Ghost in the Shell

Nykyisin japanilaiset sarjakuvat ja animaatiot kuuluvat länsimaisenkin populaarikulttuurin peruskuvastoon. Tämän kehityksen airueina toimivat 1990-luvun alkupuolella mm. sellaiset tieteismangat kuin Katsuhiro Otomon Akira ja Masamune Shirow’n Ghost in the Shell – sekä niiden pohjalta tehdyt erinomaiset anime-elokuvat.

Näistä klassikoista erityisesti kyberpunk-henkinen Ghost in the Shell on pysynyt huomion keskipisteenä vuodesta toiseen. Shirow on itse laatinut jatko-osia alkuperäiselle sarjakuvalle, ja teoksen pohjalta on syntynyt lukuisia elokuvia, animesarjoja ja kirjoja. Tuorein niitti tuotejatkumoon on Rupert Sandersin ohjaama amerikkalaisfilmi, jonka päärooliin on napattu tähtinäyttelijä Scarlett Johansson.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat teknologian läpitunkemaan lähitulevaisuuteen. Ihmisenkaltaiset robotit ovat arkipäivää, pilvenpiirtäjien reunustamat kadut sykkivät värikkäiden hologrammimainosten loisteesta, ja kansalaiset parantelevat itseään kyberosilla. Ihmisten ja koneiden välisen evoluution seuraavaa askelta edustaa Mira Killian (Johansson), nainen, jonka aivot on istutettu keinotekoiseen robottivartaloon.

Vuosi ”syntymänsä” jälkeen Hanka Robotics -firman kehittelemä Mira työskentelee terrorisminvastaisen Osasto 9:n agenttina. Hän ei muista aiemmasta ihmiselämästään kuin häiritseviä haamukuvia. Nämä nopeat välähdykset eivät kuitenkaan tunnu istuvan saumatta siihen, mitä Hankan tohtorit ovat hänen menneisyydestään kertoneet.

Salaisuudet alkavat purkautua, kun tuntematon hakkeri käynnistää hyökkäyksen Hanka-yhtiön johtavia tutkijoita vastaan. Iskuja tutkiessaan Mira pääsee myös oman historiansa ja identiteettinsä jäljille. Lopulta esiin nousee kysymys, mihin suuntaan hänen lojaliteettinsa kallistuvat.

Ghost in the Shell on visuaalisesti häikäisevää silmänkarkkia. Filmin futuristista Hongkongia muistuttavat kaupunkinäkymät ihastuttavat, ja toimintaosiot tykittävät kankaille tyylikästä taisteluakrobatiaa. Useat kohtauksista kopioivat käytännössä yksi-yhteen Mamoru Oshiin ohjaaman ensimmäisen GitS-animaatiofilmin kuvastoa, vaikka itse tarina kulkeekin monin osin eri reittiä. Pisteitä ropisee myös robottigeishojen ja muiden teknotehostettujen hahmojen suunnittelusta.

Elokuvan juoni ei ole yhtä antoisa. Hollywood-mentaliteetin mukaisesti filmistä on haluttu tehdä helposti sulatettava, suoraviivainen kertomus yhden yksilön yrityksistä löytää itsensä ja paikkansa maailmassa. Alkuperäistarinan filosofiset pohdinnat ihmisten ja tekoälyjen suhteesta sekä minuuden ja inhimillisyyden määritelmistä jäävät pelkiksi sivulauseiksi. Tietoverkkoihin leviävän keinoälyn tematiikkaan ei ehditä paneutua laisinkaan. Näin ollen filmi maistuu lähinnä esinäytökseltä, joka pohjustaa asetelmia, joiden kautta voitaisiin jatkossa päästä kiinni itse asiaan.

Lost in Translation -elokuvassa (2003) kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt Scarlett Johansson on viime vuosina nähty toimintasankarina Marvel-tuotannoissa sekä Luc Bessonin Lucy-leffassa (Tähtivaeltaja 3/14). Mira Killianina hän pääsee jälleen hyödyntämään tätä kokemustaan. Samalla hän onnistuu lataamaan roolisuoritukseensa aitoa tunnetta ja eteerisen oloista vierautta, joka herättää mielleyhtymiä Jonathan Glazerin Under the Skin -elokuvan (Tähtivaeltaja 4/14) suuntaan. Tosin Miran paikoittainen jäykkäliikkeisyys – jonka lienee tarkoitus kuvastaa hahmon mekaanista alkuperää – on yksinomaan hölmö veto.

Elokuvan sivuosanäyttelijöistä parhaiten pärjäävät Takeshi Kitano Osasto 9:n omapäisenä johtajana sekä Pilou Asbæk Miran sympaattisena Batou-kumppanina. Kehnommin onnistuvat Peter Ferdinando epärealistisesti käyttäytyvänä korporaatiopahiksena sekä Juliette Binoche, joka ei missään vaiheessa saa otetta roolistaan Mirasta huolehtivana tohtorina.

Selkeistä ongelmistaan huolimatta Ghost in the Shell tarjoilee hyvinkin nautinnollista kyberpunk-tyylittelyä. Sisällöltään elokuva jää silti kauaksi niin Shirow’n mangan kuin Oshiin animen omintakeisuudesta ja älyllisistä ulottuvuuksista.

Toni Jerrman – 3,5 tähteä