Vaikka elämme jo 2000-lukua, on todellisuus yhä monin tavoin kaukana scifin visioista (esim. avaruusteknologiassa) mutta toisaalta monet muut ennen ”pelkkänä” scifinä pidetyt asiat ovat jo arkipäivää tai ainakin vahvasti sellaisiksi muuttumassa. Parikymmentä vuotta sitten vain tieteistarinoissa pohdittiin esimerkiksi tietokoneteknologian, tietoverkkojen, kännyköiden, kuvapuhelinten ja geeni-, klooni- sekä nanoteknologioiden vaikutusta ihmiselämään ja sen ilmenemismuotoihin – nyt ne ovat oleellinen osa jokapäiväistä elämää tai
ainakin eri medioiden tarjoilemaa tiedeinformaatiota. Puhumattakaan kaikista niistä sosiaalisista ja yhteiskunnallisista muutoksista, joista monet tulivat yleiseen keskusteluun juuri tieteistarinoiden kautta.
Ajat muuttuvat ja maailma kehittyy yhä nopeammin. Se mikä oli ennen pelkkää spekulaatiota on nyt arkea. Vain science fictionin kaltainen moninaisista tieteistä, taiteista ja kuvitelmista ammentava fiktio kykenee ottamaan kantaa ihmiskunnan nykyisyyden ja tulevaisuuden kannalta keskeisiin kysymyksiin. Tieteisfiktio on eittämättä paras keino pohtia ja tutkiskella mm. ihmisyyden olemusta, todellisuuden luonnetta, olemassaolon filosofiaa, vaihtoehtoisia yhteiskuntamalleja, pinnan alla kuplivia kehitystrendejä sekä historian muovautumistapoja.
Niinpä Helsingin Science Fiction Seura ry. jatkaa vuodesta toiseen ponnistelujaan sääntöihinsä kirjattujen asioiden edistämiseksi. Tuomme mm. monin tavoin esiin science fictionin tärkeyttä ja sen laajoja mahdollisuuksia visioida elämää ja maailmankaikkeutta. Esittelemme visioita ja kirjailijoita koko maailman mittakaavassa ja panostamme erityisesti uusiin ääniin ja erilaista kulttuuri- ja sukuolitaustoissa ponnistaviin tekijöihin. Pyrimme edistämään kotimaisen sf- kirjallisuuden asemaa, suomalaisen scifi-tarjonnan tasoa sekä lisäämään yleistä tietoisuutta sf-kulttuurista. Tätä toteutettiin mm. omalla julkaisutoiminnalla, yleisö- ja koulutustilaisuuksilla, kustantajiin vaikuttamalla sekä antamalla asiantuntemustamme niin lehdistön kuin sähköistenkin medioiden käyttöön. Seura pyrkii myös edistämään aktiivista science fiction -harrastamista järjestämällä tapahtumia ja toimimalla tiedonvälittäjänä.