Month: kesäkuu 2024

Kirjat – Niilo Sevänen: Ikitalven polku

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Niilo Sevänen
Ikitalven polku
Gummerus

Ikitalven polku alkaa vuoden 1007 kylmästä Konstantinopolista, jossa oluelle perso luutunsoittaja Orfeus saa äkillisesti vastuulleen pienen siskontyttärensä Hallan – jota verenhimoiset palkkasoturit ajavat takaa. Hallan silmissä välkkyy sama yliluonnollisen sininen tuike kuin taivaalle syttyneessä salaperäisessä tähdessä, ja tytöllä on voimia, jotka ylittävät ihmisymmärryksen. Halla lentää unissaan lintuna ja näkee enteitä, hänen sisällään velloo raivoisa talvi ja sen jäiset voimat, jotka vain odottavat vapautumistaan.

Jo seitsemän vuotta kestänyt maailmantalvi ja sen puhureissa rellestävät myyttiset pedot ovat hirmuisen Valkoisen noidan aikaansaannoksia. Mutta ihmiset eivät ole varmoja, ketä noidan valtaannoususta voisi syyttää. Tekikö Dublinin pakanakuningas sopimuksen itse Saatanan kanssa?

Ikitalven polku on Niilo Seväsen esikoisromaani, joka aloittaa keskiajasta, maailmanmyyteistä ja fantasiasta runsain mitoin ammentavan Ikitalvi-kirjasarjan. Teoksen mosaiikkimainen tapa hyödyntää erilaisten kulttuurien jumaltarustoja ja eksotiikkaa on kiehtovaa luettavaa. Turussa kulttuurihistoriaa opiskellut Sevänen luo varsin eeppiset ja varmasti paljon taustatutkimusta vaatineet puitteet tarinalleen, josta ei puutu myöskään meininkiä.

Kirja etenee hengästyttävää tahtia seuraten Hallan ja Orfeuksen vaaroja täynnä olevaa pakomatkaa. Tosin välillä juoni juoksee ehkä liiankin nopeasti. Jännitys kantaa hyvin läpi tarinan, joka suorastaan imaisee lukijan sisäänsä, mutta toisinaan olisin halunnut pysähtyä nautiskelemaan kiinnostavasti kirjoitettujen hahmojen sielunelämästä hieman enemmän.

Erityisen huikeasti toimivat eteerisemmät kappaleet, joissa seurataan Hallan unennäköä. Kutkuttavan jännittävä on myös leskikeisarinna Theofanan salaperäinen vanki, jota kuolema ei suostunut korjaamaan.

Ikitalven polku on upea aloitus toivon mukaan pitkälle kirjasarjalle. Tarina herättää lukuisia kysymyksiä, joihin lukija haluaa saada vastauksia. Pakko todeta, että koukkuun jäin!

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Sarjakuvat – Tim Probert: Lightfall 1: Viimeinen liekki

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , ,

Tim Probert
Lightfall 1: Viimeinen liekki
Suom. Kati Valli. WSOY

”Vaikutat uteliaalta tapaukselta. Sinunlaisistasi tulee hyviä seikkailijoita!”

Tim Probertin Lightfall 1: Viimeinen liekki tuo monella tapaa mieleen Janne Kukkosen palkitun Voro–sarjan. Molemmat teokset edustavat koko perheelle sopivaa, vangitsevan kauniisti piirrettyä taianomaista fantasiaa, jonka pääosassa seikkailee nuori tyttö. Voron tapaan Lightfall on myös kooltaan tavanomaista sarjakuva-albumia pienempi, mutta kerta-annokseltaan tuhti – Viimeisessä liekissä on sivuja lähes 250. Tosin siinä missä Voron suomenkieliset laitokset ovat mustavalkoisia, Lightfall on toteutettu ruskaisessa väriloistossa.

Beatrice, eli Bea, asuu isoisänsä, suuren Possuvelhon luona. Hajamielisyydestä kärsivä velhovanhus pyörittää Sikapossun Tipat ja Tinktuurat -puotia, jossa nimensä mukaisesti myydään rohtoja ja eliksiirejä. Eräänä päivänä Possuvelho kuitenkin katoaa sillä aikaa, kun Bea on ollut keräämässä aineksia tuoreinta mikstuuraa varten. Pöydällä odottaa vain lappu, jossa vaari kertoo, että hän on unohtanut hoitaa äärettömän tärkeän velvollisuuden: ”Rauhattoman nukkujan sinetti täytyy käydä tarkistamassa!”

