Praedor

Sarjakuvat – Petri Hiltunen: Praedor – Varjo menneisyydestä

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , ,

Petri Hiltunen:
Praedor: Varjo menneisyydestä
Zum Teufel

Nyt on tarjolla niin kovan luokan historiallinen merkkiteos, ettei paremmasta väliä.

Petri Hiltusen ensimmäinen lyhyt Praedor-tarina valmistui vuonna 1985. Se ilmestyi Conan-lehdessä 2/86. Sarjakuva esitteli Ferron-nimisen praedorin, josta oli tuleva Hiltusen Praedor-kertomusten keskeisin hahmo. Hänen synnyin- ja kuolintarinansa valmistuivat jo niinkin varhain kuin vuonna 1988. Loput kertomukset asettuvat luonnollisestikin näiden kahden väliseen ajanjaksoon.

Isokokoinen, lähes 100-sivuinen Praedor: Varjo menneisyydestä -albumi on Hiltusen itsensä mukaan viimeinen pitkä Ferron-tarina – ja samalla hahmon 40-vuotisjuhla. Tapahtuman kunniaksi kertomus sisältää viitteitä Ferronin aiempiin seikkailuihin, mutta albumin voi helposti lukea vaikkei niitä tunnistaisikaan.

Teokseen alkuun on liitetty tekstiosio, joka avaa Jaconian ja sitä ympäröivän Borvarian historiaa. Erityistä huomiota saavat Jaconiaa pitkään hallinneet velhokuninkaat, joista vaikutusvaltaisin oli Warthin kaupungin valtias Kirel Curarim. Hän vähät välitti magian pyhimmistä säännöistä ja avasi kiellettyjä portaaleja toisiin todellisuuksiin.

Lopulta demoniritarit kukistivat Kirelin, mutta hänen ruumistaan ei koskaan löydetty. Taistelujen seurauksena Warth romahti rauniokaupungiksi, jonka yliluonnollisten vaarojen keskelle kenelläkään ei ole asiaa.

Yli 500 vuotta myöhemmin Ferron ja hänen praedor-toverinsa ovat jälleen tunkeutuneet Borvarian kirotuille maille aarteita etsimään. Moni Ferronin kumppaneista heittää retkellä henkensä, kuten on käynyt jo liiankin usein. Onneksi saalis on kuitenkin sen verran mittava, että sen turvin Ferron ja Tina voivat asettua aloilleen ja luopua praedorin urasta.

Rauhallinen elämä päättyy, kun Farrignian kaupunkiin saapuu aavemainen ilmestys, jonka luonteesta edes kirkon inkvisitio tai velhojen neuvosto ei saa selvää. Ja kirkollehan moinen pyhäinhäväistys ei käy, joten he haluavat pyyhkiä olemattomiin sekä kumman kuvajaisen että Ferronin, jonka seuraan manifestaatio on hakeutunut.

Ferron itse uskoo, että haamuhahmo on hyväntahtoinen ja haluaa hänen matkaavan Warthin muurien sisäpuolelle. Tästä käynnistyy pitkä vaarojen ja vaikeuksien sävyttämä matka kohti mystisen kaupungin sydäntä.

Kaikki se, mitä Ferron kohtaa Kirelin entisessä valtakunnassa, saa lukijan haukkomaan henkeään. Kertomus tykittää eteen ihmeen tuntua säteileviä visioita sekä syvälle aivokudokseen pureutuvia juonenkäänteitä. Näin huikeaa mielikuvituksen lentoa on harvoin tarjolla yhtään missään.

Praedor: Varjo menneisyydestä on silkkaa timanttia kuvituksenkin osalta. Hiltusen piirrosjälki on huolellista, yksityiskohtaista ja pikkutarkkaa. Se herättää eloon niin moninaiset ihmishahmot, poikkeukselliset maisemat kuin Warthin kukoistuksen ajasta kertovat loisteliaat rauniot.

Tapahtumien tuoksinassa Ferron saa eteensä myös moraalisia dilemmoja sekä päätyy kyseenalaistamaan aiemman praedor-ammattinsa etiikan. Tämä tuo kokonaisuuteen lisätason, joka syventää lukukokemusta.

Varjo menneisyydestä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä vuoden 2025 paras kotimainen sarjakuva-albumi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.

Sarjakuvat – Petri Hiltunen: Praedor

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , ,

Petri Hiltunen
Praedor
Zum Teufel

Zum Teufelin kustantama, kaiken kattava kokoelma Petri Hiltusen Praedor-sarjakuvia on isokokoinen, yli 400-sivuinen ylistyslaulu kotimaisista fantasiasankareista suurimmalle.

Kirjan käynnistää Hiltusen esipuhe. Siinä taiteilija kertoo, kuinka Jaconian fantasiamaailmaan ja sitä ympäröivään Borvarian rauniokaupunkiin sijoittuva sarjakuva sai alkunsa – ja kuinka se on vuosikymmenten mittaan kasvanut ja kehittynyt. Nykyisinhän Praedor on siirtynyt Hiltusen alkuperäisistä sarjakuvista myös muiden tekijöiden työstämiin roolipeleihin, romaaneihin ja novellikokoelmiin. Praedor-roolipelien syntyä valottaa omassa esipuheessaan niistä vastannut Ville Vuorela.

