Sarjakuvat – John Byrne: Ihmeneloset – Kun kutsuu Galactus!

John Byrne:
Ihmeneloset: Kun kutsuu… Galactus!

Suom. Jouko Ruokosenmäki. Egmont

”Joskus Galactuskin oli ihminen, kuolevainen kuten sinäkin. Mutta muistot siitä ajasta ovat vaisu, hiipuva kipu sydämeni uumenissa.”

John Byrne oli aikoinaan kovista kovin. Oma supersankari-innostukseni sai aivan uutta puhtia, kun tutustuin Byrnen piirtämiin ja Terry Austinin tussaamiin X-Men-sarjakuviin 1970-luvun lopussa. Sen jälkeen seurasin Byrneä kaikkialle, minne hän meni: Fantastic Four, Alpha Flight, She-Hulk, Namor, Next Men jne.

Kesän superelokuvien vanavedessä suomeksi on nyt saatu rautaisannos Byrnen sarjakuvia.

Hänen kirjoittama ja kuvittama Ihmeneloset: Kun kutsuu… Galactus! on yli 150-sivuinen kattaus fantastisia, jopa kosmisia tarinoita. Sisältö on kotoisin 1980-luvun alkupuolelta, ja osa jaksoista on julkaistu Suomessa Ihmeneloset- ja Hämähäkkimies-lehdissä vuosina 1982 ja 1985.

Albumin käynnistää Kunnia keisarille -tarina, jossa Ihmeneloset päätyvät muinaiseen afrikkalaiskaupunkiin, joka muistuttaa menneisyyden Roomaa. Idea on niin poskettoman upea, että se tuo elävästi mieleen Tarzanin parhaat seikkailut kadonneissa valtakunnissa. Samalla Reed Richards joutuu pohtimaan liiallisen itsevarmuutensa aiheuttamia ongelmia.

Seuraavaksi vuorossa on pidempi kertomus, joka alkaa avaruuden ääristä ja sykkii vahvaa ihmeen tuntua – samalla kun se seuraa sankarinelikon arkista elämää. Juuri tämänkaltaiset yhdistelmät tekevät Byrnen Ihmeneloset-tarinoista niin koukuttavia.

Tällä kertaa vaikeuksia aiheuttaa Galactuksen mahtava palvelija Terrax, jolla on ylivertaiset voimat jopa Ihmenelosiin verrattuna. Inhimillisiä tragedioita ja suurta oopperaa soittelevassa kertomuksessa esiintyvät luontevasti myös mm. Hämähäkkimies, Daredevil, Thor, Tohtori Outo ja Rautamies. Ja kyllähän planeettoja syövä Galactuskin ilmestyy mukaan kuvioihin – eikä yksikään tarina, jossa hän näyttäytyy, voi olla huono. Nyt päästään jopa pohtimaan sankarien syvempää etiikkaa ja moraalisia valintoja.

Hieman maanläheisemmässä Lapsuuden loppu -tarinassa valokeilaan nostetaan sekä Näkymätön tyttö Sue että hänen ja Reedin pieni Franklin-poika. Sue osoittaa epäilijöille, että hän on yhtä vahva ja tärkeä osa Ihmenelosia kuin Liekki, Möykky ja Herra Fantastinen yhteensä.

Albumin viimeisessä rupeamassa pahiksen roolin ottaa Tohtori Doom – vai ottaako sittenkään? Tarina käsittelee yksinvaltiutta ja diktaattorien tuhoisia vainoharhoja. Sekä sitä, että edes Ihmeneloset eivät ole erehtymättömiä.

Kun kutsuu… Galactus! on supersankarisarjakuvan parhaimmistoa. Touhu ei tyydy pelkkään aivottomaan mätkintään, vaan mukaan on ujutettu sekä tieteishenkistä visiointia, elämän pieniä iloja ja suruja, vahvaa draamaa että yhteiskunnallista kritiikkiä. Kaikki tämä tekee sarjakuvan hahmoista eläviä ja hengittäviä yksilöitä, jotka eivät jää trikoidensa vangeiksi.

