Tähtivaeltaja 3/23

Sarjakuvat – Roy Thomas, Neal Adams & John Buscema: Kostajat – Krii-Skrull-sota

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Roy Thomas, Neal Adams & John Buscema
Kostajat: Krii-Skrull-sota
Suom. Jukka Torvinen. Egmont

”Paperista ja musteesta syntyneet sankarit käyvät taistelua, jota he eivät ymmärrä, mutta joka voi olla alkusoittoa… maailmankaikkeuden laajuiselle sodalle ja tuomiopäivälle!”

Marvel-elokuvien suursuosion vanavedessä Egmontin viime vuonna julkaisema Marvel-sarjakuva-albumi Salatut sodat myi loppuun alta aikayksikön. Täytyykin toivoa, että nyt ilmestyneestä Kostajat: Krii-Skrull-sota -teoksesta on otettu niin iso painos, että siitä riittää kaikille halukkaille. Seikkailu on toki nähty aiemminkin suomeksi vuonna 1985, mutta tuolloin kyseessä oli mustavalkoinen Sarjakirja-painos.

Roy Thomasin kirjoittama ja Neal Adamsin sekä John Busceman kuvittama albumiklassikko käynnistyy tekstimuotoon laaditulla selityksellä, jossa kerrotaan, kuinka kertomuksen aloittavaan tilanteeseen on päädytty. Se onkin tarpeen, sillä tarinassa riittää kiitettävän monta kimuraista juonilinjaa.

Perusasetelmassa avaruuden mahtavat sivilisaatiot, kriit ja skrullit, ovat keskenään sotajalalla. Sijaintinsa takia Maapallosta tulee keskeinen pelinappula tässä galaktisen mittaluokan pelissä. Ja aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi tekemistä, Kostajat saavat kimppuunsa myös palavasieluisen poliitikon, joka lietsoo supersankarien vastaista ilmapiiriä ja pistää kaikkensa peliin Kostajien vangitsemiseksi.

Lisäksi kuvioihin luikahtaa Epäinhimillisiksi kutsuttua superkansaa heilutteleva vallankaappaus sekä joitain Kostajia riivaavat epäilyt kumppaniensa motiiveista. Kun epäilyn siemenet on kerran kylvetty, kaikkia niitä ei ehdi napsia kitaansa edes nälkäinen mustarastas.

Tarjolla on siis aineksia suureen kosmiseen välienselvittelyyn, jossa sankareitamme revitään suuntaan jos toiseenkin. Ihastuttavasti kaikki alkaa kuitenkin hyvin pienen mittakaavan tapahtumista. Kun Vision-androidi kellahtaa kumoon Kostajien tukikohdassa, vain Muurahaismies voi selvittää, mikä on vikana. Fantastic Voyage -leffan (1966) tapaan hän pienentää itsensä mikroskooppiseen kokoon ja lennähtää Visionin scifistisiin sisuksiin etsimään syytä androidin elottomuudelle. Rulaa ihan ehdottomasti.

Jatkossa matkataan jopa käymättömille korpimaille, joten avaruustaisteluista ei tule pulaa. Mutta toisin kuin usein, tarinan keskiössä eivät ole turpakäräjät, vaan persoonallisiksi rakennettujen hahmojen kyky selvittää ongelmat älynsä ja voimiensa avulla. Kerronta on myös niin täynnä käänteitä ja yksityiskohtia, että lukukokemus pistää mielikuvituksen laulamaan. Juuri näin on pakahduttavia tunteita soitteleva eeppinen supersankaritaru luotava.

Sarjakuvan taide on oman aikakautensa supersankariseikkailujen aatelia. Sekä Adams että Buscema hallitsevat suvereenisti niin hahmojen kuin scifististen laitteiden ja ympäristöjen kuvittamisen.

Superia dullaa ja pullaa joka lähtöön!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Kirjat – Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun fantasiaseikkailu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Aino Havukainen & Sami Toivonen
Tatun ja Patun fantasiaseikkailu
Otava

”Caicci wihreät jaccarat tahi ballit muuttuwatten myrcyllisicsi.”

Jokainen uusi Tatu ja Patu -kuvakirja antaa aihetta juhlaan. Nyt riemuun on tavallistakin tuhdimmin aineksia, sillä kuten Tatun ja Patun fantasiaseikkailu -nimikin kertoo, Aino Havukainen ja Sami Toivonen ottavat tällä kertaa ilon irti fantasiakirjallisuuden ikiaikaisista rakennuspalikoista.

