Sami Makkonen
Sielujen kutoja
Like

”Missään ei ollut mitään kirkasta, kaikki oli sameaa ja haalistunutta.”

Sami Makkonen on viime aikoina niittänyt mainetta sekä Kalevala-tulkinnallaan että kansanperinnekauhua edustavalla Hevosjumala-albumilla. Hänen uusin teoksensa, Sielujen kutoja, sukeltaa syvälle esoteeristen painajaisvisioiden uumeniin.

Markus sekä hänen Osman-poikansa ja Aaron-kaverinsa suuntaavat maalle kohti Hiisimäen sukukartanoa. Usvaisesta maasta, kutojan kammareista ja suvun juurista horiseva Noora-Maija-täti odottaa paikalla Markuksen äidin kanssa. Jo matkalla kolmikko kohtaa kuoleman, kun naapurin vanha Eino menehtyy linja-autossa. Perillä heitä odottaa synkkä lato, metsittynyt piha ja rähjäisessä kunnossa oleva talo. Pöydällä on mädäntyneitä hedelmiä, tapetit roikkuvat homepilkkujen peittämänä ja sisäkatto on täynnä tummankeltaisia läikkiä. Äitiä tai Noora-Maijaa ei näy missään.

Sen sijaan Markus löytää tädin muistiinpanot, joissa elämää kuvataan houreisena illuusiona ja henkisen kasvun keskeiseksi elementiksi mainitaan kuihtuminen, rappeutuminen ja kuolema. Tekstiin on litteroitu myös suolammen rannalla sijaitsevasta autiomökistä löytyneiden nauhojen sisältö. Niissä Antti Honkimaa kertoo irvokkaista unistaan, joissa hän vaeltaa pimeässä mysteeriluolassa ja kohtaa niin vitivalkoisen naisen kuin ihmisten sairaalloisia irvikuviakin.

Jokin on Hiisimäellä pielessä, on ollut jo vuosisatojen ajan. Ja jotenkin tähän kaikkeen kytkeytyvät maanalaiset käytävät, ilmassa leijuvat itiöparvet, mystisen painajaispuun hedelmät ja sarkapukuinen kuoleman lähettiläs. Puhumattakaan mustien pappien okkultistisista riiteistä ja kirotusta kasvimagiasta.

Sielujen kutoja tulvii synkkää tunnelmaa ja pimeyden mytologiaa. Se kietoo lukijan sanoinkuvaamattomien kauhujen kähmäiseen verkkoon, josta on aivan turha edes yrittää pyristellä vapauteen. Hullun kuun loimottaessa yliaistilliset kuumehoureet tunkeutuvat aivopoimuihin ja jäävät sinne asumaan.

Sarjakuvan hurjaa tenhoa korostaa Makkosen mustanharmaa, rouheinen piirrosjälki, joka jättää paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Näin vimmaisen vahvaa kauhua ei visuaalisessa mediassa tule useinkaan eteen. Niinpä Sielujen kutojaa on helppo kutsua hyytäväksi mestariteokseksi.

”Kinkerit käynnistyvät. Mustan hulluuden vakkajuhlat.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/24.