Hannu Blommila

Uutiset – RIP Hannu ”Hauta” Blommila

tonitahtivaeltaja Uutiset ,

RIP Hannu ”Hauta” Blommila

Nyt ei tekstiä synny ja mieli mataa todella syvällä. Hannu ”Hauta” Blommila (s. 1957), suuri idolini, sittemmin hyvä ystäväni, Tähtivaeltaja-lehden loistelias avustaja ja Tähtivaeltaja-palkinnon pitkäaikainen raatilainen on kuollut 13. lokakuuta 2025.

Kykenen vain laittamaan tähän tekstin, jonka kirjoitin vuonna 2007 Hannu Blommilan 50-vuotisjuhlakirjaan Hannun basaarissa (toim. Vesa Sisättö & Jukka Halme). Kauniita muistoja toiselta ajalta.

Kaipuu jää kaihertamaan.

Hauta Blommilan syndrooma

Vaellan Indonesian rähjäisimmän kaupungin hökkelikujilla, keskellä melun, saasteiden ja hajujen moniäänistä sinfoniaa. Radiossa kaikuu uutisia uusista pommi-iskuista. Katukauppiaat tyrkyttävät pilalle paistettuja rottavartaita. Taksit sylkevät ilmaan kuumuutta hohkaavaa pakokaasua. Hikiset ihmismassat tönivät ja tunkevat matkatessaan kuka milläkin hämärillä asioilla. Laki ei ulotu Jaavan viidakoihin.

Ahdistavan liiallisuuden keskellä tunnen kaipuuta Ambergrisin taiteilijakortteleihin ja Beerlightin kovaksikeitettyihin maisemiin. Marraskuun räntäsateeseen ja avaruuden äärille. Halajan kolmannen asteen sukupuoliyhteyttä aaltojen hylkäämän merenneidon kanssa. Juurihoitoa todellisuuden valtiaalta ja maailmankaikkeuden määritelmiä politiikan vasemmalta laidalta. Kuin huomaamatta ajatukseni karkaavat menneeseen.

Elettiin vuotta 1990 kun ajauduin freelanceriksi Radiomafian populaarikulttuuriohjelmiin. Yleisradion käytävillä hiippaili myös yksi nuoruuteni suurista idoleista, radioääni ja musiikkitoimittaja extraordinaire Hauta Blommila. Moneltakin suunnalta kuulin, että maestro olisi kovin kiinnostunut tieteisfiktiosta, mutta kuinkapa nyt maan matonen voisi lähestyä loistavaa kiintotähteä?

Useamman vuoden rohkeutta kerättyäni uskaltauduin vihdoin sankarini juttusille. Ja hän paljastui erinomaisen joviaaliksi kaveriksi, jonka kiinnostus scifiin sekä tietämys alasta ohitti monin verroin omani. Niinpä olin aivan onnesta soikeana, kun hän suostui kirjaamaan näkemyksiään paperille, jotta ne sitten voitiin painaa toimittamaani Tähtivaeltaja-lehteen.

Blommilan tajuntaa laajentavien kirjailija-artikkelien sarjan sai kunnian aloittaa Tähtivaeltaja 4/96:ssa julkaistu Stephen Baxter -kattaus. Sitä seurasivat nopeassa tahdissa jutut Lucius Shepardista, Greg Eganista, R. A. Laffertysta, William Bartonista, Peter Wattsista, Alastair Reynoldista ja Steve Aylettista. Nämä intomielisellä asenteella ja vankkumattomalla tietotaidolla paperille loihditut tekstit kuljettivat niin minut kuin monet muutkin virkistävien tieteisvetten äärelle. Ilman tätä nektaria elämä olisi ollut kovin paljon köyhempää.

Eikä se tähän toki jäänyt. 1990-loppupuolella Tähtivaeltajassa ilmestyneet koukuttavat novellit lukeutuvat lehden korkeatasoisimpiin proosatykityksiin. Numerossa 4/02 nähty Jeff VanderMeer -haastattelu on parempi kuin pussillinen käsivarsiin hierottavia kalmareita. Ja mille mierontielle olisimme joutuneet ilman Haudan partaalla -palstaa, joka soi meille ainutlaatuisella äänellä kerrottuja tarinoita Terry Dowlingista, Charles Strossista, Ted Chiangista, Stepan Chapmanista, Steph Swainstonista ja monesta muusta kirjailijamestarista.

