Tähtivaeltaja 2/25

Sarjakuvat – Petri Hiltunen: Praedor – Varjo menneisyydestä

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , ,

Petri Hiltunen:
Praedor: Varjo menneisyydestä
Zum Teufel

Nyt on tarjolla niin kovan luokan historiallinen merkkiteos, ettei paremmasta väliä.

Petri Hiltusen ensimmäinen lyhyt Praedor-tarina valmistui vuonna 1985. Se ilmestyi Conan-lehdessä 2/86. Sarjakuva esitteli Ferron-nimisen praedorin, josta oli tuleva Hiltusen Praedor-kertomusten keskeisin hahmo. Hänen synnyin- ja kuolintarinansa valmistuivat jo niinkin varhain kuin vuonna 1988. Loput kertomukset asettuvat luonnollisestikin näiden kahden väliseen ajanjaksoon.

Isokokoinen, lähes 100-sivuinen Praedor: Varjo menneisyydestä -albumi on Hiltusen itsensä mukaan viimeinen pitkä Ferron-tarina – ja samalla hahmon 40-vuotisjuhla. Tapahtuman kunniaksi kertomus sisältää viitteitä Ferronin aiempiin seikkailuihin, mutta albumin voi helposti lukea vaikkei niitä tunnistaisikaan.

Teokseen alkuun on liitetty tekstiosio, joka avaa Jaconian ja sitä ympäröivän Borvarian historiaa. Erityistä huomiota saavat Jaconiaa pitkään hallinneet velhokuninkaat, joista vaikutusvaltaisin oli Warthin kaupungin valtias Kirel Curarim. Hän vähät välitti magian pyhimmistä säännöistä ja avasi kiellettyjä portaaleja toisiin todellisuuksiin.

Lopulta demoniritarit kukistivat Kirelin, mutta hänen ruumistaan ei koskaan löydetty. Taistelujen seurauksena Warth romahti rauniokaupungiksi, jonka yliluonnollisten vaarojen keskelle kenelläkään ei ole asiaa.

Yli 500 vuotta myöhemmin Ferron ja hänen praedor-toverinsa ovat jälleen tunkeutuneet Borvarian kirotuille maille aarteita etsimään. Moni Ferronin kumppaneista heittää retkellä henkensä, kuten on käynyt jo liiankin usein. Onneksi saalis on kuitenkin sen verran mittava, että sen turvin Ferron ja Tina voivat asettua aloilleen ja luopua praedorin urasta.

Rauhallinen elämä päättyy, kun Farrignian kaupunkiin saapuu aavemainen ilmestys, jonka luonteesta edes kirkon inkvisitio tai velhojen neuvosto ei saa selvää. Ja kirkollehan moinen pyhäinhäväistys ei käy, joten he haluavat pyyhkiä olemattomiin sekä kumman kuvajaisen että Ferronin, jonka seuraan manifestaatio on hakeutunut.

Ferron itse uskoo, että haamuhahmo on hyväntahtoinen ja haluaa hänen matkaavan Warthin muurien sisäpuolelle. Tästä käynnistyy pitkä vaarojen ja vaikeuksien sävyttämä matka kohti mystisen kaupungin sydäntä.

Kaikki se, mitä Ferron kohtaa Kirelin entisessä valtakunnassa, saa lukijan haukkomaan henkeään. Kertomus tykittää eteen ihmeen tuntua säteileviä visioita sekä syvälle aivokudokseen pureutuvia juonenkäänteitä. Näin huikeaa mielikuvituksen lentoa on harvoin tarjolla yhtään missään.

Praedor: Varjo menneisyydestä on silkkaa timanttia kuvituksenkin osalta. Hiltusen piirrosjälki on huolellista, yksityiskohtaista ja pikkutarkkaa. Se herättää eloon niin moninaiset ihmishahmot, poikkeukselliset maisemat kuin Warthin kukoistuksen ajasta kertovat loisteliaat rauniot.

Tapahtumien tuoksinassa Ferron saa eteensä myös moraalisia dilemmoja sekä päätyy kyseenalaistamaan aiemman praedor-ammattinsa etiikan. Tämä tuo kokonaisuuteen lisätason, joka syventää lukukokemusta.

Varjo menneisyydestä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä vuoden 2025 paras kotimainen sarjakuva-albumi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.