Outolasta kotoisin olevien veljesten mielilukemistoa ovat Avathorin fantasiamaailmasta kertovat tiiliskiviromaanit. Kirjat pysyvät äärimmäisen jännittävinä, vaikka ne on luettu jo 37 kertaa. Vielä jännittävämmäksi meno muuttuu, kun veljesten peilikaapista (!) avautuu yllättäen portti suoraan Avathoriin. Kuivausvedin ja sähköhammasharja aseinaan Patuman Suihkuvelho ja Tatuman Tahnaparta ovat valmiita syöksymään seikkailuun.

Rohkeille sankareille onkin kysyntää, sillä valtiatar Unan maaginen Alkukivi on varastettu. Pyhän esineen löytäminen on ensiarvoisen tärkeää, joten Alkukiven Seurueeseen liittyvät Patumanin ja Tatumanin ohessa haltia Faralai Tuulentuoma, hiisi Shi’isshi Hiss’iläinen sekä ihan vain ihminen Eya Haukkamieli. Ja sitten lähdetään matkaan halki ihmeellisten maiden ja mantujen.

Havukainen ja Toivonen tuntevat aihepiirinsä läpikotaisin, joten tarinaan on saatu upotettua kaikki fantasiakirjallisuuden kliseet ja tavaramerkit. Aihemaailmalla pilaillaan kuitenkin lämmöllä, joka sulattaa paatuneimmankin fantasiafanin sydämen. Mitä olisikaan möhköfantasia ilman cauhiaita ennustucsia, verenhimoisia hammaspeikkoja tai legendaarisia kypäräsotureita! Kirjan etusivuilta löytyy tietenkin myös kartta, jonka paikannimet saavat mielikuvituksen laulamaan.

Tekijäkaksikon huumori naurattaa ääneen sekä tekstin että kuvituksen saralla. Pikkutarkat piirrokset sisältävät rutkasti hauskoja yksityiskohtia, joten teoksen voi hyvin lukea jopa 37 kertaa ja silti löytää aina uutta ihasteltavaa. Mukana on tietenkin myös lukuisia suoria viittauksia alan klassikoihin, mikä antaa meille fantasiafriikeille lisää bongattavaa.

Jehna ja jebulis!

”Näen edessäni tehtävän, jonka kohtalon sormi on minulle osoittanut. Tehtävän, jonka esi-isieni sielut ovat pienillä kynsillään kaivertaneet riimukirjoituksella muinaisten siirtolohkareiden kylkiin.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen esiintyvät Helsingin Kirjamessuilla kahteen otteeseen Tatun ja Patun fantasiaseikkailu -teokseen liittyen:

To 26.10.2023 13:00–13:30 Senaatintori-lava
La 28.10.2023 11:00–11:30 Kumpula-lava

Elokuvat – Summer Time Machine Blues (2005)

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , ,

Summer Time Machine Blues
Sama taimu mashin burusu
(UK-versio, blu-ray)

Makoto Uedan käsikirjoittama ja Katsuyuki Motohiron ohjaama japanilaiselokuva Summer Time Machine Blues (2005) heittää peliin riemukkaasti ajassa risteilevän kierrepallon.

Kulttimaineessa oleva filmi kertoo seitsemästä nuorukaisesta, jotka kärvistelevät hellekesän kuumuudessa. Heistä viisi on poikia, jotka kuuluvat koulun scifi-klubiin. Tyttökaksikko harrastaa puolestaan valokuvaamista. Tapahtumien keskipisteessä on kerhohuone, jonka tytöt joutuivat luovuttamaan pojille, koska heidän klubissaan on vähemmän jäseniä. Tyttöjen haltuun on jäänyt vain kerhohuoneen yhteydessä sijaitseva pimiö.

Alkuun kaikki vaikuttaa aivan normaalilta kesäpäivänvietolta, vaikka kuvien taustalla vilahtaakin hetkittäin omalaatuisia yksityiskohtia. Sitten koittaa katastrofaalinen tapahtumasarja, joka etenee vääjäämättömästi kaatuvien dominopalikoiden tapaan. Lopputuloksena klubihuoneen ilmanvaihtolaitteen kaukosäädin lakkaa toimimasta. Ja mitään tämän pahempaa onnettomuutta ei hikeä pukkaavan lämpöaallon aikana voisi edes kuvitella.