Bea ei luota siihen, että hataramuistinen vanhus selviäisi matkasta – varsinkin kun tämä mainitsee viestissä unohtaneensa, missä sinetti ylipäätään sijaitsee. Niinpä hän päättää jäljittää vaarin, vaikka ei tiedä, mihin ilmansuuntaan tämä on lähtenyt. Tukea Bea saa vastikään kohtaamaltaan Cadwalladerilta, eli Cadilta. Cad on jo sukupuuttoon kuviteltu galduuri. Laji tunnettiin aikoinaan siitä, että heillä oli kahdentoista miehen voimat ja viisautta sadan vuoden edestä.

Cad huokuu ystävällisyyttä, positiivisuutta ja auttamisen halua. Vaikeimpienkin vastoinkäymisten keskellä hän on varma, että kyllä tästäkin jotenkin selvitään. Apua Bea kaipaakin, sillä hänellä on paha tapa hermostua, hämmentyä ja jähmettyä vaarojen ja valintojen edessä. Yhdessä nämä kaksi etsijää muodostavat sympaattisen parivaljakon, jonka reippaita ja iloluontoisia seikkailuja on nautinto seurata.

Myös tarinan taustalle rakennettu fantasiamaailma hurmaa. Auringon laskettua lopullisesti mailleen maisemia valaisee enää kahdeksan keinotekoista Valoa, jotka määrittelevät myös todellisuuden rajat. Vaan voisiko pimeyden takaa löytyä lisää valoja? Teoksessa esiintyy erilaisia mielikuvituksellisia otuksia, kulkijoita, kasveja ja eläimiä kiitettävän runsaasti – kuten myös vanhojen rakennusten ja patsaiden raunioita. Puhumattakaan lumotuista luista, jotka varoittelevat matkalaisia vaaroista ja uhkailevat heitä kauhulla, turmiolla ja kadotuksella. Lisäksi liikkeellä on pahaenteisiä tahoja, jotka tahtovat levittää pimeyttä ja kuolemaa.

Lightfall 1: Viimeinen liekki on kaikin puolin lumoava lukukokemus, jonka pariin tulee varmasti palattua useaan otteeseen tarinan seuraavaa jaksoa odotellessa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Kirjat – Chi Ta-wei: Kalvot

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Chi Ta-wei
Kalvot
Mo
Suom. Rauno Sainio. Hertta

Momo on nuori nainen, joka elää 2100-luvun maailmassa. Otsonikato on tehnyt asumisen kuivalla maalla mahdottomaksi, joten ihmiskunta on muuttanut merenpohjaan. Robotisoituja sotia käydään kuitenkin edelleen mantereilla.

Maailmankuulun ihospesialisti Momon erilaiset ihohoidot ovat kuluttavassa maailmassa suosittuja. Tämä erakko asuu yksin kodin ja työtilan yhdistelmässä. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, vaikka välillä hänen mieleensä tulee outoja muistoja sairaalasta ja unelmia sotaroboteista.

Momo ei ole ollut 20 vuoteen yhteydessä äitiinsä, mutta nyt 30-vuotissyntymäpäivänsä aikaan äiti palaa hänen elämäänsä.

Paljon enempää Kalvojen juonesta ei kannata kertoa. Kirjan ydin on sen päähenkilö Momo. Hänen salaisuutensa ympäriltä poistetaan kuoria – tai himmentäviä kalvoja – kunnes totuus tulee näkyviin. Erilaisia kalvoja teoksessa onkin useita: suojelevia, peittäviä ja tietoja välittäviä. Romaani on runollinen, surullinen ja kaunis.

Kirjaa markkinoidaan myös kiinalaisen queer-kirjallisuuden klassikkona. Momon sukupuolikokemus on todellakin queer kuten myös hänen taustansa. Kaikki tämä on teoksen maailmassa täysin luonnollista.

Nykylukijalle Kalvot on myös nostalginen muisto 1990-luvusta. Kirja on nimittäin alun perin ilmestynyt vuonna 1996. Kuten monet aikakautensa tieteisteokset, se nostaa muun muassa otsonikadon, aidsin ja suuryritysten vallan tulevaisuuden uhkakuviksi. Sittemmin listan kaksi ensimmäistä uhkaa on suurelta osin päihitetty, mutta tilalle on tullut uusia ja pahempia. Perustunne uhkaavasta tulevaisuudesta ei sinänsä ole muuttunut.

Valitettavasti tätä hiukan vanhentunutta tulevaisuutta selitetään infodumpissa, joka katkaisee romaanin muuten hyvin vetävän alkuosan. Onneksi kirja pääsee pian takaisin raiteilleen.

Chi Ta-wein romaanin suomennos on selkeästi tapaus, ja kirja ansaitsi tulla käännetyksi iästään huolimatta. Itse asiassa meitä hemmotellaan, koska saamme luettavaksemme suoraan kiinasta suomennetun tieteisromaanin, joka on oletettavasti ensimmäinen suomeksi julkaistu taiwanilaisen scifin edustaja.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Kolumni – Pääkirjoitus 2/24

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , , , ,

Let’s rock!