Kolumni – Pääkirjoitus 2/25

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , ,

Dystopiat ovat aina näytelleet merkittävää roolia tieteiskirjallisuudessa. Nyt pääsemme kaikki yhdessä kokemaan, millaista on elää dystooppisessa maailmassa. Tosin meno on niin hullua, että jos kyse olisi fiktiosta, tapahtumia pidettäisiin totaalisen naurettavina ja epäuskottavina.

Vapauden soihtuna itseään mainostaneessa USA:ssa Donald Trump ja kumppanit tanssivat Putinin pillin mukaan ja ovat julistaneet sodan yliopistoja, kulttuurilaitoksia, oikeusjärjestelmää ja sivistystä vastaan. Edistysmieliset siivotaan pois hallinnosta, sanoja kielletään ja kirjoja raahataan roviolle. Vain muutamassa kuukaudessa Yhdysvallat on luopunut tärkeimmistä arvoistaan ja muuttunut venäläisen diktaattorin märäksi uneksi.

Aivan oma lukunsa on Trumpin järjenvastainen tullipolitiikka, joka iskee lujaa myös meidän genreemme. Jos kirjoja ja sarjakuvia ei voi enää painattaa tai roolipelikamoja ja figuureja teettää Kiinassa, niiden hinnat nousevat moninkertaisesti kipurajan yli. Keino se on tämäkin tukahduttaa kulttuurialaa.

Samalla tiellä ollaan myös Suomessa. Yleisradiolta, kulttuurilta, kansalaisjärjestöiltä, koulutuksesta, sosiaalialalta, duunareilta, pienituloisilta, freelancereilta, työttömiltä ja monilta muilta tahoilta leikataan iloisesti. Näin säästyneet eurot kaadetaan sitten vielä iloisemmin suuryritysten, terveysjättien ja suurituloisten pohjattomaan laariin.

Jos joku vielä kehtaa väittää, että näillä toimilla muka tasapainotettaisiin Suomen taloutta, hän valehtelee niin että korvat heiluvat.

Mullistustenkin keskellä Tähtivaeltaja jatkaa valitsemallaan linjalla. Tässä numerossa esitellään laajasti kotimaista spefi-kirjallisuutta, kiehtovia elokuvia, tuoreita tv-sarjoja, pään räjäyttäviä sarjakuvia sekä maagisia musiikkikappaleita.

Siri Kolu on profiloitunut lasten- ja nuortenkirjailijaksi, mutta ahkeran tekstinikkarin tuotantoon mahtuu lukuisia teoksia, jotka kolisevat myös aikuislukijoille. Kolun romaanit ovat selkeästi spefiä, sillä käsittelyssä ovat niin erilaiset dystopiat kuin genrelle keskeiset Entä jos? -kysymykset.

Anne Leinosen mielenkiintoisessa haastattelussa Kolu kertoo mm. teostensa teemoista, kirjallisuuden merkityksestä ja tavoista edistää nuorten lukuintoa.

Hannu Rajaniemi sinkautti itsensä kansainvälisten tieteiskirjailijoiden mestaruusluokkaan Kvanttivaras-esikoisromaanillaan (2010). Kuusivuotiseksi venähtäneen tauon jälkeen hän on palannut kirjallisuuden pariin tuoreella Varjomi-romaanillaan (2024).

Tähtivaeltaja-podcastiin pohjautuvassa haastattelussa Rajaniemi paljastaa Varjomin syntyhistorian sekä miksi bioteknologia on juuri nyt se ala, jonka kehitystä kannattaa seurata silmä kovana.

Numeron kolmas iso satsaus on Herra Mannisen levyhyllyistä tunkee ulos hirviöitä! -artikkelin jälkimmäinen puolikas. Tällä kertaa tarjolla on mm. Saatana-kantria, jättimonstereita, kallossa juoksevia matoja ja mustia messuja.

Hassuna yhteensattumana kävin juuri eilen Zeal & Ardor -bändin erinomaisella keikalla, jossa esitettiin useita biisejä, jotka olivat kuin suoraan mustasta messusta. Sitä, kuinka monta demonia ja paholaista keikan aikana manattiin esiin, en osaa edes arvata.

Scifiä älyn pimeyteen!

Toni Jerrman