Solvej Balle
Tilavuuden laskemisesta I
Om udregning af rumfang I
Suom. Sanna Manninen. Kosmos
Solvej Ballen suuren suosion saavuttanut seitsenosainen kirjasarja alkaa auditiivisella kuvailulla. On kaksikerroksinen talo ja talossa ihminen, jonka läsnäoloa havainnoidaan pelkkien elämisen äänien perusteella. Kulkemista huoneesta toiseen, teen keittämistä, askelia portaissa, vaatteiden kahahduksia, ulko-oven kolahdusta. Vähä vähältä avautuu, kuka henkilöä havainnoi ja miksi. Vanhojen kirjojen kauppiaspariskunta Selter & Selter elää samassa talossa, päähenkilö Tara vierashuoneessa ja hänen aviopuolisonsa Thomas loppuosassa taloa, toisistaan tietämättä, murtuneen ajan erottamana.
Aivan tavallisena marraskuun kahdeksantenatoista, kun Tara on antikvaarisilla kirjamessuilla Bordeaux’issa, ajan kulku on hajonnut. Hän päätyy elämään toistuvasti samaa päivää yhä uudelleen ja uudelleen.
Tara palaa kotiinsa Clairon-Sous-Boisin pikkukaupunkiin Thomas-miehensä luokse ja havaitsee olevansa yksin aika-anomalian kourissa. Thomas ikään kuin resetoituu joka yö takaisin samaan päivään eikä muista vaimonsa selittämästä oudosta tilanteesta enää mitään. Joka päivä selittäminen täytyy aloittaa alusta ja samalla kestää toisen hämmennys, pelko ja vähittäinen tottuminen outoon asetelmaan.
Pariskunta tekee tutkimuksia anomaliasta yrittäen löytää ratkaisun rikkoutuneelle ajalle: mitkä esineet katoavat, millä hetkellä yön aikana aika alkaa uudelleen, miten oudosta epäjatkuvuudesta voisi päästä pois.
Lopulta Tara ei enää jaksa selittää ja tyytyy elämään vieraana omassa talossaan. Hän varoo huolellisesti näyttäytymästä miehelleen, jotta tämän illuusio ajan katkeamattomuudesta säilyisi. Olohuoneen oven molemmilta puolilta kajastavat valot sekoittuvat toisiinsa, sen lähemmäs toisiaan kertoja ja hänen aviomiehensä eivät enää yllä.
Ballen kerronta on kaunista, niukkaa ja ilmavaa. Tara kirjoittaa tapahtumia muistiin sekä dokumentointimielessä, ajankuluna että oman muistinsa tueksi. Samalla pohditaan havainnoivaa mieltä ilman muistikuvia ja kontekstia: miten päivä muodostuu uudelleen aamulla herättyä, ennen kuin ihminen muistaa, kuka on tai missä ja milloin on. Tarinalinjaa kuljetetaan kahdessa tasossa. Vuoden mittaan päivät sekoittuvat toisiinsa.
Taran suhtautuminen tilanteeseensa on yksi tarinan oleellisista juonteista: miten tavallinen ihminen suhtautuu selittämättömään, käsittämättömään; murtuneeseen luonnonlakiin, jolle ei ole syytä tai selitystä. Toisteisista päivistä muodostuu prosessi, jossa Tara sopeuttaa itsensä kertautuneen päivän elämiseen ja löytää elämäänsä hetki hetkeltä etenevän, minimalistisen rytmin. Taran mielenterveyden hidasta horjumista kuvataan lyyrisesti, metaforien kautta.
Vuoden kiertyessä loppuunsa, uuden marraskuun kahdeksannentoista lähestyessä, Tara tekee vielä viimeisen irtioton pyristelläkseen vapaaksi. Loppu jää avoimeksi sarjan seuraavia osia varten.
Elli Leppä
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.