Ovet odottavat aurinkoa punaisella planeetalla, ja aivan sattumalta Tähtivaeltajan alkuvuoden teemaksi on muodostunut musiikki. Viime numerossa julkaistiin Pekka Mannisen laaja artikkeli spefi- ja sarjakuvamusiikista. Nyt vuorossa on kanadalaiskirjailija Nicholas Eames, jonka fantasiateoksilla on lukuisia kytköksiä 1970- ja 1980-luvun rock-musiikkiin. Lisäksi Pasi Ilmari Jääskeläisen tuorein romaani, Finlandia-ehdokkaaksikin päätynyt Kuurupiilon anatomia, sisältää vahvoja punk-elementtejä.

Eamesin esittelystä ja haastattelusta vastaavat Aleksi Kuutio ja Jukka Halme. Kokonaisuus sukeltaa syvälle mainioista fantasiaromaaneistaan tunnetun kirjailijan tuotantoon ja persoonaan. Eames-setin täyteläistää hauska novellisuomennos, jossa verisen uskonsodan sytykkeenä on kiista siitä, onko hämähäkkijumalatar kuusi- vai kahdeksanjalkainen.

Kaisa Ranta vieraili puolestaan Jyväskylässä tapaamassa yhtä suomalaisen fantasian – tai uuskumman tai maagisen realismin, miten sen nyt kukin haluaa määritellä – suurimmista tähdistä. Pasi Ilmari Jääskeläinen nousi spefi-yhteisön tietoisuuteen palkintoja kahmineilla novelleillaan ja räjäytti pankin lukuisille kielille käännetyllä Lumikko ja yhdeksän muuta -esikoisromaanillaan (2006).

Uusia kirjoja Jääskeläinen on kirjoittanut harvakseltaan, mutta viime vuonna ilmestyneellä Kuurupiilon anatomialla hän on kohonnut jälleen ansaitusti huomion keskipisteeksi. Haastattelussa kirjailija kertoo laajalti niin luomisprosesseistaan, tavoitteistaan kuin ylipäätään kirjallisuuden merkityksestä.

Artikkelin ohessa tarjolla on Jääskeläisen parin vuoden takainen Angela Vähävauraan taide -novelli, johon tuskin monikaan on aiemmin törmännyt.

Robert E. Howardin luoma Conan on barbaarisotureista maineikkain. Mutta millainen on Crom, hänen jumalansa? Tämän kiehtovan kysymyksen uumeniin upotaan Jukka Vuorion Conan Barbaari luottaa teräkseen, ei rukoukseen -artikkelissa. Taustatukea Vuoriolle antavat sekä Conan-asiantuntija Petri Hiltunen että kirkon tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg.

Numerossa löytyy myös toinen osa Pertti Jarlan Unilähetyksiä Kuusta -jatkosarjakuvasta, Elisa Wiikin ja Mikko Seppäsen Katsomisen arvoista? -tv-sarjapalsta sekä lukuisia kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Nauti niistä kaikista antaumuksella, kunnes myrsky nousee, totuus palaa ja pataässä isketään pöytään.

Ja sitten ei muuta kuin tervemenoa Finnconiin, Suomen suurimpaan kaikille avoimeen ja ilmaiseen science fiction- ja fantasiakulttuuritapahtumaan, joka valtaa Jyväskylän yliopiston heinäkuun alussa. Siellä nähdään.

Bangkok shokkaa, Saigon sheikkaa ja Hanoi rokkaa!

Toni Jerrman

PS. Muista myös vuosittainen Suomenlinnan spefi-piknik, joka järjestetään tällä kertaa lauantaina 15. kesäkuuta.

Merkittävät järjestöt ovat jälleen synkronoineet kalenterinsa, ja siten luoneet voimakkaan aika-avaruus pyörteen, joka vetää puoleensa pikniköijiä HYSFK:in, HSFS:n, Risingshadow:n ja Tolkien-seuran jäsenistöistä.

Kokoontumispaikkana on Kustaanmiekassa ravintola Walhallaa vastapäätä oleva nurmikenttä. Jos matkustat HSL:n lautalla, seuraa opaskylttien sinisiä nuolia, kunnes olet vaeltanut käytännössä koko Suomenlinnan halki. Löydät meidät polun päästä.

Piknik alkaa, kun innokkaimmat fanit saapuvat paikalle (yleensä puolenpäivän aikoihin), ja jatkuu myöhään asti, kunnes porukat hajaantuvat eteenpäin kotiin tai jatkoille.