Myös sarjakuvan taide on erinomaista, huolellista ja pikkutarkkaa, Byrneä lähes parhaimmillaan.

”Ilmaantuuko tänne jonakin päivänä haurasta elämää, joka pohtii kaiken tarkoitusta? Vai onko täällä vain kuolleita maailmoja, jotka tuijottavat kuihtuvaa aurinkoa sokein silmin? Vai kuolevatko ne jo syntyessään… Jättäen jälkeensä loputtoman yön läpi kiitäviä jäänteitä maailmasta, joka ei koskaan ollut.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Kirjat – Annika Perkiö: Herra Wolterin karnevaali

Annika Perkiö
Herra Wolterin karnevaali

Haamu

”Jonglöörin suu alkaa levitä pielistään kuin vetoketju. Koko hirviö laajenee ääristään, tavoittaa mittoja, joita ihmiset saavat todistaa vain suljettujen ovien takana. Suu paljastaa kielen ja niskaan saakka ulottuvan hammasrivistön.”

Herra Wolterin karnevaali on Annika Perkiön fantasiahenkinen esikoisromaani. Ja erinomainen sellainen.

Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, tapahtumien keskipisteenä on niljahkon show-miehen, herra Wolterin, johtama karnevaali. Jo viisitoista vuotta Suomea menestyksekkäästi kiertäneen tivolin suurin vetonaula ovat salaperäiset hirviöhahmot, jotka tunnetaan heidän erikoiskykyjään kuvaavilla nimillä. Yleisö uskoo, että Jonglööriä, Tulennielijää, Veitsenheittäjää ja Tanssijaa esittävät ihmiset, joiden ulkonäköä on muokattu meikkien, maskien ja muiden tehokeinojen avulla. Jo teoksen prologista käy kuitenkin ilmi, että kyseessä ovat todelliset hirviöt.

Nämä luonnonoikut metsästävät karnevaalin asiakkaita ravinnokseen. Toisin kuin voisi kuvitella, he eivät syö saaliitaan, vaan imevät heistä viimeisetkin onnen pisarat. Tämän jälkeen uhri ei pitkään aikaan ole enää oma itsensä. Talvisin, kun sirkus on tauolla, hirviöt joutuvat tyytymään purkkiruokaan. Mitä se on, selviää vasta kirjan jälkipuoliskolla.

Tarinan ihmispäähenkilö on 18-vuotiaas iltalukiolainen Paju. Koulukiusattu ja traumaattisesta masennuksesta kärsivä poika yrittää olla mahdollisimman näkymätön, jotteivat kiusaajat ottaisi häntä uudelleen silmätikukseen. Hänen ainoita ystäviään ovat koulutoveri Anni sekä nuoremmat sisarukset Otso ja Pihla. Pajun tehtäväksi on jäänyt sisaruksistaan huolehtiminen, sillä sen jälkeen kun isä häipyi omille teilleen, äiti on sulkeutunut itseensä, eikä kiinnitä minkäänlaista huomiota jälkikasvuunsa.

Pajun elämän ankkurina toimivat Wolterin karnevaalin hirviöt, joiden paluuta hän odottaa pitkin vuotta kuin kuuta nousevaa. Ruttoneva, jossa Paju asuu, on tivolin jokavuotinen loppuetappi ennen talviteloille laittoa. Tällöin koko kaupunki herää henkiin ja vyöryy värikkäiden karnevaalitelttojen huomaan halloweenia juhlistavissa naamiaisasuissa.

Toisin kuin muut ihmiset, Paju näkee hirviöt kauniina ja taianomaisina olentoina, joita tulisi pelkäämisen sijaan rakastaa. Erityisen ihastunut hän on painajaisten ruumiillistumalta näyttävään Jonglööriin, jonka sisimmän olemuksen hän pyrkii vangitsemaan piirroslehtiöönsä.