Seuraavana päivänä teinit kohtaavat klubihuoneella tuntemattoman tyypin, joka vaikuttaa olevan hämillään aivan kaikesta. Kun hahmo on paennut paikalta, he huomaavat huoneen nurkassa omalaatuisen laitteen, joka muistuttaa vuonna 1960 valmistuneen The Time Machine -elokuvan aikakonetta. Aika nopeasti käy ilmi, että vehje todellakin on toimiva aikakone. Nyt vain pitäisi keksiä sille jotain järkevää käyttöä. Kun viisaat päät lyödään yhteen, syntyy myös nerokas ajatus: jos matkaamme eiliseen, voimme tuoda sieltä ilmanvaihtolaitteen kaukosäätimen ennen kuin se lakkaa toimimasta!

Kuten arvata saattaa, tästä käynnistyy melkoinen tapahtumaralli, jossa tulokkaat yrittävät pysytellä piilossa eilispäivän versioiltaan samalla kun metsästävät ehjää kaukosäädintä. Eri hahmot matkaavat ajassa eestaas, joten pian koossa on sellainen solmukimara, että sen purkaminen käy hetki hetkeltä mahdottomammaksi. Samalla eteen tupsahtavat tietenkin kysymykset siitä, mitä tapahtuu nykyisyydelle, jos ja kun menneisyyttä sorkitaan. Tuhoisan paradoksin mahdollisista seuraamuksista nyt puhumattakaan.

Kepeän viihdyttävästi toteutettu Summer Time Machine Blues rullaa luontevasti eteenpäin ja latoo katsojien eteen lämminhenkistä huumoria, sympaattisia henkilöhahmotelmia sekä yllättäviä juonenkäänteitä. Kokonaisuus on kuin monimutkainen aikamatkapalapeli, jossa palaset notkahtavat yksi toisensa jälkeen kohdalleen. Saavutusta sopii kutsua lähes nerokkaaksi.
Summer Time Machine Blues nousee heittämällä aikamatkaelokuvien aateliin!

Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät •••

Käsikirjoittaja Makoto Uedan puolituntisesta haastattelusta selviää, että elokuva perustuu hänen ja kiotolaisen Europe Kikaku -teatteriryhmän luomaan hittinäytelmään. Samalla tarkastellaan mm. niitä ongelmia ja uusia mahdollisuuksia, joita syntyi, kun yhden huoneen näytelmä siirrettiin valkokankaille. Tarjolla on myös 25-minuuttinen kooste, jossa vertaillaan elokuvan ja näytelmän kohtauksia toisiinsa.

Lisäksi levyltä löytyy traileri sekä kaksi Uedan humoristista lyhytelokuvaa opportunistisen aikamatkailun synnyttämistä ongelmista.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Sarjakuvat – Gianfranco Manfredi & Giovanni Freghieri: Tex Willer – Kaksi karkulaista

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Gianfranco Manfredi & Giovanni Freghieri
Tex Willer – Kaksi karkulaista
Suom. Ville Mäkelä. Egmont

Tex Willer -suuralbumi -sarjan tuorein julkaisu on Gianfranco Manfredin käsikirjoittama ja Giovanni Freghierin kuvittama Kaksi karkulaista. Yli 200-sivuinen teos lataa pöytään monipolvisen lännenseikkailun, joka sisältää tiukkaa jännitystä ja komeita visioita.

Tarinassa riittää toimijoita. Tex Willerin ja Kit Carsonin ohessa keskeisin on parikymppinen lainsuojaton Billy Cobb. Hän on ryövännyt rosvojoukon rahat ja pakenee nyt takaa-ajajia henkensä edestä Josephine-rakkaansa kanssa. Nuorenparin perässä ovat väkivaltaisen Wade Gormanin johtaman rikollisjengin lisäksi hautojakin ryöstelevä palkkionmetsästäjä Jeff Barnes kumppaneineen.

Rakastavaisten jäljillä hiihtelevät tietenkin myös Tex ja Kit – ja vain he voivat pelastaa Billyn ja Josephinen tappavalta lyijymyrkytykseltä.

Kun vielä sivuosissakin nähdään monta värikästä tyyppiä, on sarjakuvan hahmokaarti vähintäänkin kohdillaan. Myös juonikuvio rullaa nautinnollisesti paikasta ja käänteestä toiseen. Aina ei tarvitse edes juosta ja puhkua eteenpäin, kun kulissit ovat näin hyvässä kuosissa.

Lopullisesti laadun takeena toimii Freghierin taide, joka on dynaamista ja klassisen huoliteltua. Näin taitavaa mustavalkografiikkaa hienoine viivavarjostuksineen tehdään tänä päivänä enää harvoin, joten mielikuvat kurkottavatkin automaattisesti vanhojen mestaritaiteilijoiden suuntaan. Tämä näkemys saa tukea Freghierin haastattelusta, jossa hän mainitsee tärkeimmäksi esikuvakseen legendaarisen Alex Raymondin.

