Celeste Ng
Kadonneet sydämemme
Our Missing Hearts
Suom. Taina Helkamo. Gummerus

Maailma on täynnä hyviä ja hyytäviä lähitulevaisuusdystopioita. Valitettavasti Celeste Ngin Kadonneet sydämemme ei kuulu tähän kaartiin. Toki romaanista löytyy muutamia visioita, jotka ovat pelottavan lähellä nykyisiä kehityslinjoja, mutta käytännössä teksti jää saarnaavan selitteleväksi. Kirjailija tuntuu kuvitelleen, että tärkeintä on paukuttaa ideat suorasanaisesti kehiin – kun oikea tapa olisi ollut tuoda ne esiin tarinan siivellä. Lisäksi romaanin itkuhanoja tiristelevä kuvaus äidinrakkaudesta ja lastenriistosta pakahtuu naurettavan överiksi vedettyyn tunnepolkkaan.

Teoksen Yhdysvalloissa syvän laman synnyttämä kaaos ja mellakointi on taltutettu yltiöisänmaallisella PACT-lailla. Sen mukaan kaikki maata riepotelleet taloudelliset ongelmat johtuvat Kiinan vaikutusvallasta. Lopulta kansan viha on saatu kohdistettua kaikkiin aasialaistaustaisiin ihmisiin. Myös heihin, jotka ovat asuneet Yhdysvalloissa jo usean sukupolven ajan.

Samaan aikaan propagandakoneisto aivopesee ihmisiä kritiikittömään amerikkalaisten arvojen ja elämäntapojen ihannointiin. Mitään ei sovi kyseenalaistaa ja kaikesta ”kumouksellisesta” toiminnasta tulee heti ilmoittaa viranomaisille. Mielivaltaisessa kyttäyskulttuurissa pienikin poikkipuolinen sana voidaan tulkita rikokseksi. Pahinta tilanteessa on, että lapset viedään pois epäamerikkalaisiksi koetuilta vanhemmilta.

Kyky pysytellä huomaamattomana onkin monen aasialaistaustaisen ihmisen ainoa selviytymiskeino tässä pelon jäytämässä ilmapiirissä.

Yksilönvapauksien ohella kato on käynyt myös kirjallisuuden puolella. Kaikki vaarallisiksi, poikkeaviksi tai ajatuksia herättäviksi katsotut kirjat on joko poltettu tai muutettu vessapaperiksi.

Jo kymmenen vuoden ajan systeemi on jyrännyt ja ihmiset vikisseet tyytyväisyydessään. Nyt kaduilla alkaa kuitenkin näkyä erikoisia performanssitaiteellisia tempauksia, joissa vastustetaan PACT-lakia. Olisiko käsillä vihdoin se hetki, jolloin kansa herää Ruususen unestaan?

Romaanin ensimmäisessä puoliskossa seurataan 12-vuotiasta Bird-poikaa, jonka kiinalaistaustainen äiti on lähtenyt perheen luota kolme vuotta aiemmin. Bird ei tiedä, miksi äiti on jättänyt hänet, ja kaipaa epätoivoisesti tämän luo. Tunnemössöistä hahmoa on mahdoton ottaa tosissaan, sillä tämän rohkeus, neuvokkuus ja älykkyys ovat valovuosia ikäistään kehittyneemmät.

Teoksen jälkimmäisessä puoliskossa kelataan läpi äidin elämäntarina viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta. Ja voi sitä rakkauden määrää, jota hän tuntee lastaan kohtaan. Ja voi sitä murhetta, jota hän kantaa kaikkien lapsistaan erotettujen vanhempien puolesta.

Kirjailijan teksti kulkee ärsyttävän osoittelevasti ja mukamas runollisen maalailevasti. Metaforat ovat tyyliä: ”Birdin katsellessa ympärilleen muistot leijailevat hänen ympärillään ennen kuin laskeutuvat hänen hartioilleen kuin sudenkorennot.” Romaanin tunnekuohujen höttöhattaraiset kuvaukset synnyttävät vain myötähäpeää.

Säälittävintä romaanissa on, että Ng yrittää selvästi vakavissaan kertoa sekä menneistä, olemassa olevista että piilevistä ongelmista, jotka ohjaavat mm. Yhdysvaltoja dystooppisille poluille. Mutta hän hukkaa tämän kaiken harlekiinimaisen toteutuksen vuolaaseen virtaan. Niinpä teos herättää huomattavasti vähemmän kylmiä väreitä kuin tieto siitä, että Yhdysvaltojen mahdollinen tuleva presidentti, Floridan kuvernööri Ron DeSantis, luo jatkuvalla syötöllä uusia lakeja, jotka kaventavat vähemmistöjen oikeuksia, tyhjentävät kirjastoja ja rajoittavat kouluissa ja yliopistoissa sallittuja puheenaiheita.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/23.