Mutta kuinka käy, kun Paju päätyy liian lähelle Jonglööriä, joka haistaa hänen huumaavan ja viettelevän tuoksunsa, jota yksikään hirviö ei voi vastustaa?

”Sille olennolle ei ole mahdollista pistää vastaan. Se kuokkii unissa lupaa kysymättä.”

Kauhuakin soittelevan tarinan ytimessä ovat tunteet, joita Perkiö kuvailee maalauksellisen voimallisesti. Yleisteemana toimii erilaisuuden pelko ja sen voittaminen, oli kyse sitten hirviöistä tai ihmisistä. Sekä tietenkin naamiot, joista haetaan turvaa, ja leimat, joita ihmisiin lyödään.

Tarinan edetessä käy ilmi myös kaikki se kaltoinkohtelu, jota hirviöt ovat aiemmin kokeneet ihmisomistajiensa käsissä. Ja se hyväksikäyttö, johon he nyt ilolla alistuvat. Eikö mikään voisi sittenkään olla toisin?

Perkiön hahmokuvaus on onnistunutta, joten henkilöiden kärsimykset ja onnenhetket välittyvät vahvasti lukijalle. Erityisen hyvin toimii ratkaisu, jossa samoja tapahtumia lähestytään sekä Pajun että Jonglöörin silmin. Se paljastaa, kuinka erilaisia tunteita ja ajatuksia samat kuvaelmat voivat eri hahmoissa herättää.

Herra Wolterin karnevaali on vaikuttava, koskettava ja kulisseiltaan kiehtova visio, jonka osin omintakeisten elementtien seuraan on ilo heittäytyä.

”Eksistentiaalista kriisiä ei ole koskaan turvallista kokea ase kädessä.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Elokuvat – Rakkautta & Anarkiaa 2025 -tärpit

Rakkautta & Anarkiaa 2025 -tärpit

Elokuvafanien taivas laskeutuu Helsinkiin 18.–28. syyskuuta, kun Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaali täyttää teatterit laajalla kattauksella uusia elokuvahelmiä. Suurin osa niistä on nähtävissä suomalaissa elokuvateattereissa vain festarien ajan, joten ensimmäistäkään kiinnostavaa leffaa ei kannata missata mistään hinnasta.

Tosin tarjonta on tälläkin kertaa niin massiivinen, että karsintaa lienee pakko harkita. Henkilökohtaisesti löysin listalta pitkälti yli 50 filmiä, jotka tahtoisin välttämättä nähdä. Valitettavasti aika ja todellisuus eivät moiseen taivu. Niinpä päädyin karsimaan pois kaikki ne filmit, jotka eivät edusta Tähtivaeltajan käsittelemiä aihepiirejä.

Ohessa siis luettelo 20 pitkästä elokuvasta, jotka pyrin ottamaan festareiden aikana haltuuni.

Scifi

The Black Hole (2024)
Scifiä, arkirealismia ja satiiria yhdistelevä virolaisleffa, jolle Tähtivaeltajan arvostelija Jukka Laajarinne antoi 4 tähteä ja totesi, että vaikea tästä on olla pitämättä.

The End (2024)
Post-apokalyptinen satiiri bunkkerista, jonne rikkaat ovat paenneet maailman tuhoa. Pääosassa aina yhtä lumoava Tilda Swinton. Nakkipakko!

Resurrection (2025)
Kiinalaisen Bi Ganin elokuvassa kuolemattomuus on saavutettu luopumalla unista. Todellisuuden rakenteet hajoavat kokeellisessa filmirunossa.

She Loved Blossoms More (2024)
Kreikkalaisleffassa kosminen kauhu ja scifi yhtyvät psykedeelisiin ulottuvuuksiin. Homma vaikuttaa niin kiehtovalta, että pakkohan tämä on tsekata!

