elintavoistaan. Tilalle hän on tarjoamassa moottoriteitä, viidakon tasoittavia koneita ja rahaa tahkovia suurkaupunkeja.

Kuten kuvioon oleellisesti kuuluu, seikkailujen katveessa tutustutaan yhteen jos toiseenkin kaunottareen, joilla on paha tapa ihastua joko Tarzaniin tai Korakiin. Dynamiikkaa kerrontaan tuovat kiitettävän harvoin käytetyt kohtaukset, joissa viidakon valtiaan jäätävä tyyneys pettää ja hänestä kuoriutuu esiin eläimellinen apinamies.

Manningin taide on huolellista, viiva kaunista ja kuvakerronta energistä. Jälkeä ei voi muuta kuin ihailla. Teos onkin kokonaisuudessaan napakymppi, joka toivottavasti saa pikaista jatkoa – sunnuntaistrippienkin osalta.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Sarjakuvat – Modesty Blaise: Hidas kuolema

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , , ,

ModestyBlaiseKansiWEB

Ensi viikonloppuna (2.–3.9.) Helsingin Sarjakuvafestivaalit valtaavat Sörnäisissä sijaitsevan Suvilahden tapahtuma-alueen. Tapauksen kunniaksi julkaisemme nyt arvostelun uusimmasta suomeksi julkaistusta Modesty Blaise -sarjakuva-albumista. Ihan siitäkin huolimatta, ettei kyseinen albumi liity mitenkään Sarjakuvafestivaaleihin tai edes sisällä tippaakaan scifiä – sillä pitäähän sitä aina väliin yllättää blogin lukijat!

Peter O’Donnell, Enrique Romero & Neville Colvin:
Modesty Blaise: Hidas kuolema

Hidas kuolema on jo viides Asko Alasen Jalavalle toimittama Modesty Blaise -kokoelma. Laarinpohjia ei ole vieläkään tarvinnut kaivella, joten käsissä on mainio kirja täynnä Peter O’Donnellin mehevästi tarinoimia seikkailuja.

ModestyBlaiseRomero2WEB

Teoksen kahdessa ensimmäisessä kertomuksessa on varsin eläimellinen meininki. Kohtalokas ennustus -jännärissä Modesty Blaisen kumppanin, Willie Garvinin, mukaan tarttuu sirkuksen Fiona-simpanssi. Salametsästäjien jahdissa kohdataan puolestaan sarvikuono Milly. Molemmat eläinhahmot näyttelevät merkittävää roolia myös tarinoiden ratkaisuvaiheissa.

Kohtalokkaan ennustuksen tapahtumat sijoittuvat pääosin Bangladeshiin. Modesty Blaise matkaa pieneen viidakkosairaalaan auttamaan vanhaa ystäväänsä. Humanitaarinen työ jää kuitenkin sivuseikaksi, sillä läheisessä temppelissä toimii salainen huumelaboratorio – eivätkä sen pyörittäjät ilahdu, kun paikalle saapuu brittien salaisen palvelun kanssa yhteistyötä tekevä tehopakkaus. Mutta riittävätkö edes konetuliaseet ja myrkkykäärmeet pysäyttämään tummatukkaista kaunotarta?

ModestyBlaiseRomero1WEB

Hyvällä asialla ollaan myös seuraavassa tarinassa, jossa sankarikaksikon kohteena on afrikkalaisella luonnonsuojelualueella toimiva salametsästäjäliiga. Vaarallisia tilanteita piisaa, kun Blaisea kuljettanut pienkone ammutaan alas ja hän joutuu välttelemään takaa-ajajia vehreän metsän siimeksessä.

Sekä Kohtalokas ennustus että Salametsästäjien jahti tarjoilevat tyylipuhdasta seikkailuviihdettä, jossa oveluus ja taistelutaidot osoittautuvat tuliaseita mahtavammaksi voimaksi. Kerronta vetää, ja kaiken kruunaa Enrique Romeron huolellinen ja realistinen taide. Herra on todellinen mestari niin ihmisten, eläinten, maisemien kuin autojen ja lentokoneiden piirtäjänä. Hän ei myöskään anna strippimuodon kahlita visuaalisia kerronta-arsenaaliaan. Paha tästä olisi pistää enää yhtään paremmaksi.

ModestyBlaiseRomero3WEB

Kirjan kaksi viimeistä seikkailua kuvittanut Neville Colvin ei yllä aivan yhtä hyvään jälkeen. Hänen tyylinsä on selvästi luonnosmaisempi ja huolettomampi. Colvin ottaa kuitenkin paljon iloa irti sivuhenkilöiden kasvoista, jotka hän piirtää usein karikatyyrimaisen ilmeikkäiksi.

Albumin nimisarja Hidas kuolema tarjoilee melko totisen ja julmankirpeän seikkailun, jossa Scotland Yardin tarkastaja ja tämän tytär joutuvat kostonhimoisen syöjättären kynsiin. Kaksikon ainoa toivo on, että Blaise pääsisi jotenkin heidän jäljilleen.

ModestyBlaiseColvinWEB

Huomattavasti hauskempaa ja menevämpää kamaa on tarjolla kirjan päättävässä Ilmapallolla sotaan -tarinassa. Siinä lipevä roomalaistoimittaja suostuttelee Blaisen mukaan kuumailmapallokilpailuun yltäkylläisten valheiden avulla. Samalla Garvin saa riesakseen lehtimiehen bimbon tyttöystävän, jolla jopa kartanluku tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Vinkeä pohjustus kuljettaa päähenkilöt lopulta keskelle tapahtumia, joiden ytimessä häärii 1600-luvun muinaistapoja vaaliva eksentrinen kreivi. Tässä makoisassa tarinassa Blaise ja Garvin pääsevät jälleen esittelemään sekä kyvykkyyttään että saumatonta yhteistyötään.

Jalavan Modesty Blaise -albumit ovat hyvä todiste siitä, kuinka laadukasta sanomalehtisarjakuvaa maailmalla luotiin vuosikymmeniä sitten. Enää ei vastaavia seikkailusarjoja oikeastaan tehdä, joten Modesty Blaisen lisäksi olisikin hienoa saada suomeksi yhtä pieteetillä toteutettuja kokoelmia vaikkapa Alex Raymondin Rip Kirbystä, Milton Caniffin Steve Canyonista ja Frank Robbinsin Johnny Hazardista. Tarjontaa voisi myös laajentaa tieteisseikkailujen suuntaan, Agentti X-9 -lehdestä tuttuihin Garthiin ja Axaan. Ilman on ikävä olla!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.

ModestyBlaiseRomero4WEB