Koska Ryan Cooglerin ohjaama Sinners-elokuva kahmi nyt saaliikseen ennätysmäärän Oscar-ehdokkuuksia, päätin heittää myös tänne blogin puolelle Tähtivaeltajassa 2/25 julkaistun arvosteluni kyseisestä elokuvasta.

Sinners

Ryan Cooglerin Black Panther -leffat eivät itseäni pahemmin ilahduttaneet. Ne menestyivät kuitenkin lippuluukuilla niin hyvin, että Coogler sai vapaat kädet Sinners-elokuvansa kanssa. Ja se iskee ihan kybällä.

Filmin tapahtumat sijoittuvat vuoden 1932 Mississippi Delta -alueelle. Rotuerottelulait ovat yhä voimassa ja Ku Klux Klan terrorisoi mustia, jotka asuvat hökkelikylissä ja saavat niukan elantonsa työskentelemällä puuvillapelloilla.

Smokestack-kaksoset (Michael B. Jordan) ovat ensimmäisen maailmansodan veteraaneja, jotka palaavat kotiseudulleen vietettyään seitsemän vuotta Chicagossa gangsterien leivissä. Kaksikon maine armottomina koviksina on yhä kohdallaan, mutta tällä kertaa he aikovat hankkia rahansa laillisella bisneksellä. Toki siinä auttavat Chicagosta varastetut dollarit ja viinakset. Niiden turvin kaksoset ostavat vanhan sahan ja perustavat sinne vain mustille tarkoitetun musiikkikapakan.

Toisiinsa tukeutuvat Smokestack-kaksoset ovat viileän hienosti käsikirjoitettuja ja näyteltyjä hahmoja. Heidän rinnalleen nousee myös muita mahtavia hahmoja, kuten vanha blues-muusikko Delta Slim (Delroy Lindo), portsarina toimiva Cornbread (Omar Benson Miller), kiinalainen kauppiaspariskunta Grace ja Bo Chow (Li Jun Li & Yao) sekä kaksosten erinomaisen vahvoiksi kuvatut exät Annie (Wunmi Mosaku) ja Mary (Hailee Steinfeld).

Vielä keskeisempi rooli on nuorella Sammiella (Miles Caton), jonka blues-laulu ja -kitarointia avaa portteja ajan ja paikan kudokseen. Sillä kuten vanhat kansantarut tietävät kertoa, voi sielusta puhtaana kumpuava musiikki raottaa verhoa elämän ja kuoleman välillä. Toisaalta ilmiö houkuttelee myös pahuutta, joka saattaa livahtaa soittajan seuraan. Tai kuten Sammien pastori-isä asian esittää: kun tarpeeksi kauan tanssii paholaisen kanssa, niin joku päivä tämä seuraa musikanttia kotiin.

Ja kuten jo filmin ensimmäisestä kohtauksesta tiedämme, juuri näin tulee käymään.

Pitkän mutta kiehtovan alkukehittelyn jälkeen pahuus löytää siis tiensä Smokestack-kaksosten pyörittämään kapakkaan. Missä muodossa se ilmenee, jääköön paljastamatta. Joka tapauksessa luvassa on kaksikin maittavaa verilöylyä sekä vanhan tutun vihulaisen omintakeisesti tuunattu versio.

Sinners on tekijänsä näköinen yhdistelmä historiallista realismia, yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja mainiosti pelittävää kauhua. Merkittävää osaa elokuvassa näyttelee myös musiikki perinteinen blues etunenässä – vaikka toki tällä saralla koetaankin pari mahtavaa tyylipoikkeamaa.

Blues-puolta korostaa entisestään se, että filmissä vierailee alan elävä legenda George ”Buddy” Guy (s. 1936). Tästä ratkaisusta Coogler ansaitsee täydet kymmenen pistettä.

Ja juu, jätän nyt mainitsematta sen vuonna 1996 valmistuneen erinomaisen elokuvan, josta käsikirjoittaja-ohjaaja on selvästi ammentanut vaikutteita omaan visioonsa. Eiköhän se kuitenkin käy teatterissa kaikille selväksi.

Toni Jerrman – 5 tähteä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.