Sarjakuvavirran laittaa liikkeelle vuonna 2002 uudelleenpiirretty versio kaikkien aikojen ensimmäisestä Praedor-tarinasta. Jo siinä tutustutaan Ferroniin, seikkailijaan, joka on pääosassa lähes kaikissa Hiltusen Praedor-sarjakuvissa. Julkaisu tarjoaa hienon mahdollisuuden tutkailla taiteilijan hurjaa kehitystä, sillä teoksessa on mukana myös vuoden 1985 versio, joka näki päivänvalon Conan-lehdessä vuonna 1986.

Tämän jälkeen päästään kiinni itse asiaan, eli kolmeen albumin mittaiseen seikkailuun. Alunperin Magus-lehdissä 1/94–1/97 julkaistu Kuninkaan lapset on yhä oma Praedor-suosikkini niin tarinan kuin taiteenkin puolesta. Tarjolla on vaarojen täyteinen kujanjuoksu, kun Ferron tovereineen tunkeutuu Kielletyn kaupungin muurien sisäpuolelle. Siellä he kohtaavat niin mahtavien palatsien raunioita, hurjia hirviöitä kuin nimettömiä olentojakin. Osansa saa myös myyttisen kaupungin historia, joka tulvii suuruuden ohessa tuhoa, hulluutta ja demonisia voimia.

Mielikuvitusta kutkuttava, huikeita visioita tarjoileva sarjakuva on seikkailufantasiaa parhaimmillaan.

Maguksessa vuosina 1998–2001 ilmestynyt Kuolleen jumalan palvelija kertoo Ferronin nuoruudesta ja elämästä muinaisen kirkkokunnan entisessä linnassa. Komeasti piirretty tarina pitää sisällään menneisyyteen kurkottavia salaisuuksia, kiellettyjä huoneita sekä vallan mukanaan tuomaa turmelusta. Henkilöpsykologiassa on vahvaa jännitettä, sillä Hiltunen ei tyydy hahmojen kannalta helppoihin ratkaisuihin, vaan heittää heidät aina vaikeiden kysymysten äärelle. Tarinat ottavat usein kantaa myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Tämä näkyy esimerkiksi Kolmen kuninkaan tarina -setistä, joka on alkujaan julkaistu Tähtivaeltajassa vuosina 1998–2001. Hiltusen parhaalta Praedor-kaudelta kotoisin olevat sarjakuvat kertovat nimensä mukaisesti kolmesta valtiaasta, jotka näyttelevät myöhemmin keskeistä roolia kokopitkässä Taivaan suuri susi -albumissa. Vaikka kyse on periaatteessa vain hahmoesittelyistä, on Hiltunen saanut ujutettua lyhykäisiin jaksoihin vahvaa ja vaikuttavaa tarinointia, joka sukeltaa syvälle ihmispsyyken uumeniin. Näin tunteisiin käyvää henkilökuvausta nähdään fantasiasarjakuvissa äärimmäisen harvoin.

Taivaan suuri susi on viimeisin pitkä Praedor-tarina. Albumi on kotoisin vuodelta 2016, ja sen arvostelun voi katsastaa Tähtivaeltajasta 4/16. Aiempiin kertomuksiin verrattuna Hiltusen taide vaikuttaa nyt vähemmän pikkutarkalta, mutta tämä johtuu siitä, että teos on alkujaan tehty julkaistavaksi yli puolet pienemmässä koossa.

Jo mainittujen sarjakuvien ohessa teos sisältää yli sata sivua bonusmateriaaleja. Mukana ovat kaikki varhaiset Praedor-lyhärit, Jysäys-lehdessä kesken jääneen jatkosarjan käynnistys, pari näytettä hylätyistä tarinanaluista, roolipeliä varten laadittu sarjakuvallinen esitys Jaconian eri seuduista, vanhan Praedor-novellin alkusivut ja laaja kattaus sekä mustavalkoisia että värillisiä Praedor-kansia ja -kuvituksia – ja näitä tosiaan kelpaa ihailla!

Praedor-kirjaa komeampaa opusta on vaikea edes kuvitella. Sisältö on täyttä timanttia, paperi erinomaista ja painojälki laadukasta. Kokonaisuudesta löytyykin vain pari pientä valuvikaa. Ensinnäkin mukaan olisi sietänyt laittaa huomattavasti selkeämpi listaus kunkin sarjakuvan alkuperäisestä ilmestymispaikasta sekä myöhemmistä julkaisuista. Nyt albumit ja muut julkaisut elävät täysin omissa todellisuuksissaan. Lisäksi osaan tarinoista on merkitty, että ne ovat kotoisin vuoden 2002 Koston merkki -kokoelmasta, vaikka ne on alunperin piirretty ja osin julkaistukin jo 1980- tai 1990-luvulla. Laajempi tarinoiden kommenttiraita olisi sekin ollut kiva yllätys.

Mutta mitäs me pienistä, jos tykätään sienistä. Tai velhoista ja aivoja soittelevista ihmeistä. Ilman tätä teosta on Praedor-fanin elämä silkkaa luuttua!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/23.

Arvostelu on kirjoitettu joukkorahoituksen avulla julkaistun kovakantisen version pohjalta. Kirjasta on nyt julkaistu myös pienikokoisempi pehmeäkantinen versio.