Täyttä timanttia!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Kirjat – Gene Wolfe: Soturi sumussa

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Gene Wolfe
Soturi sumussa
Soldier of the Mist
Suom. Heikki Karjalainen. Moebius

Tämä on juhlan paikka. Gene Wolfen toisena pääteoksena pidetty Soturi sumussa -romaani (1986) on vihdoin saatu suomeksi. Menihän siihen toki aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Soturi sumussa on periaatteessa historiallinen fantasia, mutta romaani sisältää tasoja, jotka kumoavat tiukan genreluokittelun. Tarina sijoittuu persialaissotien aikoihin, noin vuoteen 479 eaa.

Päähenkilö on palkkasoturi Latro, joka taistelussa saamansa kallovamman vuoksi kärsii vakavasta muistinmenetyksestä. Hän kykenee muistamaan vain vuorokauden tapahtumat kerrallaan. Nämä Latro kirjaa papyruskäärölle, jotta ei unohtaisi niitä kokonaan. Asetelma on hieman samanlainen kuin mihin Christopher Nolanin tyylikäs Memento-elokuva pohjautuu.

Latro vaeltaa halki sotaakäyvän maan etsien parannusta vaivaansa. Ilmeisesti juuri kallovamman seurauksena hän kykenee näkemään ja kokemaan asioita, jotka ovat normaalisti näkymättömiä. Eli hän näkee omin silmin antiikin jumalia ja yliluonnollisia olentoja.

Tästä herää kysymys, onko kaikki todellista vaiko sittenkin vain seurausta hänen aivovammastaan?

Wolfe ei olisi Wolfe, ellei tässä olisi mahdollisesti kyse todella taidokkaasti luodusta epäluotettavasta kertojasta. Latro on tietyssä mielessä hieman samanlainen hahmo kuin Uuden auringon kirjan Severian – mutta siinä missä Severian on siunattu eideettisellä muistilla, Latroa rampauttaa vaikea aivovamma. Lisäksi Severianilla on taipumus valehdella, liioitella ja jättää kertomatta epäoleellisiksi kokemiaan asioita, kun taas Latro on enimmäkseen todenpuhuja, jolle todellisuuden tulkitseminen on haasteellista. Latro kirjaa asiat ylös sellaisina kuin ne näkee, kokee ja ymmärtää. Edes päähenkilömme oikeasta nimestä ei ole varmuutta, sillä latro tarkoittaa latinaksi palkkasoturia tai ryöväriä.

Tästä kaikesta on helppo päätellä, että Soturi sumussa on Wolfelle tyypilliseen tapaan hyvin kunnianhimoinen ja persoonallinen romaani. Kirjailijan proosa on äärimmäisen huoliteltua ja haastavaakin, muttei koskaan itsetarkoituksellisen vaikeata. Wolfe luottaa myös vakaasti lukijan omaan älykkyyteen ja kykyyn löytää vastauksia. Hän ei väännä asioita rautalangasta, vaan leikittelee juonella, kielellä ja rakenteella. Tuntuu kuin Wolfe haastaisi lukijan tekemään tekstistä ja tarinasta omia tulkintojaan sen sijaan, että tämä yrittäisi orjallisesti selvittää, mitä kirjailija haluaa sanoa.

Heikki Karjalaisen suomennos on erinomainen. Siitä välittyy hienosti Wolfen oma ääni ja proosan luoma tunnelma. Tämä on huomionarvoista siksikin, että Wolfe ei ole niitä maailman helpoimpia suomennettavia. Toivon hartaasti, että kirja menestyy niin hyvin, että saamme suomeksi myös Latro-trilogiaan jälkimmäiset osat.

Yksi Wolfen keskeisiä innoittajia tähän romaaniin oli historiankirjoituksen isänäkin pidetty Herodotos. Kannattajat ovat kutsuneet häntä neroksi ja edelläkävijäksi, kun taas vastustajat ovat syyttäneet häntä valehtelusta. Herodotoksen elämäntyö oli mittava Historiateos (n. 450-420 eaa.). Sitä on vaikea pitää objektiivisena historiankirjoituksena, koska kirjailija liitti surutta mukaan myös kaunokirjallisia elementtejä. Onkin kiinnostava ajatella, että ehkä Latro on jonkinlainen Wolfen variaatio Herodotoksesta ja Soturi sumussa Latron oma Historiateos, jossa konsensustodellisuus etenee yhtenä faktan ja fiktion saumattomana jatkumona.

Kokonaisuutena Soturi sumussa on suurenmoinen, monitasoinen romaani, johon kannattaa ehdottomasti tarttua.