Kauhu

Fréwaka (2024)
Irlantilaista folk horrorria kauhukartanossa. Mukana näyttäisi olevan kaikki aihepiiriin oleellisesti kuuluvat elementit, joten jösses sentään!

Her Will Be Done (2025)
Jos jotain filmiä kehdataan verrata Dario Argenton parhaimpaan tuotantoon, niin täytettävänä on isot saappaat. Toivotaan, että ne myös täytetään.

Mr. K (2024)
Kafkamaisen surrealistisessa elokuvassa kiertävä taikuri juuttuu outojen asukkaiden täyttämään absurdiin painajaishotelliin, josta ei ole poistumistietä.

Rumours (2024)
Kauhukomediassa ökypoliitikot päätyvät sumuiseen metsään ja saavat peräänsä niin zombimaisia suo-olentoja kuin muitakin kajahtaneita ilmiöitä.

Sanatorium Under the Sign of the Hourglass (2024)
Jos tekijöinä loistavat surrealististen animaatioiden mestarit, Quay-veljekset, niin lopputulos on taatusti kouraisevan huumaavaa kamaa. Pakkonakki!

The Ugly Stepsisters (2025)
Norjalaiselokuvassa kehokauhua ammennetaan äkkiväärästä Tuhkimo-sadun tulkinnasta. Leffaa on sanottu The Substancen rumaksi siskopuoleksi.

Aasia

1 Girl Infinite (2025)
Lilly Hun Kiinaan sijoittuvassa esikoiselokuvassa sekoittuu rikostarina ja teinityttöjen keskinäinen rakkaus. Vertaus Wong Kar-waihin nostattaa odotuksia.

A Useful Ghost (2025)
Jos leffaa kutsutaan esittelyssä kostonhimoisen kauhukomedian ja kiimaisen kummitusromanssin mutaatioksi, niin pakkohan se on katsastaa.

Exhuma (2024)
Eteläkorealaista hitaasti porisevaa kansantarukauhua lukuisilla mausteilla. Manaajia! Riivauksia! Rituaaleja! Yliluonnollisia ilmiöitä! Dunkkaa bunkkaa!

Happyend (2024)
Lähitulevaisuuden dystopistiseen valvontayhteiskuntaan sijoittuvan japanilaiselokuvan keskiössä on pari lukiolaisystävää, jotka vieraantuvat toisistaan.

Suzuki=Bakudan (2025)
Mies, joka ennustaa Tokion pommi-iskut, herättää poliisin mielenkiinnon. Japanista ponnistava jännäri saa R&A-festivaaleilla maailmanensi-iltansa.

The Old Woman with the Knife (2025)
Koreasta kajahtaa jälleen kerran tiukkaa toimintaa. Pääosassa vanha palkkatappaja, joka saa riesakseen nuoren oppilaan. Hetimiten tuholaisia torjumaan!

Animaatio

A Magnificent Life (2025)
Ranskalainen Sylvain Chometin tuorein animaatiohelmi kertoo legendaarisen Marcel Pagnolin elämästä. Luvassa ainakin lumoavan kaunista animaatiota.

Lesbian Space Princess (2024)
Riemastuttava scifi-animaatio ilahduttaa enemmän kuin tsiljoona donitsia! Lue kokopitkä arvostelu tämän linkin kautta. Jee, jee, jee!

Memoir of a Snail (2024)
Australialaisohjaaja Adam Elliotin stop motion -animaatio on jo visuaaliselta asultaan niin huikea, että tätä herkkua ei jätä väliin edes aivoja syövä etana.

The Colors Within (2024)
Mitä olisikaan R&A-festivaali ilman japanilaista animaatiota. No ei mitään! Tällä kertaa tarjolla on Naoko Yamadan herkän kaunis anime väreistä, musiikista ja ystävyydestä.

