J. P. Laitinen
Hirviö
Teos

J. P. Laitisen Hirviö-romaani käynnistyy päräyttävästi, kun neitsytmatkallaan uponnut Titanic nousee tyrskyistä näkyviin perä edellä. Aluksen ympärillä kuohuu, kun uudissyntyvät ihmiset pulpahtavat pinnalle ja pelastusveneet matkustajineen nostetaan talteen: ”Yli tuhatviisisataa uudissyntynyttä, mikä on ylittämätön saavutus siviilimerenkulun historiassa.”

Romaanin päähenkilö on kirjailija Matias Roos, jonka vaimo on kuollut vuotta aiemmin. Surun murtama mies velloo itsesäälissä ja -syytöksissä. Tuntojaan hän purkaa auki vaimolleen osoitetuissa päiväkirjamerkinnöissä.

Yksinäisyyteen vetäytyneen miehen arki ottaa uutta kontaktia ulkomaailmaan, kun radikaali ympäristöaktivisti Dima Skoropadenko valitsee hänet manifestinsa haamukirjoittajaksi. Diman viestit herättävät Matiaksessa halun kirjoittaa romaanin, jossa aika kulkisi takaperoisesti – idea, jonka hän auliisti myöntää varastaneensa Martin Amisilta.

Laitisen romaani jakautuu kolmeen eri tasoon. Kokonaisuuden pihvi ovat Diman Matiakselle lähettämät sähköpostiviestit, joiden on tarkoitus toimia manifestin pohjamateriaalina. Tekstit ovat tiukkaa faktatykitystä kaikesta siitä, miten ihmiset ovat itse hävittämässä ympäröivän luonnon ja kotiplaneettansa. Näihin pätkiin on kerätty runsaasti esimerkkejä ja vankkoja todisteita öljyteollisuuden, ilmastopäästöjen, kerskakulutuksen ja kapitalismin pitelemättömästä hulluudesta.

Kaiken tämän vertauskuvana toimii monimutkaisuudessaan hillittömäksi kasvanut Hirviö, jota lienee mahdoton pysäyttää – varsinkin kun jokainen ihmiselämä on alistettu sen palvelijaksi. Diman yksi kiteytys Hirviöstä kuuluu näin: ”Se on elävä metafora, joka nielee sisäänsä luonnonvarojen ylikäytön, talouden vääristyneet perusrakenteet, infrastruktuurin ja koko lapasesta lähteneen läntisen kulttuurin, mutta myös ihmisen biologisena, psykologisena ja sosiaalisena olentona. Me olemme parasiitti paratiisissa. Virus joka tappaa isäntänsä, lapsi joka syö äitinsä ja kuolee nälkään. Evoluution aikapommi, itsetuhon insinööri, eläinkunnan Ikaros.”

Diman jaksot ovat synkkää luettavaa, ja niissä käsitellään aihepiiriä laaja-alaisen asiantuntevasti, väliin jopa filosofisesti. Vaikka moni teksteissä ilmituotava asia lienee lukijalle entuudestaan tuttu, mahtuu mukaan myös useita historiallisia tosiseikkoja, jotka yllättävät. Toivoa ihmiskunnan selviytymisestä ne eivät ainakaan lisää. Lähinnä koko touhun lyhytnäköisyys ja älyttömyys hämmentävät: olemmeko me lajina tosiaankin näin piittaamattomia ja itsetuhoisia?

Päiväkirjoissaan Matias ei suoraan niele Diman madonlukuja, vaikka alkaakin vähitellen kääntyä tämän kannattajaksi. Samalla hän pohtii tulevan kirjansa luonnetta ja antikronologian mahdollisia ongelmia. Aivan liikaa tilaa käytetään puolestaan miehen pohjattoman surun ja masennuksen sanallistamiseen. Tämä loputon tunnevatkuli käy nopeasti yksinomaan rasittavaksi.

Kirjan hauskimpia osioita ovat episodit, joissa aika kulkee takaperin: aiemmin saastuttavina pidetyt tehtaat imevätkin nyt kivihiilen ainesosat taivaalta talteen, muuttokyyhkyjen eloonampujat saattavat herättää henkiin jopa 30 000 siivekästä päivässä, ihmiset puklaavat ruokansa lautaselle ja kunnallinen viemäriverkosto palauttaa alkulietteen asukkaiden koteihin heidän sisäistettäväkseen. Nämä mainiosti kuvatut syklit saavat lukijan näkemään jokapäiväisetkin asiat aivan uusin silmin.

”Joissakin siirtokunnissa orjia on kaksi kertaa enemmän kuin valkoisia. He hoitavat kaikki raskaat työt, joten omistajat eloonherättävät heitä mielellään hirttämällä ja ruoskimalla.”

Viime aikoina Suomessakin on kirjoitettu lukuisia tieteisromaaneja, jotka maalailevat ihmiskunnalle dystopistista tulevaisuutta. Hirviö on tässäkin kontekstissa outo lintu, sillä teoksessa kaunokirjallisuus on selvästi alisteinen julistukselliselle sisällölle. Sanottava sanotaan niin kuin se on, ja asiasisältö on puettu fiktion kaapuun vain näennäisesti. Mukana on myös pitkät jälkisanat, jossa Laitinen kritisoi suorasanaisesti mm. lyhytkatseisia poliitikkoja, taloustieteilijöitä, osakemarkkinoita, pikamuotia, arvojen hylkäämistä, materialismia, talouskasvua ja hypernopeudella toimivaa yhteiskuntaa – tarjoten niille toki myös vaihtoehtoja.

Saarnaavuudestaan huolimatta Hirviö on tärkeä romaani, johon jokaisen sietäisi tarttua. Lisäpisteitä teos ansaitsee siitä, että tekstissä mainitaan lukuisten tutkijoiden, tietokirjailijoiden ja filosofien ohessa mm. sellaiset tieteiskirjailijat kuin Philip K. Dick, Jeff VanderMeer ja Risto Isomäki.

”On mahdotonta syödä ruokkimatta Hirviötä.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.