Kaspar Colling Nielsen
Esikaupunkien vapahtaja
Frelseren fra Hvidovre
Suom. Katriina Huttunen. Aula & Co

Tanskalaiskirjailija Kaspar Colling Nielsenin edellinen suomennettu romaani, vahvasti yhteiskuntakriittinen Euroopan kevät (2021), esitteli monia pähkähulluja ideoita, joista osa on sittemmin käynyt lähes toteen. Yksi näistä oli tanskalaispoliitikkojen keksimä ajatus karkottaa maahan saapuvat siirtolaiset Afrikkaan – konsepti, joka tunnetaan nykyisin Ruanda-mallina.

Uudesta Esikaupunkien vapahtaja -romaanista tuskin löytyy toteen käyviä visioita, sillä nyt liikutaan niin riemastuttavan absurdeissa sfääreissä, ettei mitään rajaa.

Kirjan käynnistää lause: ”Maailmanhistorian merkittävin ihminen, 48-vuotias runoilija Allan Thornbum, asui vuokralla pienessä kellariasunnossa Hvidovressa viisitoistavuotiaan kissansa Felixin kanssa.” Sitten tutustutaan tarkemmin Allaniin ja hänen rutiineihinsa.

Lähes erakoitunut mies ei viihdy ihmisten seurassa ja lähinnä toivoo, että kaikki jättäisivät hänet rauhaan. Runoja hän ei ole kirjoittanut enää vuosiin, joten hänellä on aikaa kommentoida ja korjailla muiden runoilijoiden tekstejä – toki vain omaksi huvikseen. Tuloiksi vaatimattomalle miehelle riittävät kirjastokorvaukset, asumistuki ja palkka, jota hän saa silloin tällöin tekemästään liikenteenlaskijan työstä.

Rähjäisesti pukeutuva Allan käy päivisin kävelylenkeillä, jolloin hän tarkkailee lähinnä itseään ahdistelevia puluja. Ihmiset eivät häntä kiinnosta. Sen sijaan hän laatii mielessään erilaisia kertomuksia mm. timanteista, koiranpaskasta ja lukemistaan vaihtoilmoituksista. Ilmoitus, jossa halutaan vaihtaa 1500 käytettyä pornolehteä lastenvaunuihin kiehtoo hänen syvältä luotaavaa pedanttia mielikuvitustaan usean sivun verran.

Väliin Allan kiipeää keinotekoiselle Kööpenhamina-vuorelle paetakseen kanssakulkijoitaan. Vuorelle, joka esiintyy myös Nielsenin suomentamattomassa esikoisromaanissa Mount København (2010).

Kirjan tapahtuma-aikaan maailma kärsii korona-pandemiasta, mutta vielä pahempaa on luvassa: Vesuvius-tulivuori purkautuu ja peittää planeettamme kaiken pimentävään tuhkapilveen. Katastrofien keskeltä löytyy kuitenkin yksi toivonpilkahdus. Analyysien mukaan niin tauti-, luonto- kuin talousongelmistakin selvittäisiin, jos Allan vain suostuisi kirjoittamaan vielä yhden runon!

Paha vain, ettei kukko käskien laula eikä Allan ole tippaakaan kiinnostunut palaamaan runoilun pariin. Ei vaikka Tanskan pääministeri kerjää sitä häneltä polvillaan ja vetoaa kaikkiin niihin ihmisiin, joiden elämän yksi ainokainen runo pelastaisi.

Mihin kaikkeen tästä edetään, jääköön kertomatta. Luvassa on joka tapauksessa ihastuttavan poskettomia käänteitä, jotka paljastavat sekä ihmisyyden perusluonteen että politiikan raadollisuuden. Lopulta ylletään jopa messiaanisiin kuvaelmiin asti.

Nielsenin satiiri on terävää ja ilkamoivaa, joten Esikaupunkien vapahtajaa on ilo lukea. Kokonaisuus huipentuu romaanin perään liitettyyn Ennakkoluulojen kirjaan. Siinä käydään läpi eri kansalaisuuksiin ja ihmisryhmiin liitettyjä ennakkoluuloja. Alkuun räväkät tekstit herättävät röhönaurua, sillä osa niistä on totaalisen mielenvikaisia ja toiset taas nappiosumia. Nauru kuitenkin hyytyy, kun tajuaa, että jotkut ihmiset uskovat näistä kajahtaneimpiinkin – ja että ne nappiosumat kuvastavat yksinomaan omia ennakkoluulojani. Nerokas veto!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/24.