Lyhytelokuvat

Festivaaleillla on toki mukana myös lukuisia lyhytelokuvia. Scifiä, kauhua ja fantasiaa löytyy ainakin näistä seteistä:

Kotimainen kilpailu: Toisilla taajuuksilla

R&A Shorts: Night Visions esittää

R&A Shorts: Homo Technologicus

R&A Shorts: Time Warp

Elokuvissa nähdään!

Toni Jerrman

Elokuvat – Lesbian Space Princess

Viime huhtikuussa järjestetyillä Night Visions -festivaaleilla elokuvakansaa innosti erityisesti Lesbian Space Princess -animaatio. Mikäli leffa jäi silloin epähuomiossa välistä, niin nyt sen voi tsekata Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla – peräti kolmeen kertaan!

Lesbian Space Princess

Emma Hough Hobbsin ja Leela Varghesen Lesbian Space Princess -animaatio mussuttaa aivoja aivan erinomaisin tavoin. Näin hauskaa on elokuvateatterissa ihan liian harvoin.

Clitopolis-planeetan avaruusprinsessa Saira rämpii itsesäälissä ja epävarmuudessa, sillä hänestä ei tunnu olevan yhtään mihinkään. Jopa uusi tyttöystävä, galaktinen palkkionmetsästäjä Kiki Tuhoaja dumppaa hänet alta aikayksikön. Äitikuningattarillakaan ei ole koskaan aikaa tyttärelleen, sillä juhlituilla majesteeteilla on jatkuvasti menoja. Onko Sairan kohtalona siis jäädä lesbobileiden ikuiseksi seinäruusuksi?

Sairalle tarjoutuu kuitenkin tilaisuus näyttää kykynsä, kun suorakulmaisia paperilappuja muistuttavat yksiulotteiset incel-miehet kaappaavat Kikin. Heidän toiveenaan on oppia iskemään naisia tai ainakin pyydystämään heitä Ruotsista ostetulla pimumagneetilla.

Naurettavat idiootit kuvittelevat, että he tietävät parhaat iskulauseet tyyliin: ”Tarjosin sinulle drinkin, nyt sinun on pakko suostua seksiin kanssani.” Jostain kumman syystä kukaan nainen ei ole koskaan suostunut astumaan heidän miesluolaansa. Niinpä kundit ovat sitä mieltä, että he ovat universumin sorretuin kansanosa – toisin kuin vaikkapa värilliset lesbot, jotka saavat vaivatta ihan kaiken haluamansa.

Entä kuinka käy, kun Saira poistuu vaaleanpunaisesta gay-avaruudesta sovinistisia iskulauseita suoltavalla avaruusaluksella. Onko hän valmis kohtaamaan normaaliavaruuden oudot olennot, kuten avaruushait, komeettalehmät ja asteroidikatusoittajat? Löytyisikö tukea ja turvaa goottiasuisesta Willow’sta, joka on lähtenyt gay-pop-bändistä ja yrittää nyt säveltää omaa indie-musiikkiaan? Vai löytyykö itsevarmuus, rohkeus ja oma identiteetti sittenkin kunkin sisimmästä?

Omintakeisella visuaalisella räväkkyydellä siunattu Lesbian Space Princess on älyttömän hilpeä LGBTQ+-henkinen elokuvahelmi. Vitsejä, ironisia iskuja ja populaarikulttuuriviitteitä tykitetään kankaalle sellaista tahtia, että äkätäkseen niistä edes puolet, leffa täytyy katsoa vähintään kolme kertaa putkeen. Ja toisin kuin yleensä, filmin tahtoisikin tsekata heti perään uusiksi, sillä tämän sateenkaarenkirjavan rainan rinnalla todellisuus on ankea ja harmaa.

Lesbian Space Princess rulaa ikuisesti!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.

Kolumni – Pääkirjoitus 3/25

Viime toukokuussa järjestetty Tähtivaeltaja-päivä onnistui erinomaisesti. Erityiskiitoksen ansaitsee Finlandia-palkitun Johanna Sinisalon vetämä kirjailijapaneeli, jonka aiheena olivat utopia- ja dystopiakirjallisuuden yhteiskunnalliset ulottuvuudet sekä merkitykset ihmiskunnan selviytymisstrategian kannalta.