Paperilta ajatukseni nousevat liitoon kohti aktuaalista kybertodellisuutta, Blommilan definitiivisen täyteläisiä con-ohjelmanumeroita ja Mafioissa istuttuja iltoja. Vuosia, jolloin Pyhän Yrjön pubi vielä sulki ovensa säädylliseen aikaan. Muiden friikkien hajotessa kohti kotikontujaan scifin uljaimmat ritarit säihkyvissä haarniskoissaan suuntasivat reittinsä viimeisiin yhä auki oleviin anniskeluliikkeisiin. Hämäriin ja tupakansavun täyttämiin kulttuurikeitaisiin, joissa kirjallisen peitsen vääntö jatkui aamun pikkutunneille.

Säpsähtäen havahdun lämpimien muistojen orgonieetteristä. Olen saavuttanut määränpääni vuosia kestäneen memeettisen vaelluksen jälkeen. Nimettömän kaupungin sokkeloisten kujien syvissä kätköissä lymyää maailmankaikkeuden suurin aarre, Hauta Blommilan kirja- ja tupakkakauppa Punainen hätätila. Viimeinen paikka koko riivatulla planeetalla, jossa yhä on tarjolla kiellettyjä kirjoja ja nautinnollisia syöpäkääryleitä.

Notkuvien hyllyjen välissä kuumuus haihtuu savuna ilmaan ja tyhjiö täyttyy tieteiskirjallisuuden ihmeen tuntua kutittelevista visioista. Rööki huulessa ja tuoppi kourassa vanha kunnon trokari toivottaa minut iloisesti tervetulleeksi. Tartun Blommilan tarjoamaan savukkeeseen, vedän keuhkoihini scifin pyhää henkeä ja tunnen olevani jälleen elossa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Hannun basaarissa -juhlakirjassa vuonna 2007

Kirjat – George Saunders: Vapautuksen päivä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

George Saunders
Vapautuksen päivä
Liberation Day: Stories
Suom. Markku Päkkilä. Siltala

George Saundersin lukemisesta tulee aina hyvällä tavalla hämmentynyt ja innostunut olo. Kerronta vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä, mutta samalla se lupaa, että jotain hyvin persoonallista ja antoisaa on tiedossa.

Vapautuksen päivää lukiessa on helppo ymmärtää, miksi moni pitää Saundersia yhtenä tämän hetken parhaista novellistiikan parissa työskentelevistä kirjailijoista. Saundersin kerronta on hyvin omaperäistä ja jossain määrin jopa epäortodoksista. Teksti on säästeliästä, harkittua ja elegantiksi viritettyä, ja vaikkei Saunders hienoilla sanoilla briljeeraakaan, hän kykenee silti haastamaan lukijan.

Kokoelman novellit liikkuvat hyvin luontevasti aina puhtaasta spefistä arkirealismiin. On kiinnostavaa, miten juuri omintakeisella tyylillään Saunders saa arkitodellisuudenkin vaikuttamaan paikoin ihan scifiltä. Työjuttu-novellissa tavallinen työpaikka näyttäytyy omituisten otusten kerhona, jonka eksentriset työntekijät ovat vuoroin hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettyjä – samalla kun lapatossu esimies leikkii pikkuautoilla työhuoneessaan. Suoran toiminnan mutsi -novellin perinteistä perhearkea elävä kirjoittajaäiti käy sisäisiä monologeja ja tulkitsee todellisuutta keksimiensä lastenkirjahahmojen kautta.

