Sarjakuvat – Wallace Wood: Verta ja väristyksiä

Wallace Wood
Verta ja väristyksiä

Suom. Jouko Ruokosenmäki. Kvaak Kirja & Egmont

Suomalaisjuurinen Wallace ”Wally” Wood (1927–1981) on eittämättä yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista sarjakuvataiteilijoista. Työn sankarin ura oli yli 30 vuoden mittainen ja kattoi tyylilajeja laidasta laitaan: scifiä, fantasiaa, kauhua, supersankareita, romantiikkaa, huumoria, erotiikkaa, parodiaa ja mitä vain kuvitella saattaa. Erityisesti hänen tapansa piirtää avaruusasuja ja -aluksia on jo vuosikymmeniä sitten saavuttanut ikonisen aseman.

Joukkorahoituksen turvin julkaistu 168-sivuinen Verta ja väristyksiä -albumi on ensimmäinen Woodin töille omistettu suomalainen kokoelmateos. Sen sarjat on poimittu EC-kustantamon lehdistä, ja ne ovat alunperin ilmestyneet vuosina 1950–1953. Tarinoiden käsikirjoituksista vastaavat pääasiassa Al Feldstein, Harvey Kurtzman ja William M. Gaines.

Kirjan käynnistää itseoikeutetusti vuodelta 1953 kotoisin oleva kuusisivuinen Minun maailmani -sarjakuva. Siinä käydään läpi lukuisia erilaisia mielikuvitusta soittelevia scifi-visioita ja -aihelmia. Viimeisessä ruudussa tapaamme Woodin työpöytänsä ääressä, jossa hän toteaa lukijalle: ”Minun maailmani on science fictionin maailma… Aivoni luovat sen, ja se siirtyy paperille kynän ja tussin ja pensselin ja hien ja pohjattoman rakkauden välityksellä. Sillä minä olen science fiction -taiteilija. Nimeni on Wood.”

Jatkossa edetään kronologisessa järjestyksessä vuodesta 1950 eteenpäin. Samalla Woodin piirrosjälki hioutuu koko ajan komeammaksi. Eri genreistä edustettuina ovat scifi, kauhu ja sotasarjat.

Selkeälinjaisesti kuvitetuissa tieteiskertomuksissa kurvaillaan avaruudessa ja vieraillaan fantastisilla planeetoilla. Jos ja kun astronautit kohtaavat muita elämänmuotoja, on yllätyskäänteitä luvassa: ulkonäkö voi pettää eikä pulasta välttämättä selvitä uhrauksitta. Näissä tarinoissa on ajattoman klassikon aineksia.

Rajumpien sotasarjojen puolella liikutaan sekä kaukaisessa historiassa, toisessa maailmansodassa että Korean niemimaalla. Harvey Kurtzmanin kirjoittamissa tarinoissa otetaan vahvasti ja suorasanaisesti kantaa sodan mielettömyyteen. Julmat ja silottelemattomat kuvat natsien hirmuteoista, atomipommien kylvämästä tuhosta ja sylilapsista itkemässä raunioiden keskellä eivät anna synninpäästöä minkään sodan yhdellekään osapuolelle: ”Liekkien loimusta ja lähestyvistä kiinalaisten sotajoukoista huolimatta oli vaikea uskoa, että Hungnam oli joskus täynnä liikettä ja elämää! Oli vaikea uskoa, että raunioissa lojuva pienen koiran ruumis oli joskus ollut elossa! Aurinko laski! Oli jouluyö! Rauhan ruhtinaan syntymäpäivä! Ja silti ihmiset maan päällä tappoivat toisiaan!”

Kantaaottavaa sisältöä löytyy myös karheista kauhukertomuksista, joissa sukelletaan syvälle ihmiskuntaa riivaavan pahuuden ytimeen. Yhtäällä rasistisen ajattelun syövyttämät kansalaiset haluavat lynkata mustan miehen valkoisen naisen murhasta vain siksi, että hänet nähtiin rikospaikan liepeillä. Toisaalla poliisit hakkaavat viattomalta mieheltä tunnustuksen rikoksesta, jota hän ei tehnyt – koska niin voivat. Juutalaisilla ei ole asiaa lähiökortteleihin, mutta Ku Klux Klanin kylvämää terroria ei saa pysäytetyksi kukaan.

Toki mukana on myös perinteisempiä Shokki-tyylisiä tarinoita, joissa karman laki iskee ja vainoharhat kolahtavat omaan nilkkaan. Kokonaisuus on joka tapauksessa vahva niin sisällöllisesti kuin taiteellisestikin. Tekstipöhöstä huolimatta Woodin piirroksille jää tarpeeksi tilaa, joten lukukokemuksesta kasvaa antoisa ja vaikuttava. Toki olisin itse saattanut muutamassakin kohdassa valita mukaan toisia tarinoita. Mutta tämähän tarkoittaa vain sitä, että tilaa jää toisellekin Woodin EC-tuotantoa sisältävälle kokoelmalle!

Ainoan miinusmerkin teos ansaitsee siitä, että muuten ensiluokkaisesta pohjamateriaalista koostettuun opukseen on livahtanut pari sarjaa, joissa osa kuvien hennoimmista viivoista on kadonnut teille tietymättömille. Virhe on sitäkin ilkeämpi, koska toinen näistä tarinoista on teoksen aloittava Minun maailmani -klassikko. Siitä olisi varmuudella löytynyt parempitasoisempikin lähdeversio.

Gutguttaa kuin lonkerohirviö lähiössä!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/23.