Gene Wolfe
Soturi sumussa
Soldier of the Mist
Suom. Heikki Karjalainen. Moebius
Tämä on juhlan paikka. Gene Wolfen toisena pääteoksena pidetty Soturi sumussa -romaani (1986) on vihdoin saatu suomeksi. Menihän siihen toki aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Soturi sumussa on periaatteessa historiallinen fantasia, mutta romaani sisältää tasoja, jotka kumoavat tiukan genreluokittelun. Tarina sijoittuu persialaissotien aikoihin, noin vuoteen 479 eaa.
Päähenkilö on palkkasoturi Latro, joka taistelussa saamansa kallovamman vuoksi kärsii vakavasta muistinmenetyksestä. Hän kykenee muistamaan vain vuorokauden tapahtumat kerrallaan. Nämä Latro kirjaa papyruskäärölle, jotta ei unohtaisi niitä kokonaan. Asetelma on hieman samanlainen kuin mihin Christopher Nolanin tyylikäs Memento-elokuva pohjautuu.
Latro vaeltaa halki sotaakäyvän maan etsien parannusta vaivaansa. Ilmeisesti juuri kallovamman seurauksena hän kykenee näkemään ja kokemaan asioita, jotka ovat normaalisti näkymättömiä. Eli hän näkee omin silmin antiikin jumalia ja yliluonnollisia olentoja.
Tästä herää kysymys, onko kaikki todellista vaiko sittenkin vain seurausta hänen aivovammastaan?
Wolfe ei olisi Wolfe, ellei tässä olisi mahdollisesti kyse todella taidokkaasti luodusta epäluotettavasta kertojasta. Latro on tietyssä mielessä hieman samanlainen hahmo kuin Uuden auringon kirjan Severian – mutta siinä missä Severian on siunattu eideettisellä muistilla, Latroa rampauttaa vaikea aivovamma. Lisäksi Severianilla on taipumus valehdella, liioitella ja jättää kertomatta epäoleellisiksi kokemiaan asioita, kun taas Latro on enimmäkseen todenpuhuja, jolle todellisuuden tulkitseminen on haasteellista. Latro kirjaa asiat ylös sellaisina kuin ne näkee, kokee ja ymmärtää. Edes päähenkilömme oikeasta nimestä ei ole varmuutta, sillä latro tarkoittaa latinaksi palkkasoturia tai ryöväriä.
Tästä kaikesta on helppo päätellä, että Soturi sumussa on Wolfelle tyypilliseen tapaan hyvin kunnianhimoinen ja persoonallinen romaani. Kirjailijan proosa on äärimmäisen huoliteltua ja haastavaakin, muttei koskaan itsetarkoituksellisen vaikeata. Wolfe luottaa myös vakaasti lukijan omaan älykkyyteen ja kykyyn löytää vastauksia. Hän ei väännä asioita rautalangasta, vaan leikittelee juonella, kielellä ja rakenteella. Tuntuu kuin Wolfe haastaisi lukijan tekemään tekstistä ja tarinasta omia tulkintojaan sen sijaan, että tämä yrittäisi orjallisesti selvittää, mitä kirjailija haluaa sanoa.
Heikki Karjalaisen suomennos on erinomainen. Siitä välittyy hienosti Wolfen oma ääni ja proosan luoma tunnelma. Tämä on huomionarvoista siksikin, että Wolfe ei ole niitä maailman helpoimpia suomennettavia. Toivon hartaasti, että kirja menestyy niin hyvin, että saamme suomeksi myös Latro-trilogiaan jälkimmäiset osat.
Yksi Wolfen keskeisiä innoittajia tähän romaaniin oli historiankirjoituksen isänäkin pidetty Herodotos. Kannattajat ovat kutsuneet häntä neroksi ja edelläkävijäksi, kun taas vastustajat ovat syyttäneet häntä valehtelusta. Herodotoksen elämäntyö oli mittava Historiateos (n. 450-420 eaa.). Sitä on vaikea pitää objektiivisena historiankirjoituksena, koska kirjailija liitti surutta mukaan myös kaunokirjallisia elementtejä. Onkin kiinnostava ajatella, että ehkä Latro on jonkinlainen Wolfen variaatio Herodotoksesta ja Soturi sumussa Latron oma Historiateos, jossa konsensustodellisuus etenee yhtenä faktan ja fiktion saumattomana jatkumona.
Kokonaisuutena Soturi sumussa on suurenmoinen, monitasoinen romaani, johon kannattaa ehdottomasti tarttua.
Hannu Blommila
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.
tähtivaeltajablogi 