Teoksen spekulatiivinen puoli on vahvasti dystopiapainotteista. Elliot Spencer on surumielinen tarina siitä, miten yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia manipuloidaan mielenhallinnan avulla poliittisiksi työkaluiksi. Mutta kuinka käy, kun työkalu muistaa olevansa ihminen? Rakkauskirje-novelli on puolestaan haikea ja jossain määrin apokalyptinenkin kirjeen muotoon rakennettu tarina, jossa vanha mies kertoo lapsenlapselleen, kuinka hänen sukupolvensa virheet johtivat lopulta autoritäärisen poliisivaltion syntyyn. Hiljainen alleviivaamattomuus tekee novellista hyvin tehokkaan.

Kokoelman varsinainen helmi on niminovelli Vapautuksen päivä. Siinä yhteiskunnan vähäosaisista on tehty kodin eläviä viihdekeskuksia ja oraattoreja, jotka seinään pultattuina ja keskustietokoneeseen kytkettyinä viihdyttävät talon isäntäväkeä ja näiden varakkaita vieraita.

Siinä vaiheessa kun oraattorit ohjelmoidaan esittämään dramatisoitu tulkinta Little Big Hornin taistelusta – joka näyttäytyy juuri niin verisenä tragediana kuin mitä se todennäköisesti olikin – novelli saavuttaa aivan uusia tasoja. Syntyy kertomuksen sisäinen kertomus, joka oudon luontevasti nivoutuu itse päätarinaan. Tasankointiaanit nousivat sortajiaan vastaan ja saavuttivat täydellisen voiton Little Big Hornissa. Myös novellin reaalimaailman alistetulle alaluokalle löytyy lupaus vapaudesta – mutta haluavatko orjat kaiken ihmisarvonsa menettäneinä edes olla vapaita?

Novelli on todella pysäyttävä ja ajatuksia herättävä. Jossain määrin lohdutonta tunnelmaa keventää Saundersin ilkeän hauska ja vinoutunut huumori, mutta naurun takaa virtaa kyyneleitä. Niin kauan kun maailmassa on ihmisiä, on myös sortajia ja sorrettuja.

Niminovelli alleviivaa komeasti koko kokoelman tematiikkaa etiikasta, vallasta, sen väärinkäytöstä ja oikeidenmukaisuudesta. Vaikka kaikki kokoelman novellit eivät ole puhdasta spefiä, kirjalla on paljon annettavaa myös kovaluisemmalle tieteisfiktion ystävälle. Edesmenneen mestarin, J. G. Ballardin, tapaan myös George Saunders kykenee näkemään nykytodellisuuden kulisseja ylläpitävät absurdit rakenteet ja tuomaan ne esille hyvin omintakeisella tyylillä.

Vaikkei novellimuotoisesta kerronnasta erityisesti pitäisikään, Vapautuksen päivä on tutustumisen arvoinen teos. Jo senkin takia, että se osoittaa, miten lyhytproosa kykenee näyttämään romaanille närhen näreet kun sille päälle sattuu.

Hannu Blommila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/23.

Kirjat – Gene Wolfe: Soturi sumussa

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Gene Wolfe
Soturi sumussa
Soldier of the Mist
Suom. Heikki Karjalainen. Moebius

Tämä on juhlan paikka. Gene Wolfen toisena pääteoksena pidetty Soturi sumussa -romaani (1986) on vihdoin saatu suomeksi. Menihän siihen toki aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Soturi sumussa on periaatteessa historiallinen fantasia, mutta romaani sisältää tasoja, jotka kumoavat tiukan genreluokittelun. Tarina sijoittuu persialaissotien aikoihin, noin vuoteen 479 eaa.

Päähenkilö on palkkasoturi Latro, joka taistelussa saamansa kallovamman vuoksi kärsii vakavasta muistinmenetyksestä. Hän kykenee muistamaan vain vuorokauden tapahtumat kerrallaan. Nämä Latro kirjaa papyruskäärölle, jotta ei unohtaisi niitä kokonaan. Asetelma on hieman samanlainen kuin mihin Christopher Nolanin tyylikäs Memento-elokuva pohjautuu.

Latro vaeltaa halki sotaakäyvän maan etsien parannusta vaivaansa. Ilmeisesti juuri kallovamman seurauksena hän kykenee näkemään ja kokemaan asioita, jotka ovat normaalisti näkymättömiä. Eli hän näkee omin silmin antiikin jumalia ja yliluonnollisia olentoja.

