Elokuvat – Angel’s Egg

Angel’s Egg
– Tenshi no Tamago

Sireenit huutavat, kun punaiselta taivaalta laskeutuu valtava, pyöreä, ihmisveistoksin päällystetty jokin. Visio on valtava ja käsittämätön, kuvat ihmeellisiä ja ennen kaikkea synkän kauniita! Elokuvan väriskaala on tummanharmaa. Taustat rönsyilevät barokkisen runsaita orgaanisia ja biomekaanisia muotoja. Jotkin niistä muistuttavat psykedeelisiä marmorikuvioita, toiset H. R. Gigerin biomekaniikkaa.

Vuodelta 1985 kotoisin olevassa Mamoru ”Ghost in the Shell” Oshiin ja Yoshitaka ”Final Fantasy” Amanon postapokalyptisessa anime-fantasiassa liikuskelee hyvin vähän mitään elävää. Vanha kaupunki on tyhjillään, ympäröivillä niityillä ja metsissä puhaltaa vain tuuli ja puroissa virtaa vesi. Joskus rakennusten seinillä uiskentelee jättiläiskalojen varjoja. Silloin patsaaksi jähmettyneiden haamukalastajien armeija nousee liikkeelle ja yrittää turhaan harppuunoida niitä.

Valkohiuksinen tyttö kerää vettä pulloihin ja juo. Hän kantaa mukanaan isoa munaa ja hautoo sitä. Ehkä siitä kuoriutuu joskus jotakin? Hänen seuraansa lyöttäytyy nuori mies, joka kantaa mukanaan laitetta, kenties asetta.

He eivät muista, mistä ovat tulleet. Aiemmasta todellisuudesta on jäljellä vain raunioita ja jättimäisten olentojen fossiileja. Dialogi on vähäistä, mutta useaan otteeseen toistellaan kysymystä, johon kumpikaan hahmoista ei kykene vastaamaan: ”Kuka sinä olet?” Alkuperänsä unohtanut ei ehkä ole paljon mitään. Vai voisiko tulevaisuuden toivo – kuoriutumistaan odottava muna – olla tarpeeksi? Onko toivon menettäminen aikuiseksi kasvamista?

Tapahtumat etenevät hitaasti, unen logiikalla. Joskus kuva saattaa pysähtyä: muutamaan minuuttiin ei tapahdu muuta kuin että liekki lepattaa nuotiossa. Taustamusiikkina soi Yoshihiro Kannon säveltämä rauhallinen kuoromusiikki.

Verkkainen ja surrealistinen, enimmiltä osin jopa selittämätön elokuva voisi helposti olla tylsä. Angel’s Egg huokuu kuitenkin hypnoottista voimaa. Se vetää katsojan sisään kummalliseen mielentilaansa, jossa vastauksilla ei kenties ole edes väliä.

Kun näin hidas, totutusta poikkeava ja selittelemätön taide-elokuva vetää teatterin katsomon tupaten täyteen, en voi olla ajattelematta, että ehkä meillä sittenkin on toivoa.

Jukka Laajarinne – 5 tähteä

Normilevityksen ohessa leffa on katsottavissa lauantaina 28.2. Helsingin Bio Rex Lasipalatsin R&A esittää -sarjan Anime-illassa.