Kaikki panelistit, eli Mia Myllymäki, Reetta Vuokko-Syrjänen ja vastikään Tähtivaeltaja-palkinnon upealla Keuhkopuiden uni -romaanillaan voittanut Siiri Enoranta, ovat itsekin kirjoittaneet sekä utopioita että dystopioita. Niinpä heillä oli runsaasti syvällisesti ajateltua kerrottavaa asian tiimoilta.

Panelisteista ainoa, jota ei ole vielä Tähtivaeltajaan haastateltu, on Vuokko-Syrjänen, mutta tämäkin puutos pyritään korjaamaan vielä tämän vuoden puolella.

Utopiat ja dystopiat ovat nyt selvästi ajankohtainen aihe, sillä niitä käsiteltiin myös viime numeron kirjailijahaastatteluissa. Anne Leinosen laajassa Siri Kolu -artikkelissa asiaa tutkailtiin monestakin kulmasta, kun taas Hannu Rajaniemen kohdalla fokus oli kysymyksessä, johtaako bioteknologian kehitys siihen, että lopulta jopa biologinen datamme on suuryritysten omistuksessa.

Tähtivaeltaja-päivän ulkomaisena kunniavieraana loisti nigerialaisjuurinen brittikirjailija Tade Thompson. Hänen etäyhteyksillä toteutettu haastattelunsa toimi yhtenä pohjana tässä numerossa julkaistavalle kirjallisuudentutkija Esko M. Suorannan Thompson-artikkelille.

Jos ja kun teksti innostaa kirjailijan tuotannon pariin, niin haltuun kannattaa ottaa ainakin Nigeria-futuristinen, monin tavoin aivoja soitteleva Rosewater-trilogia sekä avaruuden murhamysteerin vietäväksi heittäytyvä, mutta silti realistisuutta tavoitteleva Far From the Light of Heaven -romaani.

Kotimaisista kirjailijoista esiteltävänä on nyt huikean Olosuhteet-sarjan kirjoittanut Antti Salminen. Setin ensimmäinen kirja, Lomonosovin moottori, voitti vuoden 2015 Tähtivaeltaja-palkinnon ja myös kakkoskirja MIR (2019) päätyi julkaisuvuotensa viiden parhaan scifi-kirjan joukkoon.

Molemmat teokset pärjäsivät hyvin myös Helsingin Sanomien viime vuoden lopulla järjestämässä 2000-luvun 100 parasta kotimaista kirjaa -asiantuntijaäänestyksessä. Lomosovin moottori ylsi sijalle 8 ja MIR sijalle 29.

Kaisa Rannan perusteellisessa haastatteluartikkelissa sukelletaan Salmisen proosapoetiikan uumeniin ja kaikkiin niihin ajatuskulkuihin, joista kirjailijan romaanit ovat syntyneet.

Tässä yhteydessä on hyvä kiittää sekä Rantaa että Anne Leinosta, jotka ovat kunnostautuneet lukuisten Tähtivaeltajan kirjailija-artikkeleiden tekijöinä. On ollut ilo kuulla sekä lukijoiden kiitoksia että kirjailijoiden itsensä toteamuksia, ettei heistä ja heidän tuotannostaan ole koskaan aiemmin kirjoitettu yhtä syväluotaavia artikkeleita.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon useita spefi-henkisiä runokirjoja julkaisseen Elli Lepän Seulasten kaikki nimet -runo, Lauri Lehtisen artikkeli italialaisesta Lamberto Bavasta, Kari Sihvosen ja Pertti Jarlan jatkosarjakuvat sekä iso kattaus kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja.

Ilman kulttuuria ja sen tekijöitä ei ole elämää!

Toni Jerrman