Tästä herää kysymys, onko kaikki todellista vaiko sittenkin vain seurausta hänen aivovammastaan?

Wolfe ei olisi Wolfe, ellei tässä olisi mahdollisesti kyse todella taidokkaasti luodusta epäluotettavasta kertojasta. Latro on tietyssä mielessä hieman samanlainen hahmo kuin Uuden auringon kirjan Severian – mutta siinä missä Severian on siunattu eideettisellä muistilla, Latroa rampauttaa vaikea aivovamma. Lisäksi Severianilla on taipumus valehdella, liioitella ja jättää kertomatta epäoleellisiksi kokemiaan asioita, kun taas Latro on enimmäkseen todenpuhuja, jolle todellisuuden tulkitseminen on haasteellista. Latro kirjaa asiat ylös sellaisina kuin ne näkee, kokee ja ymmärtää. Edes päähenkilömme oikeasta nimestä ei ole varmuutta, sillä latro tarkoittaa latinaksi palkkasoturia tai ryöväriä.

Tästä kaikesta on helppo päätellä, että Soturi sumussa on Wolfelle tyypilliseen tapaan hyvin kunnianhimoinen ja persoonallinen romaani. Kirjailijan proosa on äärimmäisen huoliteltua ja haastavaakin, muttei koskaan itsetarkoituksellisen vaikeata. Wolfe luottaa myös vakaasti lukijan omaan älykkyyteen ja kykyyn löytää vastauksia. Hän ei väännä asioita rautalangasta, vaan leikittelee juonella, kielellä ja rakenteella. Tuntuu kuin Wolfe haastaisi lukijan tekemään tekstistä ja tarinasta omia tulkintojaan sen sijaan, että tämä yrittäisi orjallisesti selvittää, mitä kirjailija haluaa sanoa.

Heikki Karjalaisen suomennos on erinomainen. Siitä välittyy hienosti Wolfen oma ääni ja proosan luoma tunnelma. Tämä on huomionarvoista siksikin, että Wolfe ei ole niitä maailman helpoimpia suomennettavia. Toivon hartaasti, että kirja menestyy niin hyvin, että saamme suomeksi myös Latro-trilogiaan jälkimmäiset osat.

Yksi Wolfen keskeisiä innoittajia tähän romaaniin oli historiankirjoituksen isänäkin pidetty Herodotos. Kannattajat ovat kutsuneet häntä neroksi ja edelläkävijäksi, kun taas vastustajat ovat syyttäneet häntä valehtelusta. Herodotoksen elämäntyö oli mittava Historiateos (n. 450-420 eaa.). Sitä on vaikea pitää objektiivisena historiankirjoituksena, koska kirjailija liitti surutta mukaan myös kaunokirjallisia elementtejä. Onkin kiinnostava ajatella, että ehkä Latro on jonkinlainen Wolfen variaatio Herodotoksesta ja Soturi sumussa Latron oma Historiateos, jossa konsensustodellisuus etenee yhtenä faktan ja fiktion saumattomana jatkumona.

Kokonaisuutena Soturi sumussa on suurenmoinen, monitasoinen romaani, johon kannattaa ehdottomasti tarttua.

Hannu Blommila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast: Pääsiäisspecial: Haudan partaalta kuuluu naurua!

tonitahtivaeltaja Podcastit, Yleinen , , , ,

Voihan Stendec! Tähtivaeltaja-studiossa tapahtui vallankaappaus, kun radioaaltojen jättiläinen ja kaikentietäjä Hannu ”Hauta” Blommila tuli ja otti ohjat käsiinsä. Luvassa erinomaisia kirja- ja musiikkitärppejä, pohdintoja sarjauutuuksista, kirjankustantamisesta ja tietenkin myös sokeita suosituksia! Nyt mennään vauhdilla, tätä romppausta et halua jättää väliin. Studiossa Haudan armoilla herrat Jukka Halme ja Aleksi Kuutio.