Jamie Lee Curtis

Elokuvat – Borderlands

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , , ,

Borderlands

Kaksi omaa pelisuosikkiani on nyt kääntynyt eläviksi kuviksi. Fallout Amazonin Prime Video -striimauspalvelun tv-sarjaksi ja Borderlands Eli Rothin ohjaamaksi elokuvaksi. Fallout on kerännyt laajalti kehuja, mutta Borderlands pettää kaikki odotukset. Hyvin kuvaavaa on, että filmin nimekkäimmät näyttelijät, Jamie Lee Curtis, Cate Blanchett ja Gina Gershon, tekevät leffassa uransa surkeimmat suoritukset. Oikeastaan ainoa hahmo, joka toimii edes jotenkuten, on tietokoneanimaationa toteutettu Claptrap-botti, jonka äänestä vastaa Jack Black.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat takapajuiselle Pandora-planeetalle, joka muistuttaa hylätyn romuvaraston, hökkelikylien ja autiomaan ristisiitosta. Tästä on paikoin saatu irti värikkään hauskoja yksityiskohtia. Planeetalla vallitsee täysi kaaos, sillä sitä kansoittavat mielipuoliset tappajajengit, kriminaalien pohjasakka sekä legendaarista aarretta etsivät holvinmetsästäjät.

Tarujen mukaan planeetalla sijaitsee muinaisen muukalaisrodun rakentama salainen holvi, johon on kätketty roppakaupalla teknologisia menestysreseptejä. Tätä saalista himoaa myös Atlas-suuryrityksen ilkeä johtaja, herra Atlas (Edgar Ramírez). Hän on muuten särmikkään henkilökatraan harmain hiirulainen.

Juoneltaan ja kuvastoltaan filmi on kuin isolla rahalla tehty toisinto 1980-luvun italialaisista B-luokan tieteistoimintahalpiksista. Herra Atlas haluaa saada käsiinsä pienen Tina-tytön (Ariana Greenblatt), joka on avain aarreholvin löytämiseen. Onneksi pupunallepommeja heittelevän tuittupäisen tytön suojana ovat kovapintainen palkkionmetsästäjä Lilith (Blanchett), uskomattoman taitava ex-sotilas Roland (Kevin Hart) sekä raivohullu naamarihemmo Krieg (Florian Munteanu).

Koska hahmoista laajimmin esillä on Lilith, hänelle on rakennettu tunteita vähemmän soitteleva traaginen menneisyys sekä tunteita vielä vähemmän soitteleva uljas tulevaisuus.

Eniten potentiaalia löytyy ihastuttavan villisti käyttäytyvästä Tina-tytöstä, mutta Greenblattin suoritus ailahtelee harmillisesti kelvosta surkeaan. Jos tähän rooliin olisi istutettu Kick-Ass-elokuvien aikainen Chloë Grace Moretz, niin johan homma olisi pelittänyt kuin hieho hiprakassa.

Filmi on tietysti toteutettu huumori ja toiminta edellä. Nauruhermoja onnistuu kuitenkin koskettamaan ainoastaan hupsuja heittoja laukova Claptrap-botti – ja sekin vain hetkittäin. Muuten menee kehnon yliyrittämisen puolelle. Erilaisia taisteluja leffassa piisaa niin runsaasti, että ne sulautuvat yhdeksi muodottomaksi massaksi. Mitättömän keskinkertaisuuden ylle mäiskintä kurottuu kerran ja silloinkin vain siksi, että tappelun aikana ämyreissä pauhaa Motörheadin Ace of Spades -klassikko.

Nyt ei todellakaan tehty Borderlands-peleille oikeutta.

Toni Jerrman – 2 tähteä

Elokuvat – Everything Everywhere All at Once

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Everything Everywhere All at Once

Evelyn Wang (Michelle Yeoh) on ylikuormittunut itsepalvelupesulan omistaja, joka alkaa hajoilla verottajan, aviomiehen, tyttären ja hankalan isän vaatimuksiin. Telian taannoista mainoslausetta mukaillen pitäisi olla kaikkialla kaikkien kanssa kaiken – ei vaan yhtä aikaa.

Jos elämä olisi mennyt toisin, hän voisi olla gourmet-kokki, kungfu-tähti tai huipputason tutkija. Tai mistä sitä tietää, ehkä vain mainoskyltin kantaja. Tai olisihan hän voinut syntyä maailmaan, jossa ihmisen evoluutio olisi edennyt aivan toisella lailla. Jossain nämäkin rinnakkaistodellisuudet ovat olemassa.

Yhdessä näistä vaihtoehtoisista maailmoista, alfa-versumissa, Evelyn on onnistunut kehittämään menetelmän versumisurffailuun, yhteyden rakentamiseen vaihtoehtoisen minänsä kanssa. Samalla hän on tullut luoneeksi tilanteen, jossa synkkä ja murhaavan nihilistinen Jobu Tupaki (Stephanie Hsu) on levittäytynyt kaikkiin todellisuuksiin ja on niissä kaikissa hänen jäljillään. Tähän mennessä Evelyn on saanut surmansa jokaisessa todellisuudessa, jossa hän on noussut Jobu Tupakia vastaan.

Nyt alfa-versumista lähestytään kaiken potentiaalinsa haaskannutta pesulayrittäjää. Olisiko juuri hän se versio Evelyn Wangista, joka kykenee voittamaan Jobu Tupakin kätyreineen?

Dan Kwanin ja Daniel Scheinertin ohjaama Everything Everywhere All at Once on hervottominta elokuvaa, mitä isolla rahalla on aikoihin tehty. Versumisurffailu vaatii tekoja, joita juuri tässä maailmassa oleva minäsi ei koskaan tekisi, ja näistä epätodennäköisistä liikkeistä leffassa revitäänkin irti mitä pimahtaneimpia kohtauksia. Pidättelemättömän surrealistinen huumori ei varsinaisesti naurata, mutta ällistyttää. Joidenkin kohtauksien äärellä ei voi kuin haltioitua: miten tämäkin on mennyt läpi?

Elokuvan erityisin ja erinomaisin piirre on lähes täydellinen luovan laskelmoimattomuuden vaikutelma: kuin tärähtäneimmätkin ideat olisi hetkeäkään harkitsematta toteutettu saman tien, kun ne ovat juolahtaneet tekijöiden mieleen. Tällaista irrottelua voisi ehkä odottaa indietuotannolta, jossa kenenkään ei tarvitse vastata taloudellisesti mistään.

Näyttelijäkaartiin on saatu Yeohin oheen houkuteltua mm. Jamie Lee Curtis. Myös Indiana Jones ja tuomion temppeli -leffasta tuttu Ke Huy Quan ilahduttaa pitkästä aikaa valkokankaalla. Tappelukohtaukset on koreografioitu ja toteutettu vauhdikkaan tyylikkäästi.

Laatikoihin sopimattomassa tuotannossa kokeillaan kaikkea mahdollista kreisikomediasta avantgardeen, ja siitä tekisikin mieli pitää täysillä. Aivan kaikki pakettiin mahdutetut kokeilut eivät kuitenkaan ole täysosumia, eräitä vitsejä venytetään paljon pidemmälle kuin niiden ainekset riittävät, ja loppua kohti vakavoituminen laimentaa iloa – olkoonkin että joidenkin tosikkojen mielestä elokuvaan tulee järkeä vasta lopussa. Yleiseen erinomaisuuteen elokuva ei siis runsaista hienouksistaan huolimatta kohoa, mutta kyllä tällaista rajoja ja konventioita rikkovaa yritteliäisyyttä toivoisi näkevänsä paljon nykyistä useammin.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/22.