Siiri Enoranta
Keuhkopuiden uni
Gummerus

Siiri Enorannan uusin romaani on upea taidonnäyte fantastisen miljöön, kehityskertomuksen ja vallankumousromaanin yhdistämisestä. Mehevässä keitoksessa muhii outoa biologiaa ja vinksahtanutta sääty-yhteiskuntaa.

Jo aloitus on hieno: joukko nuoria revittelee turmelluilla vaatteilla dekadenteissa aatelistanssiaisissa. Maailmaa, yhteiskuntaa, hahmojen luonnetta ja heidän välistään dynamiikkaa avataan kevyillä, mutta varmoilla ja taitavilla vedoilla. Maailmanrakennuksen kunnianhimoisuus tekee sekin vaikutuksen alkumetreistä lähtien.

Päähenkilö Katica kuuluu siivekkäiden olentojen kansaan, joka on vasta joitakin sukupolvia sitten alkanut rakentaa taloja ja kehittää itselleen sivistystä. Perinteiseen elämäntapaan kuului paikallaan pysyttelevä, symbioottinen elämä olentojen elintoimintoja ylläpitävien keuhkopuiden kanssa. Katica ja muut uuden sukupolven toivot pyristelevät eroon riippuvuudestaan keuhkopuihin. Kemistien kehittelemä siirappimainen eliksiiri pidentää aikaa, jonka väki voi olla erossa omasta henkilökohtaisesta puustaan, ja samalla pidentyy lieka biologian ja kulttuurin välillä.

Katica ja muut häpeilevät keuhkopuiden primitiivisyyttä ja kouriintuntuvaa elimellisyyttä. Samalla joitakin kuitenkin kiehtoo taakse jäänyt Juurtuneiden faktio, joka takertuu keuhkopuihinsa ja vastustaa modernia elämäntapaa. Sosiaalinen ristiveto uuden ja vanhan välillä muodostaa yhden kirjaa kannattelevista juosteista.

Homo arboristen tapakulttuuri rakentuu kirjassa kankeaa ekspositiota vältellen, luontevan kehittelyn kautta eläväksi ja rikkaaksi. Osa isoista rakenteista, kuten maailman historia, saa tarinan mittaan selityksensä, osa jää kutkuttavasti mysteeriksi. Kun taiten rakennettua maailmaa myöhemmin ravistellaan, menetyksen tuntu välittyy raastavana lukijalle asti.

Kirjan rokokooestetiikka koukeroisine nimineen, sukupuolesta piittaamattomine vannehameineen ja korkeine puuteroituine peruukkeineen on herkullisessa kontrastissa lahonneen keijumetsän kaltaiseen ympäristöön, jossa syödään torakkakeksejä ja näätäpaistia ja pelätään ketun hyökkäystä pimeällä. Hahmosuhteissa on kiitettävää särmää, ja erityisesti flirttailudialogi on nautittavan älykästä ja terävää. Juuri mitkään henkilöt eivät ole yksioikoisia, vaan kerroksellisuutta ja ymmärrettäviä motiiveja löytyy kauheimmiltakin. Katican romanssi häntä vanhemman, pyörätuolin kahlitseman taidemesenaatin kanssa on monipolvinen ja koukuttava, vaikka kirjan pääpaino onkin muualla.

Juonta kuljetetaan näppärästi ja ilahduttavasti kliseitä vältellen. Alkupuolen dramaattiset tapahtumat, jotka vaikuttavat raskaalta transgressiolta siivekkäiden yhteiskunnan konventioita vastaan, saavat myöhemmin toisenlaisen tulkinnan. Katica sysäytyy muutokseen, joka laajenee yhden hahmon tragediasta ja siitä seuraavasta kostosuunnitelmasta koko yhteisöä ravistelevaksi murrokseksi.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/24.