Hannu Blommila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Kolumni – Pääkirjoitus 3/23

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , ,

Dystopiat lähitulevaisuuden synkästä todellisuudesta ovat olleet tieteiskirjallisuuden valtavirtaa jo toistakymmentä vuotta. Trendiä ovat viime aikoina vain vahvistaneet ilmastonmuutoksen seuraukset, koronapandemia, luontokato, Donald Trumpin presidenttikausi, Venäjän hyökkäyssota, poliittisten ääriliikkeiden nousu, sosiaalisen median ruokkima vastakkainasettelu sekä nationalistisen ja totalitaarisen ajattelun leviäminen.

Tällaisessa ilmapiirissä on vaikea uskoa parempaan tulevaisuuteen, ja tunnelmat heijastuvat tietysti myös kirjallisuuteen: koetaanhan dystopiat varoituksina siitä, mihin olemme menossa, jos negatiivisia kehityskulkuja ei pysäytetä tai asioihin puututa ajoissa.

Tieteiskirjallisuus voi toki tutkia myös vaihtoehtoisia kehitystrendejä. Luoda näkymiä siitä, millainen voisi olla aidosti kestävä ja tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa optimismi ja ilo ovat korvanneet vihan, ahneuden ja vallanhimon. Tähän teemaan on tarttunut Mia Myllymäki, jonka tuorein romaani, Huomistarhuri, kertoo suuren katastrofin jälkeisestä uudesta alusta. Kuten hän tässä lehdessä julkaistavassa haastattelussa toteaa, pessimistinen ajattelu ruokkii vain epätoivoa, mutta kirjailijalla on mahdollisuus herätellä ihmisiä näkemään myös toivon sekä reitin kohti parempaa maailmaa.

Biologinen ja sosiaalinen sukupuoli maailmaa rakentamassa -artikkelissaan Cheryl Morgan kritisoi sitä, kuinka useat tieteiskirjailijat tyytyvät avaruusmuukalaisia kuvatessaan turhan ihmismäisiin luomuksiin. Jo meidän planeettamme eläinkunta kuitenkin osoittaa, kuinka moneen malliin luonto taipuu puhuttaessa vaikkapa seksuaalisuudesta tai sukupuolten kirjosta. Esiin nostetaan myös kirjoja, joissa tekijät ovat päästäneet irti luutuneista kliseistä ja tajunneet todellisuuden loputtoman monimuotoisuuden.

Fiktiivisistä supersankareista esiteltäväksi on tällä kertaa valittu luonteeltaan ja arvoiltaan ristiriitainen Rauhantekijä. Hän on puolustanut rauhaa omilla erikoisilla tavoillaan sarjakuvien sivuilla jo yli 50 vuoden ajan. Viime aikoina rauhan nimeen vannova herra on esiintynyt myös The Suicide Squad -elokuvassa sekä ikiomassa tv-sarjassaan. Tässä numerossa käymme läpi Rauhantekijän omalaatuisen hilpeät inkarnaatiot.

Lehden novelliosiosta vastaa zimbabwelainen T. L. Huchu, joka asuu nykyisin Edinburghissa. Hänen Egoli-tarinansa yhdistää herkkävireisesti afrikkalaisen maaseudun maanläheisyyden vanhoihin kansantaruihin ja avaruuden valloitukseen: ”Kun isoäiti kertoi sinulle tämän tarinan, olit siinä iässä, jossa oli mahdotonta erot­taa mikä oli totta ja mikä tarua, sillä sellaista on lap­suuden taika.”

Dvd-palstalle on päätynyt useitakin merkkiteoksia. Mukana on kaksi varhaista tieteis- ja kauhuelokuvaklassikkoa, jotka on vihdoin saatu jälleen ihmisten ulottuville. Vaikuttavia katselukokemuksia tarjoilevat myös mm. kieroon kasvanutta seksuaalisuutta ja hyytävää ahdistusta kuvaava Who Killed Teddy Bear, totalitaarisen lähitulevaisuuteen sijoittuva Murder in a Blue World sekä saastuttavia teknologioita ja lihansyöntiä kritisoiva Doctor Who -jakso 1970-luvun alusta.

Mikäli suunnitelmat pitävät kutinsa, niin seuraavissa numeroissa valokeilaan nousevat mm. Martha Wells, Ada Palmer, Tade Thompson ja Ramsey Campbell. Luvassa on myös katsaus uusiin spefi-televisiosarjoihin, vartijavetoinen Teräslilja sekä kaikkea muuta maittavaa.

Toni Jerrman